IRC-Galleria

Saruto

Saruto

Eihän kukaan ole täydellinen mutta aina voi yrittää

Selaa blogimerkintöjä

Iteasias fabosta mut enileiTiistai 18.12.2012 06:11

1. Mitä sellaista teit vuonna 2012, mitä et ollut tehnyt aiemmin?
- Kävin välimerellä sekä ''keskenään'' eli ilman vanhempia Nanuli-sanin kaa sekä sitten myöhemmi vanhemman kaa, valmistuin, näin MSIn, hommasin basson, sain sähköskitan, Doctor Who, SPN, Ilosaaressaki olin eka kertaa sisällä asti, tutustuin Hobilesiin, kävin baarissa yksin, hommasin Tyrannosauruksen AIJOO ja 20 täytin kans ja kaikkea hassua hih hih
2. Piditkö uudenvuodenlupaukset ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?
- Paskat minä mitään lupaile, en luota maalimaan enkä itteeni tarpeeks et ne pykeis pitää. Saatan kyllä jotain koittaa luvata ens vuodelle.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2012?
- Joku serkku? Joku kaveri? Siis joo.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- ''Vain'' kani.
5. Missä maissa kävit?
- Espanjassa ja Turkissa.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2013, mitä et saanut/kokenut 2012?
- Rakkautta.
7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2012 jäävät mieleen ja miksi?
- 15.9. valmistujais kekkerit, 20.4. taidettii Espanjaan lähteä eiku ei voinu olla ku vappu meni lentokentäl eli eipä tarttunu päiviä päähän pahemmi
8. Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
- Valmistuminen ja 2 helvetin hyvin hoijettua TOPpia vaikka kiikuinki masennuksen ja itteni tappo ajatusten kaa ois varmaa niille jotka tuijottaa vaan näitä suorituksia, mut oon ihan sillee ylpee et miun elämä on näinki kasassa kunnosta huolimatta.
9. Entä suurin epäonnistuminen?
- ...En sanois itteni piippuun ajoa epäonnistumiseks, oisin varmaa purkanu sitä jotenki muuten sit itteeni et tuota no siis. Paskahan moon mutta emmä sit tiiä oonko ite yksin syyllinen, tai siis ympäristöhän vaikuttaa aika paljon että tota öö.
10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?
- Kyllä, masennuksen kultajuhlaa esim. koko vuosi, hammastulehus (johon meinasin kuolla/joka ois voinu hyvinki äkkii kehittyy tappavaks ja se melkei jakso kinostaa itteeki) korvatulehus mikä lie sairausrumba sillo alkuvuodesta (kasvohalvaus oli jotain aivan vitun pelottavaa) MUT SIIS VITTU JOO
11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?
- Teepannu? Laukku? Emmä tiä. SHAKAALI? DWboksit? (se sarja oikeesti piti etenki kesällä minuu menemäs)
12. Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?
- Hapsun ja isän ainaki. Monenki mut sitte on vähä nurisemista vastaa nii tota.
13. Kenen käyttäytyminen teki sinut masentuneeksi/ikäväksi?
- Sirpan nu etunenäs, monenki, ja harmittaa et kyse on silti miulle tärkeistä ihmisistä. Ette olis ikäviä jatai pällejä jooko? :c
14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?
- EN EDES TIEDÄ no öö oisko kuitenki noi ulkomaanreissut?
15. Mistä olit tosi innoissasi?
- Espanjasta, DWstä (joo oli vissii elämä esim.kesällä) tatskoista, teepannusta (joo suuria asioita) emmä tiä no Sipestä, Hannasta, MSIstä, Good Omensista äähggh tämä kurjuuden harso silmiäni sumentaa! Vittumoon yks runopoika piste kom
16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2012?
- The show must go on, I'm going slightly mad, emmä tiä
17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt
a) onnellisempi vai surullisempi?
Varmaan surkuisampi. Joo. No siis joo. Vuos sitte olin just literally fucked up yhen ihmissuhteen mut sitä enne oli kivaa, ny miulo yks uus aluillaa mut ny ollu kurjaa nii tota.
b) lihavampi vai laihempi?
Ei mitään havaintoa! Pulla pullava pu pu
c) rikkaampi vai köyhempi?
-Rikkaampi, oi autuasta on työttömyys ja se on ärsyittävää.
18. Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2012?
-Etenki kesällä viettäny enemmä aikaa ihmisten kanssa, iloinnu
19. Entä vähemmän?
-ETTE SAA MITÄÄN POIS MINUN KAIKKI no okei kurjuutta tuli kyl aika reilu annos mut emmä tiä jos onki jotai suurempaa kuvaa ja kohtaloo ja jos tää jotai minuu vaikka kasvattas taas (joo viä kylmemmä ja katkeramma jes vittu) Mut siis miusta kaikki kokemukset tekee meist ketä mollaa nii ette nyt saa miulta viiä paskimpiakaan päiviä pois.
20. Miten vietät/vietit joulun?
-Saapi nähhä.
21. Rakastuitko vuonna 2012?
-En minä tiedäh..!
22. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?
-Doctor Who NYT ETTE FEISPALMAA SIELLÄ MOKOMAT ja vähän SPN kans ääh tyhmä sarja
23. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
-Mjeah.
24. Paras lukemasi kirja vuonna 2012?
-GOOD OMENS Voitteko pliis lukea muutki jooko!? Tuhannen ja yhden yön satujaki oli kiva, sadut on kivoja. Niisso onnellinen loppu.
25. Vuoden paras levy?
-...Kauheen vähän tuli vissii musaa kuunneltuu mut emmä tiä AC/DC Iron man 2 OST oli aika siisti.
26. Suosikkielokuvasi vuonna 2012?
- HYI EI SAA KYSYÄ No ehkä Avengers emmä tiä ääh fanipoikaorgasmejaaaa mut Hobittiki oli nii hieno! Ja American history X ! Aaaaaa!
27. Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljonko täytit?
- 20 tuli lasiin, en tainnu tehä mitään jännittävää, popittelin ''Vanha on voimissaan'' ja käytii isän kaa ravintolassa syömäs ja sit toises vähän juomas ja joooo.
28. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodesta 2012 paremman?
- NO EI OIS IHAN NII PALJO IKÄVIÄ TARVINNU SATTUA KIITOS
29. Kuinka kuvailisit vuoden 2012 omaa "muotiasi"?
- STYLISH. Mustaa ja valkeaa.
30. Mikä piti sinut järjissäsi?
- NO EI PITÄNY Ähyh no siis (taas kerran) Doctor Who (joojoo fiktionaaliset jutut vaikuttaa miuhun kovasti) ja no ystävät toki. Hipi ei saa mainintaa kun hän on pälli!
31. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Helppo. Tom Hiddleston. Hihih. <3
32. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?
- NO USAN PRESSAN VAALIT Vittu et peloitti..! Ja emmä tiä pahaa oloa aiheuttaa noi lähi-idän tilanteetki. Ai mikä Suomi mitä tapahtuko tääl muka jotain en just muista ääh kuiteki jotai suurta missaan AI NII JOO NO SIIS Suomenki pressan vaalit oli, tuli oltuu kyl vähän homokeijuna työpaikal ku hei tykänny mistään mikä ei ollu HKn sinistä tai jääkiekkoa.
33. Ketä kaipasit?
- Vaikka ketä.
34. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2012?
- ...Tota... No siis. Ääh ei just tule mieleen ku
tumblr_mcctwi5tN11rcazq0o1_500.jpg
Oikeesti, miun maaliman kuvaki on sillee musertunu etten osaa olla oikee viisas just. ''Ole kiltti itellesi''..?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.