IRC-Galleria

Leprapotilas

Leprapotilas

Se laulaa, se laulaa!

Blogi

« Uudemmat -

Jaa siitä DesustaSunnuntai 20.05.2012 16:10

Olen jo pitkään aikonut kirjoitella tänne galleriaankin omia suunnitelmiani kesällä vastaan loikkaavaa Desuconia varten. Mitä cossaan, miten ätn hetken projektit menee, kenen kanssa pyörin ja mitä ajattelin conissa tehdä. Haluaisin vastata näihin kysymyksiin ihan vain siinä tapauksessa, että joku maailman ihmisistä voisi olla kiinnostunut tapaamaan tms! ( olisi oikeastikkin ihanaa jos joku vain ihan ex temporena tulisi tapaamaan ilman kummempia suunnitteluita! )

Mutta siis aloittakaamme cosplaylla. Mitä siis cossaan? No, Skyrimistä tuttua maagia! Kaikki jotka ovat pelailleet kyseistä peliä tietävät mille näyttää aloitteleva pikkuinen noviisi maagi, jonka asun saa jo teloituspaikalta paetessa. Kyseistä asua on pykätty itku kurkussa ( ainakin välillä ).. etenkin silloin kun tajuaa että kaikki pitää ommella uudestaan! Mutta ihan hyvin on mennyt ainakin tähän saakka.

Tuollaiselle näyttää! Toki joitakin asioita jää pois, koska tuo oli vain alustava referenssi peliin. Itse teen suoraan pelissä olevan hahmon asun, vaikkakin joitakin asioita pitääkin tehdä johtopäätöksien avulla ( kuten aluspaita ja kengät ), mikä ei ole cosplayssa suotavaa.. mutta sillehän ei voi mitään, sillä etenkin tälläisissä peleissä asujen tekeminen vaatii aina hiukan omia ideoita ja johtopäätöksiä.


Pyydän anteeksi joidenkin kuvien laatua, mutta joo.. Ei voi mitään :c Siis tuossa on nyt jos jonkin sortin korua ja proppia ja huoneen sekasortoa, plus paita ja kuva huppu systeemasta. Kaula-aukko tosin tulee olemaan isompi, sillä tuota.. mitälie viittaa vedetään etiäpäin! Cossiin tulevaa kaulakoruviritelmää en tosin löytänyt.. Huone on ihan ku sotatantere, eikä mitään löydy :ccc

Paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi taidan saada asun ihan järkevästi valmiiksi ennen conia. Ainakin jos mitään kauheampaa ei tapahdu!
1. Toogan teko
- Pitää vielä leikata ruskeat sivukankaat säkkikankaasta ja ommella koko höskä kokoon. Ei vaadi kauheasti aikaa, saa jossakin päivässä ihan helposti valmiiksi. Kai.
2. Housujen ompelu.
- Kaavat on ja samoin kankaat. Menee ehkä päivä? Tehdään ihan narusysteemalla, vyötärön läpi pujotetaan naru ja kaikki on onnellisia.
3. Hansikkaat
- Onnistuin käyttämään koulun varoja näiden tekoon. Näiden mokomien takia ei tarvitse tehdä hirveän vaikeita hihoja, mutta on nääkin kyllä vaikeet! Eka huovutusta ja sitten karvakankaalla leikkimistä.
4. Kengät.
- Nää tehdään onneksi sideharsosta vanhojen kenkien päälle ( niin kummalle kun kuulostaakin ) ja sitten taas leikitään karvoilla.
5. Kaiken vanhennus.
- Jep, se pakollinen osa. Valepistoja ja maalailua, kahvitahroja ja ties mitä. Eihän skyrimiläinen voi mitään uutta pitää, jumalauta!
6. Ruuat ja viimeiset propit
- Jep, leivon coniin ruokaa kaverin kanssa !! Tulee olemaan mahtavaa. Ja proppeihin kuuluu vielä muunmuassa jääpuikko, joka odotteleekin tuolla hiomista. Huh. Toivottakaa onnea!!

