IRC-Galleria

On tarinoita uskomattomia ja uskottavia
ei uskon sokaisemia vaan
läpi kielen näkeviä, kosketuksen omaavia

se koskettaa,
lähentelee sydäntä
hipelöiden ydintä
ytimet hytkyy ja valo syttyy

tuottamaan

lämpöä ja rakkautta
minun pieneen ja muuttuvaan maailmaan
aina kun annan sen tapahtua
jo olikin aika havahtua
luurankojen komerosta ulos astua
tuntuu että niiden pitää taas kastua

likaisia, kieroja ja tuntemattomia
heijastumia avatuista ovista tulevia
salaisuuksia, toteutumattomia unelmia

tulvii tajunnan takamailta
onko tää unta vai taikaa
nyt lumous purkautuu
ja herään eloon, kaatuen kivusta takakenoon

syrjäyttäen pelon valtaistuimeltaan
ja toivon kipinöistä hehkuu
elämäni meno

ja kasvukivut hellittää
mua haltijat hivelöi
haltioidun aamuin ja öin
aamunsaraan kauneimpaan
kun uusi päivä koskemattomana
koittaa

ja yöhön, joka
pimeimmillään ennen aamunkoittoa
hohtaa kirkkaimman valon avaruuden taa

mä vaan sepitän mun satua
kun tuntuu niin voimalliselta jakaa sanaa
pistää kiertoon läpät, jotka on hyvää pataa
keskenään, keskeneräisiä mut niitä jalostetaan
ja veistellään - joka pyrähdyksen jälkeen

alastomampana

kohtaan itseni ja ilmaisuni sinut ehkä tavoittaa
olen askeleen lähempänä jakamisen tavoissa
ja kaikessa hohtavassa valossa lepään
silmäni ummistan, kunnes taas uuden tarinankerronnan
tarpeen tullen tunnistan

jatkan matkaa mielen valtamerillä etsien kuvaavampaa
käsitettä ilman että sanalla olisi vaan painoa
kielemme skitsoidinen rakenne pakottaa
kasvamaan ulos sen harhaanjohtavuudesta

ja tääkin kaikki voi olla sananhelinää, paskanjauhantaa,
valhetta, vaarallista tekstiä, ei toimivampaa tarvi kaukaa etsiä

mut mulla pelittää, ja se pitkälle riittää
kun sanalla vielä opin kiittämään

kiitä-mään!