IRC-Galleria

Menee hakuammunnaksi mutta. Yritän löytää elokuvaa (saattaa olla sarja tai jotain muutakin... mutta yritän silti). Muistan siitä hyvin vähän (tai en osaa yhdistää muita paloja). Kyse oli ilmeisesti jonkinlaisesta takaa-ajosta, jonkinlaisen pahiksen. Muistan kohdan, jossa perässäjuoksijat menee huoneeseen, jossa makaa ruumis pöydällä lakanaan peitettynä. Tällä ruumiilla on takaa-ajetun kasvot, mutta kun ruumista kosketetaan, putoavat tältä sormukset kädestä. Ne eivät siis ole ruumiin, joten ruumiskaan ei ole etsityn. Myöhemmin elokuvassa ehkä käärittiin takaa-ajetun kasvoilta sideharsoa, ja tällä oli uudet kasvot; joka tapauksessa kyse oli kasvojen vaihdosta takaa-ajajien hämäämiseksi.

Tietääkö kukaan?

Jotenkin arveluttaa se, miten mulla on aina ollu "faneja", siis tyyppejä, pikku smurffeja, joille mun sana on joku totuus ja ihmeellisyys ja vakaus. Että mä ole ikään kuin joku johtaja. Ongelma on siinä, etten todellakaan ole aina oikeassa, ja jos olenkin, se ei välttämättä ole järkevää. Siksen tahdo että ihmiset minua kopioi jne.

Mutta siis. Se mikä arveluttaa, on se miten suurin osa niistä on... no vähän yksinkertaisia, tai sitten mua nuorempia.. no ylipäänsä sellasia narussa vedettäviä, jotka mä puhun hetkessä pöydän alle jos ne on jostain eri mieltä, ja haluan. "Väitellessäsi idiootin kanssa voit voittaa vain idiootin". Kaikki ne on siis hakee multa hyväksyntää ja turvaa. Ei mulla ole valtuuksia tarjota sellaista.

Yksi tällainen ryhmä on tietty sisarukset, mutta siinä on se ero, että ne on selkeästi kehitysprosessissa (öö kuka ei ois, mutta sanotaan että itsenäistymisprosessissa) eikä seuraa mua sokeesti, plus että mulla on saletisti puhtaat motiivit niiden kasvatuksessa ("kasvatuksessa").

En siis tahdo että minua kukaan "seuraa".

Ihmiset, kyllä te riitätte ihan itsenänne, teissä on potentiaalia, ei teidän tarvitse jumaloida minua ja uskoa mitä minä sanon.

Vaikka toki joskus itsetuntoani hivelee, kuin Hitleriä kansanjoukkojen edessä.

Olen menossa Lontooseen (jihuu) ensi kuun alussa :))))) Hoidin tänään liput, asia on ahdistanut minua pari viikkoa. Mutta nyt se on klaara. Ja minulla on megaryder-lippu tälle päivälle, eli illalla menen Isoon ostoskeskukseen tramilla. Ja se on kiva. Ja olen löytänyt melkein kaikille keille tahdon sen mitä tahdon / etsin. Ja saanut tekstitkin siihen aikaan. Ja se on kivaa.

Mutta sitten, mieluiten jumiutuisin kotiin peiton alle elämään kuvittelemassani maailmassa, täällä on kivaa. Maailma toimii, kyllä, mutta silloin on minunkin toimittava, ja tehtävä jotain.

Ok, minä osaan ja teen ja hoidan, ja se on ihan ok. Mutta välillä hirvittää tämä pärjäämiseni, kun selviän kaikesta, yksin. Joskus olisi kiva jos joku muu hoitaisi, vannoisi että kaikki käy hyvin. Pitäisi huolta.

Sanotaan vaikka kahtenä päivänä kuukaudessa, minä hoidan sitten ne kaikki muut päivät.

Yääh, kohta teillä kaikilla alkaa kesäloma, ja mulla se on vielä parin kuukauden päässä. Yhyy ja jee. Kesät tuntuu kummilta, kun ei ole kouluvuotta takana ja ja ja.... Nyyh. Keksikää sit mulle lohdutukseksi kaikkee kivaa loppukesälle, jooko?

Kävin kävelyllä. Tiputtamassa pari postikorttia. Kotimatkalla laveasanaisesti selitin jotain mielikuvitusystävälleni, ja hatausmaata ohittaessani, "olen aina halunnut harrastaa seksiä hautausmaalla", päätin poiketa.

Pienenä olin hyvin ahdistunut hautausmaan nähdessänikin. Hautojen päällä kävely, vihoviimeistä. Nyt yhtäkkiä askelsin siellä iloisena, rauhallisena ja uteliaana. Suu kävi koko ajan - ehkä mielikuvitusystävistä on hyötyä myös aaveidenkarkotuksessa.

Paikka on kaunis. Fulwoodin kirkko on pose, ja sen hautausmaa täynnä rikkaita. Isoja kiviä, merkityksellisiä patsaita. Se on tosin tupaten täynnä, ja ihan vino.

Viihdyin, viisi tähteä, suosittelen.

Voi sinua, rakkaani. Miksemme säily aina sellaisina kuin synnyimme? Miks käy niin, että villi maailma kiskoo meidän pyörteisiinsä, ja luulemme sen kumpuavan itsestämme?

En ole koskaan ymmärtänyt omilla huonoilla puolilla brassailua. Minulla on erimerkiksi ystävä, joka suu leveässä virneessä, ylemmyyttä äänessä ilmoittaa olevansa "itsekeskeinen paskiainen". Huonot puolet lienevät subjektiivisesti määriteltyjä, mutta jos Olen sitä tätä on loivennettava Enkä hapeä sitä yhtään -lauselmalla, eikö silloin olla vähän vinossa... kuin minä tämän tekstin kanssa. Tupakan poltto. Mitä coolia siinä on, mitä coolia on siinä että se on olevinaan coolia.

Juokse villi lapsi. Mutta älä itsestäsi pois.

Ilman sukkia.

Ha ha ha.

Kattelen DVD:ltä Siskoni On Noitaa. Ja kyseinen ohjelma pelottaa mua edelleen :P Yhäkin kaipaan jotakuta kattomaan sitä mun kanssa. Jep, se on yhä suosikkiohjelmiani, mutta samalla, keskipäivän auringossakin, se aiheuttaa pelonväristyksiä.

Semmoinen se mieli.

...ja nyt toinen jakso.

Ärsyttää. Mulla on afta kitalaessa, tuolla kaukana syvällä, en saa sitä rikki, ja koko ajan tuntuu kuin todella olisi pala kurkussa. Se varmaan kasvaa kerrostalon kokoiseksi, ja tukehdun.