IRC-Galleria

Toronto, päivä 15Lauantai 11.07.2009 11:28

Herätys oli tänään jo 6.45, mutta siitä selvittiin kohtuullisen nopeasti reissukuntoon. Metrolla jälleen Dundasille, josta lähti varaamamme Megabus Buffaloon, New Yorkin osavaltioon. Matka kesti parisen tuntia, jonka aikana juttelimme, nukuimme vajaan tunnin ja jännitimme, pääsemmekö rajan yli Yhdysvaltoihin. Tullimiehet pyysivät meidät suomalaisina syrjempään täyttämään lappua, jossa kyseltiin kaikki perustiedot sekä vastauksia helppoihin kysymyksiin. Täytin yhden kohdan väärään paikkaan, josta seurasi pientä sekasortoa tiukan tullivirkailijanaisen yrittäessä tulkita lappua. "This is a mess.", hän sanoi, mutta sormenjälkien ja naamakuvan oton ja kovan kuulustelun jälkeen hän päästi minut läpi. Minulla oli paljon vitamiinipuristeita mukana ja kun nostin ne pöydälle, hän ihmetteli miksi olin ottanut päivän matkalle niin paljon mukaan. Tarkemmin ajatellen, siinä on pointtia, mutta yritin selittää, että pillereitä pitää ottaa kolmesti päivässä. Onneksi täti uskoi, etten ollut mikään hämärähemmo. Käytin myös yhdessä vaiheessa sanaa "excursion", jonka nainen toisti kohtuullisen huvittuneena. :D

Buffalon terminaaliin oli rajalta vain kolmen minuutin matka ja terminaalista ulos astuttuamme huomasimme, että lämpötila oli suhteellisen korkea. Myöhemmin päivällä saimme selville, että lämpöä oli jopa 28 celsiusta. Kaupungin keskustan läpi kulkee pääkatu Main Street, jonka varrella suurin osa kaupoista sijaitsee. Kuljeskelimme pitkin päivää Main Streetin, sen sivukatujen ja sen rinnakkaiskatujen välillä. Kaupunki oli aika hiljaisen tuntuinen ja kauppoja oli suppeahkosti.

Käväisimme kaupungin ainoassa varteenotettavassa elintarvikekaupassa, joka olikin sitten kiitettävän laadukas. Pistäydyimme myös parissa vaatekaupassa, joista yritin etsiä hihatonta paitaa. Toisessa kaupassa tummaihoinen nuori kaveri tiedusteli tarkentavasti, etsinkö muskelipaitaa tai "wifebeateriä". Oli aika mielenkiintoista kuulla täälläkin käytössä sana vaimonhakkaajapaita. Buffalossa oli myös elokuvateatteri, jota emme kuitenkaan tajunneet ennen kuin kävelimme samaisen paikan ohi rinnakkaisen kadun puolelta. Keskustan alue keskittyi lähinnä Main Streetille, eikä ympäristössä juuri ollut mitään, paitsi yksi huoltoasema, jolta ostimme jäätelöt ja erikoiset energiajuomat.

Yhdessä vaiheessa kulkiessamme taas pääkatua pitkin, kuulimme kovaäänistä soitantaa eräältä aukiolta. Selvisi, että bändi oli nimeltään Unity Band ja soitteli ainakin Kool & The Gangin kappaleita. No, ainakin ne olivat ainoat, jotka tunnistin. Ladies' Night, oma suosikkini Jungle Boogie ja Celebration kajahtivat hienosti ilmoille. Ihastelimme ilmaiskonserttia jonkin aikaa, kunnes siirryimme etsimään City Hallia, jonka luulimme olevan Eliel Saarisen käsialaa. Paikan löydettyämme parin paikallisen ihmisen ohjeiden mukaan, se osoittautuikin jonkun muun suunnittelemaksi, emmekä tienneet minkä paikan Saarinen oli suunnitellut, joten se jäi katsastamatta.

Buffalossa oli tänään Festival of Food -niminen juhla, mutta emme ehtineet jäädä seuraamaan sitä, sillä meidän ollessamme paikalla juhlaa vasta järjesteltiin. Pyörimme lopulta ympäriinsä katsellen paikkoja, koska olimme käyneet ostamassa elokuvateatterista liput Brüno-elokuvan kello kuuden näytökseen ja meidän piti saada aika kulumaan. Leffa oli omasta mielestäni kolmen ja puolen tähden pätkä, vaikka Sacha Baron Cohen veikin esityksensä turhan pitkälle joissain kohdissa. Mutta räväkkyyshän on hemmon yksi voimavara elokuviansa tehdessään. Naismyyjä lippukassalla oli kaupungin ainoita rentoja, mukavia ihmisiä. Olihan niitä jonkun verran, mutta aika vähän Torontoon verrattuna, jossa ihmiset hymyilevät ja ovat sosiaalisia. Kun kävin ostamassa popcornia, myyjätär kyseli, mistä päin olemme. Kerroin, että olemme Suomesta ja hän kyseli onko siellä hyvä asua. Vastasin, että tokihan siellä, mutta ei ole ihan niin lämmin kuin täällä päässä. Vielä huomautuksena: en syönytkään reissulla aiemmin suunnittelemiani Hot Wingsejä, koska syötyämme jo kerran tänään, ei olo ollut vastaanottava.

Paluumatka alkoi leffan jälkeen, klo 20.15. Tai niin ainakin piti. Etsimme oikeaa bussia terminaalissa kahta minuuttia vaille sovitun ajan, mutta emme löytäneet. Paniikki alkoi iskeä ja kysyimme yhdeltä kuskilta, edustaako hän Megabusia. Hän sanoi, ettei bussimme ole vielä tullut paikalle. Hän osoitti kuskimme istuvan penkillä lähellämme. Tässä vaiheessa helpotti. Kuski sanoi bussin olleen edellisenä iltana tunnin, puolitoista myöhässä. Ei sitten auttanut muu kuin jäädä odottelemaan.

Bussi saapui luullakseni kymmentä, viittä vaille yhdeksän ja pääsimme aloittamaan paluumatkan. Kanadaan siirtyminen siirtyi minulta mallikkaammin kuin toiseen suuntaan, mikä oli mahtavaa. Ei edes tarvinnut tullata vitamiineja. Jounille osui tiukempi tarkistaja, joka määräsi mm. taskujen tyhjennyksen. Pääsimme lopulta molemmat jatkamaan matkaa 32 Howard Streetille (hostelli). Tämä oli jälleen toiminnantäyteinen päivä, mutta ei Buffalo kyllä vetänyt Torontolle vertoja, vaikka kiintoisa ekskursio olikin. Huomenna odottaa Mississauga ja Canada's Wonderland sekä viimeinen sukellus yöelämään. :)

Toronto, päivä 14Perjantai 10.07.2009 11:16

Herätys oli yhdentoista kieppeillä ja lähdimme kohti Ontario Science Centreä, yhtä CityPassin nähtävyyksistä. Ensin menimme metrolla Papen asemalle, jonka ympäristöstä löysimme PizzaPizzan myymälän. Taka-ajatuksenamme oli ostaa ravintolasta listahintoja halvemmat liput Canada's Wonderland -huvipuistoon. Otimme toki myös pitsat, jotka olivat viimeiset Torontossa. Valitsimme hyvän paikan jäähyväislätyille, sillä paikan johtaja oli leppoisa numismaatikko, eli ulkomaan rahojen keräilijä. Häntä kiinnosti, mistä päin olemme ja hän halusi nähdä lompakossani olleen kymmenen euron setelin. Kahden euron kolikko hänellä kuulemma jo oli. Hän antoi meille pitsoistakin muutaman euron alennusta mieheen. Hyvä tyyppi! Syötyämme lähdimme bussilla numero 25 Don Mills Roadille, jonka varrella tiedekeskus on.

