IRC-Galleria

MinDe84

MinDe84

odottaa niin, että pikkuneiti saisi terveen paperit ja pääsisi kotiin sairaalasta!!

Päästäinen 2009Tiistai 14.04.2009 12:00

Mietin tuossa pääsiäisen pyhinä, et kovin on pääsiäispuuhat viime vuosina muuttuneet. Hiukan oli toisenlainen (nestemäisempi) pääsiäisenvietto vaikkapa lukioaikoina. Jos en ihan väärin muista, niin Karkun suunnalla on useimmiten tullut oltua. Mutta, ei ollenkaan huonompi pääsiäinen ollut tämä tämänvuotinenkaan! :)

Pitkäperjantaiaamuna menin töihin ja Jarski oli Kimin kanssa kotosalla.

Lauantaina pääsin aamulla töistä ja sit vaihdettiin vuoroja; Jarski lähti vuorostaan töihin.

Sunnuntaiksi olin kutsunut Heinoon porukat kylään. Tein sapuskaa, joka tosin poikkesi melkoisesti perinteisestä pääsiäismenusta, mutta hyvin tuo maistui. Ruokalistalla perunamuusi, seitiä smetana-kermaviilipedillä, porkkanaraastetta, tuoresalaattia ja jälkiruuaksi rahkalettuja. Aurinko paistoi ihanasti koko sunnuntain, joten tehtii yhdessä hieman pihahommia ja sitten mentiin koiratarhalle, jossa Voltti sai taas juoksennella ja "uida" vesilätäköissä. Harmi vaan, kun ei muita koiria ollut paikalla.

Maanantaina Jarski meni taas töihin, joten me lähdettiin Kimin kanssa käymään Heinoossa. Syötiin ja suunniteltiin iskän kanssa hääkuljetuksia (siis morsiamen ja sulhasen). Ja sainpa vihdoin suunniteltua kutsuihin tekstit, vielä pitäisi tulostaa ne Hiirulassa (koska porukoiden tulostin toimii "käsipelinä"; joka paperi täytyy yksitellen syöttää!). Illaksi ajeltiin Kimin kanssa takaisin kotiin. Käytiin vielä saunassa ja katseltiin telkkua.
Sellainen päästäinen tällä kertaa

Keskiviikon kuulumisetKeskiviikko 08.04.2009 23:31

Olin tänään Kimin kanssa 11kk neuvolassa (vähän myöhässä). Pituutta 83,6cm ja painoa 12650g. Lääkäri katsoi myös Kimin korvan ja tulehdus oli onneksi hyvin parantunut.
Neuvolan jälkeen ajeltiin Vammalaan (Sastamalaan) laulutunnille. Poikettiin tietenkin myös mummulassa syömässä.
Illalla kävin Voltin kanssa juoksulenkillä ja nyt nautin suihkun jälkeisestä ihanasta olotilasta. Kelpo päivä kokonaisuudessaan!

Ylläksen loma takana!Sunnuntai 22.03.2009 16:45

Viime yönä saavuttiin takaisin pohjoisesta! Vietettiin viikko Ylläksellä mökillä kokoonpanolla minä, Jarski, Kimi, vaari, mummu ja Voltti. Joka päivä hiihdettiin ja säät ja ladut oli loistavat. Kimi matkusti mukavasti hiihtoreissuilla ahkion kyydissä.
Käytiin Jarskin kanssa rinteissäkin, että Ylläs on nyt sitten valloitettu (omalta osaltani taas, Jarski ekaa kertaa). Viimeisenä päivänä käytiin Levillä ja sekin tuli valloitettua, tällä kertaa tosin autolla.
Mukava reissu oli, kaikki tykättiin kovasti! Kimin kanssa olin pulkkamäessä ja Voltti rakasti telmiä lumessa. Tullessa poikettiin myös moikkaamassa joulupukkia Pukinpajalla.
Toivottavasti ensi vuonna taas pääsis!! =)

Kimin mallidebyytti! :)Lauantai 07.03.2009 21:11

Kimi oli tänään lastenvaatemallina Mukelomestan muotinäytöksessä. Mä siinä sivussa jouduin tietenkin avustajana lavalle, mikä oli vähemmän mukavaa. Mutta poika tykkäsi oikein kovasti ja jaksoi tosi hyvin, vaikka päiväuniaika alkoi painaa päälle. Ostin Kimille toisen sen esittelemistä puvuista, Travallen Remu keväthaalarin. Sai mukavan alennuksen. :)

Muotinäytöksen jälkeen käytiin mummulassa syömässä ja ajeltiin illaksi takaisin kotiin. Kohta käydään hakemassa Maipe kylään. Tarkoitus olisi nauttia muutama lasi viiniä, kun kimi on mennyt nukkumaan.

Jarski tulee huomenna takas Säkylästä. Oli kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu, vaikka ilman "isiä" oltiinkin. Eilenkin käytiin aamupäivällä Kimin kanssa pulkkailemassa ja iltapäivällä vaunuilemassa niin, että Volttikin pääsi lenkille. Niin paljon on siis ollut tekemistä, ettei olla isiä ehditty kaivata! (Mutta ei kerrota sitä sille, ettei sen tule paha mieli..)

Kimi sain kengät!Lauantai 28.02.2009 00:38

Ostin tänään Kimille talvikengät! Ihanat pikkuisetpikkuiset popot! Maksoivat maltaita, mutta onpa nyt lämpimät ja hyvät kengät Ylläksen hangille. :) (Vielä, kun äiti oppisi laittamaan ne vähän helpommin pojan jalkaan!)

