IRC-Galleria


1. Mitä teit 6 tuntia sitten?
Nukuin. Olen kamalassa lentsussa.

2. Mitä söit viimeksi?
Eilen paahtoleipää voilla.

3. Mitä joit viimeksi?
Kahvia äsken maidolla

4. Koska nauroit viimeksi kunnolla?
Kisulla hekotin, kun etsin kalsaripyykkiä sängyn alta ja kierähdin ympäri ja meinasin mennä kissan päälle joka makasi sängyllä ja päädyttiin ihan naamatusten ja se laittoi tassun mun nenälle kuin sanoen, "Äläs käy päälle, pörriäinen".

5. Mitä ostit viimeksi?
Kolme pakettia jäätelöä, kaksi pakettia kastiketta, casheweita ja jannelle tupakkaa.

6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin?
Pälkäneellä saunomassa.

7. Minkä numeron sait viime kokeestasi?
Pääsin läpi. En numeroa muista. 3?

8. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo?
Yli yhdeksän.

9. Mistä näit viimeksi unta?
Olin pohjosessa metsässä ja leijona hyppi päälle pusikosta, mutta se aina luovutti kun levitin takkini auki ja esitin karhua. Joka paikassa käveli partiolaisia, ja esitin karhua niin hyvin, että peruukkipäinen yksinhuoltajakarhutäti pentunsa kanssa ihastui minuun. Sitten ne pettyi kun en välittänytkään heidän seurastaan. Sitten jouduin etsimään niille uuden isäkokelaan. Pelotti kun piti tavata paljon isoja karhuja.

10. Kenelle puhuit viimeksi?
Kisulta pyytelin anteeksi kun meinasin kierähtää sen päälle-

NYKYHETKI.

1. Mitä sinulla on juuri päällä?
Farkkuhame ja musta venyny pumapaita.

2. Mitä syöt/juot juuri?
En mitään. Vois ottaa leipää, koska aamupala on syömättä.

3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä?
pari sataa pyöreästi.

4. Millä tuulella olet juuri?
Edelleen kipeä. Väsyttää.

5. Millainen sää ulkona?
Pilvinen. Viileähkö luulisin.

6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?
Olen toki. Itseasiassa olen. Täysin.

7. Mikä musiikki soi?
Pesukone.

8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä juuri nyt?
Täysin sama kuin viimeksi, eli:
Levätä kipes pois. Jos olisin terve, olla töissä tai siivota. Tai lukea kemiaa.
Paitsi että ei tarvitse olla enää töissä. Mutta koulussa kyllä.

9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/tehdä/jne?
Lukea hyvää kirjaa, halata, matkustaa jonnekin terveenä.

10. Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
Auki roikkuvat.

TULEVAISUUS.

1. Mitä aiot tänään vielä tehdä?
Siivota. Pestä pyykkiä. Opetella kasvien latinankielisiä nimiä. KAtsoa töllöä.

2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa?
Ähäm... tässähän näitä pyörii. Matikan tasokoen ens viikolla.

3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi?
Ruokaa varmaan.

4. Mitä aiot tehdä viikon kuluttua?
Helsingissä koulussa olen.

5. Entä huomenna?
Vapaapäivä! Luen, siivoan ja olen tietsikalla, sairastan varmaan vielä ja piirtelen ehkä. Chillaan.

6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi?
Mielenrauhaa. Matkustelua. Isoa telkkaria. Rakkaan kanssa olemista.

7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi?
Joku tutkija varmaan. Ehkä mikrobiologi...?? Suuret on luulot pienellä. Sosiaalipummi.

8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?
Uuuhhuuh. Sweet. Luulen tekeväni tätä samaa. Eli olevani ja miettiväni, mitä tekisin.

9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän?
Jannen ja sekös naurattaa

10. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi leffateatteriin?
Varmaan Autot :D

11. Mitä näet kun katsot oikealle?
PIstaasin kuoria. Kolpakon. Roskia.

12. Entä vasemmalle?
Kaatuneen tuulettimen. Kitarakotelon.

13. Onko sinulla omia maalauksiasi seinällä?
Omalla on paljonkin hesassa, jannen seinällä muutama.

14. Mitä sanot aina?
Uh. Hyssh! Älä. Eih! Jumankeuta.

15. Mikä olisi hyvä nimi uudelle värille joka sekoitetaan keltaisesta ja pinkistä?
Puniikki.

16. Kuka on kingi?
Kuningas Jorma.

17. Mikä oli ensimmäisen ihana miehen nimi?
Ensimmäisen ihana? Janne on ensimmäinen. Wat?

18. Mikä 7. kääpiöstä olisit?
Nuhanenä.

19. Mitä erikoista huomasit vimeksi jota muut eivät ymmärtäneet vaikka yritit selittää?
Eilen autossa.... mikäköhän se oli? Janne ei taaskaan tajunnut, kun yritin selittää jotain.


[Ei aihetta]Torstai 07.09.2006 16:46

Sinulla ei ole elämää jos olet nähnyt yli 70!


( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
(5) The Mexican
(6) Nemoa etsimässä
(7) Leijonakuningas
( ) Ocean's eleven
() Ocean's twelwe
() Spy Game
(8) Fight Club
(9) Meet Joe Black
(10) Seven
( ) Thelma & Louise
(11) Grease
(12 ) Seitsemän yötä Tiibetissä
(13) Pirates of the Caribbean
( ) Troija
(14) Starsky and Hutch
(15) Saw
(16) Moulin Rouge
(17) Scream
(18) Scream 2
( ) Scream 3
(19) Scary Movie
() Scary Movie 2
() Scary Movie 3
(20) The Grinch
(21) American Pie
(22) American Pie 2
(23) American Wedding
() I, Robot
(24) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
(25) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(26) Men in Black
() Men in Black 2
(27) The Village
() Along Came Polly
(28) Forrest Gump
(29) Deep Impact
(30 ) The Terminal
(31 ) Halloween
(32) The Ring
() The Ring 2
(33) Space Jam
() Chigaco
(34) Riku Rikas
(35) The Day After Tomorrow
(36) I am Sam
(37) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(38) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(39) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
() Ten Things I Hate About You
() Just Married
(40) Painajainen Elm Streetillä
(41) Titanic
(42) Romeo & Julia
(43) Tiedän mitä teit viime kesänä
(44) Independence Day
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( 45) ET
(46) Yksin kotona
(47) Yksin kotona 2
() Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
() Katto Kassinen
() How to Lose a Guy in 10 Days
() Calendar Girls
(48) Catch Me If You Can
(49) Spider-Man
() Spider-Man 2
(50) The Fifth Element
(51) Air Force One
(52) Sound of Music
( 53) Terminaattori
(54 ) Terminaattori 2
() Vanilla Sky
(55) Addams Family
(56) Ace Ventura
(57) Valehtelija, valehtelija
(58) Hevoskuiskaaja
(59) 8 mile
(60) Die Hard
() Eurotrip
(61) Deep Blue Sea
(62) Casper
() Alexander
() Save the Last Dance
(63) Pretty Woman
(64) Melkein julkkis
(65) Uneton Seattlessa
(66 ) Top Gun
(67) Sairaan kaunis maailma
(68) Cast Away
() Wicker Park
(69) Kuka sanoo tahdon?
(70) Vuosi nuoruudestani
(71) Shrek
(72) Shrek 2
() Viimeinen Samurai
() Kimpassa
(73) Fucking Åmål
(74) Saksikäsi Edward
(75) Vihreä maili
(76) Amelie
(77) The Truman Show
() School of Rock
(78) Big Fish
(79) Pelastakaa sotamies Rayan
(80) Austin Powers
(81) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(82) Austin Powers: Kultamuna
() Pelikaanimies
(83) Blues Brothers
(84) Blues Brothers 2000
(85) Aristokatit
(86) Piano
(87) American Beauty
(88) Pahat Pojat
(89) Pitkä kuuma kesä
() Honey
(90) Notting Hill
(91) Kummelin kultakuume
(92) Morsian karkuteillä
() Karhuveljeni Koda
(93) Herrasmiesliiga
(94) Pieni suklaapuoti
(95) Kauna = hirveä!
(96) Helmiä ja sikoja
(97) Erin Brochowich
() Ihmeperhe
(98) Kellopeliappelsiini
() King Arthur
(99) Koirankynnen leikkaaja
() Heinähattu ja Vilttitossu
(100) Dancer in the Dark
() Lapsia ja aikuisia
(101) Unbreakable
(102) Jali ja suklaatehdas
() boys don't cry
() Syksy New Yorkissa
(103) Kuutamolla
() Kaverini mahtava Joe
(104) Olimme sotilaita
() Häjyt
() Pikkunaisia
(105) Kukkia ja sidontaa

Meninköhän sekaisin?

Ahdistaa kovinSunnuntai 03.09.2006 18:33



MITEN.. :
Miten pussataan? : Moiskautetaan tykkäävästi
Miten syödään domino? : no paketti kerralla, yleensä maiskutetaan menemään mutta välillä voi aukoa jos ovat tuoreita.
Miten avataan pullo? :Kierrekorkin hampailla avaan jos tiukka
Miten pysäytetään bussi? :viitotaan liian kauan ja sitten hävettää kun viittoi liian kauan
Miten syödään kiinalaista ruokaa? : puikoilla paitsi krapulassa haarukalla

KUKA.. :
Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti? : itse varmaan olen ja tuo lähin
Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysisesti? : itse olen satuttanut myös niin
Kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi? :minäminä
Kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut? :Ei kukaan ikinä yllätä mua. positiivisesti ainakaan. Voi kun saisi lahjan joskus :( Halaukset tosin aina pelastaa hetken
Kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava? : Kissa

MIKSI... :
Miksi olit viimeksi surullinen? : Olen nyt hyvin surullinen.
Miksi olet olemassa? : ähistäkseni
Miksi teet tätä testiä? : lhaluan muuta ajateltavaa
Miksi taivas on sininen? : siinä on värejä
Miksi et ole ulkona? :laiskottaa ja ahdistaa enkä saa aikaiseksi. Jos kohta menis kauppaan.

MILLOIN... :
Milloin viimeksi nauroit? : Kissalle äsken kun se oli mun sylissä
Mille naroit? : se tavotteli häntäänsä
Milloin olit viimeksi autossa? : eilen käytiin kaupassa
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? : aamupalaksi paahtista tossa puolen päivän aikaan
Milloin sait viimeksi lahjoja? : En muista. Sain äitiltä auton tavallaan tässä äsken
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? :Yksin hesassa

MITÄ/MISTÄ... :
Mitä pelkäät? : hämähäkkejä ja ylivoimaista fyysistä kipua ja menettämistä
Mitä vihaat? : itsesääliäni ja saamattomuuttani
Mistä haaveilet? : romantiikasta :( Ainakin tällä hetkellä. Ja että mieli rauhottuisi.
Mistä pidät ystävissäsi? : Aitoudesta. On hyvä olla kanssa.
Mistä ystäväsi pitävät sinussa? : En todellakaan keksi mitään syytä. Kai olen antelias.

ONKO... :
Onko sinulla mp3? : Ei
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen
jäsen/ystävä)? : Ei sitä pitäisikään saada pois. On sydämessä.
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? : Ei, lehden rapinaa ja astianpesukoneen vouausta.
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? : Ei. Kaikki musta selviää, olen kuin avoin kirja. Ikävä kyllä.
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? : On. Muttei vakavia.

OLISIKO... :
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? : Ei tietenkään.
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? : Ei. ei tod. Kaikesta huolimatta ei.
Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta? : Mua ei ikinä tulla kosimaan, mutta kai se nolottaisi.
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? : En kestä tyhmiä lapsia, koska olen itsekin vasta kakara. Eli joo varmaan.
Olisiko maailma parempi ilman sotia? : Olisihan se. Tosin sitten ihmiset purkaisivat turhautumisensa jollain muulla tavalla. Joka voisi myös olla huono.

