IRC-Galleria

Jos niin käy, että minusta
tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
Niin sinun on tehtävä mitä
on tehtävä.
Sillä viimeistä matkaa ei
kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi-minä
ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua.
Sillä tänä päivänä, enemmän
kuin koskaan ennen,
Rakkautesi ja ystävyytesi
punnitaan.

Meillä on ollut niin monta
hyvää vuotta,
tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän,
Kun aika koittaa, anna minun
mennä.

Vie minut sinne missä he
auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun.
Ja pidä minua lujasti ja
puhu minulle,
kunnes silmäni ovat
sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan,
sinäkin huomaat,
että se on ystävyyttä, jota
minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut,
niin kivulta ja
kärsimykseltä olen
säästynyt.

Älä sure sitä, että sen
täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin
läheisiä-me kaksi näinä
vuosina,
älä anna sydämesi turhaan
itkeä.

[Ei aihetta]Tiistai 06.02.2007 17:07

tylsää

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Jenna on useasti kertonut rakastavansa meitä vanhempia ja pikkuvettiään sekä kertonut, miten häntä vastavuoroisesti perheessä rakastetaan.

2. Jenna on kyl Tosi ruma nimi!! En kyl ainakaan haluis sellasta nimee!! Ihan vammaset vanhemmat antaa vaan lapselle nimen JENNA!!! HAHAH! ...

---> (haha, en kestä :D )

3. Jenna on liimannut kattoon sänkynsä yläpuolelle valaisevia tähtiä

4. Jenna on aina halunnut koiraa,mutta äiti ei

5. Jenna on todella kiltti ja tottelevainen. Tokossa Jenna onkin omassa elementissään

6. Jenna on jo 6.5 kk ja ryömiminen alkaa vissiin jo vähän kyllästyttää

7. Jenna on toteutettu ilman imetyspaidoista tuttua läppää

8. Jenna on ollut erittäin yllättynyt positiivisesta palautteesta, jota hän on saanut osakseen yleisöltä Raision semifinaalin jälkeen.

9. Jenna on viime aikoina nähty Yhdysvalloissa pääosassa Courting Alex -komediasarjassa.

10. Jenna on 13-vuotias koululainen, joka haluaa olla suosittu.

Hhaha, hehe, kivaa. Hahh. Täytyi muuten vähän seuloa, koska, yllätyksenä kenties, googlettaminen antoi aika mukavasti pornosivuja joilla teksti "jenna on top" tai muuta, hah. Sensuroin hieman :P

KäännöskukkanenKeskiviikko 31.01.2007 21:47

Tai sitten ei. Sama se, doven sivuilla yhdestä linkistä tuli enkuksi tälläinen ilmoitussivu:

"The discussion boards are temporarily down for maintenance. Please come back soon."


Ja sitten ilmeisesti oli automaattisella käännösohjelmalla käännetty monille kielille sama viesti, suomalainen versio lähinnä hieman hymyilytti:

"keskustelu näyttämö aari tilapäisesti heittää ajaksi elatus Haluta johtua taaksepäin aikaisin"

Hmmm. Ja pitäisi viesti tulla selväksi? Wat?


[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 13:56

hmm..

Klikkaa kymmenen satunnaista galleristia ja laita heidän oletuksensa kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailujärjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: "KIS KIS!"

2. Toistelin: "Vähä uudempi =)"

3. Sanoin luokka/työtoverilleni: "HERÄSIN JUST!"

4. Sitten piti tehdä: "Minä joskus 28v sitten =)"

5. Joka kerta kun oon kännissä sanon: "My name is six . . . . . ."

6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "haha teinipeili "

7. Oon saletisti: "Meitsi ja jere! "

8. Kiljaisin eilen kaupungilla: "Muikeaa syksyä! :D"

9. Ensivuoden tuleva mottoni on: "haehahahahehaehae"

10. Viimeiset sanani tulevat olemaan: "jotain peili systeemiä feat. nokia n73 me"

Hehhehh. Taidan lisätä pari kohtaa, kivuus.

