IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

MoreToLoveMaanantai 13.09.2010 22:55

eli missä viipyvät roolimallit meille skitsofreenikoille.

Ylipainoisille tukeville pulleille myöreille isoluisille "mulla on vaan paksu turkki" -tyypeille kaikkea hyvää ja elämäniloa, mutta ei niitä minusta roolimalleiksi tule pistää.

Se kun käsittääkseni on selvä merkki siitä, että lihavuus on hyväksyttyä. En voi lähteä listäämään kaikea sitä mikä on teveydelle vaarallista mutta hyväksyttyä, juhlittuakin, juttuja lienee monta, mutta samalla kun yritetään teineille puhua terveellisestä ruokavaliosta ja painon kohtuurajoissapitämisestä, pitääkö todella ihannoida, idolisoida, ylipainoisia ihmisiä - joiden ainut keino tulla julkisuuteen kaiken lisäksi oli juuri tuo lihavuus. Jotka juhlivat läskejään. Jotka kehottavat muitakin pitämään niistä.

Pidä itsestäsi niin paljon, että pidät itsesi terveen rajoissa ja kunnossa.

Lihavuus ei ole hyvä juttu. Paitsi ehkä jääkaudella, ja silloinkin se lienee hyödytön jos sapelihammatiikeri nappaa sinut pannulleen.

Jep, minulla on lihavia ystäviä, joita pidän suuresti; minulla on myös kauniita ystäviä joista pidän suuresti (monesti nämä ovat samoja henkilöitä). Jep, minun on helppo pitää kiloni "kurissa" (jos lihoisin, olin liian laiska laihduttamaan, ja vaikka joskus harmittaisi, useimmiten olisin välinpitämätön kertyvää läskiä kohtaan) mahtavan ruuansulatukseni ansiosta. En tappaisi itseäni lihoessani, en kehottaisi ketään siihen. Ylilaihuus on minusta sairaampaan kuin ylilihavuus, joka on sikäli luonnollista, että aikoinaan ihmisen tuli itseään talvea ja niukkuutta varten vähän lihottaa. Siedän mieluummin lihavia kuin laihoja ihmisiä, he eivät yleensä ole neuroottisia painostaan.

Summa summarum; lihaville oikeus ryömiä kolostaan kun ovat mormaalipainoisia. Kiitos ja anteeksi.

On se taas kumma juttuMaanantai 13.09.2010 16:29

Keski-ikäiset itseään hyvinsyöttäneet heebot ei häpeile vartaloaan ja hyppii tuolla nakuina. Parikymppiset upeavartaloiset kauniit ihmiset sitten taas häpeää, eikä heeboule nakuina.

Missä vika?

OttaaPerjantai 10.09.2010 00:35

Pian takakaisin saksaan.

[Ei aihetta]Torstai 02.09.2010 20:14

Immilässä, immilässääää...
Yölämpötila +3, pitää lämmittää toisiaammeee...

Olen suomessaSunnuntai 29.08.2010 21:45

in case you didn´t notice

Ja numerohan on tuttu-puttuPerjantai 27.08.2010 12:01

0445198919

Siinä tapauksessa että saan sen auki.


Muuten se on jokin muu.

Vilasen sillon tällön varaman matkustajaelämääni tänne, mutta muuten, CU
niin laitan nyt sitten vaikka näkyville. Jotain epämääräistä, progettajat (a.k.a. kovat naistenmiehet) älkööt vaivautuko

http://www.myspace.com/thiagogroh

En minä sitä lentämistä kammoaPerjantai 27.08.2010 01:29

vaan sitä todennäköistä putoamista

Artystæ vielæ...Keskiviikko 25.08.2010 16:36

"Luit sen artemiksen englanniksi, niin et tajunnut siitä mitään, joten oletettavasti se Artemis ei mitään Hollyle puhunut vaan Mulch kääpiölle. Tämä oli vain veikkaus. "

: DD

Joku ainakin luottaa lukutaitooni. Mutta kyllæ vaan se oli Artemis joka Hollylle... eipæs, sehæn oli Orion. OnneksiFoaly sentææn on oma ærsyttævæ itsensæ.

Kæytænnøllinen vastausKeskiviikko 25.08.2010 16:29

-*parkuu* Stellalle tuli harmistus
-no mistæs Stellalle tuli harmistus?
-silmistæ