IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

JebouLauantai 16.11.2013 01:05

Mitäs tässä. Viikonlopun alottelua.

Toissapäivänä kävin äitiä taas käyttämässä kaupassa ja sitten sieltä tullessa menin vielä kirjastoon morjestamaan kaveria. En vaan tiennyt että se odotteli siinä seuraa, sillä oli treffit parin amerikkalaisen mormonitytön kanssa. No kai siihen minäkin sitten juutuin, tulipa juteltua mielenkiintosia. Antoivat kirjansakin mulle, mutta jostain syystä nyt tuntuu ettei mun sitä ole kyllä mikään tarvis kuitenkaan lukea.

Eilen kävin uudestaan kirjastossa, hain vähän akvaariokirjallisuutta, kun tuli nyt semmosesta innotuttua. Eihän siinä nyt muuta ole kun että mahtaako tähen mahtua satalitrasta tähen mun kämppään ja kyllähän siihen vähän rahaakin tarvis säästää.

Tänään olen ollut ihan vaan kotosalla, kun viikonlopun saakin sitten luuhata. Huomenna olis tarkotus mennä tutustumaan hellareiden meininkiin, ja sunnuntaina reissu keskisuomeen mummua ja tätiä katsomaan. Katsotaan mitkä itkujuhlat niistä nyt sitten tulee kun tuo äiti on niin herkkä tällasissa asioissa.

Eipä tässä sitten muuta, Traviania pelailen. Ens viikolla taas jotain uutta kai.

Isien päivääMaanantai 11.11.2013 00:47

Siivoilin tänään ja odottelin iskää kylään mutta ei ne jaksaneetkaan sitten tulla. Kattelin voice of kidsin finaalia ja onhan ne jo mukulat nuorina jo melkeen valmiita esiintyjiä. Kaipa tuon oikea lapsi voitti. Tai teinihän se jo lähes.

Tässä illalla kyselin naamakirjassa porukalta, että missä ammatissa ne mut näkisi luontevimmin. Vastaukset ei olleet kovin yllättäviä, mutta kyllä ne kauniit sanat pisti ihan häkeltymään mitä sinne kirjoteltiin.

Jospa huomenna jaksais jo tosiaan ottaa itseänsä niskasta kiinni ja pistää noita paperitöitäkin taas tehden.

TerppaMaanantai 04.11.2013 23:50

Mitäs tässä nyt sitten.

Suhteellisen hiljanen elo jatkuu. Pitäs kai taas jossain vaiheessa taas aktivoitua ja tavata ihmisiäkin. Vaikka tosin...

Perjantai-iltana tuli lähdettyä ensimmäisen kerran tarkastelemaan Turun yöelämää. Kavereita siihen ilmestyi onneksi mukaan pari kappaletta ettei tarvinnut ihan yksin hillua. Fortesta löytyi sitten vähän muutakin seuraa. Kotiin pääsin aamuyöstä ja mikäs siinä, semmonen sopivan rauhallinen halloweenin juhlimis-ilta.

Lauantaina oltiin äidin luona minä, sisko ja sen lapset. Kummityttökin osaa kyllä tuon kiukuttelemisen taidon. :D

Nyt sitten taas viikkoa aloteltu tietenkin vähemmän kohdillaan olevan unirytmin kanssa. Eipä tuo mikään yllätys näillä ilmoilla. Kaipa se taas tästä korjaantuu.

Päivät kuluu...Perjantai 01.11.2013 01:24

Tässähän ne menee. Tänään käväsin taas äitiä kattomassa, sitten syömässä ja kotona aloin miettimään että pitäskö sitä huomenna lähteä pitkästä aikaa viihteelle. Halloween-viikonloppu ja kaikkea. Väkeä voi kyllä olla liikenteessä enempi kuin minä vaan.

Vuokraisäntä kävi putsaamassa ilmastointilaitettakin aamupäivällä ja ja... eipä tässä tänään sen kummempia. Luultavasti viikonloppuna tulee taas kirjoteltavaa, joten siihen asti...

Tämmönen tavallinen päivä taas. Äitiä kävin morjestamassa. Nyt sitten vaan odotellaan syysmyrskyä, Tanskassa jo ainakin tappanut ihmisiä. Pitäisi lähitunteina rantautua tännekin. Kaipa se matkalla laantuu.

Eipä tässä kotona hiljakseen olossa muuta vikaa ole kuin että ehtii kyllä liikaa miettimään kaikkea.

Eipä kai muuta tänään...

Jepulis jeeSunnuntai 27.10.2013 23:35

Eilen sitten oli taas semmonen Helsingin reissu, jäi tällä kertaa kyllä taas aika lyhkäseksi. No kerkisimpähän näkemään siskot ja niiden lapset, kummilikka ja siskonsa olivat oikein nättejä päivänsankareita. Onnistuin kippaamaan kakkupalasen matolle. Takasin tullessa oli onnibussissa aika unelias tunnelma.

Tänään on ollut aika mitäänsanomaton päivä. Ulkona märkää, tuulista ja harmaata, päikkäreillekin vaivuin ja tuntui että joka paikkaan sattuu. Hiljastakin. Kyllä se sitten tässä iltaa kohti vähän parani. Kai maar tällasiakin päiviä sekaan mahtuu kun tämä elo on muuten ollut niin hulinaa. Tekee hyvää vähän rauhottua.

