IRC-Galleria

YoOdi

YoOdi

KöllinKirkonPortailSeilaavaLavuaarinOvi

*On yhtä hymyä*Perjantai 01.05.2009 01:23

Tänään ollut kyllä perheidylliä parhaimmillaan. ^^ Aamutoimet kaikessa rauhassa ja kun rakas tuli kotiin hän ilmoitti, että vihdoinkin meiän uusi auto oli tullut <3 Volvo V50 farkku kaikilla herkuilla [nahkapenkit, vakionopeudensäädin jne.] ni sit lähdettiin sitä koeajamaan ja päädyttiin maistelemaan Maunon ja Jussin kanssa torille kesän ekoja jätskejä silleen, että Paapelikin sai syödä vuorotellen ananas ja päärynä jätskeistä. Hyvin maistu ja pikkumies oli maailman onnellisin, luoja sitä hymyä. =) Meinasin ihan herkistyä ku toisen silmät loistivat ku tuhannet tähdet. ^^

Sitten kotio päiväunille ja ruoanlaitto puuhiin. Ruoka oli Jussin ja mun osalta pikaruokaa - metripizza uuniin kun oli ajatuksena tehdä jälkkäri itse. =P [Laiskuuden huiput, mut eipä sen puoleen. On täsä tullu tehtyä ruoat itse jo pidemmän aikaa harvasen päivä] Ruoan jälkeen paistettiin yhdessä rakkaan kanssa munkkiloita. Illan päätteeksi Jokioisille ihmettelemään lainaturvaistuimen kiinnitysmekanismia. Ikinä ei oltais Jussin kanssa kaksin sitä kyllä saatu =P Kiitos siis Jussille ja Appiukolleni Kaitsulle. ^^ Istuin saatiin 20minuutin tappelun jälkeen niin kuin se kuuluikin olla [ja ilman MITÄÄN ohjeita] =D Jei!
Nyt ei tarvii si kanniskella kaukaloa enää messis, tätä on odotettu. ^^

Nyt kotona ja huomenna Turkkuseen [KYLLÄ, vihdoinkin... Sinnekkin pyydetty tuhatvuotta kylään] kaataan viinaa kurkkuseen. Paapeli meneepi isälleen. ^^

Ihana fiilis. Ikinä ollu näin onnellinen. Sen täytyy olla tää, että tähän on tultu. VOLVO-perheeksi ;P
*Naurua* Näin se homma etenee.

~YoOdi on yhtä hymyä, vaikka onki lihonnut - lisää munkkeja naamariin!~
...neiti Penttilä alkoi sitten viime viikolla kutomaan. =D Nyt on kudottu Maunolle rattaisiin vaunupeitto. <3 Mutta koska Jussi osti Maunolle kesäksi toiset rattaat [menee pienempään tilaan ja helpompi ottaa reissuun mukaan, plus että on kevyet työnnettävät] niin pitänee toinen peitto kutoa, kun kerran tuli "väärän" värinen tästä ensimmäisestä. =P Mutta tosiaan... Pakko kyllä itselleen hattua nostaa, meinaan ala-asteen jälkeen en oo noihin kutimiin koskenu. Jumankekka, että se oli hirveää touhua.. O_O Mut nyt se lähti ku itsestään - kiitokset Minnalle ja Mamille opastuksesta. <3 Ootte tärkeitä!

Mitäs muuta... Aamulla innostuin sitten tekemään kukka-amppelin appivanhemmille. Tuli nätti ja kiittelivät kovasti ku vietiin se tänään illalla sinne. =) Kotiinkin tein viime viikolla samantyyliset, mutta erivärisestä muratista [pajusta taivuteltu ja sisällä tekokukka, joka on muratin näköinen]. Kauhea askarteluinto päällä. ^^ Elämä hymyilee ihan mielettömästi. Muista edes millon viimeksi ollut näin onnellinen.

Aika mennyt hurjaa vauhtia. =O Mauno täyttää jo ens kuussa vuoden.. O_o Vastahan poju synty.. =S =D Joku synttärilahja pitäis pojalle keksiä... *Funtsii, ei ole vielä keksinyt, että mitä hommaa*

=)

Tämmöstä.
~YoOdi lisää päiväkirjamerkintään kuvan kukka-amppeleista ja fiilistelee kasarimusiikin tahdissa -> facebookkiin alkaa lisäilemään samalla kuvia mm. näiden kodista~

<3Torstai 19.03.2009 18:02

Vuoden 2007 Euroviisujen Islannin biisi:

Helmi!!!

