IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

UijuiiiiTiistai 14.04.2009 21:22

Kävimpäs tänään kattomassa yhtä kämppää ja sehän olikin sitten se mitä olin etsinyt. Oli kaverikin mukana kattomassa sitä. =o) Sitten posket punasina puolijuoksua tekemään hakemusta siihen kämppään. Nyt kun kerran löysin sellasen asunnon johon olisin tyytyväinen, toivon TODELLA että saan sen.
Siinäpä sitä sitten...

Pääsiäinen ohiMaanantai 13.04.2009 22:58

Kyllä tämä pääsiäinen pitkältä tuntuikin. Huomenna onneksi jo tavallinen arkipäivä. Saa jatkaa asioiden järjestelyä sun muuta. Tämä viikko pitäs vielä sisällään mun synttäritkin. Saa nähä mitäs sitten tapahtuu.
Hiljakseen tässä olen kotona ollut, yksin suurimmaksi osaksi. Yrittänyt pääsykokeisiinkin lukea, vaikkei nyt keskittyminen ole ihan kympin arvoista. Kai siitä silti jotain päähän jää ja onneksi kerkiän lukemaan alueen todennäkösesti läpi useampaan kertaan.
Eipä tässä nyt tällä kertaa taas erikoisempia... kirjottelen taas sitten kun on jotain kerrottavaa.

ÄänimerkintäPerjantai 10.04.2009 23:37

Kuluuhan se näinkinLauantai 04.04.2009 01:19

1. Onko sinulla kaulakorua, jossa on nimesi/nimesi ensimmäinen kirjain?
- On ainakin ollut joskus

2. Millainen fiilis vallitsee kappaleessa, jonka kuuntelit viimeksi?
- Tällä hetkellä soi aika laimea mutta ihan perus-ok tanssibiisi

3. Millaisissa tilanteissa jännität ja miksi?
- Ennen esiintymistä, ennen uusia tilanteita ja uusien ihmisten tapaamista...

4. Millainen sisustus viehättää sinua?
- Rento, kodikas ja tyylikäs

5. Jos seurustelet, miten suhteenne voi tällä hetkellä?
- Empäs nyt kommentoi tähän

6. Kaunein sukunimi, minkä olet koskaan huomannut?
- Jäälahti tai Mansikkamäki

7. Mikä/mitkä asiat herättävät sinussa helliä tunteita?
- Kaikki söpöt olennot ja asiat

8. Mitä asiaa et tajua, vaikka muiden mielestä se on ihan loogista?
- Hmmh...

9. Käytätkö urheillessasi merkkivaatteita vai käyvätkö vanhat vaatteet liikuntaan?
- Mitä sitä merkkivaatteita hikistämään

10. Jos juot alkoholia, mitä haittaa luulet siitä sinulle olevan?
- Lihon, menee rahaa, maha ei tykkää, nolaan itteni

11. Mitä kaikkea lompakostasi löytyy?
- En jaksa kattoa

12. Missä mielestäsi menee terveen mustasukkaisuuden raja?
- Siinä että kysyy suoraan eikä kyttää, ei muutu aggressiiviseksi, ei tahdo rajoittaa esim. liikkumista

13. Mitä uutta ruokalajia yritit valmistaa viimeksi? Onnistuitko siinä?
- Jaa-a... ei voi nyt muistaa

14. Kuinka korkealta uskallat hypätä uima-altaaseen?
- 5 metriä

15. Mikä vaate ei sovi sinun vartalotyypillesi? Miksi?
- No tietyt leikkaukset ja kireät vaatteet

16. Oletko koskaan voittanut palkintoa jostakin lehdestä? Mitä voitit?
- En muista voittaneeni

17. Haluatko seurustella vakavasti vai tapailla vapaasti kiinnostavia ihmisiä? Miksi?
- Öö...? No kai sitä nyt pitää paikoilleen asettua joskus vaikka ikuinen teinihän sitä olis muuten

18. Onko kukaan koskaan myöntänyt olevansa sinulle kateellinen?
- Juu

19. Uskotko, että yksinäiset ihmiset ovat inhottavia, koska kukaan ei ole heidän kanssaan?
- No kai se noinkin on joskus

20. Mistä tekemästäsi asiasta olet kaikkein ylpein? Miksi?
- Kauhee kysymys... kai sitä on tullu koulun penkillä istuttua mukavasti

21. Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? Mitä?
- En mä nyt tiedä ainakaan yhtäkkiä

22. Ovatko miehet koskaan kommentoineet pukeutumistasi? Miten?
- Hmm, ei ne yleensä, enemmän ne kommentoi muuten ulkonäköä

23. Mitä ajattelet, jos näet jonkun minihameessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa?
- Kukin tyylillään...

