IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 09.01.2009 16:34

Edelleenkin menen tästä aiheesta kirjoitamaan vain real-life -päiväkirjaan. Joko niin että tekstiä on lopulta niin runsaasti että voitte lukea sen julkaistusta kirjasta, tai sitten ehkä tulee tiivistelmä.

KissantappovideoPerjantai 09.01.2009 15:35

Voima-lehden yhteisössä nousi keskustelua Teemu Mäen ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Teemu_M%C3%A4ki ) kolumnisoinnista, ja tietysti, tätähän ei voi ohittaa, hänen "kissantappovideostaan".

Itse luin kyseisestä videosta joskus sanokaamme viitisen vuotta sitten, luultavasti tuosta mainitusta Voima-lehdestä, tai sitten ehkä Liberosta (vai tekeekö se tämän tyyppisistä asioista juttuja? Muistan sen kyllä tehneen M A Nummisesta jutun, joten siksi mietin josko sittenkin..)

Vaikka täällä, mistä löysin sen ensimmäistä kertaa, ei niinkään puhuttu Teemu Mäen taiteestä, vaan siitä kohusta jonka kissan tappaminen aiheutti. Asiasta yritettiin puhua subjekstiivisesti, kuitenkin Teemun puolella ollen. Minulle jutusta jäi käteen pintapuolinen tieto Mäen taiteesta sekä selkeä kuva kissantappovideosta, joskin myös se että maaginen kissantappovideo ei olekkaan kissantappovideo vaan kyseistä tapahtumaa on puolessa tunnissa noin minuutti.

Nyt kun asia siis tuli uudestaan eteeni, päätin tutustua tähän syvällisemmin. En lähtenyt selaamaan kilometrisittäin keskustelupalstoja joilla teosta, tai siis kissan tappamista, kritisoitiin, vaan suunnistin suoraan Teemu Mäen itsensä kirjoittamaan vastakritiikkiin, esseeseen "Kissa", http://www.teemumaki.fi/essayskissa.html , jostapa sattumalta selviävätkin yleisimmät häntä vastaan nostetut syytteet. Sekä selkeästi se, mitä hän teoksestaan ynnä muusta siihen liittyvästä ajattelee . Lukekaapa itse, uskohan ei tarvitse jos ei tahdo. Tässä esimakua (joskin saat enemmän irti jos luet hänen tekstinsä ensin, ja ihan itse, ja kokonaisuutena; tämä on vain niin hyvin sanottu):

"Harva kuolee katutappelussa tai pedofiilin uhrina verrattuna siihen, kuinka moni kuolee sen vuoksi, että haluamme halvat lenkkarit, banaanit ja bensiinin haluamatta tietää kenen orjuutuksella ja murhaamisella ne maksetaan."

Ps. Pätkä saamastaan palautteesta: "Luuletko voivasi vaikuttaa johonkin? Taiteesi ei ole taidetta, vaan rikollisuutta, eikä sillä ole mitään merkitystä. Ainakaan minuun sinun naurettava ja sairas taiteesi ei kykene tekemään mitään vaikutusta! Toivottavasti joku tappaa sinut pian, samalla tavalla kuin tapoit viattoman kissan! Ehkä minä."
Joskin siis itsensä nostama, mutta, höm, ihmiset eivät vaan osaa.

Ps2. Haluaisin osata kirjoittaa yhtä hyvin kuin hän. Haluaisin osata ilmaista omat ajatukseni yhtä hyvin ja riisuvasti kuin hän.

Ps3. Kissa on suosikkieläimeni.

Ps4. Otan tässä kantaa (vaikka pidänkin myös itse teosta hienona) lähinnä siihen, että ei pidä tuomita ennenkuin todella tuntee tapauksen.

Ps5. Ja nyt kun olen "valinnut puoleni" ja ilmaissut kantani ja ottanut osaa tähän suureen kuoroon joka Teemu Mäkeä kommetoi, älkää nyt taas siitten tuomitko minua noin vain. Minähän saattaisin olla ihan kiva jos tapaisimme baarissa yömyöhällä.

[Ei aihetta]Torstai 08.01.2009 18:44

olisitpa sinäkin nätti

Osaisimpa mäkin piirtää yms. Naurettavaa. Ärsyttävää.

