IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Rajaton musiikkikirjastoMaanantai 30.12.2013 18:18

Jo rajallisessa olen kuin lapsi karkkikaupassa. En ehdi maistaa edellistä kun jo haluan seuraavaa. Eleonoora Rosenholm, Ismo Alanko, Scandinavian Music Group. Suomalaiset sanottaa hyvin. Loputtomasti kappaleita jo valmiiksi, saati kaiki vielä löytymättömät.

Enhän minä edes pidä musiikista. Olenkohan tulossa tyhmäksi.

TosimiesPerjantai 20.12.2013 12:50

Olen hyvin usein yllättynyt, kun ihmiset ihailevat puolisoani. Hän on toki ylimaallisen mahtava, miksi muuten olisi siirtynyt isäi omistuksesta hänen omistukseensa. Syyt, miksi häntä ihaillaan, yllättävät. Hän kun laittaa lapsemme nukkumaan. Siis illalla, koska lapsi kaipaa yhä apua nukahtamisessa, hän menee lapsen kanssa makuuhuoneeseen ja hengaa siellä kunnes lapsi nukahtaa. Hän myös laittaa ruokaa. Vaikka tähteistä. Siis vaikka jopa päivä valmistaa raaoista raaka-aineista monipuolisen aterian ja hätätilassa kehittelee "jotain" jolla kaikki ruokitaan. Ja tätä pidetään suunnilleen ihmeenä. Otankin nykyään tarjouksia vastaan, korkeimman summan esittänyt saa viikon käyttöoikeudet.

Mies, joka huolehtii omasta lapsestaan ja syövänä ihmisenä myös ajoittain velmistaa aterian? Ihmejuttu, ei meillä tuollaista.
Mies, joka leikkii poikalapsensa kanssa nukeilla ja silmiään räpäyttämättä pukee tälle hameen? Ihmejuttu, en ole koskaan nähnyt vastaavaa.
Mies, joka jää kotiin lapsen kanssa kun nainen lähtee lautapelitapahtumaan? Miksi kukaan mies niin tekisi?
Mies, joka viettää aikaa peilin edessä naista kauemmin ja ahdistuu sotkusta jota nainen ei edes huomaa? Ai no nyt selvisi, eihän se ole mikään mies, huijausta koko juttu tai jotain en nyt vaan ymmärrä, todellista tämä ei voi olla.
Mies, joka käy töissä, tekee kotityöt ja hoitaa lapsen - naiselle tämä on selviö, mieheltä joku ihme.

En olisi ikinä suostunut pitkään suhteeseen miehen kanssa, joka ei tee omaa osuuttaan tai joka vahtaa kynän ja paperin kanssa, että molemmat tekee minuutilleen yhtä paljon. En olisi ikinä suostunut suhteeseen miehen kanssa, joka ei osoita halua luoda koti, jossa kaikilla on hyvä olla, jossa kukaan ei ylirasitu, jossa kaikki saavat olla keitä ovat ja jossa kaikkia rohkaistaan elämään. Minulle on ihme, kun tapaan henkilöitä (useimmiten naisia) jotka suostuvat.

Eikä tartte olla täydellinen. Tarttee olla halua pyrkiä kaikille hyvään.

Ja nyt kun tuli puheeksi, niin kävipä tossa männäviikolla.
Saboteur-pelin yhdestä korttipakasta tuntui puuttuvat neljä korttia. Havaitsin niiden olevan lattialla olevat erikoiskortit, niitä kun ei erikeen mainittu pelin osissa ja ne kun tavallaan sopivat pakkaan, josta kortteja puuttui.
Mitä tämä on?
[ ] Kokeneen pelaajan ymmärtämystä pelien sisällön rakenteesta.
[ ] Looginen päättely
[ ] Maalaisjärjen käyttöä?

Nope. Olet väärässä. Tämähän on tietysti "naisen intuitiota". Kas kun me olemme naiset täysin kykenemättömiä käyttämään aivojamme. Joskus sattumalta sieltä ulostuu tosiasiota, mutta se ei johdu siitä, että olisimme käyttäneet aivojamme, sitä vaan... sattuu. Se on jotain mystistä, mustaa magiaa, jota yksikään normaali ihminen (siis mies) ei voi käsittää. Oikeastaanhan se on vähän niinku huijaamista.

