IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

En ole leikannut niitä aikoihinKeskiviikko 14.07.2010 00:14

Maalasin varpaankynteni punaisiksi. Aika pitkäksi ovat näköjään päässeet kasvamaan. Nyt kun kävelykengät ovat kuitenkin kaput, voisi siirtyä sandaleihin, ja kattoa minne asti kasvaa...

Sääressä on mustelmaTiistai 13.07.2010 22:29

Lihaksen "taitteen" kohdalla.

Epäilen sen johtuvan siitä, että olen käyttänyt jalkalihaksiani. Niinkin voi siis käydä...

Nilkkakin on murskana.

Aika hyvää tämä uusiin kenkiin totutteleminen.
Jostain piti mankumani, mutten muista enää.

Vituttaa (sanan oikeinkäyttöä) olla nainen. Olis siistiä tutustua raskaanaolon saloihin, mutta mieluummin sivustakatsojana -mihenä- kuin kokijana -naisena-.

Joskus vois nukkuu kotonkiTiistai 13.07.2010 11:08

Olen kykenemätön lohduttamaan, comfort, sympatiseeraamaan.

En vaan osaa.

Michael iski varpaansa katukiveykseen saattaessaan minua noin tunti sitten S-bahnaan. Se noissa vanhemmissa miehissä on vikana, kun ne on niin helposti hajoavia... Villen sanoin, kolmeseiska ei ole tarpeeksi vanha perittäväksi.

Elukat on purreet - saksassa ON hyttysiä, toisin kuin englannissa.

Englantikengät on rikki.Maanantai 12.07.2010 11:13

Eikä huvita tämä Aupparinjobi pisaran vertaa. Miksi huvittaisi?

En sovi hommaan. Ma haluun naimisiin;

http://www.youtube.com/watch?v=2oSbCT_h9mo

Tai jos saisi ees sen puoli valtakuntaa.
Keskustelunaiheista ei sitten mainita... Ts. aiheet vaihteli kaikessa mahdollisessa, osittian mahdottomassakin.

Toni hieroi Dachau-vierailun aamuna aurinkorasvaa varpaisiinsa, ja totesi että paras laittaa kunnolla, ettei sitten pala Dachaussa...
Varmaan ihan jees tyyppi (takuulla), mutta hiljaiseksi kuuntelijaksihan se jäi, kun minä ja Ville puhuimme tauotta (varmaan jatkettiin unissammekin). Mahtava puhekumppani, viihteestä käy kyllä.
Vähän olemme molemmat suunvuoroa-antamattomia.

Salzburgissakin oli kivaa, kahdet kengät. "Enkä muuten ostanut näitä sinulle siinä mielessä, että yrittäisin ostaa sinut, vaan koska pidän sinusta." Alex alkaa olla jo hyvinkoulutettu.

Sitten Nürnberg, että otti päähän. Münich on niin surkea ostoskaupunki - Nüürmiksestä nappasin mukaani korsetin ja päivänvarjon, ja aika paljon muuta jätin. Tämä siis yhdellä ostospäivällä., suoraan keskustasta.

Hotelli oli... upeah. Ihan mieletön sillä hinnalla. Ka sieltä sai pölliä oman pikkuruisen shampoopullon mukaan. Näkymäkin oli upea; suoraan ratapihalle. Ja väritys, turkoosia. Kertakaikkiaan.

ps. Siitä kun en sillon kerran suostunut sen mopon kyytiin ilman kypärää. Samanlainenhan olen yhä - teen jutusta mahdollisimman turvallisen, ja sitten jos todella haluan, teen sen, vaikka vaaratonta tai niin fiksua ei olisi. Michael aikoo viedä minut motskariajelulle tänään. Say goodbye to world...
"Meinaatteko koko perhe siis lähteä kanssamme harjoittelemaan Alexin suomenkieltä (opetin sen jo sanomaan "hurrit on homoja") ruotsiin? Täytyykö olla viikonloppuna (niitä mahtuu tolle ajanjaksolle yksi - ei hyvä juttu)?