Science Centressä näyttelyalue oli pitkän matkan päässä, sinne päästäkseen piti kulkea pitkä käytävä ja kolmet rullaportaat. Aulassa oli muutama interaktiivinen leikkipaikka, mm. lattiaan projisoitu lammikko, jonka päältä kuljettaessa kuva muuttui niin, että näytti kuin vedessä olisi oikeasti juostu. Näyttelyhallien aiheina oli ihmisen keho, liskot ja käärmeet, työpaja, vakoilu sekä sosiaalinen kanssakäyminen ja etnisyys.

Ihmisen kehoa käsittelevässä näyttelyssä sai testata mm. karateiskua ja puristusvoimaa. Harmitti, kun tunnuin saavan huonoja tuloksia... :/ Liskot ja käärmeet olivat hassuja ja söpöjä, vaikka myrkyllisiähän suurin osa oli. Leijonanosa (ei suupalana) mönkijöistä nukkui, mutta hereillä olevat yrittivät tulla lasin läpi tai kiivetä seinille. Työpajassa sai esimerkiksi koskettimia pimputtamalla jonkun rautanesteen pomppimaan ja yksi paikan tutkijoista muokkasi ihmisten kuvia tietokoneella niin, että henkilöt sai näyttämään vanhemmilta ja/tai lihavammilta. Sosiaalisen kanssakäymisen lohkossa oli juttua eri etnisistä ryhmistä ja käsiteltiin erilaisia sosiaalisia kokeita. Yksi tämmöinen oli neljän oven rivi. Kun seisoin yhden oven edessä ja painoin nappia, ovessa ollut ruutu ilmoitti minun voivan astua sisään. Oven toisella puolella oli teksti, jonka mukaan minut oli valikoitu. Teksti kyseenalaisti valikoinnin eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden, mutta ilmeisesti tarpeeksi yrittämällä kaikki pääsivät sisään.

Vakoilunäyttelyssä emme käyneet, sillä suuntasimme jo katseemme Wonderlandiin. Eglintonin metroasemalta kuljimme York Millsiin, josta piti lähteä GO-bussi huvipuistoon, mutta kun pääsimme paikalle, huomasimme edellisen bussin lähteneen kymmenisen minuuttia sitten ja seuraavan lähtevän vasta 50 minuutin päästä. Istuimme ensin odottamaan, mutta sitten päätimmekin siirtää sen lauantaille, koska paikan päälle olisi jäänyt vain parisen tuntia ja meillä kuitenkin on liput olemassa no matter what. Meinasimme tänään käydä pikareissulla Mississaugassa, Torontosta hieman kauempana sijaitsevassa kaupungissa, mutta sekin kariutui, kun ajattelimme uudestaan reissun kannattavuutta. Lopullinen ratkaisu olikin shoppailu lähikulmilla. Ennen lyhyttä hostellivisiittiä, kävimme Yonge Streetillä Sunrise Recordsissa, josta ostin 24-sarjan kulissientakaisesta elämästä kertovan kirjan, vitsikirjan ja Adam Sandlerin levyn.

Honest Ed's Bathurstilla oli kiinni, joten tyydyimme käymään ympäröivissä pienemmissä kaupoissa. Hostellille vetäydyimme sitten ihmisten aikoihin, sillä aamulla on taas aikainen herätys. Lähdemme bussireissulle Buffaloon, New Yorkin osavaltioon. Suomalaiset eivät onneksi kuulemma tarvitse viisumia alle 90 päivän reissuihin Yhdysvaltoihin, täytimme jo ESTAn (http://www.bcdtravel.fi/aw/home/fi_FI/fi-FI/Home/Travel_Tools/~blke/esta_fi/) ja hakemukset hyväksyttiin. Aina on olemassa mahdollisuus, että käännytetään rajalta, mutta kävi miten kävi, jälkeenpäin on kuitenkin kerrottavaa. ;)

Toronto, päivä 13Torstai 09.07.2009 12:46

Tänään herätys oli jo 8.15 ja vaikka se kouluttikin, ei vastaansanomista ollut. Pakkailimme tavarat ja lähdimme vähän ennen yhdeksää metrolla Coach Terminaliin, josta lähti kello puoli kymmenen bussi Niagara Fallsiin. Ehdimme matkalla poiketa hakemassa pikkukaupasta energiajuomashotti (tuju kerta-annos, joita saa ohjeen mukaan ottaa vain yhden päivässä) ja jotain pientä snackia. Matka kesti tunnin ja 20 minuuttia.

Perillä sai kävellä bussiasemalta vielä puolisen tuntia tien vartta, ennen kuin keskustaan pääsi. Kävely oli tietoinen valinta. Monet odottivat bussia tai muuta kuljetusta, mutta kävely ei tehnyt pahaa ja matkan varrella näki vihreänä hohtavaa, laguunimaista Niagara-jokeakin enemmän. Vähitellen putoukset alkoivat jo häämöttää ja innostus kasvoi. Keskustassa vaihdoimme kulkemaltamme Parkwaylta sisemmälle tielle, jonka varrella oli mm. Hershey Store ja Coke Shop sekä Hard Rock Café. Myös Yhdysvaltojen puolelle johtava Rainbow Bridgen Kanadan puoleinen raja-asema oli vieressä.

Pääsimmekin lopulta luomaan katseet suuriin putouksiin ja näky oli melkoinen. Ensimmäisenä näkyi American Falls ja pienoinen Bridal Veil Falls sen kyljessä. Kauempana pilkotti sumupilven seassa Kanadan alueella oleva Horseshoe Falls. Kaksi aiemmin mainittua ovat jenkkiläisten puolella. Raja kulkee Niagara-jokea pitkin. Kuvia räpsien tuli kuljettua putousten reunusreitti Maid of the Mist -paateille asti. Maid of the Mist on laiva, joka kulkee putouksien editse hyvin läheltä. Horseshoella kulkupeli pysähtyi hetkeksi sumupilven ja pärskeiden ympäröimänä ja kaikki kastuivat enemmän tai vähemmän. Oli hulppea tunne, kun laiva keikkui tyrskyissä ja vilpoinen tuuli puhalsi pisaroita kasvoille. Voin suositella kyytiä kaikille, jos putouksille tulette. Hintakaan ei päätä huimaa: vajaa 15 dollaria, eli noin 9 euroa.

