IRC-Galleria

JalkapalloaTiistai 30.01.2007 15:49

Kävin päivällä koulun jälkeen polttamassa selkäni altaalla, ainakin muiden mielestä se on palanut mutta värisokia tarvii sen kivun tunnistamaan palamisen. Olen jo pitemmän aikaa vannonut Tanning oilin nimeen(suojakerroin 2) ja toivotaan että sei petä tälläkään kertaa.

Oli mukava käydä pelaamassa jalkapalloa tähän vuodenaikaan 34 asteen lämmössä ja korkealta paistava aurinko teki pelistä entistä nopeampaa. Kenkiähän minulla ei moiseen lajiin ole niin pelailin ilman kenkiä ja koitin varoa muiden nappuloita. 1.5 litraa vettä ei meinannut riittää edes ensimmäiseen taukoon ja t-paita oli vaihtanut kokonaan väriä, että tyhmempi olisi voinut luulla että en ole hikoillut ollenkaan. Niin tosiaan tämän viikon koulupäivät on pulkassa jo. Viikottainen koulumäärä taitanee olla tipahtanut 5 tuntiin.

Singapore SlingMaanantai 29.01.2007 12:54

Viikonlopun olin Singaporessa, tuossa sääntöjen luvatussa maassa. Ihan kirjaimellisestikkin. Reissuun lähtö oli helppoa, koska Juho oli ollut siellä edellisenä viikonloppuna ja antoi mukaan liikaa valuuttaa ja kartan. Torstai iltana noin klo 22 lähti penaalista konsortiumin yöbussi kohti määränpäätämme. Bussi oli taas kerran positiivinen yllätys, koska penkit sai aivan vaateriin ja jokaisella oli oma näyttö mistä katsella elokuvia. Voisin aivan helposti kuvitella matkustavani esimerkiksi Rollosta Helsinkiin vastaavanlaisella bussilla, mutta vitut kun suomessa on jotain karjabusseiksi luokiteltavia autoja liikenteessä.

Perjantai aamuna tullissa oli noin miljoona muutakin ihmistä ylittämässä rajaa, ja yksi porukasta jäikin bussin kyydistä jo Malesian tullin jälkeen, mutta onnistui ottamaan meidät kiinni yleisellä bussilla rajavyöhykkeen ylityksen aikana. Bussit eivät jää odottelemaan matkustajia vaan menenvät kun kyydissä on "riittävästi" matkustajia ja kyydistä jäävät saavat sumplia itse kyytinsä. Heti Singaporen puolella huomasin lukuisia kieltotauluja, mm Roskittaminen 1000$ eli noin 500 euroa. Ehkä pienen sakkopelotteen tuella sitä kummasti etsi niitä roskiksia mihin laittaa pienimmätkin roskat. Tupakointi oli myös operaatio sinäänsä, koska lain rikkomisesta sai 500$ sakkoa, eli se tuhkis etsittiin ja poltettiin siinä.

Hätäisen aamupalan jälkeen lähdimme kävelemään kohti hotellia ja heti oli mukavaa kun hotelli oli ylibuukannut huoneet ja kovasti yritti mahduttaa 11 henkilön seuruettamme kahteen 4 hengen huoneeseen. Emme jaksaneet jäädä sinne tappelemaan niistä huoneista vaan suuntasimme lähinpään ostoskeskukseen nimeltä Mustafa centre. Mielenkiintoista sinäänsä että se oli 24h auki. Elektroniikkaa myyvät kaupat olivat isoja, mutta sinäänsä mitään mielenkiintoista ei löytynyt. Mutta kaikki mahdolliset esineet joista vain voit kuvitella USB liittimen löytyvän on Singaporessa kaupan. Kauppareissumme aikana Hotellia oli vaihdettu ja piristävän sateen aikana sinne sitten siirryttiin.
Respassa ei vielä mikään erityinen pistänyt silmään, mutta viimeistään kun huoneessani oli peili vaakatasossa sängyn vieressä aloin epäilemään että asumme bordellissa. Kun noin 3 min oleskelun jälkeen olin lukinnut itseni huoneesta pihalle ja hain respasta äijän oveni avaamaan koputti hän vastapäiseen oveen ennen minun oveni avaamista ja sieltä tuli näytille 3 pientä thaityttöä. Ei siinä nättejä tyttöjä, mutta eihän niitä olisi viitsinyt tuoda huoneeseen, koska siellä oli niin paljon ötököitä. Aikani kuluksi lahtasin niitä siinä hetkisen ja lähdimme kaupungille metsästämään Raffles hotellia, missä on kehitetty drinkki nimeltä Singapore Sling. Perille löydettiin ja paikkahan ei varsinaisesti meidän budjetille ollut sopiva, mutta 11 euron drinkit päätettin nykäistä kuitenkin huiviin. Bändi soitteli mukavasti taustalla Norah Jonesia ja tämän kaltaisessa paikassa alkoholisoituvaa ei edes paheksuttaisi, koska juopolla olisi ainakin selkeästi rahaa. Onneksi olin niin väsynyt, että unen saamista ei ollut haitannut ollenkaan naapurihuoneesta kuuluva työnteon äänimaailma.. -perjantai pulkassa-