OLETKO... :
Oletko kokenut sydänsuruja? : Olen. Paljon.
Oletko suudellut ketään koskaan? : Huoh, voi teinikysely. Olen joo.
Oletko ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? : Voi jumalauta. Mitä helvettiä?
Oletko valehdellut rakkaallesi? : Olen
Oletko valehdellut vanhemmillesi? : Olen

LUONNETTASI HIUKAN... :
Helppo/vaikea? : helvetin vaikea.
Iloinen/masentunut? : Yleensä iloinen, yhä kasvavassa määrin masentunut
Vilkas/vetäytyvä? :enemmän vilkas.. on täs tullu ny vetäydyttyäkin.
Rauhallinen/temperamenttinen? : maanis-depressiivinen. Tällä hetkellä masentunut. Yleensä ilo.
Rakastat/vihaat? :Rakastan

SOSIAALISUUS... :
Onko sinulla paljon ystäviä? : Ei. Johtuu siitä, että olen helvetin vaikea.
Tutustutko helposti uusiin ihmisiin? : kyllä kai
Onko sinun vaikea mennä uusiin paikkoihin? :ei oikeastaan
Hyväksytkö erilaisuuden? : Kyllä
Ymmärretäänkö sinua hyvin? : En ehkä anna ihmisten ymmärtää. Olen tyhmä.

MIELIPITEITÄSI YLEISESTI... (voit perustella) :
Yhden yön jutut? : tehköön ihmiset mitä tykkää, mutta mä olen parisuhdetyyppiä
Homot/lesbot? : olkoon
Alkoholi? : liikaa menee = ongelmien aiheuttaja
Tupakka? : olen lopettamassa, jee
Nuuska? : yritin kokeilla mutta nauratti ja se vain pullahti huulesta aina poies.
Huumeet? : ei kokemusta. ei kande
Väkivalta? : teen itselleni

VALITSE NÄISTÄ TÄRKEIN/PARAS... :
Kevät, kesä, syksy, talvi? : kesä
Suklaa, salmiakki, hedelmäkarkit? : hedut
Pulla, wieneri, leivonnainen? : pulla
Kylmä, lämmin, kuuma? : lämmin
Vhs vai Dvd? : dvd mutta kaikki rakkaat lapsuuden klassikot on vhässällä

MITÄ SEURAAVAKSI....?
Teetkö uuden testin? : en jaksa. Nälkä.
Jäätkö tietokoneelle? : En. Mutta sainpa ajatukset muualle hetkeksi.
Aiotko syödä? jos niin mitä? : Nälkä. Tekisi mieli jotain maittavaa
Mitä mieltä tästä kyselystä? : teini. Mutta olen teini kun teen näitä. hyöh.

Yksin kotona ja nukuttaaTorstai 24.08.2006 20:53

Olen:
[ ]Ala-Asteella
[ ]Ylä-Asteella
[ ]Lukiossa
[]Amiksessa
[x]Jossain muussa = yliopisto

[x]Blondi
[ ]Brunetti
[ ]Punapää
[x]Jokin muu = mustaksi värjätty blondi

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[x]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[X]Suorahiuksinen

Omistan:
[ ]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[x]Jonkin muun kännykän = Samsung

[x] Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[x]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[ ]Bestiksen
[ ]Oman huoneen
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen

Pidän:
[ ]O.C:stä
[ ]24:stä
[ ]C.S.I :stä
[x]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[ ]Salkkareista
[ ]Lostista
[ ]Diilistä
[x]Selviytyjistä
[ ]Everwoodista
[ ]Mean Girlsistä
[ ]Titanicista
[ ]Kaunasta
[x]Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ]Notting Hillistä
[x]Kissoista
[x]Koirista
[x]Hevosista
[x]Liskoista
[ ]Papukaijoista
[x]Kaloista
[x]Marsuista
[x]Hamstereista
[ ]Hiiristä
[ ]Rotista
[x]Lähes kaikista eläimistä
[ ]Pojista
[ ]Tytöistä
[ ]Lapsista
[ ]Keväästä
[ ]Talvesta
[x]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[ ]Lentopallosta
[ ]Luistelusta
[ ]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[ ]Laulamisesta
[ ]Tanssimisesta
[x]Lukemisesta
[x]Pianonsoitosta
[x]Kirjoittamisesta
[x]Piirtämisestä

Mielestäni:
[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[x]Ei, vaan rumuuden
[x]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[ ]Suomessa on ihana asua
[ ]Ranska on kaunis maa ja kieli
[ ]Lontoo on mahtava kaupunki
[x]Englanninkieli on helppoa
[ ]Ruotsi on hyvä maa
[x]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[ ]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[ ]Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[x]Rapu
[ ]Leijona
[ ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[ ]Skorpioni
[ ]Jousimies

Luonteeltani olen:
[x]Puhelias
[ ]Ujo
[ ]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[X]Tulinen
[ ]Rauhallinen
[ ]Optimisti
[x]Pessimisti
[ ]Realisti

Tällä hetkellä olen:
[x]Ihastunut
[x]Rakastunut
[ ]sinkku
[x]Varattu


1. Missä asut?
Tampereella vaikka oikeasti Helsingissä oikeestaan

2. Mitä opiskelet/oletko töissä/koulussa (missä?)
Työpaikka myydään juuri, opiskelen hesan yliopistossa uh

3. Seurusteletko?
Teen

4. Mitä harrastat?
En ehdi. Olen menestyvä ja kiireinen :D Tietokonetta.

5. Paras piirteesi?
Sama kuin ärsyttävin.

6. Lempiruokasi?
No eilen sain kunnon pihvin ja hyvää punkkua ah. Mutta hyvä liha on aina bueno. Sienet, pekoni, kerma... peruna. Punainen liha. Vuohenjuustopasta.

7. Kumpi on tärkeempi äiti vai isä?
Vaikeaa sä

8. Lempi TV-sarja?
Simpsonit. South Park. Dokkarit.

9. Oletko koskaan tapellut?
En kropalla, päällä ja suulla kyllä.

10. Onko sinulla sisaruksia?
O 1

11. Entä lemmikkejä?
yks kissa varsinaisesti asuu mun kaa, vanhemmilla 4 kissaa ja koira

12. Lempi musiikki?
Rokki ja hardimpikinmenee. Metallica esmes.

13. Asia josta pidät ulkonäössäsi?
Hiukset nut kö ne on mustat. Uusi hame. Suurehkot korvat.

14. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
En täysin kokonaan, mutta enemmän kuin ikinä aiemmin. Ehkä aikuistun kohta ja teiniangsti jää taakse....?

