IRC-Galleria

Siellä missä on elämää, on myös kuolemaa. Siellä missä on iloa, on myös surua. Paikassa, jossa aurinko nousee, se myös laskee. Ilman toista, ei ole toista. Olisi vain tasaista, neutraalia, tylsää, sillä emmehän me arvostaisi elämää, jos ei olisi kuolemaa. Emme arvostaisi iloa tai naurun tuomaa positiivista tunneryöppyä, jos ei olisi surua ja masennusta. Emme tietäisi mitä pimeä on, jos aurinko koko ajan paistaisi.
Tämä pätee elämän joka alueella. Usein vastaan tulevat negatiiviset asiat muuttuvat myöhemmin positiivisiksi. Koettelemukset muuttuvat voimavaroiksi. Miksi siis välttää ja varoa niin innokkaasti kaikkea negatiivista, tai joka aluksi näyttää negatiiviselta? En kuitenkaan neuvoisi tahallaan katkaisemaan vasenta kättään, jotta paremmin osaisi arvostaa oikeaa. Suinpäin vaaraan tai koettelemukseen ryntääminen ei suinkaan paranna mahdollisuuksia ihmisenä kasvamiseen.
Pointtini tässä on kehottaa ottamaan vastaan elämän myönteiset ja kielteiset puolet saman arvoisina opettavina kokemuksina. Myöskin liika varjelu ja suojelevuus on pahitteeksi niin omalle kuin toisen ihmisen kasvulle. Elämä usein opettaa paremmin kuin kukaan vanhempi, opettaja, pappi tai antiikin viisas mies.