IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Pakko mikä pakkoMaanantai 17.11.2008 16:25

Sitä sanotaan että elämässä ei ole mikään muu pakko kuin verot ja kuolema. Olen itsekin ollut aina sitä mieltä, mutta kun sitä tarkemmin ajattelee niin mahtaisko se olla ihan noinkaan.
Mulla on ainakin joitakin asioita, jotka tuntuu olevan kertakaikkisen pakko.
Suurin pakko taitaa olla tämä laulaminen. Laulajaksi pääseminen. Idols ei mulla onnistunut tänä vuonna, ja toisaalta tekisi mieli yrittää uudestaan seuraavalla kerralla. Mutta toisaalta kun nyt näki mitä se on, en tiedä miten suuri kunnia se olisi. Onhan se niin kaupallista liukuhihnahommaa. Siltihän siinä saisi lauleskella ihmisille.
Bändihommat on vähän jumiksissa, katsotaan nyt mitä tapahtuu. Jos tuosta ekasta yrityksestä ei tule mitään, niin uudestaan vaan. Pakko sen on siitä jotenkin lähteä, tavalla tai toisella. Ja tuossahan se pakko tulikin.
Toinen pakko on nuo eläimet. Nyt on kaksi kissaa, kaks gerbiiliä ja pupu. Ei niitä ilman vaan voi olla. Kuulin huhua että siinä koulutuksessa johon haen keväällä ja joka alkais ens syksynä, alkaa navetta- ja sikalatyöt kuudelta aamulla siellä harjotustilalla. Selkäni ei välttämättä kestä, enkä tiedä päästäkään, mutta mitäpä sitä ei tekisi saadakseen olla eläinten kanssa tekemisissä. Pakko.
Tänään illemmalla olisi työhaastattelu ja huomenna toinen. Pidelkää peukkuja, työt olis tarpeen nytten.
Kaikenkaikkiaan on ihan ok olo ollut ilman lääkkeitäkin, ja hetkittäin tunnen itseni jopa ihan onnelliseksi. =oD Toisin sanoen että eihän tässä nyt mikään niin kauhean huonosti ole, suurin osa asioista menee ihan hyvin ja nekin jotka ei mene niin hyvin, laitetaan menemään ennemmin tai myöhemmin.
No johan tässä taas tulikin.

PupuPerjantai 14.11.2008 18:03

Tänään tuli siis meille pupu. Pari kuvaa siitä laitoin jo. On se ihana. Heti kun näin sen, tiesin että se on mun pupu. =o) Tässähän sitä uutta lemmikkiä sitten ihmetellään ja siivoillaan.
Eipä tässä sitten ihmeempiä, viikonloppu taas. Tosin vielä pitäs soitella siitä yhestä työpaikasta tänään.
Pupuntäyteistä viikonloppua itse kullekin.
Pitänee taas tännekin kirjotella.
Työn perässä juoksentelen yhä edelleen, mutta ens viikon alussa olen jo senkin suhteen taas paljon viisaampi. Toivotaan nyt että jotenkin tärppää, johan tässä laiskistuu mahottomasti kun on niin kauan levännyt laakereillaan.
Nyt olen ollut about viikon ilman mielialalääkkeitä ja vierotusoireet on ollu melko mielenkiintosia. Tärinää, huminaa, väsymystä, unettomuutta, mielialan heilahteluja... mutta tässähän tämä silti menee, olen hengissä. Päätin että haluan kokeilla miten pärjään ilman niitä lääkkeitä ja ainahan se on parempi mitä vähemmän lääkkeitä joutuis syömään. Juuh, en tiedä miten paljon itse kukin tietää mun masennuksen kanssa kamppailusta, mutta kirjottelen nyt kuitenkin kun eihän se mikään salaisuus ole.
Tilattiin kisuille oikein mukava ja mahtava kiipeily- ja raapimapuu. On se niin komia, että jos ei miellytä kisuja niin johan on ihme ja sitten kyllä laitan ne vaikka itse siihen roikkumaan jolleivät itekseen tajua mennä. =oD
Sellasta. Kahveelle / limulle joku päivä, anyone?

Ai niin...Lauantai 08.11.2008 02:24

http://kuvaton.com/kuvei/facebook.jpeg

Kuinka pitkälle voi mustasukkaisuus mennä lapsosilla...

The battle continuesLauantai 08.11.2008 01:31

Nimittäin taistelu silmätulehduksen kanssa. Kai tämä tästä noilla silmätipoilla ja silleen.
Viikonloppu tulla tupsahti ja sunnuntaina pitäs varmaankin mennä käymään Niittymaalla synttärikakkukahveella. Mikäpäs siinä, huomenna vois taas koittaa suorittaa kodinhoidollisia juttuja.
Gerbut on itsepäisiä otuksia, toinen on keksinyt että kiivetäämpäs tuota juomapulloa ympäröivää verkkoa pitkin ylös ja jyrsitään sieltä sekä pulloa että verkkoa. En tiedä onko tuo verkko nyt kuitenkaan kovin hyvä ajatus tuonne, mutta kun muuten ne järsii juomapullonsa kelvottomaan kuntoon muutamassa tunnissa. On se kumma, ei entisten gerbujen kanssa ole ollut tuollasta ongelmaa.
Noh, kirjottelen taas myöhemmin lisää kun jaksan...