Retken jälkeen kävelimme reunustietä edelleen Horseshoelle asti ja kuvattuamme niin paljon kuin kostealta sumulta pystyimme, jatkoimme kävelyä kohtalaisen päämäärättömästi eteenpäin. Lopulta tutkimme karttaa ja tulimme siihen tulokseen, että on paras mennä hankkia päivän lippu People Moveriin, paikalliseen kuljetussysteemiin. Myöhemmin huomasimme, että se ei ollutkaan paras ratkaisu, sillä emme käyttäneet sitä kuin Falls Incline Railwayhin, joka nosti meidät viistoa mäkeä ylös kaupungin keskustaan. Keskustassa olikin sitten värikkäitä kylttejä ja meininki oli vähän kuin Vegasissa. Pistäydyimme Fallsview Casinolla, jossa raha vaihtoi omistajaa tiuhaan tahtiin. Visiitti ei välttämättä päättynyt mairittelevasti, mutta näinpä sentään peliluolan pihalla ensimmäistä kertaa livenä unelma-autoni: Dodge Challenger 2008:n. Pakkohan siitä oli vaivihkaa näpätä kuva.

Vaihdoimme suuntaa hieman syrjempään. Tai oikeastaan taisimme ponkaista rinnakkaiselle tielle, jota kulkemalla emme päässeet oikein puusta pitkään. Seven Elevenistä ostimme purkanmakuiset jääjuomat ja tupsahdimme pienehkön sivutien kautta Clifton Hillin huvipuistoalueelle. Mietimme jonkun aikaa, kannattaisiko laittaa rahaa kauhutaloon, joka mainosti itseään lauseella: "You won't feel alive until we've scared you to death." Seinällä oli jänistäneiden ihmisten lukumäärä, joka oli kieltämättä vakuuttava. Pakkohan sitä sitten oli kokeilla. Ja kyllä kannatti. Pilkkopimeässä labyrintissa piti seurata punaisia valoja ja matkan varrella erilaiset hahmot, koneet, äänet ja valot säikyttelivät uskomattoman taitavasti. Piinaavin kohta oli loukko, johon minut ja Jouni suljettiin ja vaikka kiersimme kaikki sopukat, ulospääsyä ei ollut. Välillä jossain välkähti punainen valo, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin oli tullut. Monen pitkän minuutin jälkeen, kammioon syttyi kelmeä valo, seinillä olleet muumiot heiluivat ja haudan ovi avautui taas pimeään käytävään. Jänistää olisi voinut huutamalla "screamers", jolloin joku olisi kuljettanut kävijän ulos. Mutta olihan koitos kestettävä! :D

Hurvittelutien toisessa päässä oli vastaavanlainen paikka, jonne pienen harkinnan jälkeen päätimme myös mennä. Otimme yhdistelmäpassin, jolla pääsee kahteen huvitukseen alueella. Tämä kauhutalo oli samanlainen kuin edellinen, vaikkakin pienin eroin. Pelottelu täälläkin kyllä osattiin. Ainakin itse pompin melkein ilmaan. Hulluimpia kohtia oli, kun Jouni sanoi jollekin äänelle: "Show yourself." Ääni vastasi käheällä äänellä: "Never!" ja jatkoi aavemaisella naurulla. Interaktiivisuus yllätti. :) Selvisimme ehjin nahoin tästäkin pelottelupuljusta. Täällä jänistäjien taikasana olisi ollut muuten "nightmares". Näitä kauhuseikkailuja oli useampikin alueella, kaikki varmasti aika lailla samanlaisia. Tässä oli kuitenkin jo kauhua tarpeeksi yhdelle päivälle.

Viimeisen lipun käytimme Ripley's Moving Theatreen, jossa penkit liikkuivat elokuvan mukana. Näimme ja koimme lipulla kaksi filmiä, lennon taikamatolla ja kummituskaivoksesta pakenemisen. Ensimmäinen oli hyvinkin lapsellinen ja lyhyt. Kaivosfilmissä oli jo yritystä ja se olikin jännittävämpi, mutta selkeä tosiasia on, että molemmat elokuvat oli suunnattu natiaisille. Lipun olisi voinut käyttää johonkin parempaankin, mutta jääpähän ensi kertaankin jotain. ;) Ja olihan leffoista toki viihteeksi.

Alkoi jo hämärtää ja laskeuduimme taas kohti putouksia. Huvipuistoalueella oli myös WWE-kauppa. Sen yhteydessä oli Piledriver-niminen spaceshotmainen laite, mutta emme käyneet siinä. Ovien vierillä oli seinässä sementtilaattoja, joihin painijat olivat painaneet kätensä ja kirjoittaneet nimensä. Kaupassa oli lähinnä vaatteita, mukeja ja leluja.

Kävelimme vielä ottamaan viimeiset kuvat putouksista ja sitten lähdimme kävelemään kohti bussiasemaa. Pohdiskelimme matkalla tulevien päivien budjettia ja kulkuvälinepolitiikkaa. Aseman ympäristö oli melko aution tuntuinen, mutta itse asemalla oli kuitenkin porukkaa. Nyt siis olemme hostellilla ja painumme pikkuhiljaa pehkuihin. Tänään oli toiminnantäyteinen ja hieno päivä!

Toronto, päivä 12Keskiviikko 08.07.2009 11:06

Heräsimme kahdeltatoista. Lätkäisin telkkarin auki ja rupesin katselemaan lähetystä Michael Jacksonin muistotilaisuudesta, jossa Jackon perhe oli lähdössä Forest Lawnin hautausmaalta Staples Centerille muistotilaisuutta varten. Muistotilaisuuskin ehti edetä hyvän aikaa, ennen kuin siivooja tuli kolkuttelemaan ovelle ja jouduimme lähtemään kaupungille. Näpsin aika monta kuvaa telkkarin ruudusta muistoksi. :) Hulppeat hautajaiset, täytyy myöntää.

Tänään oli tehtävänä käväistä ainakin Ontario Science Centressä, mutta visiitti jäi tekemättä, koska löysimme yllättäen muuta tekemistä. Bussi jätti meidät aivan tiedekeskuksen viereen, mutta päätimme etsiä ruokapaikan. Lähdimme kävelemään tietä pitkin ja kohta löysimme Canadian Superstore -nimisen kaupan. Päätimme kokeilla paikkaa, vaikka minusta se näyttikin epäilyttävästi rautakaupalta tai puutarhakaupalta. Voi, kuinka väärässä olinkaan! Alakerta oli vähän hajanainen ja siellä olikin jopa puutarhanhoitotuotteita, mutta yläkerrassa avautui Citymarketin veroinen päivittäistavarakauppa. Ruokapaikkakin oli samassa yhteydessä, eräällä tiskillä myytiin pitsaslaisseja. Yhdet slaissit syötyämme päätimme tilata puoliksi 18 tuuman lätyn hintaan 10,99 dollaria + verot. Pitsasta jäi erittäin täysi olo, eikä loppupäivänä tarvinnut syödä enää ruokaa.

