IRC-Galleria

crevil

crevil

Pokerinaama Saarinen

AjankohtaojaanLauantai 03.05.2008 11:45

Wappu oli ja meni..
Rahat meni
Terveys meni
Kaljat meni
Tupakit meni
Sytkäri meni
Tulitikut meni
Menitikut tuli
Havis Amanda meni
Kesä meni
Muisti meni
Mutta hauskaa oli :)

AjankohtaistaKeskiviikko 30.04.2008 17:58

Wappu, tuo kesän virallinen korkkaus, työläisten juhla, haalarikansan vaelluspäivä, pullomummojen paratiisi, on täällä. Iloitkaamme ja olkaamme toisillemme hyviä.
Hauskaa vappua kaikille :)

KalajuttuaMaanantai 10.09.2007 05:41

Not. Niin, kalastuskausi tuli, oli ja meni. Henkilökohtaisesti paras kalakesä ikinä, mutta kalakavereilla on ilmeisesti ihan eri fiilikset =) Muutama hyvänkokoinen taimen tekee paljon, pitää lukea muistiinpanoja ja lokikirjoja jos tässä haluaa ihan kaikenkattavan yhteenvedon vielä tehdä, mutta vitun hyvin on mennyt, ei hukkumiskuolemia. Lähiaikoina saatan askarrella jonkinnäköisen ns. kunnollisen jutunkin koko kesästä mutta ei sitä tiijä jaksaako. Otin muunmuassa kaikista kesän aikana ostamistani vieheistä "kuoret" talteen kotikaappiin, jotta näköö sitten kuinka järkyttävän ihan vitusti sitä meneekään rahaa sinne koskeen, mutta nekin on sielä Ivalossa kaapissa eikä ihan täältäasti näe että mikä on hintatotaali. Latistui tämä paska aika pahati, ehkä menen nukkumaan. Fuc.. I mean, I LUWS YA'LL. Huomiseen. Tai eiliseen, vitustako sen tietää.

TanaTiistai 14.08.2007 16:31

Ttu näitä kalajuttuja ei sitten ole muistanut pitkiin aikoihin kirjoitella, ja juuttuja on rästissä useampia kuin kädessä on sormia. Kaikista kaukaisimmista reissiusta on enää haaleita muistikuvia, katsotaan jos tässä lähiaikoina jaksaisi kirjoitella tarkemmin jotain. Aika aneemista kyllä on ollut.

ShittyriverTiistai 17.07.2007 16:44

Keskiviikkona 11.7 päätimme lähteä Siekkisen kanssa jälleen kalaan, ja suuntanamme tulisi
olemaan toloskoski, koska viimeksi sinne yrittäessämme teki moottori tenän emmekä päässeet
heittelemään mahtavia taimenmonttuja. Lähtö venyi myöhään, mutta jo yhdeksän maissa pääsimme vesille tutulta pajakosken yläpuoliselta veneenlaskupaikalta. Barbaran pumppukin hajosi vasta juuri kun vene oli saatu täyteen, loistavaa.

Joki tietenkin uisteltiin menomatkalla mutta vapaan sattui vain yksi pieni harri. Kävimme
jopa pienessä sivu-uomassa heittelemässä mukavan näköistä pikkukoskea, mutta eihän sieltäkään mitään tullut. Tolososken alapuolinen mahtava taimenskeissikin oli ilmeisen tyhjä, ja
rantauduimme pikku melonnen jälkeen jo viimekerralta tuttuun pieneen saarekkeeseen, nostimme veneen maihin ja lähdimme kohti koskea. Sainpa pikku sivupurosta ensiheitolla pienen taimenenkin, mutta mitään muuta ei kosken alta tullut.

Montut kirkkaina mielessa puikkelehdin ylöspäin suht nopeaa Joukon vielä jäädessä alas
joksikinaikaa heittelemään tyhjää. Rapalan perusmuikku tuntui kelpaavan montun pienille
asukkaille ja muutama pikkuharri tuli nostettua. Olin ostanut sokkarilta ennen lähtöä uuden
kirkkaan tobyn edellisreissulla Juutualle hävittämäni tilalle, ja aloinkin heittelemään sitä
isomman kalan toivossa, ja koska se lensi paljon pitemmälle kuin kevyt rapala. Ensimmäisestä
montusta ei kuitenkaan enempää noussut.

Seuraava monttu oli kosken isoin ja syvin. Siihen sitten jäin pommittamaan vaikka ties kuinka
pitkäksi aikaa. Siekkinenkin kerkesi kavuta jo hieman ohitseni, mutta palasi samalle montulle
hetikohta takaisin. Vaihtelin uistinta tiuhaan, mutta mihinkään ei tuntunut ottavan. Sitten
näin syvällä koskessa isojen kuohujen niskalla jotain liikettä. Sielä maikkasi jokin isompi.
Vaihdoin uuden tobyn siimanpäähän heittopituuden vuoksi, ja huitaisin menemään. Ensimmäinen yritys jäi kelan lyödessä kiinni hieman lyhyeksi, ja toby meinasi karata samalla tavalla kuin Juutualla, mutta onneksi siima kesti. Toinen heitto osuikin juuri samalle neliömetrille mihin tähtäsin, ja heti oli kiinni.