Tällä hetkellä cossi sujuu ihan kiltisti, vaikka väsyttääkin ja ahdistaa ettei saa etenkään noita propeja valmiiksi. Laukun etsimisestä luovuin, mutta jos nahkaa riittää, niin teen itse laukun. lähinnä kuitenkin aikakysymys, sillä olen laiska ja hidas ja koeviikot painaa päälle ihan saatanasti !! Tosin, myös monta muuta asiaa on tehtävänä. * ramble *

Ja sitten seuraavaan asiaan. Mitä teen conissa ja kenen kanssa olen? Siis tosiaankin, olen paikalla lauantain ja sunnuntain vaikka lippu kattaakin kaikki kolme päivää. Pysyskelen hotellissa äiteen kanssa, ehkä joku muu kaveri voi mahtua mukaan ( VINK VINK ESSI ), mutta näin ensisijaisesti mutsi vain. Ja mä, totta kai, sekä kilo tavaraa joka pitää mahduttaa mukaan.

Conissa tosin olen varmaankin Pablon ja näiden tuttujen porukoiden kanssa, ja taidekujalta mut voi bongata ostelemasta kaikkea! Pyörin sekalaisesti, mutta ajattelin jotain piknikkiä ulkona, sillä säät ovat toivottavasti kauniit uvu'' En jaksais sisällä olla. Saa tulla siis aina nykäseen hihasta, jos näkee ja haluaa tavata!! Oon aina mieluulla tutustumassa uusiin ihmisiin c:

And now if you'lp excuse me..
* le dramatic exit *

Exile VilifyPerjantai 23.12.2011 21:44

Exile, it takes your mind again./ Maanpako, se valtaa mielesi jälleen
Exile, it takes your mind again./ Maanpako, se valtaa mielesi jälleen

You got sucker's luck, have you given up?/ Sinulla oli häviäjän tuuri, oletko antanut periksi?
Does it feel like a trial?/ Tuntuuko se oikeudenkäynniltä?
Does it trouble your mind the way, you trouble mine./ Vaivaako se sinun mieltäsi kuten se vaivaa minun?

Exile, it takes your mind again. / Maanpako, se valtaa mielesi jälleen.
Exile, it takes your mind again./ Maanpako, se valtaa mielesi jälleen.

Oh, you meant so much, have you given up?/ Oh, niin paljon tarkoitit, oletko antanut periksi?
Does it feel like a trial? / Tuntuuko se oikeudenkäynniltä?
Does it trouble your mind the way, you trouble mine. / Vaivaako se sinun mieltäsi kuten se vaivaa minun?
Does it feel like a trial? / Tuntuuko se oikeydenkäynniltä?
Now, you're thinkin' too fast you're like marbles on glass./ Nyt, ajattelet liian nopeasti, olet kuin marmorikuulia lasilla

Vilify, don't even try./ Parjaa, älä edes yritä
Vilify, don't even try./ Parjaa, älä edes yritä

You got sucker's luck, have you given up? / Sinulla oli häviäjän tuuri, oletko antanut periksi?
Does it feel like a trial?/ Tuntuuko se oikeudenkäynniltä?
Does it trouble your mind the way you trouble mine./ Vaivaako se mieltäsi kuten se vaivaa minun?
Does it feel like a trial?/ Tuntuuko se oikeudenkäynniltä?
Did you fall far for the same emptiness again?/ Kauasko putosit saman tyhjyyden takia, jälleen?

Vilify, don't even try./ Parjaa, älä edes yritä
Vilify, don't even try./ Parjaa, älä edes yritä

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.12.2011 17:47

Teen tämän
läskistäni/
ystävästäni/parhaasta ystävästäni/poika- tai tyttöystävästäni