Kaupan puolella hinnat olivat aika kohdillaan, mutta ostokset jäivät pieniksi. Loppuviikosta tullessamme paikalliselle Heurekalle, voimme käydä tässä kaupassa uudestaan ja tehdä lisää ostoksia. :D

Toimme namuset ja juomat hostellille ja lähdimme etsimään huomista Niagara-reissua varten Toronton bussiterminaalia ja lunastamaan lippuja valmiiksi. Greyhound-bussilla mennään ja lähtö on 9.30 aamulla. Tämä aikainen herätys toivottavasti vaikuttaa positiivisesti loppureissun vuorokausirytmiin. Lippuja sai odotella luvattoman kauan, selityksenä oli asematyöläisten kiire. Nyt ovat tiketit plakkarissa ja jäämme odottelemaan huomista matkaa.

PS. Myytiinpä Canadian Superstoressa kämäsiä vaahtokarkkeja! :D

Toronto, päivä 11Tiistai 07.07.2009 13:52

Well, well, well. Tämä päivä käynnistyi aika normaalisti. Suunnitelmana oli käydä erään sukulaiseni luona Richmond Hillissä, pohjois-Torontossa. Lähdimme kävelemään Bloor Streetiä Yongelle päin. Kun tulimme Bloorin ja Yongen risteykseen, totesin, että Yongea vaihteeksi ylöspäin kävellen pääsisimme Richmond Hillin suuntaan. Kun olimme kävelleet pitkän matkaa, huomasimme yhtäkkiä oikealla puolellamme metallisen aidan takana suuria hautakiviä ja -paaseja. Tarkistimme ohittamiltamme porteilta paikan nimen ja selvisi, että kyseessä oli Mount Pleasant Cemetery, jonne menosta olimme jossain vaiheessa puhuneet, mutta jolle ei vaikuttanut jäävän aikaa.

Menimme pienelle kierrokselle hautuumaalle. Alue oli hirmuisen kokoinen ja sitä halkoi autojen mentävät tiet. Erikoista, sanoisin. Meinasimme tehdä vain pienen lenkin, mutta vastaamme tuli miekkonen, joka sanoi paikan olevan jättimäinen ja kehui löytäneensä William Lyon Mackenzie Kingin haudan. Nimi ei ollut oikein tuttu, mutta päätimme etsiä sen käsiimme. Urakkaa helpotti miehen meille luovuttama hautausmaan kartta ja löysimmekin lopulta oikean paikan. Paikan päällä selvisi, että King oli ollut kolmeen otteeseen Kanadan pääministerinä ja näin ollen on maan pitkäaikaisin pääministeri. Hieno homma siis, että käppäilimme muistomerkille asti. Lähistöltä löytyi myös Alexander Muirin hauta. Herra oli ilmeisesti säveltänyt ja sanoittanut jossain vaiheessa Kanadan epävirallisena kansallislauluna olleen "The Maple Leaf Forever" -kipaleen. Pitkää kävelyä vauhdittaaksemme bongailimme hautakivistä sukunimiä ja heitimme julkisuuden henkilöitä, joita kyseisiin hautoihin olisi muka haudattu. Esimerkiksi "Boyle" kirvoitti nimen Susan Boyle, "Radcliffe" nimen Daniel Radcliffe ja niin edelleen. Kohtuullisen viihdyttävää pitkälle reissulle, vaikkakin ehkä lievästi irvokasta.

Kävimme myös hautausmaan krematoriossa, jonka seinissä oli keraamisia luukkuja sisältäen ihmisten maallisia jäännöksiä tuhkattuina. Paikka alkoi aika nopeasti ahdistaa, ainakin itselleni tuli ahtaan paikan kammoa muistuttavia tunteita pienistä luukuista, joihin oli tavallaan ahdettu ihminen... :S Jossain vaiheessa huomasin, etten ollut pakannut videokameran mukaan filmiä hostellilla ja aloin miettiä hätästrategioita, millä saisin sukulaistädistä videokuvaa. Päätin pitää muistikortille kuvaamista viimeisenä oljenkortena ja toivoa, että löytäisimme jonkun kaupan, jossa myydään MiniDV -kasetteja. Palasimme Yonge Streetille ja matka jatkui.

Saavuimme Davisvillen metropysäkille, jota luulin ensin päätepysäkiksi Finchiksi asemalta lähtevien bussien takia. Laituria vastapäätä oli pieniä kauppoja, joista yhdestä löysin kaipaamani DV-kasetin. Painuimme metroon ja hankimme jokusen TTC-poletin ja kolkuttelimme Finchille metallihevosen kyydissä.

Lopulta Finchillä olimme aika hukassa, emmekä tienneet mikä bussi menisi Richmond Hilliin. Kysyin lopulta asiaa eräältä ukkelilta ja hän kertoi, että meidän kannattaa mennä ulos TTC-terminaalista ja maanalaista käytävää pitkin toiselle puolelle tietä, josta lähtee Yorkin alueella liikennöiviä busseja. Ensimmäisellä kerralla en ilmeisesti ymmärtänyt miestä täysin ja kun palasimme yläkertaan mies kysyi, eikö hän ollut tarpeeksi selkeä. Saimme siis lopulta onneksi selvää ja pääsimme Yorkin busseille. Olin katsellut reittinumeroita etukäteen ja kun silmiini osui bussi numero 99, veikkasin sen vievän meidät perille. Niinpä se veikin ja selvisimme oikealle pysäkille pitkäpinnaisen kuskin avustuksella. Etsimme oikeaa taloa kauan ja kysyimme neuvoa, mutta kukaan ei tuntunut tietävän kyseistä taloa. Lopulta soitin tädille ja selvisi, että etsimämme talonnumero oli väärä. Lopulta pääsimme oikealle talolle ja meidät toivotettiin tervetulleeksi. :)

Hauskaa juttua riitti neljän ja puolen tunnin verran. Isän serkku kertoili railakkaita tarinoita entisajoilta ja nykyajoiltakin voimasanoja säästelemättä. :D Oli hauskaa tavata sukulainen rapakon takaa, kun niitä kerran siellä päin riittää.

Noin kaksikymmentä vaille yksitoista lähdimme pois tädin talolta ja siirryimme pysäkille odottamaan York Transitin bussia. Ohi ei mennyt kuin VIVAn busseja, joten jonkun aikaa odoteltuamme siirryimme vähän matkan päässä olleelle VIVA-pysäkille, jolta ostimme 50 sentin lipun. Bussissa selvisi, että pelkkä 50 senttiä ei riittänyt maksuksi, vaan koko maksu oli yhteensä 3,25 dollaria, joten maksettavaksi jäi 2,75 dollaria. Maksoimme tietysti ilomielin, sulava siirtyminen paikasta toiseen on kuitenkin pääasia. Pääsimme Finchiin takaisin ja onnistuimme kulkemaan viimeisen poletin ansiosta Bloor-Yongen asemalle. Sieltä käppäilimme tuttuun tapaan Howard Streetille ja hostelliin. Siinä lyhykäisyydessään tai pitukaisuudessaan (whatta?) päivän anti.