11. Tulevan lapseni lempinimi: "puna silmä"

12. Kauneinta mitä minulle on sanottu: "Me and Lady Liberty"

Ääh, olkoon. Tylsiä olivat. Smui.

[Ei aihetta]Torstai 18.01.2007 00:09

Mitä mietit?
- CSI jatkuu kohta

Oletko kotona?
- yhdessä monesta. olen juu

Mitä teit ja missä olit eilen klo: 14.30?
- tulin just kotiin koulusta

Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
- CSI tulee just

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- eka on kivoin

Onko sinulla kivat vanhemmat?
- on todella

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- EN ole-,

Onko sinulla joku kiikarissa?
- Ei mitään uutta siltä rintamalta. Sama.

Onko huoneesi sekainen?
- asunto on nyt, siivoan huomenna

Kuinka vanha äitisi äiti on?
- 47...?

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
- Ulkona on yö. Palelen ja oon kipeä.

Vihaatko pissiksiä oikeasti niin paljon?
- ääh, vähän juu. paitsi jos niille saa nauraa, sillon ne on naurettavan mukavia

Käytätkö farkkuja kotona?
- En missään oikein

Lempi huvipuistolaitteesi koko maailmassa?
- Joku hurvelipurvelipyöritinrata

Ajattele jotain vihannesta...
- porkkana!!!

Ajattelitko porkkanaa?
- Joo. Höh.

Onko sinut nimetty jonkun mukaan?
- On, mutten kerro kenen.

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
- No ovessa sellanen rämisijäluukku mustaa ja metallia

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
- on siinä päälllä Ei ilmaisjakelua, kiitos! ja kukkanen

Mitä joit viimeksi?
- vissyä

Pidätkö banaaneista?
- juu... joskus pidin enemmän

Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
- 7

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Pingviinien matka. Ihana!

Minkälaiset sukat sinulla on?
- ei oo sukkia,palelen

Oletko koskaan lyönyt ketään?
- Olen, kyynel.

Katsotko muumeja?
- Ei ne tuu enää. Joo jos tulis.

Osaatko tehdä sillan?
- En!

Kärrynpyörän?
- ei sitä siksi voisi kutsua. en. kömppyrän osaan. alkaa samalla tavalla, päättyy ihan erilailla.

Oletko ollut jälki-istunnossa?
- en.

Miksi?
- olin kiltti ja opet mukavia

Oletko laulanut karaokea? Missä?
- en muista, ehkä olin niin humalassa etten muista...

Voisitko osallistua idolsiin?
- En, ei ole oikein lauluääntä. Hitunen vain... :D

Käveletkö unissasi?
- en, mutta joskus höpötän ja muksin janne ja vien peiton

Tiedätkö missä on luumäki?
-Luumäellä. Ehhehe.

Asutko korvessa?
- Asuin ennen, nyt hesassa

Mitä sulla on nyt päällä?
- farkkuinen minihame, jannen t-paita, teinipahishuppari. Rintsikat.

Oletko käynyt ivalossa?
- Olen kesälomareissulla,ajettiin läpi

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
- Olen pneellä,en täällä hesassa viitsi

Joko kyllästyttää?
- näääh.


Ei kait?
- Hyuuun

Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
- parisen viikkoa

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- Missi. Malli. Janita. Postimies. Presidentti.

Viime matikan kokeen numerosi?
- Jaa-a.

Ruotsin numero todistuksessa?
- 8 tai 9

Entäs englannin?
- 10

Haluaisitko hypätä benjihypyn?
- en tiedä. Laskuvarjolla kyllä.

Entä benjihypyn ilman köyttä?
- enmäkyl

Entä laskuvarjohypyn?
- tottakai!!

Paljonko kello on?
- kymppi illalla

Onks sulla lävistyksiä?
- korvissa kolme

Tatskoja?
- yksi on

Osaatko puhua japania?
- 4 sanaa ehkä!

Tehdä sudokuja?
- en oo jaksanut kiinnostua

Minkälainen vyö sulla on tällähetkellä?
- en käytä

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
- Olen tietysti. Yritän välttää nykysin, eli en enää,koska on rumaa. Enkä aina, ehkä vaan pari kertaa kun olin vihanen tai mustis.