24. Mikä saa sykkeesi kohoamaan?
- Monetkin asiat

25. Onko sinun helppo antaa muille ihmisille anteeksi?
- On kai

26. Mitä teet, jos kesken keskustelun syntyy hiljainen hetki?
- Odotan että se menee luonnostaan ohi

27. Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi?
- Ei oikeastaan mitään

28. Hyväksyisivätkö/hyväksyvätkö vanhempasi, jos polttaisit tupakkaa?
- Ei kai ne tykkäis

30. Mitä pesuaineita/shampoita yms. käytät suihkussa?
- No mitä millonkin

32. Mitä kasviksia ja hedelmiä olet syönyt tänään?
- Olenko mä syöny?

33. Mikä on järkyttävin kuulemasi iskurepliikki? Toimiko se?
- No kai se on se että heeei, eikö me oltukin samassa koulussa... varmasti oltiin..

34. Mainitse yksi hetki, joka jäi viime vuodesta mieleesi?
- Viime vuodesta... no kihlaus

35. Ärsyttääkö joku julkisuudenhenkilö sinua? Kuka ja miksi?
- No kai joku...

36. Harrastatko riittävästi liikuntaa?
- En varmaankaan (lupaan kyllä korjata kevään tullen)... =oD

37. Oletko koskaan juonut alkoholia niin paljon, että sammuit?
- Olen

38. Antavatko vanhempasi sinun järjestää bileitä kotona?
- =oD

39. Mitä tilasit viimeksi Internetistä vai etkö tilaa Internetistä lainkaan?
- En muista

40. Mitä kiusausta sinun on vaikea vastustaa?
- Mitäh... pitäskö niitä vastustaa?

41. Onko sinua koskaan petetty seurustelusuhteessa?
- On

42. Lähetätkö joka ilta jollekulle hyvän yön toivotuksen tekstiviestillä? Kenelle?
- En

43. Mitä lääkkeitä olet käyttänyt viimeisen vuoden aikana?
- Särkylääkkeitä, vahvempia kipulääkkeitä, mielialalääkkeitä, sitten niitä jotain astmalääkkeen tapasia... esim

44. Katsotko usein romanttisia elokuvia vai ovatko ne mielestäsi turhauttavia?
- Ei ole kyllä nyt tullu hirveesti katottua

45. Luotatko helposti uusiin ihmisiin vai vaatiiko luottamuksen syntyminen aikaa?
- Yleensä luotan aika hyvin

46. Tekeekö raha onnelliseksi?
- Raha ei tee onnelliseksi mutta se rauhottaa kummasti

47. Ymmärrätkö miksi niin monet hehkuttavat Twilight-elokuvaa?
- En edes tiedä leffasta muuta kun nimen

48. Loukkaannutko, jos sinua sanotaan teiniksi? Miksi?
- No en, onhan se jokaisen oma asia jos pitää 26 ikästä teininä

49. Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Jos et, miten haluaisit sen muuttuvan?
- Kuka nyt olis ikinä täysin tyytyväinen elämäänsä. Ainahan sitä jotain vois muuttaa...

50. Osaatko nauraa itsellesi vai suhtaudutko itseesi totisesti?
- Kai mä osaan, jotensakin

IkäväLauantai 04.04.2009 00:33

Mun on ikävä kaikkia mun entisiä kavereita. Siis sellasia joita on ollu tässä Porissa asuessa alkuaikoina. Ei ole vaan tullu nähtyä eikä pidettyä yhteyttä pahemmin. Mistä se johtuu että se parisuhde jotenkin aina tuntuu estävän sen yhteydenpidon kavereihin?
Tulkaa tyypit takasin, mennää kahville, ajelemaan, häröilemään, löl. =o/
No semmosta se elämä on.
Viikonloppu tuli taas ja ensi viikolla ei sitten enää laiskotellakaan.
Sellasia tänään...