Makeiden 7 tunnin unien jälkeen olimme taas liikkeellä. Ensimmäiseksi suuntasimme Bugis ostoskeskukseen aamupalalle. Se oli jokin paahtoleipä paikka ja pitäjä oli tuskissaan, koska meitä oli 7 ja hänelle tuli kiire tehdä kaikki tilaukset. Outoa sinäänsä. Bugiksen alakerrassa oli pelihalli missä oli helvetillinen määrä pelikoneita ja halli missä oli 150 konetta millä lanittaa. Wowin pelaajat ovat varmaan mahtavia asiakkaita paikalle kun taksa oli euron tunti. Kalliksi kävisi wow riippuvuus jos tuossa paikassa olisi ainoa mahdollisuus pelata. Kun tytöt olivat ostaneet rinkallisen verran vaateita lähdimme metrolla kohti eläintarhaa. Matkalla näkyi kerrostaloja sellainen määrä, että varmaan 2 miljoonaa ihmistä mahtuu niihin asumaan. Perille kun päästiin satoi vettä niin perkeleesti että päätimme palata takaisin keskustaan ja satsata Night safariin. Sain jotenkin myytyä Funan the IT mall paikan tytöille laukkukauppakeskuksena ja pääsimme sinne 30 min metromatkan jälkeen. 6 kerrosta pelkkää elektroniikka kauppaa eli pääsi hypistelemään kaikenlaista. Kun siellä katseli niitä 40" näyttöjä koneisiin ja muita tuli mieleen vain ajatus "vittu ku ois pätäkkää". Piti tyytyä ostamaan kaikkea kivaa iPodiin. Ipod on kuin pieni lapsi mille hankkii kaikkea kivaa. Ostin latureita ja FM lähettimen ja kotelon ja ja ja... Oikeastaan kaiken mitä vain sai. Ennen Night safaria käytiin vielä katsomassa Merlion Park ja siinä samalla kaikenlaisia nähtävyyksiä. Night Safari oli hieno kokemus, koska onhan nuo eläintarhat nähty jo. Tuolla safarilla oli aivan eri tunnelma kun käveltiin pimeässä ja esimerkiksi lepakkoja pääsi aivan hypistelemään. Perkeleen kokoisia lepakoita kyllä. Jellonat tiikelit ja lepardit ja Jumbot nähtiin ja Bordelliin nukkumaan.

Sunnuntai olikin oikeastaan taas kauppojen kiertelyä ja olin käytännössä pakotettu ostamaan itselleni paremmat kengät kun jalkoja särki niin pirusti. Harmittamaan jäi se kun tuulisen sään takia emme päässeet kuumailmapallon kyytiin. Paljon nähtiin ja paljon jäi näkemättä. Tuossa kaupungissa saisi menemään viikkon jos toisenkin. Kaikki toimii siellä niinkuin on tottunut euroopassa. Heti kun tultiin penaaliin niin vitutti tingata taksikuskien kanssa kun eivät huorat aja mittarilla koskaan ja hinta "neuvotellaan".

Niin tohkeissaanKeskiviikko 24.01.2007 07:52

Olen ollut Koh Taolle lähtemisestä niin tohkeissaan, että unohdin aivan huomisen Singaporeen lähtemisen. Eli 7 päivä lähdetään sitten Koh taolle sukeltelemaan. Suoritetaan se alkeiskurssi ja otetaan parinpäivän sukellusreissu. Siitä eteenpäin suunnitelmat ovat vielä auki. 25 päivä pitäisi tulla sitten takaisin penaaliin ja jo 3 päivä olla takaisin Bangkokissa Niinaa vastassa ja käydä parissa viikossa thaimaan mestat taas läpi ja sitten penaaliin katsomaan onko opiskeluista jääty jälkeen.

Ihan siisttiä sinäänsä että ostin läppärin visalla ja minulla on oikein kuitti ja kaikki mutta mitään ei ole veloitettu. Ei millään jaksais hengailla thaimaassa visan luottolimitti tapissa heti kuun alusta. Katsotaan ny miten käy.

