IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

LeirittelyäLauantai 15.07.2006 01:59

Tiistaista tähän päivään asti olen ollu meiän seurakunnan lastenleirillä. Meillä oli ihan mukava leiri. Syötiin, juotiin, saunottiin, uitiin, ulkoiltiin, pelattiin, leikittiin, naurettiin ja itkettiin. Uusia kavereita tuli taas hankittua läjä ja hyvä niin.
Ohhoijaa. Kyllä taitaa nyt olla mulla kiintiö aika täynnä tän leirielämän suhteen. Vaikka onhan se ihan hyvää vaihtelua tähän kotona oloon mutta kuitenkin.
Viikonloppu ois ja jazzit alkaa. Silleen.
Lepo, taakse poistu.

Mehut poissaMaanantai 10.07.2006 23:51

Kyllä se tuo hauskanpito käy työstä.
Oltiin eilinen päivä kaverin kanssa Tampereella. Liftaamalla mentiin ja hyvin päästiin. Särkänniemi oli ihan mukava paikka taas pitkästä aikaa. Ensin akvaarion kalat tarkastettiin, sitten koskiseikkailu. Sen jälkeen ihasteltiin delfiinejä ja sitten huvipuiston puolelle. Kaveri vei minut laitteisiin, joita katsellessakin pyörrytti. Trombi teki pahaa. Tornadoon mennessäni olin niin kauhuissani etten muistakkaan koska olisin viimeksi ollut. Mutta se oli sitten kuitenkin mukava kyyti. Siihen oli mentävä uudestaan ja uudestaan. =o) Tukkijoessa kastuttiin kolme kertaa ja hauskaa oli. Näsinneulan näkymät katteltiin viimesenä.
Illalla lähettiin takasin kotiinpäin viittä yli kymmenen junalla. Päivä oli kaiken kaikkiaan tosi mukava, mutta väsymyshän siitä iski.

Tänään tarkkailin ensin ukkosta ja sadetta, ja kävin sitten juomassa pari kahvikupillista kavereiden kanssa. Eipä muuta erikoista. Nukkumattia ei tarvinnu eilen illalla kahta kertaa kutsua, ja toivottavasti tänään käy samoin.

Do diih.Lauantai 08.07.2006 02:03

Aamupäivän juoksin kaupoissa ostoksilla ja iltapäivällä lähdin kaupunkiin kaverin kanssa kahveelle. Tai itse asiassa en minä sitä kahvia nauttinut, vaan kaverilla oli tupla-latte. Mulla cokis. Sitten vielä toista kaveria morjenstamassa ja sen jälkeen kotiin. Nyt on semmonen olo ihan niinkun väsyttäis.
Siinähän tämä päivä sitten menikin ihan mukavasti.

Mikä maa, mikä valuutta?Tiistai 04.07.2006 22:55

Vähän on semmonen höntti olo.
Naapureiden kanssa tuli juteltua, kävin kattomassa ekaa kertaa tuolla yläkerrassakin että millasta siellä on.
Kävin kaupungilla harrastamassa paperisotaa. Siellä oli jotain amerikantouhua, musiikkia ja hassusti pukeutuneita ihmisiä. Jotain siellä linkkuaseman vieressä oli kuvattu telkkariinkin ilmeisesti.
Kahvia tuli juotua ja pihalla istuttua. Lueskelin vanhoja muksuna lahjaksi saatuja kirjoja, niissä on ihan hyviä juttuja.
En tiä taas. Joskohan huomenna menis jo joku oikein?