Kenen?
- No haloo! Poikakavereiden,äidin... uhh, olen pahis. Sori.

Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- Jannen

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- En. Älkää kuitenkaan käyttäkö tilaisuutta hyväksenne

Mitä sänkysi alta löytyy?
- tyyny, pumpulia, kirjoja

Haluatko miljonääriksi?
- Joo. Ilman eettisiä mietteitä,tottakai

Katsotko lastenohjelmia?
- joo joskus kyllä, jos ovat hyvejä

Olisitko mielummin pikkukakkosen juontaja vai työskentelisit ruumishuoneella?
- AAh. En halua olla perkeleen kana tai helvetin tea, ärsyttävää. Mutta pelkään kummituksia ja mörköjä. Varmaan ruumishuone.


Oletko koskaan rikkonut peiliä?
- Vahingossa monta

Miten onnistuit siinä?
- pudottamalla

Rikotko lakia?
- En...? ylinopeutta hieman ajan

Oletko uinut alastomana?
- tottakai, ihanaa

Oletko mielestäsi komea/kaunis?
- On päiviä ja on päiviä, tänään olen kaunis

Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
- en

Oletko namu?
- No OLENKO?!!!

Kenen kanssa puhut pisimpään puhelimessa?
- jannen.

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- ei sillai mikään

Lempijäätelösi?
- vadelma, trio, minttusuklaa, mango-meloni, laku

Oletko väsynyt?
- vähän

Millainen sänkysi on?
- Ihana!

Oletko omassa huoneessasi?
- mulla on yksiö

Millainen olotilasi on?
- särkee päätä ---> petiin

Valvotko koskaan myöhään?
- usein

Kaksi elokuvaa, jotka kävit viimeksi katsomassa elokuvissa?
- pirates kaksi ja . . . harry potter? En mä muista mitä oon viimeksi kattonut!!!

Kirjoita ruotsiksi:"Minun täytyy mennä nyt, kello on kahdeksan"
- jag måste gå nu därför at klockan är åtta reikäreikä!!


Oletko iloinen?
- hilpeä hieman

Tykkäätkö salmiakista?
- juu hedut parempia tosin

Mitä söit viimeksi?
- karjalanpiirakan

Oletko söpö?
- Oon sellain kiroilevasiilisöpö. Niinku.

Mitä sinulle sanottiin viimeeksi?
- mesessä heli sanoi "jannea ajatellen"

Oletko hyvä uimaan?
- Paras helsingissä

Mitä teet huomenna?
- koulu jos en oo liian kipeä

LUE EDELLINENLauantai 16.12.2006 01:51


Gootti
[ ] angstaan vitusti
[ ] viiltelen
[ ] haluun kuolla, miel mahd verisesti
[x] ja kajaalia meneee... =ei nykyään enään niin kauheesti
[x] mulla on valkoinen naama = paitsi kun punainen
[ ] yritin kerran itsemurhaa (mutta viilsin ranteet auki väärään suuntaan tms)'
[x] käytän vain mustia vaatteita = "vain" on aika vahva sana
[ ] enkä saa happea kun korsetti on liian tiukalla
[ ] kuuntelen vaan goottimusaa
[x] kävin tuskassa = kerran. Oli musta lappi-paita päällä, siinä oli joku riekko ;)
[ ] piirrän mun kulmakarvat ite
[ ] ostan vaatteeni morticiasta
[x] musta on mun lempiväri = on muitakin! Punainen
[x] kaikki muut on teinikootteja paitsi mä = näin on!!!
[ ] mulla on masennus vaik sitä ei oo diagnosisoitu
[x] pimeässä on kivaa
[x] ja viini on hyvää