Huomenna sitten taas uuden viikon alotus...

Tänään sitten ajattelin aluksi että pidän kotipäivän. No eipä voi muuta sanoa kun että olipa hyvä eteen pitänyt. Oli vaan semmonen olo että nyt on jostain syystä lähdettävä. No syystä todellakin...

Pääsin siihen torille ja olin menossa hansan pankille päin. Siinä sitten huomioni kiinnittyi ohi ajavaan autoon jonka katolla oli keltaista... ja rekisterinumeroa vilkaisin... ja sitten vilkaisin toisen kerran, jolloin jo pulssini nousi, ja oli pakko katsoa kuskia... BINGO. Treasure found. Lähdin sydän kurkussa miltei juoksemaan toiselle laidalle toria mihin näin sen pysäköivän. Kävelin kohti autoa, se vilkaisi mua päin ja sieltä se hymy tuli. Nousi autosta ulos ja juteltiin joku hetki. No nyt tiedän nimen ja miten sen todennäkösesti löytää kaupungilta. Harmi vaan että kertoi olevansa suhteessa (ylläri ylläri...)

No, semmosta. Pankissa sitten istuin ajatuksissani mutta ajatukset rikkoi erään asiakkaan kovaääninen huuto puhelimeensa. Oli vissiin jonkun sortin aviokriisi menossa. "Jos sää sen .....n kanssa meinaat niin tule nyt ***** hakemaan nuo rojusi pois. ..... on LUTKA, hae se puhelimeen HETI. Niin, sillä ....lla on mun pankkikortti ja se tullaan hakemaan poliisisaattueessa pois. Avioeropaperit lähtee TÄNÄÄN. SINÄ *****n idiootti valehtelet..." ja kun huuto oli jatkunut niin veihän siitä sitten järkkärit rouvan (tulevan entisen rouvan kaiketi) ulos selvittelemään asioitansa.

No, piti vähän hankkia nyt niitä postikortteja että saa huomenna lähetellä ja ei kai tässä kotona muuta kun vähän rentoutumista taas. Liput Helsinkiin on ostettu ja ei kai siinä sitten.

NuuuinKeskiviikko 23.10.2013 22:50

Nyt on sitten mielenkiintosia ja aika upeita päiviä takana. Tulihan se kaveri sieltä Rovaniemeltä asti sitten, perjantaina iltapäivällä oli täällä Turussa. Olihan se jännä tunne molemmin puolin, toisaalta jännäsi molempia ja toisaalta se oli vähän niinkun oltais vasta eilen nähty. Päivien ohjelmaan kuului Aboa vetus, Turun linna, elokuvat (sekä kotona että teatterissa), ruokailuja ravintoloissa, ja lisäksi sain ihanan violetin neuleen inka-kaupasta. Kyllä kelpasi. Musta alkoi tuntumaan että jonkunlaista sukulaissielua siellä on ja outo olo jäi vielä tänäänkin kun sen saattelin taas junaan kotiinsa päin.

No, nyt sitten pitäisi valmistautua pikavisiittiin Helsingin puolella.

Ei kai tässä just nyt muuta...

Jännän äärelläPerjantai 18.10.2013 00:41

Tänään uhrasin taas aikaani äidille. Vettä sateli ja ilma on lievästi sanottuna syksyinen mutta ei kai sitä nyt muuta voi tähän aikaan vuodesta odottaakaan. Kävin äidille hakemassa taas kaupasta jotain. Sitten kun pääsin kotiin oli kello jo taas hyvinkin sen verran että päivä paremmalla puolella.

No huomennahan se harvinaistakin harvinaisempi vieras saapuu sieltä pohjosesta, junalla matkustelee tänne Turkuun kymmenen tuntia. On se tosiaan jännää kun semmosia just ehkä seittemän tai kaheksan ikäsiä on oltu kun viimeksi on nähty. Lapsuuden tuttu tosiaankin. Saas nähdä millanen mies sieltä on kuoriutunut.

Nyt pitäs sitten saada unen päästä ajoissa kiinni. Tänään EN mene omegleen niinkuin eilen, se on virhe jos meinaa ajoissa petiin päästä. Sieltä ei vaan pääse pois, sitä ei vaan osaa lopettaa.

No mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

Nonnih. Eilinen oli tahimista paperiasioiden kanssa, mutta kun en kaikkea saanut tehtyä niin ajattelin että päivä se vielä huomennakin. No tänään lähdin sitten kaupunkiin, vain todetakseni että olen jonkun yhden miljoonasta tarvittavasta paperista unohtanut kotiin, no eihän sitä täältäkään löytynyt, joten maksampa kiltisti kympin että tekevät mulle uuden. Huoh. Onneksi burana auttaa päänsärkyyn. Nyt tarvisin KUNNON niska-hartia-hieronnan.

No, olimpa eilen (taas vaihteeksi) kylässä uudella tuttavuudella. No, kahteltiin leffa ja tuota noin niin... sitä samaa mitä aina. Ei tästä tule mitään. Kaikkea ne haluais mutta mihinkään vakavaan eivät voi ajatella osallistuvansa. Kyllä nyt loppu kyläilyt ihan oikeesti.

No semmosta, huomiseksi on luvattu vesisadetta mutta pakko silti vaan lähteä taas aamulla juoksemaan asioita. Katsotaan onko yhtään parempi päivä kuin tänään.