Så härKeskiviikko 05.11.2008 22:57

...................................tytöt...........................................
.........................ovat kuin omenoita..............................
....................Parhaimmat ovat puun ylä........................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-................
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät............
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole.....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat..........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ............
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa............
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain ................
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,...............
.............................joka on tarpeeksi...........................
.....................................rohkea .................................
......................................kiipeä- .................................
.......................................mään ...................................
.....................................ylös asti................................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle ..............


HuomentaTiistai 04.11.2008 11:04

Tästä se tiistai lähtee.
Piti mennä tänään uimaan mutta kuinkas ollakaan, tietenkin mulla on silmätulehdus. No, luulen jääväni henkiin mutta uimaan en viitti mennä.
Arki tuli taas viikonlopun jälkeen ja arkiset ajatukset. Mollin sivuilla pitää surffata joka päivä ja onneksi torstaina on taas työvalmentajalle aika, niin saa ehkä jotain selvyyttä asioihin.
Nyt lääkkeet nassuun ja suunnittelemaan mitä tämä päivä vois pitää sisällään.

Harjoitus tekee mestarinKeskiviikko 29.10.2008 22:56

Aamulla oli Tontsan bussikortti hukassa, mutta onneksi se löytyi.
Käytiin sitten poikien kanssa treenailemassa ja kattomassa miten se homma pelittää. Ja pelittihän se. Muutamaa biisiä hiottiin siinä ja mietittiin jatkoa. Mukavia tyyppejä ja kai ne sitten sieltä ilmottelevat kun haluavat taas lähteä treenailemaan ja minä pääsen lauleskelemaan. =o)
Semmosta. Nyt on melkosen väsy olo, tuntuu siltä että saatan kaatua sänkyyn tänä iltana melko aikasin.
Eipä tässä muuta kun loppuviikkoa kohti.

HurrrMaanantai 27.10.2008 23:45

Kekkasin tuossa tänään että olis ollut Kankaanpäässä paikka harjotella koiranhoitajaksi ja kouluttajaksi. Soittelinkin jo sen työnantajan kanssa mutta mutta. Siellä päässä tuntui olevan kauhia kiire asian suhteen, ja kun työ olisi edellyttänyt sinne muuttoakin. Enhän mä nyt voi yhessä päivässä päättää että joo, muutampas tästä tuonne Kankaanpäähän. Ja kun en voi miestäkään jättää tähän yksinään hoitamaan lemmikkejä, ja kun se ei oikeen ole innokas nyt muuttamaankaan. Ja kaikkea. Eli se siitä, kai.
En ole saanut ees työvalmentajaa kiinni aikoihin, pitää varmaan käydä siellä aamusella ihan henk koht katsastamassa että mikä on meininki.
Suht vilponen tuolla ulkona tuntuu välillä olevan, mutta sitten taas vuodenaikaan nähden uskomattoman korkeita lämpötiloja iltamyöhäänkin, melkein kymmentä astetta. Outoa.
Lidlissä käytiin taas sitten oli vähän selkäkipukin taas hiipimässä. Onneksi ei nyt sentään oikein äitynyt.
Mahtaakohan tuo mies mun kanssa sitten naimisiin mennä ja koska? =oDDD

Sellasta vaan.

Kill some timeSunnuntai 26.10.2008 19:26

01. Millainen maine sinulla on?
- Nii-in, voisko joku kertoa

02. Jos joku tuntematon tulisi tunnustamaan rakkautensa sinulle, mitä tekisit?
- Ottaisin aika huumorilla kai

03. Ketä ikävöit?
- Kaikkia rakkaita ihmisiä

04. Mitä odotat tällä hetkellä?
- Lumen tuloa, postia Turusta, työpaikan löytymistä, kouluun pääsyä, ja vähän kaikkea

05. Täysi-ikäisyys - mitä odotuksia sinulla oli/on sen suhteen?
- No muistelen odottaneeni että asiat olis hienompia ja helpompia kun saa itse päättää omista jutuistaan... nykyisin toivon joskus että ei tarvis päättää kaikista omista asioistaan eikä huolehtia

06. Mikä suklaa on parasta?
- Ihan perus Fazerin sininen

07. Oletko koskaan meinannut kuolla?
- No, meinannut ja meinannut... kai sitä pari suht tiukkaa tilannetta on tullu koettua

08. Miten haluaisit tuunailla autoasi?
- Mitä autoani?

09. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
- Jonkun rakkaan ja tärkeän ihmisen, ruokaa ja mp3 =oD