[Ei aihetta]Torstai 08.01.2009 02:00

Ja kun kerran valmiiksi "vituttaa" voinhan nyt sitten kylvää sitä lisää näin.
Ja minuahan ei muuten vituta, koska en halua sotkea vittuani ikäviin tuntemuksiin, se kun enimmäkseen tuottaa minulle nautintoa ja hyvää oloa, samalla mentaliteetilla minua tosin ei voi kyrpiäkkään, mutta jos oletamme koko tämän typerän vituttelun alkaneen siitä että miesten mielestä naisuus on sopiva kirosana, niin kyllä minua miehet joskus niin ottaa päähän että minua näin ollen kyrpii.
Mutta oikeastaan minua ottaa aivoon, ärsyttää, ahdistaa, kurjistuttaa, kyrsii, inhottaa, häiritsee jne jne jne (omia saa ehdottaa).
Mutta asiaan. Pidättäydyn kirjaamasta vituttaa -sanoja, mutta teeppä sinä se päässäsi.

"Tämä on Vitutus-gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku. Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota! Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

MIKÄ SINUA VITUTTAA ..

TALVESSA
-Hirvittävä, helvetillinen (kyllä, ristiriita on ystäväni) kylmyys joka änkee luuhun asti (ja minulla kun on vielä niin vähän sitä tavaraa siinä ennen luuta). Se että ei voi pitää niitä kaikkein kivoimpia vaatteita, ja vaikka voikin niin ne hukkuu jonnekin suurempien vaatteiden alle. Kun lunta ei tule vaikka saisi kyllä tulla, ja vaikka sitten kun tulee, niin se on sitä kurjaa pakkaslunta eikä ollenkaan kivaa rakentelulunta. Ja sekin kun talviliikunta on niin kurjaa, ja vaikka sitä ei systemaattisesti puuhaisikaan niin silti sen muistutus leijuu kaiken aikaa päällä.

KEVÄÄSSÄ
-Sen kauneus riistää sydämmen rinnasta. Ahdistaa kaiken aikaa se uusi mikä syntyy, siinä tuntee kai jotenkin riittämättömyyttä, kun kaikki muuttuu ja itse vaan pysyy ja säilyy ja on. Se ettei aamulla tiedä millainen sää on, ei osaa kunnolla varautua. Kun kaikkialla on märkää.

KESÄSSÄ
- Öttiäisiä on joka puolella, vesi on liian kylmää ja sitten kun ei ole niin kesä onkin jo ohi, ja kurjinta tosiaa se loppuminen.

SYKSYSSÄ
- Sataa aina vaan, kaikilla muilla on hirvee masis, pakolliset kuviot, koulut yms jatkuu ja kellään ei ole enää aikaa. Viilenee ja pimenee, kuullostaako kivalta.

BUSSEISSA
- Myöhässä just sinä kertana kun pitäis olla ajoissa, pitää istua jokun viereen (iik) tai sit seistä ja hullunkurisen näköisesti pidellä itseään pystyssä. Mikä tapahtuu myös silloin jos et ole vielä asettautunut istumaan ennekuin liikkellelähtö tapahtuu, tai silloin kun ystävällisyyttään kävelee jo kohti ovea kun bussi vielä on liikeellä, ja sitten se jarruttaa ja sitten horjutaan.

CD-LEVYISSÄ
- Teosto.

MIEHISSÄ
- "Suunnaton välinpitämättömyys yhdistettynä täyteen ajattelemattomuuteen on muita kohtaan julmuutta tai suoranaista henkistä väkivaltaa."

NAISISSA
- Meissä, kuten isässäni, ei ole mitään vikaa. Täydellisiä. Sori.

HAMEISSA
- Leveet helmat fläpättää, ja kapeissa ei voi liikkuu lujaa. Siis pitkissä. Lyhyissä leveet nousee korviin joka tuulenpuuskassa ja kapeetkin joka välissä on hilautumassa kohti korvia. Tai siis alushousuja esitteleviksi. Ja vyötärökaitale ei ikinä, ikinä, ikinä, sovi lantiolle, pysy paikallaan tai kohdillaan tai sitten sitä on liikaa.

HOUSUISSA
- Vyötärö liika alhaalla, ja taskut ihan surkimuksia (ilmeisesti vaan koristeeksi, jos taskuun jotain laittaa näyttää typerältä). Farkut typerää massapukeutumista, muuten valikoima ikävän suppea. Ja miksi aina välillä tulee vastaan näitä joissa lahkeet on erimittaset -hei haloo.

KORKOKENGISSÄ
- Todella epämukavat jos ei oo hyvät, ja silti kuitenkin korko niin kumman kapea että ei millään pysy pystyssä, ja vaikka olis kunnon korot niin silti ei osaa kävellä, koska maailma ei oo kunnolla tasainen.