Nääh. Ei. Se. Jää.


15. Mikä on kauneinta mitä toinen on sinulle sanonut?
Että olen viisas. Älykäs. Helvetin viisas nainen. Ehkä se ei ollut kauneinta, mutta vaikuttavinta ainakin. Kauneinta ehkä se, että olen parasta, mitä toiselle on ikinä sattunut.

16. Tärkein ihminen elämässäsi?
Janne

17. Mikä biisi soi ?
Soinnukas

18. Entä sitä ennen?
Edellinen soinnukas

19. Elämäsi paras hetki?
Mua on siunattu monilla parhailla hetkillä. Kalastaminen kullan kanssa on kibaa. Ja saunominen.

20. Oletko särkenyt kenenkään sydäntä?
Varmasti. Olen ajattelematon.

21. Joku särkenyt sinun?
yhdessä särettiin molemmat. Ei sillain, mitä tarkoitat, ei ole säretty, Ehkä siksi olen niin osaamaton vielä.

22. Paras ystäväsi?
Mulla on vähän ystäviä. Oma rakas, heli, äiti.

23. Viimeksi lähetetty viesti?
"Kysyin Riitalta kanssa. Ihan miten vaan, voidaan me hakeakin"

24. Viimeksi vastaanotettu?
"Kyllä varmasti onnistuu, voidaan tuoda se Paulan kanssa huomenna mikäli on meidän nurkissa"

viiimeisin:

suudelma: Jannea kun se lähti soittelemaan kitaraista Pispalaan
tyttö/poikaystävä: Eikös se viimeisin ole aina käsillä...
luettu kirja: kertoi draculan metsästyksestä, en muista nimeä. Olisiko ollut HIstorantutkija tai jokin sellainen. Jännä.
soitettu puhelu: Janne soitti tällä puhelimella kolmekin kertaa kai
elokuva jonka näit: Hävettää myöntää, mutta Hurjapäät. Nukahdin kyllä kesken.
sana jonka sanoit: ööh. Moi.
ajattelun kohde: Mun jalat haisee.
ihastus: Tämä mies
asia jonka pistit suuhun: kynnen

25. Oletko rakastunut?
Erittäin

26. Ensi rakkaus?
vaikea vetää raja, mikä oli rakkautta ja mikä ihastusta. En usko rakkauteen ensi silmäyksellä, hei halloo!
kai se se poika omalta luokalta. Ensimmäinen pesänrakennuspari. Sitä ennen ollut hössöä ihastelua, ei mitään syvempää.


27. Oletko koskaan pettänyt suhteessa?
Tähän ei ole yhtä suoraa ja oikeaa vastausta. mutta se on silti ei. Näin sen näen.


28. Tullut petetyksi?
En. Toivottavasti.


29. Menettäny poikuuden/neitsyyden?
En, olen onnistunut aina harrastamaan seksiä menettämättä neitsyyttäni, PAHVI!


30. Harrastanut suuseksiä?
Toki. Äiti, älä lue.


31. Joku läheisesi kuollut?
Mun kissa ja hamsteri ja isäpuolen mummo. Ei niin läheisiä kuitenkaan.


32. Millaisesssa talossa asut?
kerrostalossa. Lapsuuskoti omakktalo.

33. Onko sinulla oma tietokone?
KAnnettava.


34. Noloin tilanteesi?
Humalassa hourailtua


35. Pystyisitkö tappamaan ketään?
Kovin ehdotonta, mutta en.


36. Oletko lintsannut koulusta?
Toki toki


37. Ihastunut opettajaan?
olen ollut ihastunut opettajasta, mutten ihastunut opettajaan.


38. Juotko?
Juu, liikaa. Siis kerralla aina.


39. Tupakoitko?
En oikeastaan enää. Satunnaisesti.

40. Käyttänyt huumeita?
En lainkaan koskaan.


41. Oletko ollut koskaan kasvissyöjä?
Syönyt kasviksia olen. mutta en.


42. Karkkilakossa?
Enen pystyisi.


43. Mottosi?
pusu ilman partaa on kuin muna ilman suolaa..?


44. Kaunein ihminen?
Joku virheetön meistä


43. Komein mies?
Oma mies!


44. Millaiset lakanat sinulla on?
Musta = keksinmuruja. jannella näyttää olevan sininen ja ihan pois paikaltaan.


45. Onko sinulla oma huone?
Oma vuokrakämppä.


46. Lempi sukulaisesi jossei perhettä oteta mukaan?
Missä menee perheen raja? Äitipuoli, isäpuoli, velipuoli, eno...

47. Käytätkö itseruskettavaa?
Paskertavaa. En!


48. Millainen on tyylisi?
Musta tyyli on hyvä juttu olla olemassa. Musta ainakin.

49. Lempi sanontasi?
Uh


50. Lempi jäätelö?
Mangomeloooni, pistaasi, mascarpone, kaikki sorbetit, minttusuklaa


51. Tumma vai vaalea?
Musta

52. Käytätkö hajusteita?
Pieren paljon. Ja hoitoaine haisee tytöltä.


53. Suklaa vai karkki?
Karkki.

54. Lempifarkut?
Mä en käytä farkkuja. Lainkaan.

55. Oletko tyylitietoinen?
En todellakaan.


56. Rakastunut?
Erittäin.


57. Laulatko suihkussa?
En kehtaa.


58. Järvi vai meri?
Olen järvisuomesta. MEri on kyllä pelottava.


59. Sheivattu vai ei?
Joo poies paitsi ei hiuksia.



60. Skootteri vai mopo?
harrikka.



61. Kuka haastoi sinut tähän?
Itse otin.


62. Oletko tyytyväinen elämääsi?
Olen. Paitsi siinä on yksi epäkohta, suuri, lihaksikas ja mustatukkainen nainen joka katselee aamulla peilistä
:DDD Ja karvainen kuin jösses!