Älkää käsittäkö minua väärin, intuitio on mahtava asia ja oikein käytettynä todella tehokas ratkaisunkeksijä. Mutta tätä ei oltu nimetty intuitioksi, vaan naisten intuitioksi (ilmeisesti se on jotenkin erilaista kuin ihmisten tai miesten intuitio) enkä minä suinkaan selvttänyt ongelmaa intuitiolla vaan ihan käytin niitä aivoja, jotka pääsäni niiden itsensä mukaan sijaitsevat, ja ratkaisin ongelman käyttäen kolmea ensiksi tarjottua vaihtoehtoa.

Tähän tekstiin latasin kaikki huomioni siitä, miten termiä "naisen intuitio" käytetään väheksymään naisten ajattelua. Tilanteessa sitä tuskin käytettiin tahallaan minua väheksymään, kyse on vaan yleisestä kuvitelmasta. Olinhan minä ollut voittajajoukkueessa neljä kertaa viidestä. Eiku ai niin, mähän olin vaan sen tiimin maskotti, ja me voitettiin koska mä vein vastapuolen tiimin huomion rinnoillani. Olin tiimin ainut nainen.

Tilaa tästä Mamu kotiisiSunnuntai 15.12.2013 18:56

Toimitus joulun aikaan:

http://nyt.fi/a1305760190416

Ja muista antaa joululahjamonopolin tilalla pandemia. Sillä se maailma pelastuu.

Korjasin ompelukoneen ongelmanTorstai 05.12.2013 15:44

Avasin, katsoin mikä mättää ja mikä liikkuva osa ei liiku oikein, seurasin sen liikuttajia kunnes vastaan tuli osa, joka oli virheasennossa.

Samaa menetelmää on sovellettava, kun yrittää löytää junareitin ensi kesäksi täältä Münchenistä Tallinaan. Uskollinen DB:kin tarjoaa vain reittejä venäjän kautta, en minä sellaisella mitään tee. Väittävät vain hardcore-junamatkailijan hommaksi tuota baltia-junailua, mutta kokeileppa bussimatkaa paikallaan pysymättömän tylsistyneen taaperon kanssa. Kyllä mieluummin odotan asemalla neljä tuntia keskellä yötä kuin yritän rauhoitella kuljettajaa tökkimään pyrkivää lapsukaista. Jotain alkaa löytyä salapoliisityöllä, kohta alan seurata google earthin satelliittikuvassa kiskoja ja toivon, että löytyy matkustajalle sopiva reitti.
http://www.hs.fi/tiede/On+luonnotonta+ett%C3%A4+toinen+vanhempi+on+aina+kotona+lapsen+kanssa/a1384137353514

Missä nyt ei ollut mitään uutta, ei tykkää muksu eikä vanhempi tässä perheessä tuosta eristäytymisestä. Joo ei oo pakko eristäytyä, mutta ei ole myöskään kiva ajaa puolen kaupungin läpi karjuvan lapsen kanssa että saa kolme varttia jutella tollojen (*erilaisia ja tieteellisestä näkökulmasta katsoen kestämättömiä lastenhoitoratkaisuja tekevien) kanssa. Että hyvä kun on tarha, mutta tietysti sekään ei ole oikea tie. Viime perjantaina ihmissusipelin tuoksinassa lapsella meni ehkä tunti tottua uuteen tilanteeseen, sitten se ryntäili tutussa kodissaan kuin ihmisiä ei olisikaan, luikki jalkojen seassa ja välillä välistäkin, jos joku oli sattunut tielle seisomaan.

Ps. "Toi seksihurjastelu on saatava loppumaan" eli virkamiehet ja seksi!
Täh?

Meillä on liikaa asuinneliöitä. Jossain on asuttava, ja vaikka oltais tyydytty pienempään, valtio katsoo, että meillä pitää olla kolme huonetta.
Me ei saada tiskejä aikaan eikä imuroida säännöllisesti. Kaupassakäynti on tuskallisen vaikeaa.

Joten miksi ihmeessä meille pitäisi olla kiitollinen jonkun, joka käyttää turhat neliöt ja tiskaa ja imuroi? Ostaa vielä ruuat koko sakille?

Tai sit kaikki noi dyykatyt vaatteet. Voi kumpa joku käyttäisi niitä. Voi kumpa ne vähentäis ostettavan tavaran määrää. Se olisi ihanaa, ei mikään syy sulle olla mulle kiitollinen.