1. Mikä näistä ihanista luomakunnan eläimistä kuvaa HÄNTÄ parhaiten?
[x] SAMMAKKO, koska hänellä on yhtä hempeät mulkosilmät ja hän kurnuttelee välillä seksikkäästi.
[ ] GEPARDI, koska hän juoksee tuulennopeasti minua karkuun aina, kun näkee minun lähestyvän itseään.
[ ] SORSA - koska hän tykkää pullasta ja vaappuu söpösti kävellessään.
[ ] PUPU, koska hän on yhtä pörröinen ja loikkii mielellään sinne tänne.
[ ] PAHKASIKA, koska hän röhkii nauraessaan ja tonkii maata.
[ ] YKSISARVINEN, koska hän on yhtä mystinen ja viaton.
[ ] KASTEMATO, koska hän on hyvin maanläheinen ja tykkää möyriä mullassa.
[x] DELFIINI, koska hän on yhtä hyväntuulinen ja hymyilee paljon.
[ ] KOLIBRI, koska hän on yhtä värikäs ja tykkää kukista.
[ ] PANDA, koska hänellä on yleensä silmä(t) mustana joko meikistä tai sitten hän on saanut turpaansa.

2. Mitä näistä HÄNEN päällään useimmiten näkee?
[ ] Herkät henkselit
[ ] Seksikkäät saappaat
[ ] Villit villahousut
[x] Fantastiset farkut
[ ] Nuorekkaan nahkatakin
[ ] Kuuman kauluspaidan
[ ] Hienostuneen hameen
[ ] Jännittävän jätesäkin
[ ] Coolin cowboy-hatun
[ ] Räikeät rintsikat

3. Miten kuvailisit HÄNEN hiuskuontaloaan?
[x] Suloisesti sekaisin
[ ] Täitä täynnä
[ ] Ihq irokeesi
[ ] Melko kalju
[ ] Pitkät ja silkkiset
[ ] Pitkät ja rasvaiset
[ ] Lyhyet ja tyylikkäät
[ ] Lyhyet ja vähemmän tyylikkäät
[ ] Täynnä geeliä/lakkaa/jotain mömmöä
[ ] Väri ja pituus vaihtuu lähes päivittäin

4. Himoitsetko HÄNTÄ?
[ ] No ehkä vähä.
[ ] No ehkä paljo.
[x] No ehkä en yhtään.
[ ] Joka ainoa aamu, päivä, ilta, yö, iltapäivä, aamupäivä, aamuilta ja iltayö.
[ ] En uskalla.
[ ] Mitä on himo?
[x] Pervo kysymys.
[ ] Kiellän moisen epäpyhän tunteen
[ ] Totta Helvetissä!
[ ] No nyt alko kyllä himottaan.

5. Millainen on HÄNEN hymynsä?
[ ] Outo irvistys.
[ ] Liian suloinen kestettäväksi.
[ ] Grau, seksikäs!
[ ] Se mitään hymyile.
[ ] Aika karu.
[ ] Semmonen söpö tuituitui.
[x] Vallan hurmaava.
[ ] Pökerryttävä.
[ ] Pelottava.
[ ] Irstas.

6. Onko HÄN ns. pahis vai hyvis?
[x] Tarvittaessa kumpaakin.
[ ] PAHA!
[ ] Itse hyvyys.
[ ] Hyvin paha.
[ ] Pahasti hyvä.
[ ] Välimuoto.
[ ] Itse saatana.
[ ] Kunnon kansalainen.
[x] Ammattirikollinen.
[ ] Ei siitä ota Erkkikään selvää.

7. Seitsemästä kääpiöstä HÄN muistuttaisi eniten..
[ ] UJOa, koska hän on ujo, hiljainen ja punasteleva.
[ ] VIISASta, koska hän on hurjan fiksu ja tykkää päteä.
[ ] NUHANENÄä, koska hänellä tuntuu olevan usein/jatkuva nuha/siitepölyallergia.
[ ] VILKASta, koska hän ei juurikaan puhu tai viihdy hetkeäkään paikoillaan.
[ ] JÖRÖä, koska hän on yhtä pahantuulinen ja äreä.
[x] LYSTIKÄStä, koska.. Noh, hän on yhtä lystikäs.
[ ] UNELIASta, koska hänellä on yhtä hyvät unenlahjat ja häntä väsyttää aina.