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.04.2009 20:20

On ilta taas
ja mä yksin kävelen
tämän puiston halki kerran kuljettiin
haaveita vain
eihän meillä silloin muuta ollutkaan

On ilta taas
ja mä melkein kuulen sen
kuinka askeleesi hiekkaan kahahtaa
haaveita vain
niihin uskottiin me tuskin kumpikaan

Katulamput polttaa yöhön aukkojaan
sinä heität pienen kiven ikkunaan
on kaikki niin kuin ennen
kun me hetki jutellaan
taas kahdestaan

Yö pitkä on
suloinen niin se olla vois
jäisit etkä kiiruhtaisi pois
yö pitkä on
kumpikin meistä tuntee sen
yksinäisyyden

Mä en kestä enempää
kuule pyyntö tää
ja sano että jäät

On ilta taas
sinun ootan saapuvan
sua ootan vaikka luulen ettet jää
haaveita vain
sydän tahtoo niitä yhä elättää

Katulamput polttaa yöhön aukkojaan
sinä heität pienen kiven ikkunaan
on kaikki niin kuin ennen
kun me hetki jutellaan
taas kahdestaan

Yö pitkä on
suloinen niin se olla vois
jäisit etkä kiiruhtaisi pois
yö pitkä on
kumpikin meistä tuntee sen
yksinäisyyden

Kuinka monta yötä tuhlataan
kun me harhaillaan
vaik' yhteen kuulutaan

Yö pitkä on
suloinen niin se olla vois
jäisit etkä kiiruhtaisi pois
yö pitkä on
kumpikin meistä tuntee sen
yksinäisyyden

Suloinen niin se olla vois
jäisit etkä kiiruhtaisi pois

Kumpikin meistä tuntee sen
yksinäisyyden

Mä en kestä enempää
kuule pyyntö tää
ja sano että jäät

=oDKeskiviikko 01.04.2009 14:01

Aprilliä, syö silliä ja juoppas vielä kuravettäkin päälle
1. Are you ready to rock?
Yeeaaaaahh

2. Fasu- vai Fanipala?
Fanipala, vaikka molemmat kelpaa kyllä

3. Järkytyitkö Heath Ledgerin kuolemasta?
Enhän mä edes tienny kuka se on

4. What would Jack Sparrow do?
Dunno

5. Millä tunnilla olit viimeksi koulussa?
Ei voi muistaa

6. Uskotko keijuihin?
Hmm... no en mutta olishan se kiva ajatus että niitä olis tuolla jossain

7. Miksi taiteilijoilla on alkoholiongelmia?
Raskas työ vaatii raskaat huvit

8. Onko Nightwish poppia?
No lähemmäs poppia varmaan menny mutta ei se silti poppia ole

9. Kettu vai kuttu?
Kettu

10. Tiesitkö, että Jyväskylä on Suomen 7. suurin kaupunki?
Ehkä juu aavistelin jotain ton tapasta

11. Mitä ruumiinpiirteitä olet perinyt vanhemmiltasi?
Äitiltä yleisen pyöreyden ja punaset posket, iskältä hiuslaadun ja ja ja... emt