=8

Punkkari
[x] juon kiljuu tai sorbusta = join joskus mutten enää!
[ ] ja oon lähes aina kännissä
[x] käyn festareilla = enemmän jos olisi rahaa
[ ] mut en muista festareista mitään
[ ] tykkään imppaa liimaa vetää kaikkee muuta kamaa
[ ] mulla on bändi
[ ] mut meiän bändis ei kukaan osaa soittaa/laulaa
[ ] eikä sekään haittaa tahtia, keikkaa pukkaa.
[x] oon köyhä (<- ei oo fygest kii 8D) = yleensä paitsi nyt kun iskä laitto rahaa ja äiti
[ ] en käy töissä/koulussa
[ ] mulla on irokeesi
[x] ja sitte on lävistyksiä = lasken nää venytyskoruni korvissa + rustokoru lävistyksiin, koska venyttäminen hieman erikoisempaa kuin tavallinen koru
[ ] ja suurin osa niistäkin tehty ite / kaveri tehny
[ ] en kuuntele muuta ku punkmusaa
[ ] varastan kaupasta
[x] kiroilen vitusti = tamperelaisessa kaveriporukassani en, mutta hesassa koulussa erotun joukosta
[ ] kyttä on natsisika
[ ] ja oon anarkisti

= 5

Hoppari
[ ] vedän vitusti pilvee
[ ] ja muissakin kamoissa on kivaa
[x] viinaki maistuu
[ ] isot korut on yoyo
[ ] kuuntelen vaan räppii
[ ] pommaan tagei
[ ] ja maalaan iha oikei graffiteiki
[ ] mun perse näkyy
[ ] mulla on liian isot vaatteet
[ ] isot pallit tarvii isot housut
[ ] puhun stadinslangii
[x] kytät on homoja = RUOTSALAISET!!!
[ ] kapitalismi on perseest
[ ] oon kommari
[ ] on tosi cool jos on mutka tai mora mukan ku dallaa kadul
[] bling bling vitun köyhät
[ ] rikollisuus on jees
[ ] mazda 626 tai 323 on proo

=2

Hevari
[x] mulla on niittivöitä ja ketjui ja sellassii
[ ] kuutelen vaan hevii
[x ] mulla on pitkä tukka
[x ] ja soittakaa paranoid!
[ ] pitti pystyyn!!!
[ ] saan pitis ain turpaani
[ x] moshaaminen on komijaa = hah, varsinkin lyhyttukkasilla :)=
[ ] \,,,/
[ ] oon melkei kaksmetrii pitkä
[ ] hevimies on tosimies
[x] käytän nahkavaatteita = takkeja, käyttäisin hameita jos löytäisi hyvejä
[ ] vittu palvon saatanaa saatana
[x ] kalja on ihan vitun jees = aaahhhahhahhhaaa
[ ] kävin nummirockis joskus
[ x] mul on usein niskat kipeet
[x] osaan laulaa =nojaa, ehkä omasta mielestäni vain, ääni ei kanna ylös eikä alas

= 8

Pissis
[x] NO DAA EN OO
[x] sidukka on jees =joskus kun kaipaa kaljakänniin piristystä
[ ] ks = x
[ ] muoti on elämä
[ ] mulla on napakoru
[ ] poltan tupakkaa
> used to :D
[ ] tarkemmin punasta malluu
[x] oon käyny h&m:ssä ostoksilla
[ ] seurustelen parivuotta vanhemman amiksen kaa = 5 vuotta vanhemman postilaisen kaa
[ ] ja tykkään istuu takapenkillä autossa
[x] kuuntelen kaikkee mitä musiikkikanava ja radio lykkää =nykyää yhä enemmissä määrin
[x] stringejä käytän
[ ] oon kamalan läski
[x] halailen kavereitani
[ ] raxut ei oo koiranruokaa
[x] meikkaan
[ ] irkki = galtsu

= 7

Fruittari
[ ] omistan lacosten kengät
[ ] tukka on geelillä nostettu pystyyn.
[] raitapaidat on hot
[] kuulen usein "homo"-kommentteja
[ x] kuuntelen kaikkee mitä musiikkikanava ja radio lykkää =nykyään ylex ei rasita
[x] muoti on niille joilla on hyvä maku
[x ] muijjat kuolaa mun perää
[] MÄ OON NIIIN LEIJJA ??? leija???
[x ] otan irkkiin peilin kautta kuvia
[] mul on paljon ystävii mitkä on muijii
[x] mul on mese
[ ] kutsun muijia usein kissoiks
[ ] antti tuisku on muoti-ikoni!
[x ] oon/aijon mennä lukioon OLIN JO!
[] bemarit on hot
[] puntit kuuluu sukkien sisään
[x] mul on korut molemmis korvis