Toronto, päivä 10Maanantai 06.07.2009 11:29

Pääsimme vasta kuudelta nukkumaan sunnuntaiaamuna, mutta heräsimme kahdentoista ja yhden välillä. Semmoiset 6-7 tuntia siis. Kirjoitimme päivän jäljessä olleet blogimme ajan tasalle ja lähdimme sitten kahden ja kolmen välillä käppäilemään kaupungin kaduille.

Bloor Streetiä kulkiessamme totesimme yhtäkkiä, että vasemmalla puolellamme oli Royal Ontario Museum, lyhyemmin ROM, yksi City Passin kohteista, jonne olimme suunnitelleet tänään menevämmekin. Olimme jo heittäneet toivomme, että ehtisimme vierailla paikassa ennen sulkemisaikaa, mutta nyt kun tilaisuus tarjoutui, niin menimme sisään. Ensimmäinen näyttely, jota kunnioitimme läsnäolollamme kertoi kanadalaisten elämästä ja esineistä 1800-luvulla, jotakuinkin brittiläisen imperiumin ajoilta. Ihan menevä näyttely sinänsä, mutta aika perus museokamaa. :) Toinen näyttely samassa kerroksessa kertoi Kanadan alkuperäisasukkaista, joka oli astetta kiinnostavampi. Eniten mieleeni jäi intiaanien harrastama uhkapeli, jossa erilaisia tikkuja jaettiin pelaajien kesken ja muiden pelaajien piti arvata tikkujen kuvioinnit tms. Teksteissä kerrottiin, että intiaanien uhkapeleissä panoksena saattoivat olla jopa vaimot ja lapset. No, se siitä. Siirryimme toiseen kerrokseen, jossa oli esillä kiviä ja mineraaleja. Ah, sitä väriloistoa! Löysin suosikikseni Cavansite-nimisen mineraalin, josta otin kuvan kansioon. Biodiversiteettinäyttelyssä oli sitten jo jos jonkinmoista elikkoa esillä. Suurten järvien lajistoon oli kiva tutustua ja tulipa nähtyä se kanadanilveskin! Täytettynä tosin. Lepakkoluola oli museon alueeksi erikoisen viihdyttävä. Pimeä luola, jossa lepakot nukkuivat katossa. No, eivät ne epelit tainneet oikeita olla, mutta vaikuttavan näköisiä kyllä. :)

Kipaisimme vielä sulkemisajan lähestyessä Eurooppa-osastossa, jossa pettymykseksemme olikin vain jotain barokkiajan haarniskoja ja pöytähopeita seinävaatteineen ja lipastoineen. Jouni totesikin, että jenkit varmaan katsovat, että eikö ne Euroopassa ole edes sähköä keksineet. :D

Museon pölyistä päästyämme käväisimme syömässä ja lähdimme downtownia kohti päämääränä CN Tower, jota varten meillä oli City Pass -kirjasessa lippu. Matkalta soitin eräälle sukulaiselle, joka asuu Torontossa ja sovin tapaamisen huomiselle maanantaille. Saa sitten nähdä, mitä puhelu tuli maksamaan, mutta tämän tapaamisen sopiminen on sen verran priceless-juttu, että sen verran siitä kyllä maksaa. CN Towerille saavuimme sopivan myöhäiseen aikaan eikä lössiä tulvinut liian kanssa. Hissi ylös kulki supernopeudella 22 km/h, joka tuntui huisilta ja korvat lukitsevalta. Ensimmäinen pysäkki oli yleinen katselukerros, jossa oli reilusti tilaa ja jopa ravintola. Maksoimme erikseen yhdeksän dollaria pääsystä SkyPodille, kapealle 360 astetta käsittävälle näköalatasanteelle. Siellä viivyimme kohtuullisen kauan, ajatuksena odottaa pimeän tuloa, jotta kaupungin valoista saisi mahtavaa kuvaa. Lopulta emme sitten jaksaneetkaan odottaa niin kauaa ja sulkemisaika lähestyi täälläkin, joten lähdimme eteenpäin. Hissi toimitti meidät vielä yhdelle tasanteelle, jossa oli osaksi lasilattia. Lasisen osuuden päällä oli lievästi huimaavaa seisoa, jokainen liikahdus sai aikaan hieman epävarman olon. Samassa kerroksessa oli myös ulko-osio, jossa ei ollut laseja vaan metalliritilä suojana. Vilpoinen tuulahdus teki hyvää, varsinkin kun sitä ei ollu yläilmoissa liikaa. Metalliristikko oli omasta mielestäni aika hölmö ratkaisu, sillä se teki kuvien ottamisen melkeinpä mahdottomaksi. Viimeinen pysähdys oli CN Towerin matkamuistokauppa, jonka ohitus oli onneksi tehty vaivattomaksi, ei tarvinnut kulkea edes kaupan läpi. Meistä oli näpätty turistikuva vihreää taustaa vasten tornille tullessamme ja nyt poislähtiessä kuvan sai lunastaa maksua vastaan. Pyysimme nähdä kuvan. Vihreä tausta oli luonnollisesti korvattu erilaisilla aiheeseen sopivilla maisemilla. Minua ei tuollaiset kuvat hirmuisesti inspaa, varsinkaan, jos kuvissa ei ole mitään omaperäistä.

CN Towerilta lähdimmekin sitten hostellille päin, kaupan kautta toki. Soitin vielä hostellilta sukulaistädille ja varmistin huomisen ajan ja sitten olikin päivä kelkassa. :D Sen pituinen tämä päivä.

Toronto, päivä 9Maanantai 06.07.2009 09:49

Lähdimme puolenpäivän jälkeen liikkeelle suuntana Toronton paljon puhuttu eläintarha. Metrolla pääsimme Kennedyn asemalle ilman vaihtoja. Kennedyltä piti napata bussi 86A, joka meni suoraan tarhalle. Ensin kävimme kuitenkin katsastamassa vähän paikkoja aseman läheisyydessä. Asemalta nappasimme juomat mukaan ja kävimme kiertämässä. Itse maistoin Fantan Grape-makua, jonka oli tarkoitus maistua rypäleiltä, mutta joka maistui tinneriltä. Liuottimen mausta huolimatta päässä ei heittänyt, joten matka jatkui muista syistä iloisesti. :)

Bussissa saimme istua hyvän tovin, vaikka naiskuski rytyytti menemään aika lailla talla pohjassa. Jäimme yhden pysäkin turhan aikaisin hätiköimisen seurauksena (eläintarha olisi ollut päätepysäkki), mutta se ei haitannut, sillä matka oli lyhyt kävelläkin. Ostimme porteilta Toronto City Passin, joka päästää meidät tulevalla viikolla vielä neljään nähtävyyteen (Toronto Zoo oli yksi viidestä, muut ovat Royal Ontario Museum, Casa Loma, Ontario Science Center ja CN Tower).