8. Onko HÄN älykäs?
[ ] Ei ihan.
[ ] Älykäs? Hän on NERO!
[ ] Hänellä täytyy olla tavallista alhaisempi älykkyysosamäärä.
[ ] Joskus
[x] Ei ainakaan yhtä älykäs kuin MINÄ
[ ] Ainakin älykkämpi kuin MINÄ
[ ] Mitä on älykkyys?
[ ] Tyhmä kuin saapas. Itse asiassa tyhmempi.
[ ] Ei ainakaan niiden juttujen perusteella, mitä se suustansa päästelee..

9. Millaiset silmät HÄNELLÄ on?
[ ] Kierot.
[ ] Bambisilmät!
[ ] Vauhkot.
] Ystävälliset.
[x] Niissä on hullun kiilto.
[ ] Viekkaat.
[ ] Hän on kyklooppi, joten hänellä on vain yksi silmä, mutta se on ISO.
[ ] Vinot kuten japanilaisilla.
[ ] Hänellä ei ole silmiä.

10. Mihin ammattiin HÄN sopisi täydellisesti?
[ ] Lääkäriksi, koska hänellä on parantava kosketus.
[ ] Kassialmaksi, koska hänellä on aina ihan helkutisti kaiken maailman pusseja ja kasseja mukana.
[ ] Salaiseksi agentiksi, koska hän on yhtä iso mysteeri ja uhkarohkea.
[x] Klovniksi, koska hän on pelle.
[ ] Jumalaksi, koska hän haluaa hallita maailmaa.
[ ] Saatanaksi, koska hän haluaa syöstä ihmiset turmioon.
[ ] Taskuvarkaaksi, koska hänellä on pakkomielle varasteluun.

VITUT KAIKESTAPerjantai 09.12.2011 02:00

Pitää etsiä muuta ajateltavaa ku typerät unelmat. Musta ei tule sellasta ku toivoisin. Sen siitä saa.

Ahdistaa ja vituttaaaaaaa ja on ikävä öbaut kaikkia.

Siis lol vielä jaksanSunnuntai 20.11.2011 15:59

Lisää päivitystä Skyrimistä.

Hij'skarr
LVL 12
Khajit
Assassin/mage

- Dark Brotherhoodin Listener
- Maagi College of Winterholdissa
- Shadowmere
- Käyttää niin taikoja ( etenkin jää destruction ) kuin bladet + nyrkit.
-Sneaktype


Ferefír
LVL 16
Wood elf
Thief/ fighter

- Nightingale Thieves Guildissa
- Companions werewolf
- Bladet ja jouset
- Sneaktype

Bwuhbwuh skyrimMaanantai 14.11.2011 17:13

Päivitystä jotta kaikki homot tietää:

Khajit, mage, lvl 5 ( male )
Hij' skarr

College of Winterhold
Possibly Dark Brotherhood
Destruction magic user
- Ei hevosta
- Ei ketään kumppania. Mahdollisesti joku tukija maagityypille

Wood elf, assassin/thief, lvl 15 ( female )
Ferefír

Thieves guild
Companions
user of bow and double blades
- Hevonen ( kuollut )
- Ei hanki companionia ellei tarvetta ( sneak skillit muutenki vaikea hallita )

Heihei.Sunnuntai 06.11.2011 22:04

Päätin jo nyt varoittaa jokaista ystävääni. Katson sen aiheelliseksi tällä hetkellä, koska ensiviikon huumassa tuskin kerkeän tekemään mitään.
Monet varmasti miettivät, mitä nyt on tapahtumassa. No, nyt on tapahtumassa sillai, että katoan sosiaalisesta elämästä noin..
..Sanottaisiinko 7 kuukaudeksi? Vähintään. Mikäli minua ei näy / kuulu / mitään vastaavaa, älkää hämmentykö. olen muuttanut olohuoneeni peliluolaksi jossa kärvistelen seuraavat kuukaudet. Älkää etsikö minua, vaikka huolestuisitte.

Näkemiin, sosiaalinen elämä.