Eiríkur Hauksson - Valentine Lost

I'll let the music play while love lies softly bleeding
In heavy hands on shadowlands
As thunder clouds roll in, sunset is receding
No summer wine, no Valentine

A tiger trapped inside a cage
An actor on an empty stage
Come see the show
Rock ‘n' roll can heal your soul
When broken hearts lose all control

Some rivers still run dry and jungles burn to embers
Gold autumn days must fade to grey
There is a reason why a haunted man remembers
One frozen night, his darkest day

A tiger trapped inside a cage
An actor on an empty stage
Come see the show
Rock ‘n' roll will heal your soul
When broken hearts lose all control

Passion killed by acid rain
A rollercoaster in my brain
But, how would you know
In your satin, silk and lace
Another time, another place

A tiger trapped inside a cage
An actor on an empty stage
Come see the show
Rock ‘n' roll will heal your soul
When broken hearts lose all control

A love let loose and painted black
A train stuck on a broken track
I'll let it go
Rock ‘n' roll has healed my soul
The stage is set, on with the show

Ihana päivä <3Torstai 19.03.2009 17:43

Aamusta asti ollu niin loisto fiilis. Ihan kun olisi syntynyt uudelleen. <3 Toi auringon paiste karkoittaa kaiken pahan mielen [jota ei oo kyllä ollutkaan, mut siis tää talvi on tuntunu hirveen pitkältä ni ihana nähä aurinkoa <3]. ^^ Oltii just Maunon kanssa uimassa, mukana oli myös Sini ja Vilma. Oli tosi jees. =D Muksut polskutti iloisesti menemään. =)

Nyt kotona ja Maunon isovaari ja mummi tulee käymään. ^^ Nähnyt niitäkään pitkiin aikoihin.
Hyvä fiilis! =)

~YoOdi tuulettaa iloisesti~
Ja jälleen Tinden kanssa alettiin plärää askartelukirjoja ja sieltä löytyi sitten pajunpunontaa. =D Pitihän sitä sitten alkaa kokeilee ja osoittautui sitten muuten ehkä haastavimmaksi ikinä! En tajua miten joku ton jalon taidon osaa - täytyy olla kyllä pirun pitkä hermonen. 4 tunnin työn jälkeen rakas tuli kotiin ja näki keittiön tuhannen sotkussa -> ilme oli seuraava:

O_O

ja sitten vilkaisu työhöni [kuvassa vasemman puoleinen] ja kysymys:
"Mikä toi on?"

Ja siihen sitten vastaamaan: "Jaa a. Tiedä si."
Tiina sanoi, että kyseessä on ehdottomasti uusin ylioppilaslakki muoti, Jussi meinas, että se pitää Villelle antaa Orjantappurakruunuksi [Antikristus kun on ;P], mutta lopulta kyhäelmäni päätyi sitten Mandariinikoriksi. =) Tinde ehti alottaa vasta oman työnsä pohjaa, mutta kun tekeleeni oli kerran niin pieni ja greippi tarvitsi alusen niin ei muuta ku greippi kyykkimään pajupunokselle.

Ja hepskukkuu! Kotiäitien ja työttömien askartelukerho oli jälleen vauhdissa!
[Viime viikolla tehtiin tosiaan hiuspinnejä, riipuksia, korvakoruja ja sormuksia juottamalla tinaa ja taivuttamalla messinki- ja rautalankaa]
Tätä kyhertely kamaa on alkanut kertymään hurjan paljon - piti oikein uhrata kokonainen kaappi keittiöstä materiaalille, jolle ei enää riittäny 1 hylly, puhumattakaan 2 laatikkoa. =D

Mitäs muuta... *Miettimys*
Juu! Manskilla oli neuvola tänään ja painoa oli tullu edelliseen käyntiin verrattyna 800g ja pituutta 2,5cm. Hyvin kasvaa poju ja vauhti senku kiihtyy liikkumisessa. Tättis oppinu konttaamaan ja nousemaan tukea vasten ylös [otti eilen jo sivuaskeleita] ^^

Kyllä maar, nyt koisimaan että jaksaa huomenna taas olla pirteänä ylhäällä.
~YoOdi on onnellinen, piste. =)~

