IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Klaara vappen vaanKeskiviikko 02.05.2012 02:08

Olipas se sitten vappu.

Lähdin kaupunkiin eilen siinä puoli kahden jälkeen, ja siellähän se bestis sitten jo odotteli. Ostin muutaman paidan ja sitten syötiin, käytiin jätskillä ice-cream housessa jossa ei enää edes pingviinejä saanu. Sitten tivoliin, jossa tuli otettua muutamat mukavat kyydit. Sieltä taasen sopivasti Bar Outo ja avajaiset. Shamppanjat juotiin ja muutamat drinksut, ja todettiin että tämä on nähty. Siirryttiin Havanaan ja sinne tuli sitten jo muutakin seuraa. Kymmenen aikaan Cabaan, mikä olikin sitten täynnä kun sillipurkki. Ei siellä oikeen olostaan nauti kun eteenpäin ei pääse, ketään ei löydä, koko ajan tönitään, musiikki halkasee pään ja kaikki on viinasta tahmeeta ja lasinsiruissa. Huhheijaa. No mun prinsessaiseni sitten joi vähän liikaa, ja sempä johdosta hänet sitten ohjattiinkin Cabasta ulos. Päädyttiin sitten baarikaappiin. Siellä ne kaikki murisi ja örisi mustissaan. Eipä tarvi sinnekään enää varmastikaan eksyä. No, siellä kuitenkin saatiin tutut kokoon. Erottelin riitapukareita ja saatiinhan siitä sitten kaikki turvallisesti kotiinkin.

Tänään on ollu tietty vähän puolituinen olo taas, mutta kaipa se tästä. Hyvä ilma oli kävellä kaupunkiin ja takasin kun piti käydä siwassa. Kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen tuskin ihan aikasin uni tulee mutta ei kai tuon sitten väliäkään...

Semmonen vappu se

Että semmosta...Maanantai 30.04.2012 01:27

Tänään olen ollu vaan tässä kotosalla ja nauttinu aurinkoisesta kelistä, partsin ovi raollaan ja ikkunat auki. Kyllä se kesä tästä alkaa. Huomennahan se vappukin sitten jo on. Siivoilin ja lueskelin ja semmosta. Tarvii nyt sitten kattoa mitäs huomenna tapahtuukaan. :D

Simmottinen lauantaiSunnuntai 29.04.2012 02:15

Tämä päivä vierähtikin sitten lähes kokonaan Pihlavassa parhaan kaverin luona kyläillessä. Lähdin sinne aika pian herättyäni ja aamupalan syötyäni. Siellä sitten vähän mittailtiin ja soviteltiin ja saatiin minun suuren päivän puku alulle. <3 Käytiin kebabilla ja sitten kaupasta hakemassa tarvikkeita ja tehtiin pirtelöt. Kisuja ja koiraa tuli siliteltyä ja illemmalla sitten takasin kotiin. Bussimatkalla tuli kuultua kaikenlaista juttua takanani istuvilta teiniprinsessoilta, huhheijaa... mutta nyt kohta varmaan nukkumaan ja huomenna vappusiivous. :)

No niinLauantai 28.04.2012 02:51

Se oli sitten siinä. Viimenen päivä töissä meni silleen ihan mukavasti, ja sääkin on ollut tänään aika... metka. Aamulla oli pilvistä ja tihkutti, alkuiltapäivästä paistoi aurinko kesäisesti siniseltä taivaalta ja seittemän jälkeen kuin taikaiskusta mustat pilvet taivaalle, ja kevään ensimmäinen ukkonen. Ja mieletön kaatosade joka tuli alas osittain rakeinakin. Mutta ukkonen <3

Pöllö olo silti, väsyttää niin vietävästi mutta aamulla saa nukkua piiiiitkäääään. :D Ihanata. Kirjottelen lisää huomenna.

3 days (grace)Keskiviikko 25.04.2012 00:47

Töissä oli tänään mukavampi päivä. Harmitti vaan kun puolen päivää oli niin synkkää ja pilvistä. Koko ajan meinaa sataa ropistakin, kai ne on niitä kevätsateita.

Kolme päivää siis töitä jäljellä ennen vappua. Kaverin kanssa tehtiin jo vähän niinkun suunnitelmat vappuaatoksi. :D Vaikka tänään se odotteleekin se kaverini vielä ikäviä uutisia. :(

Miehelle en voi edes soittaa kun sen velipoika on pölliny siltä puhelimen käyttöönsä. Voi elämä.

Ei kai tässä, luultavasti vappuna tuleepi enempi kirjoteltavaa...

Yrittää tehä kevättä...Tiistai 24.04.2012 00:49

Jooh, vähän lämpösempää ilmaa on sentään pidellyt jo mutta satelee vaan. Töissä oli tänään kaikenlaista ja lääkärissäkin kävin välillä. Enkä tiedä mikä siinä on että mulla tuppaa olemaan aika metkoja nuo lääkärireissut... No, selän avuksi suosittelivat että pitäs alkaa käymään salilla. Jaa mää vai...

Noh, neljä päivää vielä ja sitten on tuossa paikassa tältä osin hommat tehtynä. Kun jaksais... no vappu häämöttää, pakko jaksaa.

Ps. Olisko kilppari hauska lemmikki? :DDD

Kesä kesä kesäSunnuntai 22.04.2012 22:25

Kai se sieltä tulee. Flunssa antaa jo periksi, nenu vuotaa kyllä vähän vieläkin ja yskää on mutta parempaan päin vaan. Kaupassa kun kävin niin huomasin että siellähän oli suorastaan teepaitakeli. Kyllä niin lämmintä touhua oli se kävely kauppakassien kanssa että huhhuh. :D

No eipä siinä, uniani ihmettelen edelleen. Huomenna pitäs olla töissä puoli viiteen asti. Vappuna vois kävästä vähän viihtymässä... kaipa tässä taas nämä tärkeimmät

Flunssa, why u no goneLauantai 21.04.2012 02:07

Kauheeta nukkumista nämä päivät. Yöllä nukun ja päivällä nukun. Ja kun nukun päivällä, sillonhan vasta häröjä unia kattelenkin. Kun vaan tietäs mitä ne unet aina tahtoo sanoa, ja ketä ne kaikki ihmiset niissä on. Olen lukenut jostain, että kaikki ihmiset joita me unissamme nähdään, me on nähty joskus myös oikeasti. Vähintään kadulla ohimennen kolme sekuntia. Että aivot ei kehittele meidän uniin mitään olemattomia ihmisiä ja henkilöitä. Tiedä häntä sitten.

Henki kulkee jo jotenkin mutta yskä on kova edelleen. Mitähän sitä huomenna uskaltais tehdä? Kai sitä edes jotain.

Semmosia...

Paljon onnea vaan minäPerjantai 20.04.2012 00:49

Joo, ehkä kaikkien aikojen mitäänsanomattomimmat synttärit. Mutta hei, kerrankos sitä flunssassa kotona ihan rauhassa ollaan, vaikka sitten vanhetaankin. No jos olo antaa periksi niin viikonloppuna vois jo jotain tehdäkin.

No nyt olen siis 29 ja kai tässä täytyy alkaa valmistautumaan kolmenkympin kriisiin...