Kimi 10kkPerjantai 27.02.2009 11:58

Kimi täyttää tänään 10kk! Eilen hän kävi isänsä kanssa 10kk neuvolassa. Painoa pojalla 12 200g ja pituutta 81,5cm. Pitkä poika siis! (Kohtahan tuo saa äitinsä kiinni!)
Kimi osaa istua, taputtaa ja pyöriä paikasta toiseen. Konttausasentoonkin menee, muttei konttaa. Polvilleen yrittää kovasti nousta.
Hb oli 125.
Eli kaikki hyvin!

Hääsuunnittelua...Sunnuntai 22.02.2009 22:52

4kk häihin. Paljon on asioita tullut hoidettua, mutta paljon sitä tekemistä vielä riittää...

Hoidetut asiat:
* kirkko varattu
* juhlapaikka varattu
* pappi varattu
* kampaaja/meikkaus varattu
* hääkuvaus varattu
* pitopalvelu varattu---> menu päätetty
* bändi varattu
* kaasot/bestman varattu
* ohjelmaa suunniteltu
* kutsukorttitarvikkeet hankittu

Hoitamattomat asia (mm.):
* morsiuspuku / sulhasen puku
* suhlaspojan puku
* häävalssi (melkein päätetty...)
* kutsujen askartelu
* hääkarkkien askartelu
* ajo-opasteet
* koristeiden kerääminen/suunnittelu (aloitettu sentään..)
* morsiuskimppu
* sateenvarjojen kerääminen (mahdollisen sateen sattuessa hyvä olla ovilla..)
* morsiamen -4kg projekti.....
* + vaikka mitä...

Että sellaista... Tuleva viikko vaikuttaa suurilta osin tällaiselta:
TI : Kimin kerhokuvaus ja mun hammaslääkäri VLA:ssa
KE: Kimin käynti kirurgian poliklinikalla
TO: aamuks töihin
PE: aamulla töistä, kauppareissu
LA: Satu kylään, naistenilta!!! JIPPII!! (sisältää hääsuunnittelua, askartelua, saunaa ja "maailman parantamista"

Lääkäri ja fysioterapiaTorstai 19.02.2009 19:58

Kimillä jatkuu edelleen ripuli, nyt 9. päivä menossa. =/ Kuumetta ei ole ja muutenkin poika on hyvävointinen, vähän ärtyisä ja itkuinen tosin.
Käytiin aamulla lääkärissä ja tämä oli sitä mieltä (sikäli mikäli mtn hänen puheestaan ymmärsin, kielimuuri...), että johtuisi antibioottikuurista, jonka Kimi sai korvatulehdukseen. Kovasti kyllä itse epäilen, kun ab kuuri loppui 7.2. ja ripuli alkoi 10.2. Ja kun on jo 9. pv kestänytkin, niin luulisi jo loppuvan. On siitä kuurista melkein 2vko:a jo.
Kuukausi sitten Kimillä oli viikon kestävä vatsatauti, oksentelua ja ripulia. Tiedä sitten, että olisiko tämä jtn samanlaista. En kuitenkaan uskalla viedä poikaa huomenna hoitoon, ettei kaverinkin poika sairastu, joten joudun oleen taas töistä pois. Huoh. Mikäli ei maanantaiksi ripuli helpota, niin mennään sitten yksityiselle.

Iltapäivällä oli Kimin fysioterapia. Jumppailtiin ja saatiin uusia liikkeitä, mitä voidaan pojan kanssa treenailla. Liikkumisen suhteen ei kuitenkaan ole mtn syytä huolestua, kun poika on keksinyt nyt pyöriä paikasta A paikkaan B. Pääasia, että jollakin tapaa etenee. Polville varaamista Kimi nyt kovasti harjoittelee. Kuukauden päästä sitten uudelleen jumppatätiä moikkaamaan.

Poijjaalle lisää hampaita!Lauantai 07.02.2009 23:59

Kimille puhkesi eilen 7. ja 8. hammas. Nyt on sitten sekä ylhäällä että alhaalla neljä legoa. Kovin nopeasti niitä onkin tullut, ensimmäinen hammaskin puhkesi jo ennen 4kk!

Oltiin tänään juhlimassa kaveripariskunnan häitä. Rauhallisissa merkeissä meidän osaltamme sujuivat, kun Kimikin oli mukana. Ja ite meen aamuksi taas töihin, niin oli tultava ajoissa kotiin. Kovasti onnea vielä hääparille ja kiitoksia hyvistä kemuista ja sapuskoista!

Vielä kun tuo poika nukahtaisi, niin päästäisiin saunaan. Sitten ajoissa nukkumaan. Öitä kaikille!

PS: En tiedä oonko vielä kertonut, että Kimi istuu jo oikein hyvin ilman tukea! Ja pyörii paikasta A paikkaan B! =)

Täytin taas 21!Tiistai 03.02.2009 15:18

Eilen tuli taas vuosi lisää mittariin! Laskujeni mukaan se on nyt 21...
Kovasti kiitoksia kaikille onnitteluista! Mitään suurempaa juhlahumua ei päivässä ollut, mutta eipä ollut väliksikään. Sen verran tuli tuhlattua, että ostin yhden lipaston makuuhuoneeseen. Illalla olin jumpalla. Lisäksi käytiin katsomassa yhtä omakotitaloa ja ihastuin siihen 150%:sesti! Siinä oli kaikki mitä vain voin toivoa!

Tänään ollaan vaan oleskeltu Kimin kanssa kotona. On muuten mukavaa, näin kun voisi aina olla pojan kanssa kotona touhuamassa! Vaan eipä voi, jos ees haaveilee sellaisesta talosta, pihasta, navetasta, hevosesta...... (en saa ajatuksiani hetkeksikään irti siitä unelmatalosta!)
Nyt Kimi nukkuu päikkäreitä ja mä surffailen netissä. Illalla meen vielä hierontaan, kun Jarski tulee töistä. Ihanaa sekin!