Tätäkö?Keskiviikko 02.11.2011 23:36

Haluan kokea eläväni
Sillä tänään en aio rikkoutua kuin viinilasi jonka eilen heitin lattialle
Sen päätin jo aamulla kun heräsin
Että tänään teen sen, elän ja olen
Raavin ihon irti lihaksista ja lihakset irti luista, irrotan sisälmystän
Tunnen olevani kerrankin jotakin kun näen luun ja valkean kauneuden jossa on yhä kiinni pieniä rippeitä inhimmillisyydestä ja valon sen sisällä joka loistaa kuin tuhannen watin lamppu
Ja kun on paljaat luut päällä marssin kuin malli peilin eteen ja ihastelen
"Oi kuinka kaunis, kuinka elävä, kuinka olenkaan kuin itse täydellisyys ihmiskehon rauniossa!"
Ja mietin
Mitä onkaan elämä.

Mitä on elämä?Keskiviikko 02.11.2011 23:15

.1. Kuvittele itsesi metsässä. Kuvaile metsää.
Se on valoisa, kaunis sammaleinen metsä jossa on kuusia. Valo siivilöityy pohjalle ja missään ei kasva paljoa muuta kuin sammalta ja siellä täällä on pieniä kantoja.

2. Saavut polulle. Millainen se on? Leveä vai kapea? Kivikkoinen vai tasainen?
Polku on mutkitteleva mutta kulkee vain yhteen suuntaan. Sitä pitkin ei voi lähteä takaisin vaan sitä pitkin voi kulkea vain suoraan eteenpäin. Se ei ole leveä eikä kapea vaan sopiva, sillä mahtuu kävelemään juuri sopivasti ilman että horjuu eikä jalkoihin satu kiitos pehmeän neulasmaton.

3. Polku johtaa rakennukselle. Millainen rakennus on kyseessä? Pieni vai suuri? Ränsistynyt vai eheä?
Pieni mökki mikä mökki, se on puinen, vanha mutta kestävä mokoma. Puu on jo kulunutta ja harmaata mutta katto on kunnossa ja tehty pyöreähköistä palasista.. Mökissä on yksi, tukeva ovi ja kaksi mustaa ikkunaa.

4. Millainen rakennus on sisältä?
Tulee mieleen uudisraivaajien mökki, varsin tyhjä, punkka ja pari tyynyä. Mökin sisällä on pysähtynyt tunnelma, tuntuu kuin seinät imisivät kaiken sisäänsä. Pöly leijailee sivuillani ja tunnen olevani varsin rauhaisa, paikka on koskematon. Pöydällä on kirje, joka on avattu.

5. Rakennuksen sisältä löydät astian. Millaisen?
Lasisen maljakon jossa on kohokuvioita.

6. Löydät astian sisältä avaimen. Kuvaile avainta. Mitä teet sillä?
Vanha abloyn avain jolla on kolmionmuotoinen perä ja narua kiedottu ympärille. En tee sillä paljoa kummia, ripustan sen vain kaulaani.

7. Astu ulos rakennuksesta. Saavut veden ääreen. Millainen vesistö on kyseessä? Mitä teet?
Pieni puro joka solisee pitkin metsää. Se halkaisee metsän kahteen osaan ja sen yli kulkee pieni maasilta joka vie metsän toiselle puolelle.
Kumarrun vesistön ylle ja pesen kasvoni.

8. Kohtaat matkallasi karhun. Millaisen? Miten toimit? Pelkäätkö?
Nuorehko, epävarma uros. Tuijotan karhua, mutta jotenkin en vain osaa pelätä. Lopulta karhu jää vain seisomaan paikalle siinä, missä minäkin. Jatkan matkaani karhun ohi ja rapsutan sitä korvan takaa.

9. Näet seinän. Millainen se on? Voitko nähdä sen taakse? Mitä sen takana on?
Se on matala, aivan kuin sen yli tuosta noin vain pääsisi tai sen voisi rikkoa. Niin ei kuitenkaan ole, vaan muurin terävät, sammaloituneet kivet viiltäisivät jalkojani ja repisivät ne auki. Porttia ei ole, mutta pyrin kiipeämään yli vaikka minulla onkin vähän vaatteita.
Takana jatkuu vain ja ainoastaan metsä.. Se vain tuntuu hiukan uhkaavalta.

