IRC-Galleria

Tänään laitoin hakemuksen kouluun Tampereelle ja huomenna olis haastattelu ja jos se menee hyvin, myös ensimmäinen koulupäivä... tai kouluilta pikemminkin. Lähiopetus kun on iltasin. Eli onneksi ei yhtään nopeammalla tahdilla asiat etene... kun muuten vaan. Yritän käsittää. Eli huomenna ihan ekaksi soittamaan työkkäriin että kouluun meno on varmasti suunnitelmassa, toivottavasti sen saa puhelulla hoidettua. Sitten mahdollisimman pian asuntohakemus vaan sisään, ja sitten onkin ihmetteleminen että milläs sitä muutetaan. Muuttofirma, ja kuka maksaa?

Noh, huomenna sitten Tampereelle aamulla ja iltapäivään asti aikaa haahuilla siellä itekseen. Sitten jos kouluun tosiaan käy tieni niin illalla myöhään vasta takasin kotona... tulee pitkä päivä ja luulis sitten unenkin tulevan. Ja ehkäpä myös näen reissussa jotain missä simmu lepää... toivon toivon toivon...

No, näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pian nuggumista yrittämään...


Iloinen opiskelijaelämä kutsuu taas...

Äitillä tuli käytyä kylässä ja oivoi sentään... kyllä se nyt on jo niin täysin autettava. Ei piristä ajatella sitä asiaa mutta minkäs tälle voi. Yritin vähän edes auttaa minkä pystyin.

Sähköpostissa oli paljon työjuttuja, vissiin Tampereella löytyis töitä aika hyvinkin... ja sainhan mä tänään puhelun että kouluunkin vois hakea. Kaikenlaista vaihtoehtoa tarjolla... Saas nähdä miten tässä käy. Paljon on vielä tahittavana ennenkun minä asun Tampereella.

Njooh, sen veran väsy olo että varmaankin kohta nukkumaan... jos tätä suhteellisen hiljasta aikaa yheltä taholta ei nyt enää kauaa jatkuis, tai sitten se on vasta alkanut. Hmh... :o/

Hiljanen päivä ollut. Siivoilua lähinnä. Lämmintä oli, vaikkei niin kuumaa kuin eilen. On ollut taas aikaa ajatella kaikkea kun en missään edes ollut. Huomenna aamulla sitten äitilään ainakin yhdeksi yöksi.

Mitähän tässä sitten muuta... eipä ole tästä päivästä paljoa mitään sanottavaa... ellei nyt sitten vielä puhelin pärähdä tai naamakirja älähdä, sitä odotellessa...

Kesä päätti sitten päästää vielä jonkunlaisen kuolinhuudon ja loppukirin, sen verran kuuma päivä meinaan oli tänään että en toista muista. Onneksi nyt jo viilenee iltaa kohti.

Eilen illalla sain vielä kuulla sellasia sanoja joita juuri halusinkin... Voi itku kun en kestääääää. :D Ei muuta kun odotan, odotan...

Ensimmäinen työhakemus lähti uuteen kotikaupunkiin tänään ja lisää pitäs lähetellä tässä viikonloppuna varmaan. Ja asuntohakemuksia kanssa. Voe elämä... kuka tulee sitten muuttoavuksi?

Anyway, Valtakunnassa kaikki erinomaisesti <3 <3 <3

Tänään kaupungilla kaverin kanssa, hauskaa oli. Kai se oli semmosta pientä terapiaa ja rentoutumista molemmille. Laatuaikaa. <3

Hiljakseen asiat alkaa tosiaan rullailemaan, ja tuntuu sellaselta että eiköhän tässä tavalla tai toisella kaikki järjesty niinkuin pitääkin. Työkkärissä kävin ja tietenkään siellä ei ole ensi viikollakaan paikalla se ihminen ketä tarvisin, joten ammatinvalinta-urasuunnittelun päivystykseen ensi viikolla. Ja se reissu. Nääsvilleen.

No, sunnuntaina pitäisi mennä äitiäkin katsomaan, ei ole nyt sitten enää paljoa aikaa jäljellä varmaankaan... :((( Mutta onneksi pääsen nyt kun se on vielä kotonansa.