Kotoisa oloSunnuntai 21.01.2007 22:15

Aivan kuin olisin ollut tämän päivän Rollossa, sillä minulla oli melkoinen darra. Päivä meni aivan kuin rollossa, eli aamusella(klo 16) tilattiin kotio mäkistä safkaa(rollossa tilataan tuon tilalta alakunnakselta pitsaa).
Sitten aloin kuluttamaan aikaani uuden sarjan parissa. Sarjan nimi on Heroes ja voin suositella lämpimästi, ainakin kaikille miespuolisille. Nyt kun koko sarjan tähän asti ilmestyneet jaksot on katsottu tein 10 minuuttia kouluhommia. Darrapäivä. Nyt tulee vettä kuin esterin perseestä, eli tässä tunnin aikana on varmaan satanut koko suomen vuosittainen sademäärä.

zzzzzzz
Niille jotka eivät vielä tiedä niin Pirate Baysta saa ladattua kaikki hyvät sarjat.

PenangissaTorstai 18.01.2007 18:34

Tässä on nyt vierähtänyt muutama päivä penaalissa ja koulussa on käyty mitä sitä on nyt ollut. Eli tällä viikolla jotain 7 tuntia kun loput tunnit oli peruttu. Web designin opettajan pitäisi pitää meille 4 tuntia viikossa mutta yleensä tunnin jälkeen hän laittaa kamat kasaan ja sanoo että taitaa riittää taas tältä viikolta. Mitäpä siinä vastaan sanomaan.
Tiistaina lähdettiin pelaan biljardia ja kun keilahallilla loppui kaljan myynti niin keksimme lähteä paikalliseen baariin pelaamaan. Siinä kävi sitten niin että jatkot loppuivat klo 8 aamulla... Keskiviikkona ei sitten paljon muuta tullut tehtyä kuin makoiltua. Huomattiin myös että jatkojen aikana oli ostettu liput formulakisoihin, hyvin hatarat muistikuvat tapahtumasta mutta liput on taskussa.
Niin torstai on menossa ja vodkapaukku on tuossa koneen vieressä... eli tästä bileisiin ja siitä baariin riekkumaan takkiauki niinkauan kuin piikkiä riittää. Turha tässä on varmaan sanoa että perjantait ovat meillä aina vapaata koulusta.
Balilla sain pitkästä aikaa maistaa hyvää kahvia. Thaimaassa ja Malesiassa on aivan sama mistä tilaat kahvin niin voit olla varma että kupissa on HIRVEÄTÄ PASKAA. Haikeudella muistelen indonesian kahvia kun parhaillaan juon jotain nestlen pikasontaa.

Ennen aasian matkaa olisi syytä harjoitella tinkaamista. Itsehän olen vielä vähän ruosteessa mutta kokoajan esitykset paranee. Esimerkkinä nyt tuollaiset olutpullojen ympärille tulevat lämpöeristeet. Lähtöhinta 170 000 rähmäkäpälää, hinta tipahti kovan tinkauksen jälkeen 60 000 RK(RähmäKäpälä), mutta unohdin käyttää "kävele pois"-kortin. Seuraavan kojun 20 000 RK tarjous siis kuulosti lähinnä vittuilulta. T-paidoissa sama homma. Lähtöhinta 150 000 RK ja kun kävelin pois niin huuteli 50 000. T-paidan tinkaus oli vain treeniä, mutta pakko harjoitella. Harmittavasti penangissa ei ole kovin lähellä mitään kojuja missä voisi käydä harjoittelemassa. Voisi kojun pitäjää vituttaa kun joka aamu ilmestyisi tinkaamaan jostain avaimenperästä alennuksia eikä osta mitään. Pitäähän niitä harrastuksia olla.

Niin tosiaan, balilla ei kannata käyttää muita kuin Bluebird-groupin takseja. Jos muut suostuvat ajamaan mittarilla niin sanoisin että melkoinen viritys on mittariin tehty. Silmissä vilisi kun mittari hakkasi monta tonnia kalliimman taksan kuin bluebirdillä.

saatanan saatanaPerjantai 12.01.2007 17:07

No ei sitten menna singaporeen... Lentoja ei saanut ja bussit taynna. Se siita sitten ja hanta koipien valissa takaisin penangiin. tuuri kavi etta loysin taman nettikavilan kun tuolla kuala lumpurin kadulla ei ole hirveasti tekemista... 5 tuntia bussissa ja sitten ollaan takaisin penaalissa. Ja kaikki muut on lahdossa jollai camping weekendille ja meissi on siis yksin sunny villessa. hukkasin viela malesian sim kortin niin ei ole hirveasti keinoja ottaa ihmisiin yhteyttakaan. Eli ollaanpas kiltisti kotona.