Sitä samaaTiistai 04.07.2006 02:46

Tylsyys jatkuu. Ei mitään uutta. Elvis ei vastaile puhelimeen mutta lähettelee kyllä viestiä voinnistaan... Hmmm.
Siskon häät oli kuulemma ollu ihan railakkaat. =o) Empä vaan päässy itse kattomaan niitä kaikkia ihmisiä enkä olemaan paikalla siskon tärkeänä päivänä. =o(
Eilen illalla mä aloin ihmettelemään, kun kuulu semmosta ihmeellistä surinaa. Olin menny jo sänkyyn, ja kissa oli keittiössä, ja musta alko tuntumaan että nyt en ole kyllä yksin tässä huoneessa. Laitoin valot päälle mutta en löytänyt mitään. Sitten ajattelin, että kissa varmasti löytää heti sen syyllisen. No niinhän se löysikin, iso musta koppakuoriainen oli mulla kaverina. Hyi yök. En sitä jaksanu tappaa, joten pistin lasin sen päälle, ja heitin aamulla ulos vapauteen. Että silleen. Lemmikkejä, lemmikkejä.
Hiki. Kuuma. Apua. Ei jaksa.
Jos menis nukkumaan.
Eipä tänäänkään mitään ihmeellistä, koko viikonloppu ollu hissua ja tylsää. Piipahdin kyllä ulkona, mutta se oli aika lyhkänen reissu.
Tänään tulis taas hauskat kotivideot, siinä taitaakin olla mun päiväni kohokohta.
Elvis kerto että sillä on ollu kipuja, ja se on menossa huomenna lääkäriin. =o( Toivottavasti ei mitään vakavaa ole.
Sais tulla jo huominen.
...ja mä tiedän miksi tarraudun taas menneeseen.
Sä olit niin hiljanen koko aamun. Mä jotenkin ajattelin, että tämä voi olla se viimenen aamu. Sä et katsonut mua, sä et hymyilly mulle. Sä räpläsit vaan tietokonees kanssa, ja mä teeskentelin kattovani telkkaria. Syötiin sun tekemää kanaa, mutta eri huoneissa.
Me lähdettiin sitten metrolle päin, ja sun piti taas ottaa mun kädestä kiinni ja vetää mut se jäinen mäki ylös. Asemalla mä sain puhua vaan sun selällesi. Metro tuli, me istuttiin vastakkaisille penkeille. Ei taidettu montaa sanaa sanoa sen matkan aikana. Sä jäit pois, nousit vaan, katoit mua kuin vilkaisemalla, et koskenut. Otit reppusi, sanoit hiljaa jotain hyvästelyn tapaista ja menit ovesta ulos. Se oli se viimeinen kerta, kun mä sut näin. Mä jatkoin matkaani kotiin.

Miksi sen piti mennä näin? Eikö ois voinu ne viimeset hetket mennä vähän eri tavalla? Ne oli kuitenkin ne viimeset, siis todellakin viimeiset. Mä en usko että enää sua näen, en saa tilaisuutta tehdä asioita eri tavalla.
Kai mä saan toivoa, että joskus vielä näen sut jossain, törmään edes vahingossa ohimennen?

BlaaaahhPerjantai 30.06.2006 22:01

Paraneminen on hidasta. Olen tänään siivoillut täällä kotona. Iskän piti tulla käymään kun ajateltiin että oisin mennyt kotiin käymään muutamaksi päiväksi, mutta se mitään tullu. Täytyy sairastaa täällä omassa kämpässä yksin. En tiedä, miten on taas semmonen olo että kun kukaan ei välitä eikä kaipaile. Ei soitella, ei tekstailla, ei mesetellä. Ei niin yhtään mitään.
Jooh. Tämmöstä se sitten on.

Yön susta unta näänTorstai 29.06.2006 15:55

Öö... koko yön oli unissa vaan yksi ihminen, eikä ois tehny lainkaan mieli herätä, kun jatkaa vaan nukkumista ja niiden unien kattelemista. Se on se. Se ainoa ketä mä oikeesti rakastan, se ainoa kenet mä oikeesti haluan. Aina.
Hah. Olin kaupungilla, ja kumartuneena laittamassa pyörää just lukkoon, ja kun nousin ylös, oli edessäni heppu SPR:n liiveissä. Se katto mua niin nätisti etten mää voinu kieltäytyä avustamasta vähän, ja nyt multa menee sitten semmonen pikkuriikkinen summa joka kuukausi SPR:lle että ne saa avustaa sillä kehitysmaiden immeisiä. Heh. Minäkin suuri maailmanparantaja. =o)
Kahvetta tuli taas juotua ehkä liikaakin mutta eipäs siinä sitten mitään. Sitten vaan kärsitään ne päänsäryt pois kun ne tulee.
Hiukka outo olo. Parantua haluisin jo.

Näin se toimiiTiistai 27.06.2006 23:23

Ainaskin välillä meinaa toimia... Mä olen sairastellut räkätautiani pois, nukkunut ja semmosta. Tänään aamupäivällä tuntu että ei taas mikään vois mennä enempää pieleen, mutta se on ihmeellistä miten pienet asiat kääntää sen jutun ihan toisteppäin ja arska paistelee taas. En tiedä mitä tuleman pitää mutta uskon että yläkerrasta pidetään huolta ja kaikki suttaantuu aikanaan, koska asioilla on taipumus hoitua.
Ylämäki, alamäki, ylämäki...