12. Entä mitä luonteenpiirteitä?
No tuota tuota... en mä oikein tiedä

13. Kelle puhuit viimeksi?
Tontsalle

14. Kenen kuvia kävit viimeksi kyyläämässä?
Jonkun satunnaisen

15. Possu- vai Berliinin-munkki?
Berliinin

16. Paras Disney-pahis?
Onhan ne kaikki hyviä...

17. Paras Abban biisi?
Gimme! Gimme! Gimme! (A man after midnight)

18. Miltä sinusta tuntuisi, jos lakkapari tanssisi tangoa kielesi päällä?
Häh?

19. Onko Lappi tylsä paikka?
No ei todellakaan ole

20. Voisitko asua vuoden Siperiassa?
No voisin kai, olishan se kokemus

21. Minkä bändin oot nähny viimeksi livenä?
> Voi apua... viime kesänä rmj:ssä niitä tuli nähtyä

25. Mitä järkeä on syödä Risifruttia, kun voi syödä lämmintä riisipuuroa?
Risifrutti on nopeempaa ja makeampaa

27. Mikä on kesän -09 kohokohta?
Se jää nähtäväksi... ... ...

29. Missä ovat pulujen poikaset?
Kai ne jossakin on niin ette niitä huomaa

31. Ketä/keitä arvostat eniten?
No monia läheisiä ihmisiä ja sitten kaikkia pelastuslaitoksen ihmisiä ja lääkäreitä

32. Olisitko mieluummin muinainen egyptiläinen vai maya-intiaani?
Intiaani! Tai Egyptiläinen!

34. Varjosusi, 7 Days to the Wolves vai Tanssii susien kanssa?
Millähän perusteella noista pitäs valita

36. Miksei kukaan pidä tummasta suklaasta?
Se on liian vahvan makusta

37. Ovatko kaikki ruotsalaiset homoja?
Ei, on siellä tietääkseni naisiakin vai mistäs ne sitten lisääntyy.

39. Kumpaan matkustaisit mieluummin, Grönlantiin vai Madagaskarille?
Madagaskarille

41. Minkä värinen on sinua lähinnä oleva kirja?
Sininen

43. Meneekö aika tällä hetkellä liian nopeasti vai hitaasti?
Miten sen ottaa. Kai se liian hitaasti just nyt

44. Inhositko pienenä Pihlaja-karkkeja?
En

45. Voisitko olla kasvissyöjä?
En

46. Osaatko puputtaa?
Siis mitähäh?

47. Oudoin asia, mitä olet tehnyt jossain unessasi?
Ei oikeestaan unissakaan mitään pahkapäätöntä yleensä tule tehtyä

48. Vill du gå till snigelfarmen?
Vad menar du?

49. Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi kokonaan?
Pelastajat

53. Kumpi on hirveämpää, punnertaminen vai leuanveto?
Leuanveto

55. Paras Disney-prinsessa?
Ariel, Belle tai Aurora

58. Onko sinulla mielikuvitusystävää?
Ei =o(

59. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
Tontsan opettajan

61. Oletko koskaan onkinut?
Olen, ja se on kivaa

64. Jos enkeli lankeaa, poltetaanko sen siivet?
Ei

65. Viilteletkö?
En

66. Oletko nähnyt autoa, jonka rekisterinumero on 666?
Olen

69. Minä vuonna äitisi on syntynyt?
1954

70. Paras maku, minkä tiedät?
Toffee ja suklaa ja suolaset jutut

73. Mitä tapahtui vuonna 1918?
Esim. Suomen sisällissota alkoi. Robert Wadlow (maailman pisin ihminen), Ella Fitzgerald, Ingmar Bergman ja Nelson Mandela syntyivät. Nikolai toinen tsaariperheineen teloitettiin.

74. Onko otsatukka out?
Mä en oiken tiedä noista muotihömpötyksistä

76. Oletko lemmenkipeä?
Tuleehan sitä kipeäksi vähemmästäkin

77. Missä villiruusut kasvavat?
Kasvaahan niitä Suomessakin

78. Omistatko tohvelit?
En, tossut kylläkin

80. Järki vai tunteet?
Molempia sopivassa suhteessa

86. Lempisoittimesi?
kitara

87. Oletko seissyt jonkin talon katolla?
Olen

88. Rakastatko kirjoja?
No tykkään kyllä

90. Yritätkö olla ekologinen ihminen?
En kovin...

92. Kuinka monta päivää on syntymäpäivääsi?
19

93. Miksi koulukuvat ei onnistu koskaan?
No eihän sitä saa huonosta kohteesta hyvää kuvaa. Kai ne muilla onnistuu

95. Narskutteletko hampaita öisin?
En mutta mies tekee sitä munkin edestä ja siinä meinaa välillä mennä järki

98. Onko pitkäperjantai pitkä päivä?
Ei sen pitempi kuin muutkaan

100. Mitkä ovat viimeiset sanasi?
Sitäpä en tiedä vielä, heheee... hah.

Soriii, ei mulla oo nyt muutakaa... enjoyPerjantai 27.03.2009 01:05

1. Mikä erityinen piirre tekee sinusta hyvän ystävän?
- Kai mä kuuntelen.

2. Minkä kulttuuriryhmän edustajaan olet aina halunnut tutustua? Miksi?
- Intiaaniin

3. Mitä hyvää torjutuksi tulemisessa voi mielestäsi olla?
- No jos olisikin tehny virheen niin pareehan se sillon on jäädä ilman