Huomenna perjantai ja kotihommia.

Tässähän se tämäkin päivä meni. Miettiessä ja ihmetellessä. Tiirailin netistä vähän tietoja ja huomenna jos kävis taas työkkärissä tiedustelemassa että mitä mieltä ne on mun suunnitelmista. Ja sitten se semmonen pikku reissu mahdollisesti ens viikolla... ja siihen reissuun laitan paljon toivoa... ...

Tänään oli kuuma päivä. Vielä vähän masukin kiukuttelee, en tiä pitäskö vielä heittää buranaa huiviin.

Tää on melkein liikaa mulle... tekis mieli kiljua. Tää on niin tyhmä tilanne, enkä voi muuta kun heittää itteni likoon ja toivoa että lopputulos on toivottu.

Janottaa kovasti vieläkin... kylmä vissy roks.

Joo-o. Suunnitelmia taas. Näköjään sitä on vaan jotakin tarpeeksi pahasti haluttava että innostuu oikeasti jostain. Ja kyllä mä tulen varmaan tarvimaan vähän kaverien apuakin, toivottavasti kaikki järjestyy. No, katsotaan sanoi lääkäri... huomenna vähän alottelemaan projektia ja pyörät pyörimään. Kirjottelen sitten kyllä paremmin.

Mitähän muuta tässä voisi sanoa... eipä kai paljon mitään uskalla. Mutta kun että tästä tulee pitkä ja tuskanen tie, mutta itepähän valitten.

Syksy meinaa jo tuoksua välillä ulkona. Pihlajanmarjat on niin maan punasia ja lehdetkin on puissa jo sellasia "tummuneen" vihreitä eikä sellasia kesäsen heleän vihreitä. Veikkaan ettei monia päiviä tarvi odotella kylmiä öitä ja kellertäviä lehtiä.

Että semmosta... Reissu pääkaupunkiseudulle oli sitten jo erikoinen... erikoisessa seurassa ja erikoisissa paikoissa. Ja minkäs tälle taas voi... olen minä enkä muuksi muutu. Taas mua viedään ja vaikka tiedän ettei tämäkään ole yhtään sen erilaisempi ja parempi välttämättä kun ne muutkaan... heikottaa silti kummasti.

Noh, kunhan tästä taas kuntoon tulen niin täytys alkaa hoitelemaan noita koulutus-asioita ja niin poispäin. Kai tässä sitten taas huomenissa kirjottelen lisää kun on nyt taas niin väsy, tätä se reissaus ja tämän oman kropan tila teettää...

Tämmöstä

Yleensä nää jutut on niin ennalta-arvattavia... mutta tätä en kyllä odottanut. Tämä lauantai meni niin ihmeellisellä tavalla ettei paremmasta väliä... no kaiken jälkeen olen nyt täällä Espoossa missä vietetään huomenna synttäreitä, ja puhelimeen ei tarvi pahemmin enää suomea puhua... onneksi ei mitään koskaan tapahdu. Kirjotan myöhemmin lisää kun nyt ei väsyksissä osaa edes kuvailla...

I loved you. I admit that I didn't always trust you, but I tried. You always gave me something to wonder about, you didn't make it easy. I still loved you.

I used to tell my myself and my friends that the reason I don't understand you is that you are not good at explaining things. And I told everyone that it does not necessarily mean something is wrong. I wanted to believe so myself. I wanted to believe it so bad.

I forgave you so much. I forgave everything I saw, everything you put me through. Because I loved you. I tried to forget, for our sake. You never made that easy either, but I swear I tried.

The way we broke up made me feel that I had done so much wrong myself, because you still kept explaining things in your own, strange way. So did I. The way started acting then made me so afraid. I was so scared that you had found someone, someone you like more and better than me. I did my everything to get closer to you again, because I had started regretting of letting you go. I was so happy when you said that don't worry, I will come and see you. You even said that you love me too. That gave me some comfort. I kept telling myself that nothing can be wrong, soon we will sort things out. I even hoped we could make everything work again, because I really wanted that.

Today I found out that you have dated another girl for a week now. I really can't even explain how I feel. I hope you are very, very happy with the way you have chosen to go, because you hurt me. You hurt me more than anyone has ever hurt.