Kannattas lähtee sunnuntaina-keskiviikkona, koska se on halvempi (viikingin hintoja tsekkailen) http://www.vikingline.fi/aikataulut/risteilyhinnat/risteilyhinnat/

Minun ehdotukseni on: heti ensimmäisenä sunnutaina (tulemmehan siis lauantaina helsinkiin), siten että Alexin kanssa olemme Mummilla yötä (pitää tietty tarkistaa asia häneltä), lähdemme su ruottiin ja tulemme... no tiistaiaamuna vissiin. Tietty jos kaikki lähette niin myö (Adolf ja Eva... hups, siis mie ja alex) ei vissiin mahduta autoon kotiapäin mennessä.

Alexhan ei ole (pitäisi deittailla vanhempia miehiä, tiedän) vissiin tarpeeksi vanha, mutta "Kun omat vanhemmat (isä/äiti), holhooja (myös äiti-/isäpuoli) tai isovanhemmat ovat mukana matkalla, yhteensä kolme lasten toveria saa matkustaa perheen mukana."

Miten ironin tuo "toveri"-termi....

Eiku oho, onhan se jo 22 silloin, että pääseehän tuo.

Olis siis ykstoista tyyppiä... kysynkö vielä kaikilta kavereilta, että ketkä lähtee, ja vallataan koko laiva? Mieluummin ei, sanon. (Siis mieluummin ei sinun kavereita, minä tunnen sen suvun nyt...)

Kun matkan maksaa 21 päivää ennen lähtöä, saa vielä ylimääräisen alennuksen, huom.

Mutta tuo on ehdotukseni. Toki voidaan ottaa kaksi yhdensuuntaista matkaa (...tai risteilyä jos se on halvempi...) ja olla yö tukholmassa... Tai me voidaan Alexin kanssa tehdä niin, ja työ voitte palata suomeen. Kassotaan.
Tarkoitus on kuitenkin ruotsissa nähdä stokis, ei ruotsi. Sinne voidaan mennä tutustumaan myöhemmin.

Heeei, teitin pitää oppia sanomaan HEIL ALEX. Hitler is so last season.
Pitää tosiaan pitää tulitikut poissa ulottuvilta. Ilmankos Samo ei halunnut sitä Oulun korkeuksille... Parempi tosiaan jos Seinäjoki on pohjoisin missä vierailee.

Mutta mikä toi syyslomamatkasuunnitelmajuttu on? No-one told to me...
Johan te innostutte reissaamaan... Ja minun kustannuksellani.
Huom siis tänne saa tietty tulla, aina.

Jos Jyräilystä pitää maksaa, ei mitään tsäänssiä. Jos oisin bändinomaistaja, ilmoittautisin ilmaiseksi esiintyjäksi jotta tuo voitaisiin ilmaisena pitää... Mutta maksulliseen en ryhdy - tämä tyttö kun saa ilmaiseksi... Eiku.

Pitää vaan tutustuttaa Alex metrilakuihin; mutta varmaan siellä on jotkut markkinat vielä silloin jne.

Lautapeli-illat näyttää loppuneen, kesän ajaksi tai jotain, harmittaa. Nojoo. hintatasosta; en tehnyt kovin syvää tutkiskelua, mutta esim. ubongo; 15e. Sillä linjalla kai. Ennemmin niin, että kysyt jotain peliä minkä aiot hankkia ja etsin sit sille hinnan tms.

Lassi ei tiedä mitään; tai no sanoisin että Michael ehkä kolmekutosena ja koko elämänsä ajan ruohoa vedelleenä tietää paremmin. Tai ehkä Lassin kokkaustaidot... mutta niitä voi tehdä siten, että vaikutus kestää noin tai näin kauan, ja on noin tai näin voimakas.
Mutta itsehän siis lähinnä nukahdin :P Enkä huomannut eroa - ehkä yksinkertaisesti olen niin seko, ettei huumeetkaan muuta mitään...