Aloitimme kierroksen puistossa nuolikylttien mukaisesti ja kävimme kolmen tunnin aikana jotakuinkin kaikki häkit läpi (ks. kuvat). Toki muutama näyttely jäi näkemättä, koska alueella piti tehdä välillä valintoja siitä, kumman polun kahdesta valitsee, eikä toiseen välttämättä palattu. Menomatkalla suurinta osaa eläimistä sai etsiä heinikoista ja kantojen takaa tms. niiden ollessa nukkumassa. Ihan kiitettävästi bongasimme eläimiä silti. Kanadan lajisto-osaston näkeminen oli työn takana sen sijaitessa jyrkähkön mäen alapäässä. Alamäki vielä meni suurelta osin painovoiman avulla, mutta takaisin tullessa pohkeet paiskivat hommia. Eikä kanadalaisia eläimiä ollut edes niin paljon, että kyseinen mäki olisi välttämättä kannattanut tarpoa, kanadanilvestäkään emme nähneet, vaikka olin laskenut sille suuret odotukset. Sitä ei ollut koko osastossa. Hienoa oli kuitenkin taas kerran nähdä maailman eläimistön monimuotoisuutta, vaikka samat eläimet voi nähdä pitkälti joka eläintarhassa. Alue oli myös todella suuri, onhan se kolmanneksi suurin koko maailmassa. On makuasia, haluaako tämän nähdä etuna vai haittana, mutta mahtuupahan alueelle ainakin asukkeja. Suurimman vaikutuksen teki orankitalo, jossa majaili neljä orankia. Nuorin orangeista, v. 1997 syntynyt Jahé kiikkui milloin missäkin tornissa tai keinussa ja keksi koko ajan itselleen tekemistä. Ilmeisesti vanhin yksilö istuskeli väsyneenä talon nurkassa ja tarkkaili sieltä menoa. Jahén äiti nukkui välillä itse petaamassaan heinäpaakkusängyssä (oranki levitti peiton paalin päälle kuin ihminen, uskomatonta). Neljäskin oranki hallissa tosiaan oli, mutta se ei tuntunut olevan järin aktiivinen. Makeita eläimiä! :D

Lähdimme pois melkein sulkemisaikaan, vähän ennen puolta kahdeksaa. Pääsimme sulavasti heti bussiin, joka kuljetti meidät takaisin Kennedylle. Bussiin tuli myös pari intialaista perhekuntaa, joiden kärryikäiset lapset aloittivat matkan puolivälin jälkeen parkumiskonsertin, joka jatkui enemmän tai vähemmän asemalle saakka. Juuri, kun bussi oli pysähtymäisillään, ehdittyämme jo huokaista helpotuksesta, vastapäätä meitä istuva isä käänsi lapsen "kaiuttimen" suoraan meihin päin. Juuri kun hetkeä aiemmin ehti ajatella, että asia on jo saavuttanut pahimman pisteensä. Onneksi pääsimme (vähin äänin) ulos ja aseman ovesta sisään. Kävimme pistäytymässä vielä Tim Horton'sissa ja eräässä pikkukaupassa, sitten lähdimme takaisin asemalle. Löysimme oikean metron käytyämme ensin Sheppard-linjan vaunuilla ja tulimme hostellille jalkojen ollessa liian väsyneet CN Towerin koluamiseen, josta oli puhuttu aiemmin. Ilta eteni sitten hostellilla ilman kummempia mutkia, hörpimme limua ja katselimme WWE:tä.

Toronto, päivä 8Sunnuntai 05.07.2009 12:13

Hieman myöhästynyt kahdeksannen päivän blogi tulee tässä. Kävimme Spadinan Kensington Marketissa ja Steam Whistle -panimossa sekä yritimme päästä Toronto Islandsille. Lisäksi teimme visiitin Toronton yöelämään.

Spadinalla on tullut seikkailtua jo muutamaan otteeseen. Tällä kertaa tehtävänä oli löytää Kensington Market, jonka piti olla Chinatownin liepeillä, jollain viereisistä kaduista. Eräältä kadulta näki toiselle, talojen takana kulkevalle kadulle ja päätimme kokeilla, josko tämä olisi kohteemme. Olihan se, tai ainakin osa siitä. Ensin näimme erään kaupan oven yläpuolella tekstin Kensington Mall, mutta epäilykset vahvistuivat, kun huomasin toisen talon seinässä korkealla graffitin: "Welcome to Kensington Market." Graffiti kuului tunnelmaan, sillä katu oli päästä päähän pitkälti hippien ja rastahemmojen kansoittamaa. Kävimme Jounin kanssa parissa käytettyjen vaatteiden liikkeessä, joissa vaatteet olivat hienoja. Liikkeissä vallitsi kuitenkin kirpputoreille ominainen lievä homeen tuoksu. Hihattomia paitoja olisimme voineet harkita, Jouni ilmeisesti nahkatakkiakin, mutta emme löytäneet mitään varteenotettavaa. Nahkatakkienkin hinnat olivat turhan tujut. Yhdestä vaatekaupasta ulos tultuamme, kuulimme vauhdikasta reggae/dancehall -musiikkia eräästä kulmakaupasta, ja menimme sisään. Jonkin hajusteen tuoksu valtasi nenän samaan aikaan, kun löysimme kaupasta CD-levyhyllyn, joka oli täynnä poltettuja reggae-levyjä. Kyseessä ei kuitenkaan todennäköisesti olleet piraattilevyt, sillä levyillä ei esiintynyt tunnettuja artisteja. Hetkessä taaksemme tuli tumma rastamies kyselemään, tykkäämmekö parhaillaan soivasta musiikista. Vastasimme, että miksei, ja hän alkoi yksin tein kaivella hyllystä levyjä tarjotakseen niitä meille. Jäimme katselemaan valikoimaa, kunnes viereemme tuli naismyyjä, joka kyseli, millaisesta reggae/dancehall -musasta pidämme, uudesta vai vanhasta jne. Hän poimi meille sekoituksen ja sanoi, että viisi levyä saisi 20 dollarilla, mutta kerrottuamme haluavamme myös parhaillaan soivan levyn, hän antoi 20 dollariin kuusi levyä (ja etenkin kuulemma tultuamme niinkin kaukaa kuin Suomesta). Mukava mimmi. :)

Kensington Marketista lähdimme kulkemaan pitkin maita ja mantuja aikeenamme päästä Toronto Islandsille, joka on saarirykelmä Ontario-järvellä. Kuitenkin, kunnan työntekijöiden (kakkimaisesta) lakosta johtuen, eivät lautat kulkeneet. Muilla keinoin ei sinne ilmeisesti pääse, joten se jäi väliin ainakin toistaiseksi. Hengasimme rannassa kuitenkin jonkin aikaa ja söimme suklaata. :D

Lähdimme kulkemaan CN Towerin ja Rogers Centren liepeillä olevalle panimolle, Steam Whistlelle, josta saamamme tiedon mukaan saisi kaksi ilmaista olutmaistiaista vain astumalla sisään. Tieto piti paikkansa ja pääsimme maistamaan paikallista olutta. Oluessa oli pieni karvas jälkimaku, mutta muuten oli kyllä ehtaa tavaraa. Olimme suunnitelleet yöelämään tutustumista tälle illalle, joten päätimme ostaa 4-packit mieheen tunnelman virittäjäksi. Kävelimme hostellille ja rupesimme valmistautumaan iltaa varten.