4. Oletko koskaan onnistunut sukeltamaan uima-altaan päästä päähän?
- Olen kai

5. Kihartuvatko hiuksesi kun olet käynyt suihkussa ja kuivaat hiuksiasi?
- Ei

6. Kenen kanssa haluaisit juontaa lempiradiokanavallasi yhden päivän?
- Hmm... Madventuresin Rikun =oD

7. Onko/olisiko sinun helppo antaa pettämistä suhteessa anteeksi?
- Se onkin hyvä kysymys. Kai se riippuu vähän mutta yleensä ottaen en kai kovin kevyesti ottais

8. Jos sairastuisit syöpään, mikä syöpä se luultavimmin olisi?
- Varmaan rintasyöpä tai kohdussa jylläis

9. Ajatteletko koskaan, että muiden ikäistesi pitäisi aikuistua?
- Tulee juu joskus mieleen, toisaalta melkeen kaikilla luokkakavereillakin jo useampia muksuja...

10. Mikä on tähän mennessä ollut elämäsi paras vuosi?
- En osaa sanoa... 2003? 2004? 2005?

11. Harrastatko/teetkö jotain yksin, mihin kaverisi eivät halua osallistua?
- En taida harrastaa. Tai no ei ne ehkä kaikki halua laulaa

12. Osaatko luetella kaikki Suomen presidentit?
- En

13. Onko eutanasia mielestäsi oikein vai väärin?
- Kakspiippusia juttuja... mutta yleensä en kannata

14. Oletko koskaan kokeillut/noudatatko nykyisin jotain erikoisruokavaliota?
- Aina olen syöny mitä on mieli tehny ja sen kyllä huomaa

15. Millaiset mielipiteet saavat sinut suuttumaan? Miten osoitat suuttumustasi?
- Sellaiset mielipiteet joissa puolustetaan jotakin luonnotonta / väärää. Ja yleensä se että mikään ei enää nykyään voisi olla väärin, kaikki täytyy hyväksyä ihmisten henkilökohtasina valintoina. Lähinnä osotan sen sitten semmosella yleisellä jäkätyksellä

16. Oletko joskus tupakoinut/juonut alkoholia tehdäksesi vaikutuksen johonkin ihmiseen?
- Olen

17. Mikä on turhamaisin kauneusrutiinisi? Aiotko luopua siitä?
- Meikkaus, enkä ajatellu kokonaan luopua

18. Mikä syntymäpäivistäsi on jäänyt sinulla parhaiten mieleen ja miksi?
- Varmaan se kun mun synttärikakulle ei ensin tullu ketään ja sitten pistin poikki silloisen poikakaverini kanssa

19. Tuskailitko/tuskailetko joskus siksi, ettet seurustellut/seurustele?
- Joo, olen tuskaillut

20. Milloin kaipaat hiljaisuutta?
- Tasasin väliajoin melun ja musiikin välissä

21. Nauratko/nauroitko muille ihmisille, jos he epäonnistuvat liikuntatunnilla?
- En, olen ite vielä huonompi

22. Mitä laukkusi/reppusi sivutaskuista löytyy?
- Avaimet, lompakko, kuitteja

23. Onko lapsityövoima mielestäsi oikein? Miksi?
- Ei se ole koska aikuiseksihan tullaan vain niin että saadaan ensin olla lapsia

24. Onko sinun helpompi löytää ihmisistä positiivisia vai negatiivisia puolia?
- Molempia varmaan yhtä helppo

25. Minkä hyvän teon haluaisit tehdä, jos sinulla olisi rajattomasti aikaa tai rahaa?
- Rajattomasti? No sitten voisin lopettaa afrikan köyhyyden (vaikkei siellä joka paikassa köyhiä ollakaan), selvittää lähi-idän ja amerikan jutut ja sen semmosta

26. Minkä neuvon antaisit ujolle ystävällesi, joka ei ole kertonut tunteistaan ihastukselleen?
- Pitää itse miettiä mistä voi jäädä paitsi jos ei uskalla avata suutaan, ei se keneltäkään muulta ole pois kuin itseltään.