Surffaus on elaman suola. Jopa niin hyvin etta paasin vetamaan selka menosuuntaan longboardilla, kunnon oldschool meininkia :D

BALIKeskiviikko 10.01.2007 12:34

Doddiih, balilla on nyt oltu muutama paiva ja kivaa on ollut. Sen verran tama on turisti mesta etta riisia ei ole tarvinut syoda kertaakaan. Muu ruoka on hieman kalliinpaa mutta kun tuota riisia on vetanyt 2kk joka paiva niin ei maistu nyt. Taalta saa kylla vitun hyvaa safkaa kun menee oikeisiin mestoihin.

Paivan kulku: Herataan siina ennen klo 8 ja syodaan aamupala, 9 mennessa ollaan rannalla surffilautojen kanssa ja vedetaan ensimmaiset aallot. Surffaus on kylla pirun raskasta hommaa kun ui sinne aaltojen luo niin tuntuu etta kasista on kaikki voima poissa, mutta jotenkin sita saa lisaa voimia kun aalto vie ja pitaa nousta pystoon. kahden aikaan syomaan rannalla olevaan ravintolaan(Blue ocean). Perkele sielta saa hyvia fajitaksia. Taas aaltoihin parskimaan ja sitten 17-18 valilla sita onkin jo aivan poikki ja hotelliin... Illalla dropsiin syomaan ja sit nukkumaan.

Mitaan tumuja en ole taalla vetanyt koska aamusella pitaa nousta aikaisin. Aallot ovat silloin parhaimmillaan ja surffaamaan tanne on tultu eika juomaan.

Nyt on vahan mieli maassa, koska Junnu vietiin sairaalaan korkean kuumeen takia, 39,5 silla oli tuossa ja pitaa vain toivoa ettei ole dengue iskenyt. Jos tuosta denguesta ette tieda niin katsokaa wikipediasta. Maija on nyt Junnun kanssa hospitaalissa ja mie menen ottamaan paivallisen jonnekkin ja odottelen kun en muuta voi.

Taalta pitaisi jatkaa singaporeen, mutta katsotaan miten tassa kay. Viisumi menee umpeen lautantaina etta sita pitempaan en taala voi olla.

Tänään lähdetäänLauantai 06.01.2007 06:00

Puolen tunnin kuluttua on taksi pihalla odottelemassa ja lähden kohti balia. Harmillista että jääkaapissa ei ollut mitään syötävää, no kahvit sain juotua ja pitää toivoa että kentältä löytyy syötävää ruokaa.

Ensi perjantaina takaisin KLssä ja ei ole vielä tietoa jatkanko siitä singaporeen viikonlopuksi. Paljolti riippuu siitä saanko halpaa lentoa singaporeen, bussilla ei jaksa KLstä lähteä koska Singaporessa olo aika jää silloin niin lyhyeksi. Jos tulee Singaporessa käytyä niin visa taitaa taas tälle kuulle olla limitissä, no mitäpäs nuista.

Otetaan koululta yhden aikataulumuutosten takia tiputetun kurssin tilalle sukelluskurssi, täytyy sanoa, että laajasti on kursseja tarjolla :D

MatkasuunnitelmiaPerjantai 05.01.2007 08:50

Suunnitelmat Balille lähdöstä alkavat realisoitua pikkuhiljaa, ensin peruin koko reissu idean kun Maija lähetti viestin että kelit on paskat ja ei voi surffata. Ilmat ovat nyt parantuneet ja ajattelin sittenkin lähteä. Tässä odottelen vielä yhteen viestiin vastausta ja jos kaikki on bueno niin lähden sinne tässä huomenissa. Ei lentäminen täällä sinäänsä kallista ole kun Penang-KL-Bali-KL-Penang maksaa hiukan yli 100 euroa. Eli sama lähteä käymään. Huomisen lento saisi olla iltapäivästä koska illalla on bileet :D

Toivottavasti pääsen lähtemään ja ilmat ovat hyvät sillä en ole ikinä koittanut surffata ja siellä on siihen mahdollisuus.

Penangiin on luvattu kovia sateita ja annettu tulvavaroitus, sateiden pitäisi alkaa klo 18 maissa tänään mutta ainakaan nyt ei ilma näytä pahalta.


Nyt on ostettu lentoliput ja huomenna klo 10:30 alkaa matka... iltasella klo 19:40 pitäis olla sitten perillä, kyllä tuohon matkusteluun menee sit aikaa mutta mitäpä nuista. Vieläkään täällä ei sada vaikka muka pitäis, alan menettämään uskoni säätiedotuksiin...