Tarkistelimme yökerhotarjontaa netin syövereissä ja monia vaihtoehtoja torjuttuamme löysimme Bar 244 -nimisen kerhon, joka vaikutti lupaavalta rentoine pukukoodeineen ja kirjasimme nimemme online-vieraslistaan toivoen sen päästävän meidät jonon ohi. Joimme aloittelujuomamme ja lähdimme metrolla Adelaide Streetin suuntaan. Paikan päällä yritimme löytää miestenhuoneen ja Subwayn huoneen ollessa epäkunnossa ryntäsimme Tim Hortons -donitserian puolelle. Ostimme donnarit ja painelimme syömään iltapalaksi puolikkaat Sub-patongit. Sitten kerhoilemaan! Etsimme paikkaa jonkun aikaa, kunnes löysimmekin sen halvoista hinnoista kertovan bannerin avulla. Jonoa ei ollut vähääkään, joten vieraslistat olivat turhia. Poket katsoivat vain paperit ja päästivät sisään. Yläkerrassa oli sporttibaari, jossa oli kohtuullisen hiljaista, vain vapaatappelukisat ja baseball taisivat pyöriä ruuduilla. Alakerrassa oli sitten tanssipuoli. Paikasta tuli mieleen Lohjan poisnukkunut Möljä-baari, jopa siten, että alakerta ammotti alkuillasta tyhjyyttään, vain reilu kourallinen tyttöjä ja yksi poika oli vaivautunut paikalle. Istuskelimme jonkin aikaa katsellen meininkiä. Päädyimme tanssilattialle, minkä jälkeen monet muutkin uskaltautuivat hetkuttamaan ja meno alkoi vauhdittua. Yhdessä vaiheessa kaksi tyttöä puhuivat keskenään jotain ja osoittivat minua, jonka jälkeen toinen tuli kanssani tanssimaan. Hetken tanssittuaan hän meni pois, mutta tuli hetken päästä taas takaisin ja kysyin häneltä: "How are you?" Hän vastasi: "Good. How are you?" johon vastasin: "Fine." Kohta tyttö livahti tanssimaan muualle. Tästä jäi hyvät fiilikset. Mutta jossain vaiheessa eräs muija tuli hetkuttamaan eteeni. Kohta tajusin hänen kavereidensa kuvaavan tilannetta. Päätin, etten mene enää mukaan juttuun ja samoihin aikoihin Jouni tuli varoittamaan kyseisistä tytöistä. Pikkuhiljaa meininki alkoi muuttua suppeammaksi ja lopulta päätimme lähteä. Sellainen fiilis jäi, että tällä saralla hommat menee samalla tavalla kuin Suomessa. Ja se ei ole tässä tapauksessa hyvä asia.

Selvisimme ehjin nahoin takaisin Howard Streetin kotikoloon ja rauhoituimme yöpuulle. Tässä vaiheessa emme jaksaneet bloggailla, siksi myöhästynyt kirjoitus. Tämmöistä kuitenkin tapahtui kahdeksantena matkapäivänä.

Toronto, päivä 7Perjantai 03.07.2009 12:20

Tämä päivä oli hieman vähäsisältöisempi. Suunnittelimme aluksi pistäytyvämme elokuvissa, mutta kävimmekin Eaton Centressä, Hockey Hall of Famessa ja Honest Ed's -säästömyymälässä. Haistelimme ilmaa myös Scotiabank Theatressa (elokuvateatteri), mutta ilma ei tuoksunut tarpeeksi hyvältä, joten poistuimme paikalta vähin äänin.

Eaton Centre osoittautui pettymykseksi, se oli selvästikin suunnattu ihmisille, joilla on löysää rahaa ja kalliihko maku. Olihan se odotettavissa. Sears-nimistä kauppaa kiersimme kuitenkin jonkin aikaa mitään löytämättä. Tullessamme kolmoskerrokseen lievästi hämmentyneen näköisenä, eräs hollilla ollut kauppamies kysyi, etsimmekö neloskerrosta. Jouni vastasi myöntävästi sen pidempään miettimättä, johon tämä miekkonen vastasi, että kaikki kolmoskerrokseen tulevat näyttävät aina siltä, että etsivät nelosta. Searsin jälkeen kuljeskelimme vielä keskuksen toiseen päähän, josta poistuimme ulkoilmaan.

Hockey Hall of Fame oli nimensä mukaisesti täynnä jääkiekkokamaa. Pääosin näyttelyvitriinit pitivät sisällään kanadalaisten NHL-tähtien saavutuksia, pelipaitoja ja mailoja. Selostuskyltit koostuivat otteluiden tuloksista, historiikeistä jne. Maailman jääkiekkoa esittelevässä osastossa oli esillä mm. monia Suomen pelipaitoja. Maailmanmestaruuskisoihin lähinnä keskittynyt näyttely esitteli IIHF:n jäsenmaiden joukkueiden jäsenten paitoja ja muuta rekvisiittaa. Museon yläkerta oli varattu Stanley Cupille, joka oli kunniapaikalla jalustalla. Kysyin vieressä notkuneelta oppaalta, mitä pystille tehdään kirjoitustilan täyttyessä. Hän osasi ennustaa kysymykseni ja keskeytti minut kesken lauseen. Hän kertoi, että kirjailluista peltilevyistä ylin irroitetaan ja viedään samassa kerroksessa olevaan holviin. Tämän jälkeen uudempia peltilevyjä siirretään yhdellä ylöspäin ja alimmaksi laitetaan tyhjä levy. Olivat kuulemma viimeksi tehneet näin vuonna 2006. Hall of Famen sisällä saimme myös kokeilla lämärien ampumista virtuaalimaalivahtia vastaan. Toisena vaihtoehtona olisi ollut virtuaalipelaajien laukausten torjuminen, mutta koimme sen liian haastavaksi ja turhaksi. Pelasimme myös pöytälätkää kaksi matsia, jotka molemmat Jouni vei kirkkaasti 3-0.

Härhailimme tämän jälkeen jonkun aikaa kaupungilla, mutta päädyimme sitten sekalaista reittiä metroon ja matkasimme jälleen Honest Ed'siin hankkimaan juotavaa jääkaappiin. Siinä onnistuttuamme, vetäydyimme hostellille toiveena päästä aikaisemmin nukkumaan ja lepuuttamaan jalkoja. Muuten, tehdessämme tilauksia Subway-ravintolassa, harjoittelijana ollut nuorehko sälli totesi, että hän taitaa asua samassa hostellissa kuin me, Howard Streetillä. Olin nähnyt pari päivää aiemmin hostellin vessassa kuivumassa Subway-paidan ja -lakin, ne kuuluivat varmaankin hänelle. Mukavan oloinen jäbä. Hän taisi jopa huikata meille iloisen tervehdyksen jo tullessamme ensimmäistä kertaa vasta kirjautumaan sisään hostelliin.