= 7

Emo
[ x] mulla on pitkähkö tukka
[ x] ja se on musta
[ x] elämä on surullista = joskus, yleensä Ei!
[ ] viiltelen
[ ] ja olen ottanut viiltojäljistä kuvia
[ ] kuuntelen vain surullista emomusaa ja skedepunkkikin on khuul
[x] omistan bändipaitoja
[] raitapaidat on pro
[ ] tennarit on pakolliset
[x] käytän kajaalia
[ ] teen kajaalilla tekokyyneliä
[ ] olen nuoleskellut samaa sukupuolta olevan henkilön kaa
[ ] ja siitä tapahtumasta on otettu kuvia
[ x] laitan yleensä kuviini surullisia kuvatekstejä
[x] emopojat vie sun naisen
[] salkkareiden romeo on aika hot
[ ] olen yksinäinen

= 7

Kawaaiheebot
[x] japani on ihq!
[] KAWAIIII!!1
[ ] pokemon rulz
[ x]japsipojat ja tytöt on hot
[ ] olen ulkonäöltäni tytön näköinen vaikka olen poika
[ ] raahaan pehmoeläimiä mukana
[ ] kerään japanikamaa
[ ] pukeudun räikeisiin väreihin
[ ] näyttelen peace-merkkiä kaikille
[ ] KAORU ON HOT
[] ja kuuntelen muutenkin japsimusaa
[ ] meikkaan ihan vitusti
[ ] koulupuvut pakolliseksi suomeen!
[ ] katon animee
[ ] katon myös animepornoo
[ ] piirrän japsijutskii
[ ] luen mangaa

= 2

Hippi
[ ] mul on rastat
[ ] oon kasvissyöjä tai vegaani
[ ] polttelen pilvee
[ ] oon tesmannu lsd:tä
[ ] diggailen reggaesta ja sensellasesta
[ x] RUOKAA EI ASEITA
[ ] soitan kitaraa
[ ] en käy melkei koskaa suihkus
[ ] VIHREET ARVOTTT
[ ] käytän vaatteis aika räikeitä värejä
[x] huivit on jees
[ ] halailen puita enkä roskaa
[x ] en mee armeijjaan
[ ] en oo ikin tapellu mut saan aina turpaani
[x] mulla on leveelahkeisia housuja
[] boikotoin vähän kaikkee
[ x] hortoilen vähän välii mettäsä

= 5

Amis
[ ] omistan dx corollan
[ ] mulla on sakkolihaa oleva tyttöystävä
[ ] isken vaan sakkolihaa
[ ] ajelen pillurallii
[ ] ja takan istuu alaikäsii chicksei, kyyditten niitä vaan pillun toivos
[ ] haen niille myös siiderii ja tupakkaa
[ ] kalja on parasta
[ ] heti auton tuunaamisen jälkeen
[ ] oon ammattikoulussa jollain teknisellä alalla (auto, sähkö, metalli yms)
[ ] omistan pilottitakin
[ ] oon isän maallinen
[ ] maiharit löytyy
[ x] oon keitelly kiljuu joskus = ei sitä paljon tarvi keittää, halloooo!
[ ] lukiolaiset on pellejä, ja yhdys sanat tur hia
[ ] pää on kalju
[ ] liha on pilalla kun siinä kasvaa karvaa ja isot tissit on pakolliset
[ ] ajokorttia ennen amistellaan mopolla