Mua ei kiinnosta niinkään sun kiitos. Mua kiinnostaa dynaaminen planeetta, jolla kaikista pidetään huolta ja omistaminen ei ole näin hirveä iso juttu. "Jos mä olisin rikas..." mutta mähän olen! Mä kuulun melkein maapallon rikkaimpaan prosenttiin, kyllä mulla on mistä jakaa. Näissä neliöissä vois asua vieläkin useampi, mutta eihän se nyt sovi. Kyllä viidentoista kilon möhkäle sivistysvaltiolaista ihmistä tarvitsee oman viidentoista neliön huoneen - vaikka kuinka eniten toivoo, ettei tarvitse olla yksin.
Mitä voisin sanoa näistä? :

http://www.youtube.com/watch?v=ej7dfPL7Kho&list=UU1R9fG_iKqvt9FIhEQH9nTA

Kuusi laulua kuunneltuani löysin vihdoin inspiraation jakaa. Kaikki hyviä.

Näin hiljaa hiljaa hiivitäänSunnuntai 20.10.2013 10:07

me kaardemumman yössä
on kaikki kansa pötköllään
vain rosvot raataan työssä

Lauleskelin kidille kun astelimme kohti roskakatosta pari tuntia sitten. Jostain syystä heräsimme molemmat epänormaalin aikaisin, emmekä saaneet enää unta. Niinpä päätin käyttää aamun opettamalla nappulaa ihmisten tavoille, eli kävimme yhdessä roskiskierroksella. Se tunne, kun jälkikasvu vakavana tepsuttaa käsi kädessäsi jakaen sinulle tärkeän asian... On se tärkeää, että lapset ja vanhemmat harrastavat jotain yhdessä.

Löytyi jonkun verran vihkoja ja kirjepaperia, paita, iso paperirulla jne. mutta viimeiseen roskikseen kurkatessaan lapsonen suojastaa kiljui "pallo, pallo". Ja pallojahan siellä oli, löytyi siis jotain pikku pallohullulle (nukkuukin käsivarret ison pehmopallon ympärillä). En antanut itse onkia, vaan laskin lapsen alas ja ojensin punaisen kumipallon odottaviin käsiin. Tyytyväisenä lapsi kantoi sen kotiin ja pelailee nyt tuossa matolla.

Tietenkin moralisoin, että toiset ne vaan opettaa lapsilleen kerskakertakäyttökulutusta ja käyttökelpoisen roskiin heittämistä kun toiset dyykkaamista ja aamuöisiä kävelylenkkejä.

Eilen löytyi prinsessamekko ja säkillinen pehmoleluja. Ja viisisataa mcdonalds-muovilelua. Niiden pitäisi olla laittomia.

Homeopatian ihmemaaKeskiviikko 16.10.2013 19:04

Saksa. Pakollinen sairausvakuutukseni maksaa homeopaattisia hoitoja tiettyyn rajaan asti. Jos tarkkoja ollaan, sieltä soitellaan perään, kun huomaavat minun käyttäneet tietyntyyppisiä terveyspalveluita, ja tarjotaan homeovaihtoehtoa.

Homeopatiahan on silkkaa skeidaa. Jos jotain sekoitetaan litraan vettä, ja siitä otetaan puoli desiä, joka taas sekoitetaan litraan vettä, ja tätä jatketaan kunnes jäljellä ei ole nimellisestikkään alkuperäistä ainetta, ja tämä töhnä sekoitetaan sokeriin, niin voidaan toki puhua sokerin terveysvaikutuksista, mutta muuten kyse on silkasta humpuukista.

Ai niin, muista annostella kertakäyttölusikalla, ettei ihmepillerien teho mene hujan hajan.

Mutta minkäs teet, että kyseiset pillerit auttavat minua.

Mieluummin minä annan rahani homeopatian tukemiseen kuin tuen niillä länsimaista lääketiedettä. Jälkimmäisen tarjoamien hoitojen sivuvaikutukset ovat huomattavasti todennäköisempiä.

On lääkkeitä ja on lääkkeitä. Jos minulla on syöpä, en varmaan tanssi kuunvalossa ja toivo parasta, vaan menen säteilytettäväksi (paitsi jos ensin pitää antaa verta). Kun kyseesä ovat asiat, joissa parantumisen kannalta merkittävää on esim. aika tai ajattelun muutos, mieluummin syön sokeripillereitä, kun ne minuun uskoa luovat.

Villaa ylleKeskiviikko 16.10.2013 13:44

Muistakaahan sitten pitää sisälämpötila siinä 19 asteen paikkeilla ja paksumpaa vaatetta sitten lämmikkeeksi. Mm. villasukat rulettaa.

Nim. merk. lämmitys päällä vain öisin vain makkarissa, koska muuten pikkunakki (siis taaperoressu, te pervertikot) paleltuu, kun ei suostu peiton alle.