Aijoosiis, tiettyhän uin ranskassa, meressä. Lasketaan.

Onneksi anoppini on myös sanonut Alexille, että hän ei Erica-nimisiä lapsenlapsia hyväksy. Mutta asia on vasta mietintävaiheessa - ja adoptoitavilla muksuilla kai on nimetkin valmiiksi?

Muista minikokoisuuteen pienentää se kuva uljaasta upeasta jousipyssystäsi (johan kuulostaa miehekkäältä...), mun sähköposti on surkean pienitilainen.

Maksaiskohan lennot tänään...
Olen niin innoissani reissusta etten meinaa pysyä housuissani.

Oho hups, eihän mulla ole housuja."

I´l get going nowTorstai 01.07.2010 22:59

täältä tullaa maailma!

(öö, jos nyt itävallan kohdalla noin voi sanoa)

Huomenna itävaltaa.Torstai 01.07.2010 18:58

Ylihuomenna ranskaan kuningattareksi.

Ok, toinen osa saattaa olla omaa fantasiaani. Mutta eka tapahtuu.

Kohtuuhyvæ tilannenpæivitys:Torstai 01.07.2010 15:23

Jos rakkaus olisi maku miltä se maistuisi?
- Sweet and sour. No semmonen limupullon mallinen karkki, sinivaaleanpunanen, missæ on pæællæ jotan kirpeetæ ja muuten tavallinen makea karkki.

Oletko vielä samanlainen luonteeltasi kuin lapsena? Millainen olet?
- Yhæ itsepæinen ja kekseliæs.

Mistä teit viimeksi listan?
- Ten things I like about you, Markuksesta.

Kuka viimeiseksi kutsui sinua hellittelynimellä?
- Onko Alexin "cutie"? Eiku hetinen, Michael kutsui "sico"ksi, kun yskin koko ajan.

Kuinka usein syöt lääkkeitä?
- Keskimæærin en koskaan.

Kuinka pitkä aika on synttäreihisi?
-Joku kolme-neljæ kuukautta. Sinun on siis aika alkaa værkætæ synttæryllætystæ :P

Kenen sängyssä nukuit viime yönä?
- Michaelin.

Mainitse yksi asia jota odotat innolla?
- Suomilomaaa! Næinkøhæn tulen takaisin tænne :P (Tulen.)

Onko viimeksi suutelemasi ihminen nuorempi kuin sinä?
- Aika matalat tsæænsit ettæ olis nuorempi..

Oletko hyvä matematiikassa?
- Olen, mutten enææ muista juuri mitææn, kun ei tule kæytettyæ jokapæivæisessæ, ja se harmittaa.

Mistä ostit viimeksi kengät ja kuinka paljon ne maksoivat?
- Ballerinat Fashon Clubilta, kympin. Pitææ pian ostaa uuden comfrtable walkinshuusit. No jos løytyis kivat...

Mainitse yksi hyvä ystäväsi?
- Meri.

Tahtoisitko asioiden olevan kuin ennen?
- Milloin ennen? Kannatan muutosta ja uusia juttuja, ihan kokeilunkin vuoksi.

Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi?
- Nyt.

Minkä unen näit viimeksi?
- En muista mikæ on viimeisin, viime yønæ næin vieressænukkujan toisena sulkiessani silmæni ja vaipuessani horroksenkltaiseen tilaan.

Otatko elämäsi liian vakavasti?
- Ihmiset sanovat ettæ attelen liikaa, mutta mielestæni en ota eæmææni niin kovin vakavasti.

Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa?
- Viimeyønæ.

Käytätkö aina turvavyötä?
- Mikæli sellaiset autossa on. Bussissa en kæytæ.

Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa?
- Væhæn pelottavasti næyttææ siltæ, ettæ parsuhteessa. Sanoisin ettæ vuoroin molemmissa, tavallaan. Parisuhteessakin voi olla yksin, molemmilla tavoilla.