Huomenna olisi suunnitelmissa pyyhältää Toronto Islandsin rannoille ruikuttam...no, ehkä ennemmin uimaan ja ruskettumaan. Siihen asti, kuulemiin! :)

Toronto, päivä 6Perjantai 03.07.2009 12:20

Hello!

Herätys oli yhdeltätoista ja aurinkorasvat nahalle lätkittyämme ampaisimme kaupungin hyörinään. Kävelimme Yonge Streetille, emmekä valinneet metroa kulkupeliksi, koska ilmat olivat niin lämpimät. Tänään oli Canada Day, Kanadan (142.) synttäripäivä, joten oletimme ihmisiä olevan liikkeellä. Onhan Canada Day kansallinen vapaapäivä. Yonge Streetillä pistäydyimme avajaisiaan juhlistavaan smoothieita ja muita hedelmäjuomia myyvään liikkeeseen ja napattuamme tarjotut mangosmoothiemaistiaiset, tulimme ulos kaupasta vesimelonista nenäimme edessä valmistetut slush-jääjuomat käsissämme. Juoma maistui aluksi raikkaalle, mutta kun juomasta oli jäljellä vain jääkönttä, väheni makukin ainakin puoleen. Heti vieressä oli käytettyjen kirjojen kauppa, josta poimin hyllyyni "Don't swallow your gum!" -nimisen pikku opuksen, joka oikaisee vääriä uskomuksia ihmiskehoon liittyvissä asioissa.

Löysimme tämän jälkeen itsemme Dundas Squarelta, jossa oli käynnissä Kanadan synttärijuhlinnat. Juhlan järjestäjänä toimi Toronto Folk Arts -keskus ja teemana oli monikulttuurisuus. Saimme ilmaiset paperiliput, joita liehutella ja lippupinssit, jotka kiinnitimme paidan rintamuksiin. Lähdimme kuitenkin jo melko pian etenemään rannan tuntumaan aikeinamme käydä Ontario Place -nimisessä huvipuistossa. Matka otti aikansa, mutta lopulta istuimme Spadina Avenuen ja Lakeshore Boulevardin risteyksessä ja pohdimme millä ilveellä pääsemme Ontario Placeen.

Matkakirjoja selailtuamme nappasimme 509-ratikan Exhibition Loopiin, josta käppäilimme ronskin matkan huvipuiston sisäänkäynnille. Hinta sisäänpääsystä oli 17,75 CAD, eli n. 11 euroa. Sisäpuolella tuli osteltua lähinnä kevyttä naposteltavaa ja juotavaa. Kun löysimme Arcade-pelihallin, vaihdoimme 10 dollaria per nassu pelimerkeiksi. Hallissa oli kohtuullisen suosittu Deal or no deal -peli, joka Suomessa paremmin tunnettaneen nimellä Ota tai jätä. Jaossa oli joko 200 tai 400 palkintotikettiä, riippuen panoksen suuruudesta. Kokeilin itse peliä pariin otteeseen, ensimmäisellä kerralla saaden 14 tikettiä ja toisella yrityksellä 50 tikettiä. Hemmetin jännä peli! Keräilin ympäri hallia eri koneista yhteensä 91 tikettiä, jotka sitten tiskillä vaihdoin krääsään. Mielestäni valitsin kivat krääsät: aina yhtä innostavan superpallon ja jääkaappimagneetin. Muuta ei 91 (pyöristettynä 90) tiketillä saanut. Superpallon hinta oli 50 tikettiä, magneetin 40.

Lähdimme kiertämään puistoaluetta, mutta jo alkutaipaleella muuan juntti rupesi kaveri seuranaan loksuttamaan meille leukojaan. Hän toivotti iloiset Kanada-päivät, mutta taka-ajatuksena hänellä oli ilmeisesti kuvitella meidät hänen omaa kysymystään lainatakseni "poikaystäviksi" ja heitellä tältä pohjalta herjaa. Hänen kaverinsa oli jäpätyksessä vähemmän mukana, mutta edusti kuitenkin samaa lössiä. Ilmaisimme sällille asian todellisen laidan ykskantaan, mutta se ei tuntunut riittävän, sillä käännettyämme pojille selän, Jouni kuuli heebon edelleen sanovan: "Fu*kin' homos." Parashan tuollaiset sittiäiset on jättää omaan arvoonsa, mutta kyllä täytyy myöntää, että hatutti. Lippispää oli hetkeä aiemmin iskenyt jotain puiston työntekijää ja vielä kohtaamisemme jälkeenkin käyttäytyi seksistisesti jotain tyttöä kohtaan valokuvaustilanteessa. Onneksi muut tähän mennessä tapaamamme ihmiset ovat olleet esimerkillisiä.

Mainittakoon jopa tältä illalta eräs puolalaista alkuperää oleva jäbä, jonka kanssa juttelimme mm. Kanadasta ja Suomesta. Hän oli käynyt Helsingissä ja osasi sanoa jopa "moi moi". :D Suomenlinnasta oli ainakin tykkäillyt ja oli muutenkin todella avoin. Hän myi hodareita Ontario Placessa. Häiskä teki aloitteen keskustelulle kysymällä olemmeko mekin puolalaisia. Kieltävä vastaus ei siis tukkinut keskusteluhanoja, päinvastoin. Hän valaisi meitä jopa suomen kielen kuulumisesta suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään.

Eräs suuri syy, jonka takia tulimme puistoon, oli synttäripäivän ilotulituskimara. Istuimme kivisellä kaiteella sateenvarjot kädessä pisaroiden ripsuessa taivaasta. Rakettien ammuskelu alkoi puoli yhdeltätoista Oh Canada -kansallislaulun käynnistämänä. Ja kyllä kelpasi katsella! Toinen toistaan komeammat paukkuset rämähtelivät taivaalle peräkkäin. Oli sydämiä, tähtisadetta ja kirjavia paukkuja. Taustalla soi monta eri kappaletta, muun muassa Celine Dionin "My Heart Will Go On" ja Bryan Adamsin "Everything I Do". Festival of fire -tulituksen järjesti Canada Dry, joka on maan johtava inkivääriolutmerkki. Mainiota juomaa.

Jytyytys loppui yhdentoista korvilla ja lähdimmekin heti pyyhältämään ratikkapysäkin suuntaan. Viikkopassilla pääsimme jonon ohi ja Bathurstin metroasemalle menevään tupaten täyteen streetcariin. Perillä kävimme iltapalalla PizzaPizzassa, jossa kämmäsin pepperonipizzan tilauksen niin, että saimme lättyyn pelkkää juustoa. Tilanne potutti, mutta söimme käntyn loppuun kuitenkin. Sitten taas metrolla majakoloon ja päivä pulkkaan. Huomisen päivän aloitus viivästynee, sillä kello on nyt 4.42. Näihin kuviin! :)