IRC-Galleria

Njahas, tänään se sitten tapahtui. Sain ensimmäisen sijaisuuden viime vuoden huhtikuun jälkeen. Kaksi päivää pitäs olla tuolla Kiertokadulla. Kai se ihan kiva on. :) Huomenna eka päivä.

Eilinen meni sitten Turussa, äitiä autellessa. Taksi tuli pian sen jälkeen kun olin äidin luo päässyt, sitten äiti ja tavarat kyytiin ja kohti Turkua. Siellä sitten muutaman tunnin olin äidin apuna, laitoin tavaroita paikoilleen ja kävin kaupassa. Järkyttävä päänsärky iski sitten kun en paljoa mitään ehtinyt syömään enkä juomaan koko päivänä. Puolikuolleena sitten kotiin, ja onneksi buranaa otettuani ja sänkyyn mentyäni alko olo helpottamaan. Kai sitä nytkin pitää kohta petiin mennä kun aamulla olis kaheksalta oltava siellä päiväkodissa. Ja ylihuomenna 07.15. Hui. :D

No, kyllä se nyt niin on että mun on alettava ettimään Turusta asuntoa. Kyllä on päästävä lähemmäs äitiä.

No semmosia

Mitäs tässä tänään... no sisko sieltä soitteli että ovat nyt alottaneet äidin muuton. No minäpä menen sitten maanantaina jatkamaan ja äiti pääsee uuteen kotiinsa. :) Toivottavasti se piristää sitä, nyt on kovn surkeana.

Lauantai-aamun kunniaksi oli aivan täydellinen ilma aamulla käydä koiran kanssa lenkillä, ja hyvä ilma on ollut koko päivän. Käväsin kaupassa ja itekseni ihmettelin taas vaan. Siinähän se päivä on mennyt.

Näinhän sitä päästiin viikonloppuun taas ja helmikuuhun. Ensi kuu onkin sitten jo ensimmäinen kevätkuukausi. Jos vähän aikaa vielä jaksais tätä ilmojen keikkumista.

Kaveri käväsi mulle laittamassa tähen kannettavalle yhen pelin ja Spotifyn, kun en ite saanu sitä laitettua. Herjasi vaan että ei käy, kun yritin Spotifya asentaa.

Sitten mä mietin että tatuointi olis kiva... toinenkin. Vielä kun löytäs mieluisen kuvan. Ehkä se tulee vastaan.

Mitähän huomenna tekis että mainittis...

... vaikkei mitään ihmeellistä kirjotettavaa taas olekaan, mutta ihan periaatteesta. Olen huomannut että tämä on kätevä paikka tarkistaa myöhemmin että mitäs silloin ja silloin elämässä olikaan meneillään.

Tänään kävin kaupungilla, se vähän piristi. Silleen lievästi, semisti niinkun teinit sanoo. Ilma ei kyllä piristä. Plussaa vieläkin ja räntää tulee välillä taivaan täydeltä, juurikaan märempää ulkona ei vois olla. Kassu ei edelleenkään kovin mielellään lähe tuohon säähän.

Mä en tajua tätä... elämä on nyt jotenkin jumittunu paikoilleen. Koko ajan mietin että pitäs ja pitäs, mutta tässä nää päivät vaan menee eikä mitään tapahdu. Kai sitä on pakko mennä työkkäriin ens viikolla ihmettelemään että mitäs ihmettä. Eipä se tällä valittamisella ja ihmettelylläkään parane, mutta kun en vaan yksinkertasesti tiedä nyt.

No, onneksi olen saanut taas jonkunlaisen rauhan kuitenkin tosiaan ja olenhan mä kuitenkin nähnyt että taivaaniskälle on kaikki mahdollista. Pitää vaan kädet ristissä pyytää että viedään sinne missä mun kuuluukin olla.

Pikkuhiljaa alkaa rauha tulla mieleen... pikkuhiljaa. Ei kai asioita voi loppumattomasti märehtiä.

Kurjaa keliä tänään, plussan puolella ja jotain loskaa tuli jonkun aikaa taivaan täydeltä tuulen kanssa. Kassu raukkakaan ei edes tahtois lähteä ulos.

Hiljanen tunnelma kotona jatkuu, päivä päivältä. Ja sitten kun sitä suunnittelee että vois edes lähteä kaupungille niin se iskee tällasen ilman. Löl.

Semmosta...

Tässähän tämäkin päivä on menny kattellessa mielenkiintosia videoita youtubesta. Huomenna on pakko soittaa sinne Tampereelle, katotaan mitä siellä sanotaan. Vieläkin mietin että mitähän sitä keksisi että pääsisi irti täältä kotoa. Kai sitä pitää lähteä oikeesti reissuun, tai jotain.

Kiitos ihmiset kun ette jotkut vieläkään viitti ilmotella ittestänne mitään. Tack så mycket.

Mitäs tässä tänään... tuntuu etten pääse tästä fiiliksestä irti. Ei tässä oikein ole mitään järkeäkään, kauhea suru ja ikävä on, mutta kenestä? Mietin vaan tässä kaikkia näitä jotka on kuolleet nuorina ja joilla oli vielä elämä edessä. Vaikka en ite henkilökohtasesti ole ketään menettäny niin kyllä mulla nyt tuska on muutamista tapauksista jotka tiedän tapahtuneen. Taivaassa tavataan...

Huomenna oli tarkotus tehä pikanen Tampereen reissu mutta mutta... saa nyt nähdä sitten. Ei tän olon kanssa jaksais keskittyä mihinkään. Periaatteessa sen asian sais varmaan hoidettua puhelimella ja postia lähettämällä. Katotaan.

On kyllä pakko nyt jotain keksiä jotain piristävää jonkun kaverin kanssa lähipäivinä etten sekoa tänne kotiin. Muutamaa ihmistä ihmettelen kun eivät viitti itestään mitään ilmotella vaikka yritän soitella ja ottaa yhteyttä.

Elämä on...

Eilen ja tänään olen miettinyt, miten moni nuori lähtee täältä liian aikasin ja liian turhaan. Miten monta äitiä, isää, siskoa, veljeä ja kaveria jää kaipaamaan. Miten suuri tuska jää, miten sanoinkuvaamaton ikävä. Se on väärin inhimillisestä näkökulmasta katsoen. Ei voi ymmärtää niitä tutkimattomia teitä ja niitä syitä, joista tuolla jossain ylhäällä päätetään että esim. nyt viisi nuorta ihmistä otetaan pois muutamassa minuutissa, ilman että he saavat sanoa hyvästi läheisilleen. Mä toivon etten koskaan joudu kokemaan niin kovaa tuskaa, mutta kyllähän kai meiltä jokaiselta joskus joku läheinen lähtee. Yli kolme vuotta tästäkin tapauksesta on mitä nyt eniten olen miettinyt. Miten siellä on kaikki käynyt, joku vielä lähtenyt pelastamaan rakastaan ja ovat jääneet sille tielleen. Miltä on muista tuntunut katsoa palavaa taloa ja tietää että siellä on vielä nämä nuoret sisällä. Ei voi käsittää, ei. Toivottavasti aika ja nämä vuodet ovat turruttaneet kipua läheisiltä edes vähän. Levätkää rauhassa Naikou, Emilia, Nyben, Vilu ja Joni.