= 1

Skini
[ ] pää on kalju
[ ] hakaristi löytyy jostain vaatteesta tms
[ ] suomileijona tatuoitu johki ja suomijellona-vaatteita löytyy
[ ] pilotilla saa pillua
[ ] maiharitkin on
[ ] meen armeijaan tottakai
[ ] ne jotka ei mee, on homoja
[ ] pesäpallomaila on periaate
[ ] ammattikoulussa opiskelen
[ ] ulkomaalaisia hakataan
[ ] SUOMI SUOMALAISILLE
[ ] karjala takaisin vaikka pullo kerralla
[ ] no siis joo, meinaa oikeesti karjala takaisin
[x] ruotsalaiset on homoja
[ ] koti, uskonto ja isänmaa
[x ] tai no ei sil uskonnolla niin väliä..
[ ] RIP ADOLF HITLER <3 ja RIP PEKKA SIITOIN <3

= 2


[Ei aihetta]Lauantai 16.12.2006 01:36

olen aika huppeloitumassa.
l
Kohta punaviinipullo mennyt, joten anteeksi jos äidinkieli on monimutkainen toimitus.

Jansku sais tulla kohta tänne viihdyttämään mua, mutta ei se mitään, telkusta tulee kauhuleffa ja mua pelottaa varmasti katsoa se yksin, mutta silti haluan katsoa sen ja oon yksin, joten aika hankala hommeli.

Pitää keittää kahvia jotta pysynen pystyssänen, koska hieman unettaa kohta.

Pakko keksiä tekemistä ettei nukahda. Punkkua, kahvia ja jotain kivaa www.i-am-bored.comista, huom! en mainosta kyseistä sivua, se on vaan hyvä paikka jos on viiitun tylsää niinq joskus, muttei nyt. Lähtisin baariin ellei olisi niin paskainen tukka.
Tossa 0lis toi paikallinen lemon bar, muttei sinne mee kun nettipornoaddiktoituneet lihavat luuserimiehet. perkele. Varmaan uskallaudu niiden sekaan!!! Oon sen verran vetävä pakkaus, etten saisi siellä hetken rauhaa. Närhen munat.


Jennalukipaskaseireeniaapinen

[Ei aihetta]Tiistai 12.12.2006 22:59

Uuh. Erätauko Suomi-Ruotsi!

KIRJOITA 12 ELÄINTÄ,SIINÄ JÄJESTYKSESSÄ KUIN NE MIELEESI TULEVAT.

1 kissa
2 marsu
3 norsu
4sammakko
5 rotta
6siili
7 sisilisko
8perhonen
9 hämähäkki
10 olmi
11 kala
12 jänis

KUVAILE JOKAISTA KIRJOITTAMAASI ELÄINTÄ YKSIKÖSSÄ MUUTAMALLA SANALLA.

1. villi, hepuloiva, suloinen
2. ahmatti, laiska, karvainen
3. lempeä, isokorvainen, valtava
4. limainen, vihreä, typerys
5. ovela, piiloutuva, likainen
6. ujo, melankolinen, piikikäs
7. märkä, nopea, huomaamaton
8.. kaunis, kevyt, arvokas
9. kauhea, karvainen, pureva
10. huumorimiehiä, väritön, uiskenteleva
11. aivoton, tylsä, makoisa
12. paneskelija, vikkelä, blondi






ELÄIMET KUVASTAVAT:

1.MITÄ AJATTELET ITSESTÄSI.
1. villi, hepuloiva, suloinen

2. MITÄ KAVERISI SINUSTA AJATTELEVAT?
2. ahmatti, laiska, karvainen


3.MILLAINEN OLET KOULUSSA/TÖISSÄ.
3. lempeä, isokorvainen, valtava

4.MILLAINEN OLET SISIMMÄSSÄSI.
4. limainen, vihreä, typerys

5.MILLAINEN OLET HUMALASSA.
5. ovela, piiloutuva, likainen

6.MILLAINEN OLET PARISUHTEESSA.
6. ujo, melankolinen, piikikäs

7.PARASTA YSTÄVÄÄSI.
7. märkä, nopea, huomaamaton

8.ENTISTÄ TYTTÖ/POIKAYSTÄVÄÄSI
8.. kaunis, kevyt, arvokas

9.TÄMÄNHETKISTÄ TYTTÖ/POIKAYSTÄVÄÄSI.
9. kauhea, karvainen, pureva

10.VANHEMPIASI.
10. huumorimiehiä, väritön, uiskenteleva


11.MILLAINEN OLIT LAPSENA.
11. aivoton, tylsä, makoisa

12.MILLAINEN OLET 10 VUODEN KULUTTUA.
12. paneskelija, vikkelä, blondi

Aaaahahaahaaaaa.