63. Esine jotai et vaihtaisi mistään hinnasta?
Kaiken voisin vaihtaa parempaan. Sama esine mutta parempi.


64. Oletko enemmän äitisi vai isäsi näköinen?
Aika paljon molempia. mutta äiti kai koska se on tyttö.


65. Käytkö galleria-bileissä?
Onko sellasiakin??!?!!!


66. Lempi alkoholijuoma?
Punaviini.


67. Käytätkö nuuskaa?
Olen testannut. Ei ollut mua varten, alko vaan naurattaa ja pullahti poies.

1. Mitä teit 6 tuntia sitten?
heräilin.

2. Mitä söit viimeksi?
Kynsinauhaa. Sitä ennen näkkileipää jossa kinkkua.

3. Mitä joit viimeksi?
Maitoa.

4. Koska nauroit viimeksi kunnolla?
Jannelle... tai kissalle varmaan.

5. Mitä ostit viimeksi?
Kiinalaista.

6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin?
Kiinalaista ostamassa. ja Amadeuksessa.

7. Minkä numeron sait viime kokeestasi?
En mä niitä jaksa kahtoa. Kuhan pääsen läpi.

8. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo?
9 ja risat jotakin jotakin.

9. Mistä näit viimeksi unta?
Siitä, että joulu meni pieleen kun ei ehditty oikein ostaa lahjoja. Ja siitä, että mulla oli vanha, lihava aviomies ja Johnny Depp oli mun salainen rakastaja. heh...

10. Kenelle puhuit viimeksi?
Jannelle.

NYKYHETKI.

1. Mitä sinulla on juuri päällä?
Musta yksinkertainen mekko.

2. Mitä syöt/juot juuri?
En mitään.

3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä?
viitisen sataa...?

4. Millä tuulella olet juuri?
Todella kipeä. Kuumeessa. Ja nälkäinen.

5. Millainen sää ulkona?
Pilvinen mutta lämmin.

6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?
Joo. kunhan pääsen syömään vielä...

7. Mikä musiikki soi?
Kaikki soi. Mutta telkkari päällä ja siellä yleiurheilua taustalla.

8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä juuri nyt?
Levätä kipes pois. Jos olisin terve, olla töissä tai siivota. Tai lukea kemiaa.

9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/tehdä/jne?
Syödä Jannen kanssa pihviä ja juoda punkkua. Tai käpertyä peiton alle ikuisuudeksi ilman velvollisuuksia.

10. Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
Auki kuten aina.

TULEVAISUUS.

1. Mitä aiot tänään vielä tehdä?
Nukkua. Syödä. KAtsoa telkkaria ja nukkua.

2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa?
kohta alkaa ekat kurssit helsingissä

3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi?
hmm... Vaikea kysymys.

4. Mitä aiot tehdä viikon kuluttua?
olla hesassa ehkä jo, asua siellä taas

5. Entä huomenna?
Toivottavasti pääsen jo töihin

6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi?
Rahaa ja rakkautta

7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi?
tutkijaksi

8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?
Syön pihviä Mylläreissä.

9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän?
Äitin.

10. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi leffateatteriin?
Riippuu tarjonnasta

11. Mitä näet kun katsot oikealle?
Lapin tuliaisen eli snapsilasit. Kaljapulloja. Ankkarockin ohjelman.

12. Entä vasemmalle?
Sohvan, jolla vaatteita.

13. Onko sinulla omia maalauksiasi seinällä?
Njoo, tää on kyllä jannen seinä. siinä on akvarellissa vihreä, vähäpukeinen nainen, joka puhuu puille ja jollA on lainehtiva sininen tukka. Sitten on akryyliväreillä tehty musta satumetsä. Sitten on yks joka putosi lattialle, siinä on värikäs keiju ja pieni söpö rockpaholainen. ja sitten on vielä tuollainen taulu jossa on tussi/akvarelli keskeneräisestä keijusta.

14. Mitä sanot aina?
Uhhh. uh. Uhh... Eikä. Perkele. Ähh. HEeiII-Ii. Pah. Pyh. Perhana. Jumankeuta. Nytkyllä. Ääk. Spaniikki. Minä!

15. Mikä olisi hyvä nimi uudelle värille joka sekoitetaan keltaisesta ja pinkistä?
Smelppura.

16. Kuka on kingi?
Jenna.

17. Mikä oli ensimmäisen ihana miehen nimi?
Siis mikä musta oli ihana? Ekana? Robin. EIku eiku... Matti. Päiväkodissa Järvenpäässä kun olin jotain 3-4vee. Sitten oli Robin samassa paikassa. Sitten en muista.

18. Mikä 7. kääpiöstä olisit?
Jörö. Vilkas ja Unelias. Jos joku pitää valita, niin yleensä Vilkas, tällä hetkellä Unelias ja epämiellyttävän usein hyvin Jörö.