27. Ihannoiko nyky-yhteiskunta mielestäsi liikaa laihuutta?
- No joo, sen huomaa vaatekaupoissa.

28. Ovatko vanhempasi koskaan pitäneet sinulle seksivalistusta?
- Ei muistaakseni pitäneet

29. Voisitko mennä stylistille, jos saisit uuden tyylisi ilmaiseksi?
- Joo, totta maar

30. Oletko enemmän itsenäinen vai muista riippuvainen?
- Riippuu niiiiin asiasta

31. Muistatko koskaan ystäviäsi, vaikkei siihen sen suurempaa syytä olisikaan?
- En tiedä. Kertokaas se mulle

32. Säästätkö erilaisista tapahtumista jääneet pääsyliput, rannekkeet tms.?
- Joskus

33. Voisitko seurustella ystäväsi ex-kumppanin kanssa?
- No miksen, eikö ne exät ole vapaata riistaa, oli ne sitten kenen exiä tahansa. En ole koskaan tajunnut että miksi se loukkaisi mua jos kaverini alkaisi olemaan exäni kanssa.

34. Mistä ammateista olet elämäsi aikana haaveillut? Haaveiletko niistä enää?
- Kaikenlaisia juttuja on tullu mietittyä, mutta eiköhän se ole jo melkeen ohi

35. Milloin viimeksi puhuit pahaa jostain ihmisestä? Kadutko asiaa?
- En muista. Saatanhan mä naputtaa ihmisten käytöksestä, mutta en kovin pahalla koskaan

36. Minkä makuista huulirasvaa käytit viimeksi?
- Jotain marjan makusta se tais olla

37. Kenen läheisesi silmin haluaisit nähdä itsesi yhden päivän ajan?
- Monenkin

38. Mistä mausteista pidät?
- Currysta, tavallisesta suolasta, sipulista, kanelista

39. Millaisella tavalla nuorten henkistä pahoinvointia pitäisi käsitellä?
- Enemmän ammattilaisia käsittelemään niitä. Vanhemmat jutelkaa enemmän muksujenne kanssa. Aikuiset, yrittäkää pitää huolta nuorista, olkaa kiinnostuneita.

40. Mistä aiheesta voisit julkaista sata ja yksi vinkkiä – kirjan?
- Miten kuluttaa aikaa netissä

41. Mikä fiktiivinen rakkaustarina on jäänyt mieleesi parhaiten ja miksi?
- Pari kirjaa jotka luin teininä on jääny mieleen, molemmat kotimaisia. Toisen nimi oli muistaakseni Tahdon ja toisen Tuliset siivet. En oo varma menikö ne oikein

42. Mikä harhaluulo sinusta on ihmisillä, jotka eivät tunne sinua?
- Että olen nuorempi mitä oikeesti olen

43. Mitä asiaa kaipaat (ei ihmistä)?
- Hmm. Paljon, paljon asioita

44. Miten sisustaisit huoneesi, jos rahaa olisi rajattomasti?
- Paljon valkosta, ehkä vähän pinkkiä tai sinistäkin

45. Kuka viimeksi koski sinua (sinua ei lasketa)?
- Tontsa

Eniro 0100100, miten voin auttaaTorstai 26.03.2009 00:23

Laitettiin sitten tänään työvalmentajan kanssa työhakemukset Eniroon ja Fonectaan. Kauheeta kun niissä hakemuksissa pitää kehua itteänsä, tuntuu että mahtaneeko kaikki sanottu edes pitää paikkaansa. =oD
Eipä tässä sitten muuta tänään, ahkerasti olen pelaillu tota yhtä peliä x-boxilla.
En osaa nyt laittaa tähän mitään järkevää...