AH!Torstai 19.02.2009 15:06

Hyllyt vihdoinkin seinällä, viel olis isoin hylly joka pitäis laittaa seinälle, mutta se saa odottaa jokusen aikaa. *Haukotus* Ihanaa saada vihdoinkin tavaraa veke tuolta lattian rajasta kun tuo Mauno Maunoinen tutkii kaiken mitä eteensä saa. =P

Tänään iski tosiaan taas järjestely ja askartelu into. =D Maunon vaatteille laitoin "kankaisen säilytyslokero tsydeemin - jonka saa roikkumaan vaaterekkiin" =D Ja täten Jussille tuli omakaappi. Sitten Jussin äitee oli Manskin kanssa sen aikaa, että saatiin kaks hyllyä makkariin, johon voi nyt sitten laittaa DVD:t ja silleen <3 Ihanaa, todella... Kun niille ei oo ollu aikaisemmin mitään paikkaa.
Pitäis kirjatukia saada vaan jostain hommattua, kun noissa hyllyissä ei oo laitoja, ettei tipu kaikenmaailman dvd:t ja silleees... Hmm.. Mistäköhän - en tiedä si.

*Haukotus* Aamulenkillä kun kävin Pooooodin ja Manskin kanssa ni keräsin pajunkissoja <3 Niihin sitten askartelin pääsiäiskoristeita - virpomisoksia ja sillee. Ei toki virpomaan sentään mennä, mut kivoja koristeita ovat. Mauno katto huulipyöreenä niitä et mitä ihmeen risuja väreissä on keskellä pöytää. =D Nyt pirpana päikkäreillä, Jussi kaupoissa ja mä tyytyväisenä odottelen, että tois kaupasta lisää noita kangas juttui - saa si niihin kaulaliinat, hanskat, pipot jne. ^^

Kesä tulee - oon niin liekeissä. Laskin tossa eilen, että paljon on säästetty kesää varten.
Jo n.300€ kasassa. En jaksais odottaa, että lumet sulaa ja pääsis rannalle rakkaiden kanssa. <3

~YoOdi unelmoi tulevasta kesästä~

Huh mikä päivä!Maanantai 16.02.2009 00:25

Tänään oli siskon pojan nelivuotis-synttärit =)

Juhlat pidettii Vantaalla ja kyllä oli Manskilla ihmettelemistä ku vauvakamuja oli vanhempia, nuorempia ja samanikäisiä. Kokonainen sali täynnä kavereita ja leluja. Oikein onnistuneet juhlat, siitä saan kiittää Noraa. =) Harmi vain, että kotimatkalla Manski sitten päätti oksentaa kaikki ruoat. O_O En oo ikinä nähny minkään olennon oksentavan niin paljon. Hurjaa, siis hurjaa. Oltii koko porukka yrjössä. Hyh!

Porukoilla pestii Manski ja matka jatkui kotio, jossa herra yrjös toisen kerran -> taas pesulle. Nyt nukkumassa, toivottavasti aamulla parempi olo pikku Lirmillä. =/ Mulla ja Jussillaki tuli heikko olo, toivottavasti ei mikää epidemia sentään...

*Haukottelee väsyneenä, vilkaisee patteriin, josta kuuluu naapurin huutoa. Onhan siitä jo aikaa viikon verran ku ne viimeks tappeli.. Mut miks aina keskellä yötä? Yo kiittää luojaansa, että koko perheellä on loistavat unenlahjat ja painelee koisimaan.*

~YoOdi~

Huomenna olis sitten Vantaan pikavisiitti. ^^Keskiviikko 04.02.2009 23:14

Systeriä ja pappaa moikkaa. =) Jussin ja Manskin kanssa olis tarkoitus mennä. Pakkailin just kamat valmiiksi ni ei tarvii aamulla ku syöttää kirmi ja iskeytyä autoon - helppoa, eikö totta? =P *Hauktotus* Ja Vantaan jengille tiedoksi - tää on vain pikavisiitti tällä kertaa ku Marbbis on mukana, se ei jaksa kauhean monessa paikassa rampata samalla kertaa joten tällä kertaa perhe meneepi etusijalle. ;)

Myönnettäköön, että olis pitäny todellakin tehdä näitä reissuja useammin ja moneen eripaikkaan, mut jotenki tota aikaa ei tunnu olevan si saakeli ikinä. =( Tylsää, mut minkäs teet. Mööh. *Vilkaisee jalkojensa juureen jossa Mauno Matonen ryömii edes takas ja vilkaisee äitiinsä* O_O Ei sillä kyllä äsken ollu tutti suussa.. BLING! Taas yksi virstanpylväistä saavutettu, jätkä osannu tutin laittaa oikein päin suuhunsa. *Hymyilee ylpeänä* On tää kyllä hienoa ei voi muuta sanoa. Kyllä porukka huomenna tiputtaa silmät päästään ku näkee Maunon menevän kauheeta kyytiä. ^^ Siitäki aikaa ku viimeks tullu käytyä siellä suunnalla.