VASTAUKSET:
1. Metsä kuvastaa maailmankuvaasi.
2. Polku kertoo, millaiseksi koet elämäsi tällä hetkellä.
3. Rakennus antaa osaviittaa siitä, millaisena näet itsesi ulkoa.
4. Sisustus taas siitä, millainen koet olevasi sisältä.
5. Astia kuvastaa suhdettasi varallisuuteen.
6. Avain symboloi työtä ja suhtautumista työntekoon.
7. Vesi ja käytös sen äärellä kertoo seksuaalisuudesta.
8. Karhu edustaa ongelmia ja tapasi toimia sitä, miten reagoit niihin.
9. Seinä kertoo suhteestasi kuolemaan

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.10.2011 13:38

[1] 101 dalmatialaista (1961)
[ ] 101 dalmatialaista 2: Pikku Kikero Lontoossa

A
[2] Aarreplaneetta
[3] Aavikon Aku
[4] Aivan villit
[5] Aladdin (elokuva)
[6] Aladdin ja varkaiden kuningas
[7] Ankronikka: Kadonneen lampun metsästäjät
[8] Aristokatit
[9] Atlantis – Kadonnut kaupunki
[10] Atlantis 2 - Milon Paluu
[ ] Autot
[ ] Autot 2

B
[11] Bambi
[ ] Bambi 2
[ ] Basil Hiiri – Mestarietsivä
[11] Bernand ja Bianca
[12] Bernard ja Bianca Australiassa
[13] Bolt (2008)
[ ] Buzz Lightyear Avaruusranger: Seikkailu alkaa

D
[ ] Der Fuehrer's Face (Propaganda elokuva)
[14] Dinosaurus
[15] Dumbo

E
[ ] Education for Death (Propaganda elokuva)

F
[ ] Fantasia
[16] Fantasia 2000

H
[17] Herkules
[ ] Hiidenpata
[ ] Hopon poppoo (elokuva)
[ ] Höyrylaiva Ville

I
[18] Ihmeperhe

J
[19] Jafarin paluu (Aladdin trilogia)

K
[ ] Kaksin karkuteillä – hiuksia nostattava seikkailu
[20] Karhuveljeni Koda
[21] Karhuveljeni Koda 2
[22] Kaunotar ja hirviö (vuoden 1991 elokuva)
[23] Kaunotar ja hirviö − Bellen lumottu maailma
[24] Kaunotar ja hirviö − Lumottu joulu
[25] Kaunotar ja Kulkuri
[26] Keisarin uudet kuviot
[27] Keisarin uudet kuviot 2. Kronkin uudet kuviot
[ ] Kim Possible: Päättäjäispainajainen
[28] Kolme caballeroa
[ ] Kolme pientä porsasta (lyhytelokuva)

L
[29] Lehmäjengi
[30] Leijonakuningas
[31] Leijonakuningas 2 – Jylhäkallion ylpeys
[32] Leijonakuningas 3 – Hakuna Matata
[33] Leroy & Stitch
[34] Liisa Ihmemaassa (1951)
[35] Lilo & Stitch 2
[36] Lilo ja Stitch
[37] Lumikki ja seitsemän kääpiötä

M
[38] Miekka kivessä
[39] Mikin ketkuteatteri
[40] Mikki Hiiren jouluaatto
[41] Monsterit Oy
[42] Mulan
[43] Mulan II

N
[44] Nalle Puh (elokuva)
[ ] Nalle Puh ja Möhköfantin halloween
[45] Nalle Puh ja Möhköfantti
[46] Nalle Puh ja tuulinen päivä
[47] Nalle Puh ystävää etsimässä
[ ] Nalle Puh – yhtä juhlaa
[48] Nasun suuri elokuva
[49] Nemoa etsimässä
[50] Notre Damen kellonsoittaja (1996)
[52] Notre Damen kellonsoittaja 2

O
[53] Oliver ja kumppanit
[54] Oppitunti (Saludos Amigos)

