IRC-Galleria

Jouluaatto todellakin lähestyy kiitäen. Ensimmäinen joulu ilman Tuomasta. Varmaan vaikeaa kuitenkin, vaikka vielä tuntuu, että päivä se on siinä, missä muutkin päivät.

Odotan innolla, että toiset lapseni saapuvat siippojensa ja lastensa kanssa luoksemme. Meitä on koossa suuri joukko. Lapset odottavat tapaavansa toisensa ja minut. En ole ollut koskaan mikään jouluihminen. Rakastan kyllä aattotohinoiden jälkeistä aikaa, mutta kaikki ennakkotoiminta jää aina viime tippaan, joten juosta täytyy kieli vyön alla viimeisinä tunteina, ennekuin voimme rauhottua joulupöytään. Kyllä se kuitenkin joka joulu tulee. Olemme aina olleet suurella joukolla joulutohinoissa mukana. Aiempinakin jouluina on joukosta ollut poissa edellisen joulun läheisiä ja uusia on syntynyt vuoden aikana.

Jotenkin tuntuu, että meillä kaikilla on oma aikamme. Elämän kiertokulku vaan on sellainen. Aiemmin joukostamme ei ole kuitenkaan poistunut kukaan oman käden kautta, joten tilanne on nyt jotensakin luonnoton.

Ehkä olen vähitellen alkanut hyväksymään poikani poissaolon joukostamme. Ikuisesti hän on kuitenkin muistoissamme ja hänestä puhutaan lähipirissä luontevasti niin tärkeä hän meille kaikille oli. Joka hetki kaipaan häntä, mutta sen tunteen kanssa on ollut opeteltava elämään....

Elämä vaan nyt on tällaista. Pitää elää tätä päivää. Kun vielä oppisi olemaan pelkäämättä "huomista". Mitään, kun ei osaa enää pitää itsestään selvänä, jos koskaan olenkaan osannut, mutta nyt se on taas korostunut.

Toivon sydämestäni kaikille teille kanssakulkijoille oikein rauhallista ja kaikesta huolimatta onnellista joulunaikaa

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.