IRC-Galleria

Olen alkanut miettiä tätä – lähes – kuurona ihmisenä olemista. Ensi kertaa vähän aikaan kuljen kaduilla ilman kuulokojetta ja huomaamattani. Unissa yleensä tajuan uneksivani, koska kuulen ihmisten puheita ja ympäristöni ääniä selvästi, mikä ei nykyään enää onnistuu. Mietinkin jos uinun juuri tällä hetkellä ja näen unta oikeasta elämästä. En kuitenkaan paljon kuule ketään, eivätkä valot jää palamaan kun kytken katkaisimen pois.
Parhainta tässä on se, että toimin tänään kuin tavallinen kuuleva ihminen enkä vielä ainakaan joutunut ongelma tilanteisiin. Kaupassa käynti ei ole tuottanut vaikeuksia kassalla. Se tässä yllättää, kuin olisin kuuhullu!

Toisaalta puhutaan, että kun yksi aisti heikkenee niin toinen aisti voimistuu. Hyvin usein mietin, jos minun tapauksessani se on tunne tasoinen. Nukkuessani pystyn tunnistamaan hiipivän henkilön, joka aina herättää silmät auki, mikä on tyylin siistiä, mutta nukkuakin sitä pitäisi. Haukkuva koira luo aaltomaisen paineen luiden ytimeen. Sama tunne kuin voimakkaasta bassosta konserteista.

Ruutiininen perus keskustelu julkisella välttää ongelmat. Kun tietää mitä kysytään joka kerta, niin tietää mitä vastata, eikä tarvitse vaistomaisesti sanoa jotain. Sosiaalinen elämä toimii kuin systeemi tai tietokone. Kun vastaa tietyllä tavalla, niin aina saa sen mittaisen kohtauksen. Joskus joutuu keksimään uusia vastauksia, kun vanhat alkavat jo hiertää. Loppujen lopuksi oppii kaikki vastaukset ja vaikutukset. Sama kuin pelaisi Haluatko Miljonääriksi?. Oikea vastaus tuo kokoajan lähemmäksi rikkauksia ja väärä vastaus luo ongelmia ja epämiellyttäviä tilanteita.

Todellinen rikkaus on tietä oikeat vastaukset, sen minä opin sairauksistani, muuten ei onnistu elämässä.