Mitäs vielä... Hmm... *Miettii kuumeisesti*
Joo! Mainittakoon vielä, että Hannes on ollut tänään kovan onnen koira. =/ Ensin painin sen kanssa tossa sängyllä ja meidän molempien päät kolahti ihan täysiä toisiaan vasten -> koira juoksi sängyn alle anteeksi pyynnöistäni huolimatta. Ja äsken nousin tästä mennäkseni lieden luokse ni se säpsähti jaloissani ja käveli tuolin jalkaa päin. Voi Poodia... =/ Huomenna toivottavasti paremmalla onnella..

Mut eipä tässä sen kummempaa. Paska vaippa vaihdettu just äsken ja... taas tuoksuu paska. Jumankekkuli Manski...... Ja ei ku tsekkaa onko tavaraa tullu lisää pöksyyn.. =D
Ja sen jälkeen iltakirjallisuutta lukeen manskin kanssa ja kohta mölskin lämmitykseen.

~YoOdi hymyilee onnellisena~
Juu uh. Tosiaankin... Kone saatiin kuntoon. Oli siellä ollutkin kuulemma 2 troijalaista ja kolme vakoiluohjelmaa.. O_O Ettei ihme jos oli ollut hieman hidas viime aikoina. Kiitokset Jakelle kun korjasin masiinani. *Kumartaa*
Kyllä vain. ^^ Ei muuta ku huomenna uus viiruksen torjuntaohjelman hakuun kun rakkaalla vapaapäivä duunista. =) Samalla moikkaa pappaa ja systeriä jos vain ovat kotosalla.

Vaihdoin eilen järjestystä täällä itsekseni. En olis uskonu kyllä, että saan yksin siirrettyä noi 2 ja 3 istuttavat sohvat olkkarista makkariin ja jenkkisängyn olkkariin. =P Mutta kuten Minna sanoi - adrenallinin laulaessa kaikki onnistuu. xP Ja kyllä piristi taas ku muuttu asunnon ilme. <3

*Haukotus* Mitäs muuta....? Noh. Tää päivä menny mukavasti. Ensin Manskin kanssa aamupalaa sitten kauppaan ruokaostoksille ja siitä sitten Siniä ja Vilmaa moikkaa. Vähänkö oli tyttö si kasvanu! Käveli jo tosi reippaasti ja tukka kasvanu hurjasti. =D Mauno oli niin flirttiä. Naurettii vaa Sinin kanssa ku Manski hymyili Vilmaa kattellessaan nii että hampaat paisto. Yli söpöä. ^^

Nyt Mauno päikkäreillä ja ton oman koneen kanssa siirtelen noita kuvia nyt vähän parempaan talteen. Ku rakas tulee kotio ni voisin alkaa polttaa cd:lle noita. Jepulis jee.

~YoOdi~
Maailman suurin kiitos kuuluu rakkaani siskon miehelle (Jussin siskon marikan miehelle Jakelle. =), joka sai korjattua mun koneen, eikä kuvat/musiikit/leffat/sarjat hävinneet mihinkään <3 Oon niin ilonen, siel oli niin paljon kaikkia kuvia viimeiseltä 4 vuodelta et moro. Alan heti huomenna kyllä polttaa levylle niitä kuvia ja siirrän samantien ulkoiselle kovalevylle, ettei taas kävis vanhan aikaisesti. ^^

Kestä kirjoittaa päiväkirjamerkintää autossa läppärillä. =D Mokkula on paras keksintö kyllä ikinä. *Ei ole ikinä oikein digannut kännykällä dataamisesta ku se on hidasta jne.* Marbbis nukkuu takapenkillä Hanneksen kanssa ja tässä sitä matkustetaan kohti Jokioista. Kaija mummia ja Patu vaaria katsoon. <3

Tämmöstä.
~YoOdi~