19. Mitä erikoista huomasit vimeksi jota muut eivät ymmärtäneet vaikka yritit selittää?
Uuh... Ankkarockissa näin naisen, joka oli kuin ilmetty pienen merenneidon (Arielin) Ursula. Oli pukeutunut violettiin ja oli kauhean lihava ja paljon meikkiä ja helmat kuin mustekalan lonkerot. janne ei tajunnut kun selitin. Ei oo nähnyt leffaa.
(x) olen varastanut tämän listan joltakin
(x) olen polttanut tupakkaa
( ) olen polttanut sikarin
(x) olen ollut kännissä
( ) olen suudellut samaa sukupuolta kun minäkin olevaa ihmistä
(x) olen ollut rakastunut/ihastunut
( ) olen saanut potkut
( ) olen karannut kotoa
( ) olen tullut pidätetyksi
(x ) olen suudellut tuntematonta
( ) olen ollut sokkotreffeillä
(x ) olen valehdellut ystävälle
( ) olen ollut rakastunut opettajaan
(x) olen lintsannut koulusta/työstä
( ) olen harrastanut seksiä työkaverin kanssa
( ) olen nähnyt jonkun kuolevan
( ) olen ollut rakastunut johonkin internetkaveriin
( ) olen ollut Kanadassa
( ) olen ollut Mexicossa
(x) olen oksentanut baarissa
( ) olen nähnyt osan itsestäni palavan
(x) olen syönyt sushia
( ) olen ollut väkivaltaisessa suhteessa
(x) olen ottanut särkylääkettä
(x) rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt
(x) olen tehnyt lumienkelin
( ) olen pitänyt tee-kutsut
(x) olen rakentanut hiekkalinnan
(x) olen hypännyt vesilätäkköön
(x) olen ollut naamiaisissa
(x) olen hypännyt lehtikasaan
(x) olen fuskannut pelissä
(x) olen ollut yksin
( ) nukahtanut koulussa/töissä
(x ) olen käyttänyt vääränlaista henkkaria
(x) olen katsonut auringonlaskua
(x) olen ollut mukana maanjäristyksessä
( ) olen koskettanut käärmettä
(x) olen nukkunut tähtien alla
(x) olen tullut kutitetuksi
(x) olen tullut ryöstetyksi
(x ) olen voittanut kilpailun
(x) olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa
(x ) olen ollut auto-onnettomuudessa
(x) olen tuntenut itseäni ulkopuoliseksi
(x) olen inhonnut ulkonäköäni
( ) olen ollut riippuvainen post-it lapuista
(x) olen ollut eksynyt
(x) olen uinut meressä
( ) olen tuntenut itseäni sillä tavalla että olisin kuolemassa
(x) olen itkenyt itseäni uneen
(x) olen leikkinyt poliisia ja rosvoa
( ) olen laulanut karaokea
(x) olen maksanut ruuasta pelkillä kolikoilla
(x ) olen tehnyt itselleni jotain sellaista mikä on jäänyt kaduttamaan
(x) olen soittanut pilaria/häläriä
(x) olen tanssinut sateessa
(x) olen kirjoittanut kirjeen joulupukille
( ) olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän
(x) olen puhaltanut kuplia
(x) olen sytyttänyt tulen rannalla
( ) olen pilannut juhlan
(x) olen saanut toteutettua toiveeni
( ) olen harrastanut seksiä apinan kanssa
( ) olen hypännyt sillalta
( ) olen syönyt kissan-/koiranruokaa
( ) olen sanonut vieraalle ihmiselle että rakastan häntä
(x) olen suudellut peiliä
(x) olen laulanut suihkussa
(x) olen pitänyt mustaa leninkiä
(x) olen uneksinut että menen naimisiin jonkun kanssa
(x) olen liimannut käteni johonkin
( ) olen suudellut kalaa
( ) olen ollut cheerleader
(x ) olen istunut katolla
( ) olen huutanut niin paljon etten saa henkeä
( ) olen puhunut puhelimessa enemmän kun kuusi tuntia
(x) olen valvonut koko yön läpi
( ) en ole ollut suihkussa viikon ajan
(x) olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti
(x) olen kiipeillyt puussa
( ) pelkään katsoa kauhuelokuvia
( ) olen pitänyt rumia/erilaisia vaatteita koulussa/työssä ihan vain sen takia että kuulisin mitä muut ovat mieltä asiasta.
(x) olen leikkinyt kanaa
( ) olen tullut työnnetyksi uima-altaaseen vaatteet päällä
(x) on sanottu että olen söpö
(x) olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen
(x) olen saanut perhosen kiinni
(x) olen nauranut niin paljon että itkin
(x) olen itkenyt niin paljon että nauroin
(x) olen fuskannut kokeessa
( ) on ollut Britney Spears-cd
(x) olen unohtanut jonkun nimen
(x) olen nukkunut alasti
( ) olen pyörtynyt
(x) olen lyönyt jotakuta/jotakin
( ) olen itkenyt metro-asemalla
(x) olen varastanut
(x) olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min.
( ) olen syljeskellyt jonkun päälle, kenestä en pidä
(x) olen ollut mustasukkainen
(x) osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimistöä
(x) osaan ajaa autoa

HEVARI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Pidätkö kaljasta?
[ ] Oletko moshaaja?
[x] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[x] Omistatko piikkejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa?
[ ] Osaatko karjua?
[x ] Omistatko saappaat?
[x] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 6

GOOTTI
[x ] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x ] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Haluatko kuolla?
[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[x] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[ ] Oletko ilkeä?
Yhteensä: 4

SKEITTARI/PUNKKARI
[ ] Osaatko skeitata?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[ ] Katsotko X-gameseja?
[ ] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Pidätkö/onko sinulla mohawk?
[ ] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä: 1

PISSIS
[ ] Käytätkö sanaa "niinku"?
[ ] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[x] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:tä?
[x] Pidätkö popista?
[x] Ryyppäätkö/poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
Yhteensä: 4

HIPPI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x ] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[x] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[x] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[x] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[ ] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?
Yhteensä: 6

RÄPPÄRI
[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti?
[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Pidätkö afroista?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?
[x] Pidätkö tanssimisesta?
[/] Omistatko yli 40 cd:tä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
Yhteensä: 1,5

EMO:
[x] Itketkö usein?
[ ] Käytäykö hupputakkeja?
[x] Kuunteletko emoa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[/] Kirjoitatko runoja?
[x] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[/] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[x] Tunnetko itsesi (usein) yksinäiseksi?
[ ] Oletko itsetuhoinen?
Total: 6

NÖRTTI
[ ] Käytätkö silmälaseja?
[/] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Käytätkö astma-piippua tms.?
[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[x] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[/] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?
[x] Pelaatko videopelejä?
Yhteensä: 4

EMO 6
HIPPI 6
HEVARI 6

OLEN:

