IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

Holhouksen alainenTorstai 02.07.2009 16:08

Taidamme kaikki olla enemmän tai vähemmän naperoita. Ainakin siinä mielessä, että meillä kaikilla on suuri ja mahtava holhoaja, valtio.

Valtio on holhoajana vähän niinkuin paska yksinhuoltajaisä, joka yrittää kumartaa joka suuntaan pyllistämättä kuitenkaan mihinkään. Tästä dilemmasta meidän kaitsijamme taas on niin hämillään, että tahtoo joko jättää lapsensa tuuliajolle tai sitten hoitaa hommia muuten vain päin vittua.

Esimerkkinä muun muassa vouhotus tupakan vaarallisuudesta. Pari vuotta sitten jo kiellettiin ravintoloissa tupakointi ja perustettiin helvetin liekeistä savuavia häkäkoppeja, joihin ei tällainen puhdaskeuhkoinen alkoholiorientoitunut polttaja itseään pysty tunkemaan. Nyt myös tupakan myynti tehtiin luvanvaraiseksi kaupoille, jotta lasten olisi vaikeampaa saada savukkeitaan. Eihän tupakka tietysti hyvästä ole.

Samaan aikaan, kun äiti Suomen ex-aviomies Valtio pyrkii puuttumaan ihmisten sauhutteluun jatkuvasti järeämmillä aseilla, kasvaa alkoholismi ja alkoholista johtuvat kuolemat koko ajan. Miksi alkoholia saa mainostaa ja tupakkaa ei? Miksi ravintolassa saa juoda viinaa, muttei polttaa? Onko maksakirroosi ja hyytelöksi pehmennyt pää parempi vaihtoehto keuhkosyövälle?

Johtuu varmaan siitä, että isä on niin laiska käymään töissä, että perheen elatus pitää saada nyhdettyä sitten vaikka laittamalla lasten puuroon vähän kossua, josta sitten verotuloilla saa taas parantaa terveydenhuoltoa, joka hoitaa viinan myrkyttämää kansaa.

- Ihmeissään oleva paatoksellisesti propagandaa syytävä Oronen

PS. Viinanjuominen on kyllä paljon hauskempaa, kuin tupakanpoltto
PPS. Nih

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.