P
[ ] Pennitön ja suruton
[ ] Pete ja lohikäärme Elliott
[55] Peter Pan (1953)
[56] Peter Pan ja paluu Mikä-mikä-maahan
[57] Pieni merenneito (elokuva)
[58] Pieni merenneito 3: Arielin tarina
[59] Pieni merenneito II: Atlantiksen salaisuus
[60] Pikku Kananen
[61] Pinocchio
[ ] Plane Crazy (lyhytelokuva)
[ ] Pluto vartiossa (lyhyt elokuva)
[62] Pocahontas
[63] Pocahontas II – matka uuteen maailmaan
[ ] Prinsessa ja sammakko
[64] Prinsessa Ruusunen (1959)

R
[ ] Recess Christmas: Miracle on Third Street
[ ] Recess: All Growed Down
[ ] Recess: Taking the Fifth Grade
[65] Riemukas Robinsonin perhe
[67] Robin Hood (1973)
[68] Rottatouille

S
[69] Samu Sirkan joulutervehdys (Disneyn piirrettyjen elokuvien kooste, 1958)
[] Silly Symphonies (Lyhytelokuvasarja; 75 lyhytelokuvaa)
[ ] Stitch! Avaruuskoe 626
[ ] Säveltuokio

T
[69] Tarzan & Jane
[70] Tarzan (1999)
[71] Tarzan 2
[72] Tehtävä – Pelastakaa kesäloma
[73] Tiikerin oma elokuva
[74] Topi ja Tessu
[75] Topi ja Tessu 2
[76]Toy Story 2
[ ] Toy Story 3
[77] Toy Story – leluelämää
[78] Tuhkimo
[79] Tuhkimo II – Unelmien prinsessa
[80] Tuhkimo III - Taikansa kutakin

U
[ ] Up – kohti korkeuksia

V
[81] Viidakkokirja (1967)
[82] Viidakkokirja 2
[ ] Viisas Kana Kananen
[ ] Vincent (stopmotion lyhytelokuva)

W
[ ] WALL-E

Ö
[83] Ötökän elämää

TIM BURTON (Tämä lisätty wikipedian listaan)
[ ] Frankenweenie (lyhyt elokuva, 1984)
[84] Corpse Bride
[85] Nighmare Before Christmas (Painajainen ennen joulua)

1 - 20 Aku Ankka
Tunnet vain murto-osan Disneyn tuotannosta ja elokuvista. Tunnet Aku Ankan, Mikki Hiiren ja muut Ankkalinnan kansalaiset, ehkä jonkun prinsessankin. Olet vielä disneyalkaja, mutta kipin kapin television ääreen tutustumaan Lumikkiin ja seitsemään kääpiöön!

21 - 51 Klassikko
Tunnet hyvin Disneyn klassikkoanimaatiot Leijonakuninkaasta Tuhkimoon! Tiedät paljon, mutta jos olet katsonut jo näin useita Disneynelokuvia on sinun jopa välttämättömästi tutustuttava myös niihin tuntemattomampiinkin tapauksiin. Kiinnostaisiko Frankenweenie tai jonkun klassikon jatko

52 - 100 Disneytietäjä
Olet katsonut uskomattoman monta Disneyn elokuvaa niitä harvinaisempiakaan unohtamatta! Loistavaa; voit huoletta kutsua itseäsi Disneyfriikiksi ja olla ylpeä saavutuksestasi. Tunnut katsoneen jo lähes kaiken, mutta miten onkaan propagandaelokuvien laita?

101 - 119 Disneymestari
Uskomatonta, loistavaa! Olet todellinen Disneymestari ja vain pienen pieni osa on sinulta näkemättä suuresta animaatioiden valtamerestä; tunnet kadotetut propagandaelokuvat, disneyprinsessat, lukuiset lyhytelokuvat sekä paljon muuta! Olet todellinen Disney elokuvien mestari!

120 Walt Disneyn oppipoika
Olet nähnyt kaiken ja odotan innolla uusia elokuvia katsottavaksesi! Sinusta voisi tulla Walt Disneyn oppipoika, koska sinulla on tietoa ja näkemystä katsomistasi elokuvista - sekä epäilemättä rakastat Disneytä! Olet onnekas, kun olet nähnyt kaiken! Loistavaa
« Uudemmat -