[ ] olen käynyt Espanjassa
[X] olen ratsastanut hevosella
[ ] olen suudellut naista
[x] olen suudellut miestä
[x] olen juonut alkoholia
[X] olen rakastanut useamman kerran kuin yhden
[/] olen pettänyt poika-/tyttöystävääni
[ ] olen tippunut hevosen selästä
[x] olen käynyt ulkomailla
[x] kävellyt avojaloin hangessa
[ ] käyttänyt pinkkiä minihametta
[X] pitänyt piilareita
[x] oksentanut tarkoituksella, esim. työntänyt sormet kurkkuun
[x] lintsannut koulusta
[ ] ajanut rekka-autoa
[x] lyönyt jotakuta
[x] ollut koko päivän tietokoneella
[ ] käynyt Afrikassa
[ ] huutanut opettajalle
[x] pessyt ikkunoita
[x] valehdellut parhaalle kaverille
[x] uinut meressä
[x] hypännyt veneestä järveen
[x] ollut yövaatteet päällä yleisellä paikalla
[ ] ommellut verhot
[ ] opettanut pikkusiskoa/veljeä kiroilemaan
[ ] syönyt litran jäätelöä yhteen menoon
[x] hukannut kännykän
[x] tapetoinut
[ ] hyppinyt jättitrampoliinillä
[x] nolannut itseni
[x] flirttaillut tuntemattomien kanssa
[x] nauranut mahani kipeäksi
[x]Suudellut miestä
[ ]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[x]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[x]Lyönyt kaveria
[x]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[x]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yötä
[ ]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[/]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[ ]Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ]Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ]Tehnyt yli 80%u20AC kännykkälaskun
[ ]Leikannut koiran kynsiä
[ ]Pessyt vauvan pyllyä
[ ]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[x]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[ ]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[ ]Soittanut bassoa
[x]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[ ]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[ ]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[x]Vilautellut julkisilla paikoilla
[x]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[ ]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[x]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[x]Matkustanut peräkontissa,farmari autossa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[ ]Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[x]Saanut 4 kokeesta
[x]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[x]Hävennyt kilojasi
[x]Ollut puolukassa
[x]Rakastunut
[ ]Poistanut punkkia
[x]Pitänyt stringejä
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[ ]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x]Tuntenut mielisairasta
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[x]Ollut yksin lentokoneessa
[x]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[ ]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[ ]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[ ]Käynyt psykiatrilla
[x]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x]Seurustellut
[ ]Ollut alipainoinen
[x]Käyttänyt narubikineitä
[/]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[ ]Fanittanut RAW:ta
[x]Ostanut e-pillereitä
[ ]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostosta
[x]Hävennyt poikaystävääsi
[ ] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[x] ollut lempiartistini keikalla
[ ] harrastanut balettia
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[x] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ ] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[x] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[ ] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[ ] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[/] menettänyt läheisen ihmisen
[x] ollut isosena jollain leirillä
[x] käyttänyt minihametta
[ ] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[x harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[x] katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[/] saanut paniikkikohtauksen
[x ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[ ] ajanut mopoa
[ ] nukahtanut koulussa tunnille
[x] saanut aivotärähdystä
[ ] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] maalannut taulua
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[x] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[x] ollut festareilla
[ ] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[X] saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] käynyt ruotsissa
[ ] irkannut
[x] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[ ] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[ ] pelannut golfia
[x] ollut liikenneonnettomuudessa
[x] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa
[x] ollut sairaalassa yötä
[x] vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[/] esiintynyt oikeassa teatterissa
[x] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[/] ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[/] kuvitellut olevani merenneito
[ ] soittanut kirkon kelloja
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[ ] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[/] pessyt hampaani joka ilta
[x] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[ ] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[ ] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana

[x] haluat että tämä gallup loppuisi

TyöKeskiviikko 22.02.2006 15:39

Työ särkee selkää ja kastelee kainalot. Närästää ja janottaa. Istun liian pystyssä asennossa, liika ryhti tuntuu selässä. Ryhtiyden perikuva, minä!
Muuten mukavaa, söin kasvispitsaa, kahvia täällä ei voi juoda kun se maistuu kököimmältä ikinä.
SIellä on munkkeja ja pullaa ja ruisleipää. Närästää tosin...

Työ on ihan mukavaa, ei siinä mitään. Soittelen ympäri maata yrityksiin ja metsästän asiakkaan kirjanpidosta puuttuvia ostolaskuja. Okei, ei kuulosta mukavalta, mutta on se lepposta ja helppoa.

Mä INHOAN 50-centtiä vai mikä helvetti lie sen jäniksen nimi. Hyi hyihyi.


Smus.

JärkiKeskiviikko 15.02.2006 09:30

Aivan järellinen väsymys. Järeä...

Jär.
Nukuttaa. Mutta genetiikka kutsuu. Pylly...

[Ei aihetta]Maanantai 13.02.2006 02:09

"Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta."

- No vähän enemmän tällä kertaa. Eli mustat polvesta repaleiset farkut, eriparisukat (punainen ja musta, musta on Jannen ja siinä on reikä varpaassa), musta kaulasta revennyt t-paita ja ihmeellinen musta villapaita. Alusvaatteista housut on mutta rintsikat taisi unohtua laittaa...
- Vapiskaa pelosta ja kysykää uudelleen 10 min päästä kun menen nukkumaan ja olen ronskisti ja raadollisesti oleva ALASTON!

Minut haastoi N_iina

Haastan:

Janne-SG
Buzii
tinker-bell
Tuu
DonPulziano

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
ruskeanharmaa

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
musta

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
Janne soittaa rokkia

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
Hopeanuolesta joku menomarssi

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
Jannea

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
Yli 12

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
Tuore

8. joululoma vai kesäloma?
kesä

9. mikä on toinen nimesi?
Martina

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
Tylsyys (?!)

11. kenelle sen sanoit?
Kissalle

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
Että Janne ilmottelis ittestään tai tulis kotiin

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
Auto

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
Surua

15. mikä on toiveammattisi?
Joku mukava.

16. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
Voin kuvitella. Mutta tuskin pystyisin olemaan.

17. minkälaista liikuntaa harrastat?
Kävelyä bussipysäkille ja kauppaan.

18. paljonko olet pitkä?
165-167cm

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
Pesukoneen huuhtelua

20. montako lävistystä sinulla on?
Mikä on lävistys? Kolme korvissa, ei muuta

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
Korvissa lehdissä

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto? kerro kolmella sanalla.
valkea
(kanan?)munamainen
suupieli

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
Pelit

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
En muista

25. onko tylsää juuri nyt?
On

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
Jannelta

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
Mustat. Oikeasti vaaleat.


28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
Anne Mattilan kaikkea. Varsinkin Enkeleitä onko heitä. Sitä 50 centtistä neekeriä, jonka nimeä en ees osaa oikein.

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
Kyllä

30. kuinka usein käyt saunassa?
Ennen monta kertaa viikossa, nykyään kerran kuussa = ei oo saunaa.