VANHUKSISSA
- Etulee. Prkl. Ja kaikki oli ennen paremmin, paitsi että kouluun piti mennä ilman kenkiä kolmen metrin hangessa molempiin suuntiin ylämäkeen, että älkää nykynuoret valittako, sillä me voidaan sitten ruveta muistuttamaan miten kaikki oli paremmin silloin kun me ne teimme.

PIKKULAPSISSA
- Meluisia, haisevia, tahmeita. Ei osaa syödä itse, puhumattakaan siitä että saisi sen ruuan sitten sinne suun sisäpuolelle. Pitää hirveetä ääntä itsestään eikä osaa keskustella metafysiikasta kunnon sivistyneen tavoin. Saa kaiken ja kaiken vielä ilmaseksi, kun itse vieressä ei saa mitään ja siitäkin joutuu maksamaan.

SAIRAALOISSA
- Kaikilla hirvee kiire, hoitovirheitä tulee kun väsyneet lääkärit laitetaan leikkaamaan kolmas umpisuili ennen aamutaukoa. Kaikilla liikaa potilaita. Ja telkkarit piru vie pois huoneista, tutkimukset osoittaa että potilaat paranee ihmeen nopeesti jos telkkaria ei voikkaan töllätä kaiken aikaa. Sitä mennään sitten kotiin katsomaan. Niin, ja siitä pillerikaapin ovesta hei lukko pois.

LAPSUUDESSASI
- En tienny mitään ja kaikki pääs polkeen kun olin niin viaton ja typerä.

SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
- Mulla ei oo yhtään ystävää jonka kutsua ja sit kun on niin en saa kivoja lahjoja.

TELEVISIOSSA
- Kaikki. Miksi se on yhä olemassa, tuhotaan ne.

IÄSSÄSI
- Kukaan ei ota vakavasti kun oon niin pentu, mutta silti pitää kantaa vastuu ja toisaalta maksaa korkea hinta kaikesta, kun ei oo "alennuksii".

Vituttaako sinua usein?
- Ei. Olen oikeastaan aika aurinkoinen. Ja sekös vituttaa.

Vituttiko sinua tätä kyselyä tehdessä?
- Ei, kun samalla kun mietin kurjia juttuja niin mieleen tuli kaikki ihanat ja hyvät jutut. Joten oikeestaan tää toi hyvälle mielelle, kannustan kaikkia kokeilemaan.

"

[Ei aihetta]Torstai 08.01.2009 01:06

Vituttaa kun olen niin outo ja sit kaikki vaatii selitystä koska minä olen se pala joka ei sovi, ei niinkään että se palapeli mihin minua yritetään sovittaa olisi väärä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.01.2009 14:59

Marilyn, take of your clothes and let me in.... Juice on... aika kaikenlaista.

Näin unta, jossa S oli alusvaatteisillaan (oli sillä kyllä myös talvitakki).
Näin unta jossa kutsuin kodittoman luokseni asumaan, joskin yhdeksi yöksi, mutta kuitenkin.
Näin unta jossa huudettiin "läskimunkki jäi nyt sitten vaan tänne hengaa", mutta ei minulle.
Näin monia muitakin unia. En muista enää, todellisuus hävittää unen muistot yleensä aika tehokkaasti.

Aamulla kun heräsin, minua oli kosittu tekstiviestillä.

Lehden kannessa oli kuva kolmesta lapsesta. He maksivat rauhallisina kuvassa etualalla, takanaan kaksi miestä piti kiinni kolmannesta. Kuvan vieressä oleva teksti alkoi sanoilla "As I ran I saw tree of my children. All dead."

Luin koko aamun liveroolipelauksesta, ja nyt tuli taas tunne että kaikkialla muualla tapahtuu vaikka mitä ja täällä (minussa) ei mitään. En kuitenkaan uskaltaisi kokeilla sitä. Mutta silti tuntuu, että haltiavereni kuplii taas niin vahvasti, että mitä mä teen.

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 22:26

http://images.google.fi/images?hl=fi&q=kuva&btnG=Etsi+kuvia&gbv=2

Ihana läpileikkaus. Googlen kuvahaussa sanalla "kuva". Aikas hyvä.

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 16:42

http://uk.youtube.com/watch?v=vcqp1PYxVPw&feature=related

Jotain mitä kuuntelisin päivät pääksytysten jos se ei muistuttaisi minua siitä miten kaukana olen haltiasieluni vapauttamisesta -käsillä tekemisestä, metsissä samoilusta, rakastamisesta ja uuden aikaansaamisesta. Mutta kunhan tämä vaihe on ohi, minä menen kyllä juuri siihen, haltiattaren muottiin leveine helmoineen ja pitkine hiuksineen.

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 16:18

I need you.

Less and less.