Right.

TuuleeMaanantai 11.12.2006 21:51

Täällä on aivan kamala tuuli! Mä söin tänään vesimelonia. Jamskis maiskis.

Olin jannella ja yön aikana lävistykset tulehtuivat molemmista korvista. Pitäisiköhän tyynyliinat pestä?

Hyasintti kuivui, joten katkaisin sen ja annoin uuden mahdollisuuden. Saa nähdä kuinka käy.

Aivan kamala tuuli. Kissa viihtyy parhaiten vessassa paskalaatikkonsa vieressä. Ihmeellinen pieni höpö.

Silmiä kirvelee tämä tietokone, mutta yritän lukea vielä maatalouseläintieteen jutskia netistä ennen sänkyyn menoa.

Keskiviikkona on tentti. Perjantaina on, torstaina siinä välillä on kanssa tentti. Ja maanantaina on. Hieman huimaa. Mutta perjantaina ajattelin hakea miehen tänne kaupunkiin seuraksi. Tuntuisi kivemmalta kaikki täällä.

Alkoholinkäyttöä voisin vähentää. Taitaisi olla uv-lupauksen paikka. Tosin, voisin tehdä sen päätöksen muutenkin. Minulle kun ei tuo R-viina sovi. Pitäisi aina tarkastaa siitä kaljapullon pohjasta, onko kyseessä Rähinä- vai Keskustelukalja. Ettei tule tehtyä samoja typeryyksiä aina uudestaan.

Mun piti ostaa suklaata tai jotain karsua tänään, mutta unohdin. Se suututti tuossa vielä tunteroinen sitten. Mutta pääsen varmaan yli. Makeaa tekisi mieli kyllä. Kun melonikin meni jo.

Kiitti, nappasinTorstai 23.11.2006 14:23



1. Tunnetko jonkun tyypin jolla on rastat?
-Joo... uuuh, ne on tainnu kaikki leikata tosin nyt poies. Hetkohetko... en taida tällä hetkellä tunteakaan. Mutta tiedän.

2. Onko sinulla hammasraudat?
-Ei,pienempänä oli yöraudat. Sattuivat.

3. Kirjoitatko päiväkirjaa?
-Enen

4. Tykkätkö käydä saunassa?
-Joo, mulla on vaan niin alhanen verenpaine että tulee aina paha olo ja pyörryttää

5. Oletko mielestäsi kaunis?
-Totta mooses: olen paras ja parhain naamailija!

6. Pidätkö kouluruuasta?
- Juuh, ajatelkaapa eilistäkin lunchiani : Kananrintaa, riisiä, kastiketta, salaattia, ruisleipää yrttivoilla, maitoa ja jälkkäriksi hedelmäsalaattia kinuskikastikkeella, yhteensä 3,5€. Ei paha. Tänään vedin spagettia 2,20€l Uuh.

7. Oletko joskus tykännyt muumeista?
-Joo, varsinkin Toven piirtämistä sarjakuvista! Siis alkuperäisistä. Japanialaiset vai mitkä onkaan on kyllä kivoja mutta aika mömmöissä tehtyjä selvästi.

8. Onko sinulla ulkomaalaisia kirjeystäviä?
- Nääh, on turkkilaisia ja italialaisia ja hollantilainen jotka on yrittänyt pitää yhteyttä, mutta en oikein jaksa sitä hommaa.

9. Oletko syönyt tänään suklaata?
-En.

10. Tykkäätkö piimästä?
- Juu kyllä mä sitä juon, mutta mieluummin maitoa.

11. Seuraatko aina uusinta muotia?
- En. Kuka helvetti pitää talvella sortseja trikoitten päällä? Ja pillifarkut, yhh. Näköjään seuraan, mutta kauhulla!

12. Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta?
- joo, mutta ehkä vaan kerran tai kaksi!