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
En muista

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
Jotain hajusteista body shopista

33. minkä värinen hiusharjasi on?
Musta jööti

34. Ilkka, Pete vai Katri?
Ketkä?

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
Lähimpänä? Miten? Kissani Pahus.

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
Hei hönö, tentistä! Ei kiinnosta, riittää, että pääsin läpi.

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
En tiedä. Tiedän biisin.

38. Oletko koskaan kuvitellut olevasi mandariinipiirakka?
En mandariini.

39. mikä on tavoitteesi?
Löytää puhtaat sukat ennen yhdeksää.

40. mitä katsoit viimeksi telkkarista?
En nyt muista... Viva la bam? Oli kuitenkin huono.

41. mitä kanavaa katsot eniten?
Subbia varmaan. Eniten turhaa törkyä josta saa sitten jälkeenpäin napista.

42. mihin maahan haluaisit matkustaa?
Uuteen-Seelantiin

43. mitä söit viimeksi?
Ruisleipää




- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
En

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
Kukapa ei

- Lempieläin:
Emu

- Kuka on paras ystäväsi:
Janne. Ja Heli. Ja Niina.

- Oletko koskaan hakannut ketään:
En hakannut. Humalassa lyönyt. Anteeksi...

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
Jannen

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
Jep. Opintojen takia ja muutenkin

- Vihaatko koulua:
En

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
On, saisi olla enemmänkin

- Pidätkö matkustamisesta:
Toki

- Oletko hemmoteltu:
Myönnän

- Juotko paljon vettä:
En tarpeeksi

- Mitä hammastahnaa käytät:
Mitä sattuu olemaan. Elmexiä...

- Onko sinulla kännykkää:
On

- Jos on, niin minkä merkkinen:
Samsung joku joku simpukka X460 jotain

- Onko sinulla rusketusta:
Ei

-Ärsyynnytkö helposti:
E-rittäin

- Miten purat vihaasi:
Mökötän tai olen kantapääastuja

- Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
En

- Oletko töissä:
En

- Haaveiletko paljon:
Joo

-Millaisen tatuoinnin haluaisit:
On jo. Ehkä jonkun jolla olisi enemmän tunnearvoa kun tällä, tämä on koriste.

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
Kaipa se oli se sanaton halaus aamulla kun jäppinen lähti töihin. Minusta se on niin kovin mukavasti tehty että kohteliaidun.

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
Teen niin koko ajan

- Milloin oksensit viimeksi:
Monta viikkoa sitten

- Kengännumerosi:
39

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
Vatsaan sattuu. Hermostuttaa.

- Mainitse yksi huono puolesi:
Itsekriittinen

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
En näin nuorena. Ehkä vanhana, kyllästyneenä vanhana piikana voisinkin. Mutta olen liian romantikko tällä hetkellä moiseen.

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
Äidin




>KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN?
Ei, paitsi lukevat usein, että Jonna.

>JÄTTÄISITKÖ SUKUNIMESI, JOS SINUSTA TULISI KUULUISA?
En. Minun mukaan on nimetty sketsisarjakin!

>HENKINEN IKÄSI?
14...

>KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA?
Tämä on parahultainen

>OIKEA/VASEN/MOLEMMAT KÄDET
kaikki peliin!

>PUHUTKO MUITA KIELIÄ?
Jep. Ii-kieltä, englantia. Ruotsia en juurikaan. Saksaa en muista enää

>ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI JUURI NYT?
Tyhmä kysymys

>VIHAATKO ITSEÄSI?
En

>ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?
Jätän kahvin puoliksi juomatta aina. Möksähdän helposti. Ei muita, ei laisinkaan.

>JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISI ELOKUVA, MIKÄ SEN NIMI OLISI?
Opettele kirjottamaan muuten suomea juoppo. Kauheesti kirjoitusvirheitä.
...Kai se olisi nasevasti Pyh tai Sperkele.

>OSAATKO LAULAA?
Ei oikein ääni riitä ylös eikä alas. Muuten kyllä kenties, itseäni ainakin huvitan.

>TYKKÄÄTKÖ VIETTÄÄ AIKAA YKSIN?
Pärjään kyllä. Mutta kyllä sitä jonkun kaipaisi vierelle.

>ONKO ELÄMÄSI OLLUT HIENOA TÄHÄN MENNESSÄ?
On se.

>OLETKO MUIDEN MIELESTÄ KAUNIS?
Ainakin Jannen mielestä. Se riittää.

>OLETKO ITSEVARMA?
En ja olen. Itsekriittinen liian.

>TAJUAVATKO MUUT SINUT AINA VÄÄRIN?
Toivon, että eivät. En ole jäänyt kyselemään.

>POLTATKO?
Tuleehan sitä

>LUETKO SANOMALEHTIÄ?
Joskus joo

>KÄVELETKÖ SATEESSA?
Jos sataa ja kävelen

>SATUTTANUT ITSEÄSI?
Muksahtelen usein. Mutta en tahallani.

>OLLUT RAKASTUNUT?
Kyllä vain

>UINUT ALASTI?
Jep

>OLLUT LEIKKAUKSESSA?
Olen

>NUKKUNUT ULKONA?
Joo

>OLLUT SYÖMÄTTÄ YHTENÄ PÄIVÄNÄ?
Täysin syömättä? Tuskin. Aina jokin käntty päätynyt kielelle vaikka kuinka olisi ollut kipeä tai krapulainen...

>NUKKUNUT VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ HARRASTAMATTA SEKSIÄ?
Jep. Tarkoitetaanko ei-poikaystävää? Myös siihen jep.

>NUKKUNUT KOKO PÄIVÄÄ?
Juu

>OLLUT TV:SSÄ TAI RADIOSSA?
Muistaakseni kyllä

>KENEN LUONA OLIT VIIMEKSi?
Jannen ja olen vieläkin

>JOLLE NAUROIT?
Kisulla. Ja Jannelle.

>JOKA NAUROI SINULLE?
Janne.

>JOKA SAI SINUT KUUMAKSI?
No Janne.

>JOTA AJATTELIT?
No, tämän kyselyn laatijaa. Enkä todellakaan lämmöllä! Murh

>JONKA KANSSA KATSOIT ELOKUVAN
Sjanne