Miten rakkauselämäsi sujuu?
- Onko mulla semmonen? Mæ luulin ettæ mulla on ihan vaan "elæmæ" (jos sitækææn)

Oletko romantikko?
- Romantiikka ælløttææ, ellei se ole pætevææ ja næppærææ.

Mihin haluaisit nyt?
- Tæssæ on ihan hyvæ.

Tykkäätkö paketoida antamasi lahjat kauniisti?
- Hmm. Rakastan kauniden pakettien tekemistæ, mutta mikæ on kaunista paketointia? Laastarilla teipattu talouspaperi <3, samoin se yksi joulu kun paketoin kaiken sanomalehdellæ.

Miten haluaisit herätä seuraavana aamuna?
- Virkeænæ ja valmiita Itævaltareissuun.

Minkä tyylinen huoneesi sisustus on?
- Mitæ nyt sattuu siellæ olemaan.

Oletko koskaan pyörtynyt? Miksi?
- Kahdesti tøissæ puutteellisen sokerinsaannin ja jænnityksen (fyysisen ja henkisen) jæljiltæ.

Oppiiko päättyneistä seurustelusuhteista mitään?
- Mistæ ei oppisi?

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Onnellisempi luulen... vuosi sitten oli stressiæ kotimatkasta enkæ ollut vielæ niin vahva kuin nyt (haa haa, vahvistun aina vaan, saa næhdæ miin tæmæ johtaa...)

Mikä tai kuka saa sinun hellän puolesi näkyviin?
- Muiden rehellinen heikkous ja mokailu.

Oletko ihastunut seurusteleva vai yksinäinen?
- Vapaa ja yksin :P Joskin hengaan sen seitsemæn kanssa, mutta ei mulla ole niiltæ allekirjoitusta, joten ei lasketa.

Pidätkö kun sinua syleillään?
- Joo. Tiettyyn rajaan asti - siihen kun alkaa ahdistaa.

Ajatko isin ostamalla autolla?
- En, mutta kummisedæn.

Kuinka monta ystävää omistat?
- E omista ihmisiæ.

Mitä rakastat?
- Maailmaa ja sen sisæltøæ.

Oletko jo miettinyt lapsillesi nimeä?
- Listoittain - enemmæn kuin koskaan tulisin saamaan lapsia.

Uskotko että on olemassa joku juuri sinua varten?
- Joo. Minæ itse. Ihan kokonaan, ja vain minulle. Aika jees.

PERUSJUTUT
Nimi > None of your business...
Pituus > 164
Kengännumero > 37-39
Hiukset > Pææssæ kiinni, ei kaljuuntuvia kohtia havaittavissa. Kasvaa kuin, øø, maissi?
Sisarukset > Løytyyhæn niitæ...

VIIMEISIN
Kappale, jonka kuuntelit? > Joka sekoa viime yønæ. Hyvææ mutta outoa.
Kappale, joka on juuttunut päähäsi? > Ei mitææn tællæ hetkellæ, kuten ei yleensækææn.
Henkilö, jolle soitit? > Alex kai.
Henkilö, joka soitti sinulle? > Uncle-Sam.
TV-ohjelma, jonka katsoit? > Varmaan euroviisut.
Henkilö, jota ajattelit? > Stella.

MITÄ
Shampoota käytät > En mitææn, trallalaa.
Kenkiä käytät > Korkokenkiæ ja ballerinoja.
Pelkäät > Neuloja sairaanloisesti, tuntematonta, ihmisiæ, pimeææ.

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? > En pysy luvn peræssæ. Monesti.
Kertaa sydämesi on särkynyt? > Onko mulla sydæntæ (kt. "aamulla luvataan soittaa, eikæ koskaan kuitenkaan, on minulla sydæn, se vaan on rikki")
Sydäntä olet särkenyt? > En tiedæ. Toivottavasti minimaalise væhæn, luultavasti aika paljon, liikaa joka tapauksessa.
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > Muksuna useinkin, urheilukilpailutuloksissa.
Arpea on kehossasi? > Korkeintaan neljæ.