13. Ensimmäinen mieleesi tuleva tytön nimi?
- Jaana, koska ajattelin sano tähän ensin "Jaa..."

14. Ensimmäinen mieleesi tuleva pojan nimi?
- Janne. Automaattisesti tul.

15. Onko sinulla napakoru?
- Ei en mä sellasia

16. Pidätkö tatuoinneista?
- Omastani. Pidän yleensä, jos ovat tyylillä tehty.

17. Nukutko vielä pehmolelujen vieressä?
- En, kissan ja seisemän koristetyynyn.

18. Laulatko suihkussa?
-EN kehtaa. Nauran joskus.

19. Pidätkö pojilla enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista?
- Pitkistä tai puolipitkistä.

20. Oletko koskaan nähnyt strutsia?
- Olen

21. Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä?
-Olen olen

22. Tarkasteletko itseäsi usein peilistä?
- Eteisessä on peili, joten siitä näkee aina

23. Oletko koskaan lähettänyt salaista ystävänpäiväkorttia?
- Joskus pienenä

24. Pidätkö kinkusta?
- Joo tykkään paljon, paitsi kinkusta en, koska olen hetero.

25. Oletko koskaan soittanut pilasoittoa?
-Monia ja jäänyt kiinnikin

26. Oletko käynyt sirkuksessa
- Olen pienenä, tylsä paikka

27. Nauratko vitseille?
- Juu varsinkin typerimille jannen pierujutuille, joille kukaan muu ei naura mutta mä repeän ja sitten hävettää kun oon niin helppo

28. Punastutko helposti?
-Juu, ärsyttävää.Ennen en punastunut, mutta sitten tapahtui asioita ja muutuin

29. Valvotko mielelläsi myöhään?
-Nukahdan aina melko aikasin

30. Oletko itkenyt ilosta tänä vuonna?
-Ilosta? En,vitutuksesta kyllä.

PERHEESTÄ:

Onko sulla äiti?
-On
isä?
-1,5-2kpl
pikkusiskoja?
-ei
isosiskoja?
-Ei
pikkuveljiä?
-Ei
isoveljiä?
-on sellainen


LEMMIKEISTÄ:

Lemmikit:
-Kisu, lapsuudenkodissa 4 kisua ja koira.
Niiden nimet:
-Pahus. Mökö, hamlet, juliet, ronja. Nero.
Onko teillä aina ollut eläimiä?
-On. Joskus hamstereitakin.
Ovatko lemmikit sinun, sisarusten vai perheen?
-Pahus mun, muut kissat meidän kaikkien. Nero kaikkien lapsonen l. vanhus.

HUONEESTA JOSSA OLET:

Mihin huoneisiin siitä vie ovi?
-Keittiöön ja eteiseen
Keitä muita huoneessa on?
-Kissa koneen takana
Mitä huonekaluja siellä on?
-Sänky, telkkari pöytineen, kaappi, pöytä, kaks tuolia, toinen kaappi/lipasto, kissa, kissan raapimislauta, pyykkiteline... ooh
Seinien väri?
-valkoisehko
Montako ikkunaa?
-kaksi
Verhojen väri?
-musta ja kultaisia kuvioita


MAKUUHUONEESTASI:

Onko se oma huoneesi?
-No yksiöni :D
mikä on huoneen pääväri?
- Seinien takia vaalea, tekstiilien takia musta ja punainen
Onko siellä tv?
-On
Entä cd-soitin?
-On
Seinien väri?
-vaalea
Maton väri?
- Musta punaisilla raidoilla
Verhojen väri?
-musta
Millaiset lakanat pedissä?
-Musta lakana, punainen pussilakana, intia-tyynyjä


VIIMEKSI TEHTYÄ..

Kenelle puhuit viimeksi?
-Janne
Kenelle soitit viimeksi?
-Janne
Mitä söit viimeksi?
-Jann... eiku... jogurtin, vai satsuman kenties...? Eiku tortilla. Äh,en muista.
Kenelle huusit viimeksi?
-Kissalle hieman.
Kenelle tekstasit viimeksi?
-Jannelle
Kenet näit viimeksi?
-Katan

Kirjoita kommentti

kommentti.