10. Miksi kaikki vastaavat edelliseen kysymykseen aina kännykän? Eihän siellä ole edes kenttää?
- No en minä tiedä miksi ne laittaa

11. Millaista on elämäsi? Onko se täynnä jenkkisarjojen tyylistä draamaa vaiko tasapaksua rutiinia rutiinin perään?
- Sekä että... no ei nyt mitään kauheeta draamaa

12. Parasta McDonald´s:issa?
- Hmm... on siellä kaikki ihan hyvää

13. Pidätkö tämän kysymyksen numeroa epäonnen numerona?
- En

14. Pysytään Suomen sisällä. Mihin haluaisit matkustaa?
- Lappiin

15. Mikä Suomen politiikassa mättää?
- Vähän kaikki, niin pitkälle kun mä siitä mitään tajuan

16. Parasta limua?
- Cokis

17. Millaiset olisi unelmatreffisi?
- No hyvää ruokaa, leffa, rannalle, kävelylle, tähtiä kattelemaan, konserttiin... en mä kovin kranttu ole

18. Kenen tyyliä ihailet?
- No en osaa sanoa yhtäkkiä

19. Julkisuuden henkilöistä eniten mies-/naismakuasi vastaava henkilö?
- Öö... Johnny Depp ehkä... ja naisista kelpais vaikka Catherine Zeta-Jones

20. Oletko kokeillut huumeita?
- En

21. Pelkäätkö kuolemaa?
- Joskus ja joskus en

22. Suostuisitko esiintymään alastonkuvissa?
- Ei kiitos

23. Oletko tehnyt koskaan mitään rikollista?
- Jaah, jotakin hyvin pikkurikollista kai korkeintaan

24. Keräiletkö mitään?
- En mutta olen miettinyt että jonkun asian keräily vois olla mulle aika passeli harrastus

25. Miten juot kahvisi?
- Maitoa ja sokeria sekaan

26. Kun olet juomassa, kuinka paljon yleensä juot ja mitä?
- No oletan että kysymys on nyt alkoholista. Ei mulle kirkkaat kelpaa, eli nämä menee: Vaniljasiideri, vadelmasiideri, mansikkasiideri, kelkka ja ja... siinä ne melkeen olikin nykyään

27. Oletko koskaan lähettänyt kenellekkään fanipostia? Jos, niin saitko vastauksen?
- En muistaakseni ole lähetellyt

28. Tykkäätkö pelaamisesta (konsoli-/nettipelit)? Mitä tykkäät pelata?
- Joo. Konsolipeleistä suosikkeja on esim. Spyrot ja Crash Bandicootit sekä tietokoneella Virtual Villagersit ja Zoo Tycoon

29. Minkälainen auto perheellänne on?
- Edelleen mikä auto

30. Mikä on kännykkäsi soittoäänenä?
- Happoradion Hirsipuu oli kauan, mutta sitten sain tarpeekseni ja nyt on vaan kännykän oma Elves

31. Mitä söit viimeksi?
- Voikkaria

32. Oletko romantikko?
- No riippuu siitä miten sekin määritellään... en mä semmonen ole joka haluaa että siirappi valuu seiniä pitkin

33. Tykkäätkö viettää aikaasi itseksesi?
- Juu, kyllä se kaikille hyvää tekee joskus

34. Parhaat täytteet hampurilaisessa?
- No majoneesi ja kurkku

35. Millaisesta musiikista et pidä?
- Ooppera, klassinen ja norjalainen kirkonpolttoörinä ovat ei kiitos

36. Ärsyttävin fyysinen kipu?
- Se kun munuainen lakkaa toimimasta. Tai ehkä se kun kysta puhkeaa. En osaa päättää.

37. Tahtoisitko tällä hetkellä tutustua kehenkään ihmiseen paremmin?
- Joo kai niitäkin tapauksia löytyy

38. Milloin itkit viimeksi ja miksi?
- En muista

39. Mitä seinilläsi on?
- Tapettia, kello, muutama taulu, pieni kalenteri, muutamia koristeita

40. Oletko koskaan vakoillut ketään?
- Joo =oD

41. Kallein yksittäinen vaatteesi?
- Onkohan mulla ees kalliita vaatteita... ehkä joku bilevaate

42. Mitä meinaat seuraavaksi syödä?
- Ei voi tietää

43. Paleletko helposti?
- Hmm... riippuu

44. Ihanin tuoksu?
- Eipä sitä voi vain yhtä valita. Joulukuusi, savu, jotkut ihmiset, ( =oD ) vauvat, puhtaat vaatteet ja lakanat, merituuli, metsä, puhdas luonto...

45. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- Kenen ei olisi

46. Haluaisitko olla vastakkaista sukupuolta?
- Joskus on kyllä tullut mieleen mutta ihan tosissaan en haluaisi

47. Osaatko nauraa itsellesi?
- Hmm... en tiä olisko siinä vielä vähän harjoteltavaa

48. Minkä häkkieläimen ottaisit lemmikiksesi?
- Jaa-a... kai se pupu olis roksor