AJATTELETKO OLEVASI
Soma? > Hassu termi... kai voin olla, mutta ehken kæyttæisi tuota sanaa... olen liian luiseva somaksi.
Hauska? > Hulvaton. Pahempi kuin huba-dave.
Rakastettava? > Rakastettu, eikø se todista.
Huolehtiva? > No en nyt mikææn kanaemo, enemmænkin kuin se autonkuljettaja Sudenkorennon lennossa.
Suloinen? > Sweeet. Silkkaa sokeria, ei parane mennæ sateella ulos.

SUOSIKKI
Juoma? > Vesi.
Karkki? > Salmiakki on nannaa, suklaa, ja sit jotku hedelmækarkit ja... mitæ siinæ kyselet, pussi tænne.
Piirroselokuva? > Øøøø... en tiedæ.
Purukumi? > Pure Jenkki. On muuten hyvææ. Ja sit ne Rainbown pyøreæt.
Väri? > Musta, oranssi, sininen. Lila, turkoosi.
Viikonpäivä? > Maanantai, Donnerstag, Wednesday.
Kahvila? > Omani.
Maa? > Sama se, tælæ plaanetalla ainakin.
Vuodenaika? > Se ettæ ne on.
Kauppa? > Kangas- ja kirjakaupat.
Aikakauslehti? > Aku Ankka.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI
Nukkui sängyssäsi? > Alex torkkui, Mariano nukkuin yøn yli.
Sai sinut itkemään? > Alex.
Oli kanssasi elokuvissa? > Raimo.
Lähetti sinulle sähköpostia? > Tou´olta taitaa olla viimeisin.

OLETKO KOSKAAN
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > Monasti. No, aina kun sanon, tarkoitan. Miksi sanoisin ilman ettæ tarkoitan?
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > Uskosin. Joo, olen, mutta pidin sitæ pæivævaatetuksena.
Pitänyt jonkun salaisuuden? > :D Ei, ku oon rikkoni salassapitosopimuksen aina... Tæh?
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > Euroviisujen ja joulun aikaan kyllæ.
Itkenyt elokuvan aikana? > Joo tietty.
Ollut esiintymislavalla? > Hmm. Maailma on næyttæmøni. Olen ihan virallisellakin ollu tietty kans.
Paljonko kello on? > 11:17
Omenat vai banaanit? > Omena, vaikka banaani nerokas hedelmæ onkin.
Sininen vai punainen? > Sininen.
Kevät vai syksy? > Kevæt. Vaikka syksyllæ on synttærit.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Leiki ja luen Stelloineni.
Minkä aterian söit viimeksi? > Karkkia. Suomalaista. Juhuu.
Oletko tylsistynyt > En.
Minkä äänen kuulit viimeksi? > Stella jutustelee olohuoneessa.

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > Ihastukseen.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > Luultavasti, ja luultavasti monta. En kuitenkaan vauvoja, vaan semmosia puolivalmiita, about kaksvuotiaita.
Tärkeintä ystävyydessä? > Rehellisyys ja hauskuus.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > Michaelin hiukset.

MUUTA TIETOA
Mitä kieltä osaat? > Suomea, englantia, jonkin verran saksaa, pikkuriikkisen ruotsia ja latinaa.
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > Sænky.
Ketä rakastat? > En kerro, kyylæ.
Lempinimiä? > Puntti taitaa olla se yleisin.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > Riippuu tilanteesta, aika iætøn olen.
Onko sinulla lemmikkejä? > Eikøs ne sisarusten olemassaolot kysytty jo?
Mikä saa sinut onnelliseksi? > Olemassaolo, mukavan asiat.

OLETKO KOSKAAN
Ajatellut, että kuolet? > Aika usein. Looking foward to.
Halunnut karata? > Vaikka kuinka usein. Nytkin haluisin, mutta nykyææ en enææ tiedæ et minne.
Kokeillut huumeita? > Joo viimeyønæ. En oikeen tiedæmitæ siitæ tuli, ei se tuntunut vaikuttavan mitenkææn, nukutti vaan niin ettæ nukahin.