Jarru huusi kuin keihästetty, ja paniikki iski. Kosken kuohut olivat ihan lähellä, ja jos
kala sinne pääsisi tippuisivat saantimahdollisuudet pohjalukemiin. Jarrun säätö sujui jo
hieman edellisreissuja helpommin, ja onnistuin pitämään kalan suvannossa. Kala ei potkinut
kovasti, juroi vaan, mistä heräsi pieniä haukiepäilyksiä. Välillä se kuitenkin venkoili
hieman joten mikään ei ollut varmaa. Pikkuhiljaa sain sen väännettyä lähemmäs rantaa.
Siekkinen otti olallani roikkuneen haavin irti klipsistään ja alkoi tähystämään. Vittu sehän
on kala, Jouko huudahti, viitaten tällä lähinna siihen että kyseessä ei ollut hauki. Ja
isokin vielä perkeles.

Todellakin, taimenhan siellä siimanpäässä näkyi. Haavausyrityksistä ensimmäinen ei onnistunut sinne päinkään kalan sinkoillessa vielä melkein kuohuihin asti. Pari yritystä lisää, eikä vieläkään. Sitten se piru sai idean. Pohjaan hankaamaan lähti, ja perkele onnistui vielä
saamaan tobyn yhdestä kolmikoukusta yhden hakasen pohjakiveen kiinni. Voi vittu. Siinä sitä
sitten oltiin, uistin kalan suussa ja pohjassa, ja nykimällä ei lähtenyt. Kiroiltiin. ei
vittu tämä ole mahdollista. Kala näkyi selvästi koska se oli maha ylöspäin tummaa pohjaa
vasten. Siekkinen surkutteli ettei tullut kameraa mukaan, mutta samalla minä muistin
ottaneeni omani reissuun. Jouko kaivoi laitteen repustani, mutta akku loppui saman tien
emmekä saaneet yhtään tilannekuvaa. Vakuutin Siekkiselle että tämän minä perkele vielä
nostan. Poltettiin tupakat ja rauhoitutiin, mutta pidin siiman kireänä. Sitten kala hävisi.

Saatana, ei voi olla totta. Spekuloitiin, että kala olisi vain kääntynyt oikeinpäin ja
hävinnyt tummaa pohjaa vasten. Toivottiin. Toby oli vieläkin kivessä kiinni eikä varmuutta
ollut mistään. Sitten yhtäkkiä uistin irtosi pohjasta ja sekunnin siima oli löysänä. Sitten
jarru taas kirkaisi hieman, ja usko elämään palasi. Sielä se on vielä vittu, huudahdin
Joukolle joka nousi takaisin seisomaan haavin kanssa valmiina yrittämään jos kala antaisi
mahdollisuuden. Lepotauko soi molemmille osapuolille hieman uutta virtaa, ja aikansa sitä sai
vielä väsyttää. Lopulta suht pitkän taistelun jälkeen se kuitenkin suostui rantaan ja Jouko
haavasi vonkaleen varmoin ottein.

Vittu se on läski, sanoi Jouko saatuaan kalan haaviin. Minä vain huusin ja iloitsin.
Kannoimme saaliin kauas rannasta kivikolle, ja hihitellen aloin irroittamaan tobyä taimenen
suusta ja haavinaruista. Siekkinen muisti ottaneensa matkaan digitaalivaakansa, ja kohtapa
jötkäle siinä roikkuikin, heilauttaen näytölle lukemat 2,62kg. Mittaakin oli melko tasan
60cm. Ennätystaimeneni. Jumalauta että tuntui hyvältä roikotella ja tutkailla tätä mahtavaa
lajinsa edustajaa. Ei sitä voi kunnolla sanoin edes kuvailla kun vihdoin saa sen mitä on jo
ties kuinka kauan metsästänyt. Kala oli kyllä pullea, mutta suolistaessani sitä ei mätiä
löytynyt yhtään.

Heittelimme koskea vielä jonkunaikaa, ja Joukolla oli jokin isompikin kiinni pari sekuntia
mutta irtihän sekin pääsi kauhean kiroilun saattelemana. Tobyä Joukokin heitteli, mutta kun
niissä on vain yksi koukku on kalan osuttava aika hyvin että se pysyy kiinni. Sain siimanikin
sotkuun pahemmin kuin koskaan ennen mutta pitkällisen selvittelyn jälkeen homma luisti taas.
Jonkunajan kuluttua teimme nuotion joentörmälle, ja korkkasimme kaatoryypyt. Söimme eväitä ja muistelimme tapauksen yksityiskohtia. Jouko kertoi nähneensä kalan hypänneen heti kiinnioton jälkeen, itse taisin juuri jarruani säätää ja missasin molskahduksen. Heitimme vitusti puuta notskiin ja lähdimme takaisin rantaan.

Jouko meni ylemmäs mutta minä jäin samalle montulle. Pari pientä taimenta nousi, mutta
isompia ei enää kuulunut. Joukokin sai ylempää pikkutaimenen, ensimmäisen kalansa sillä
reissulla. Muutama nousi vielä sen jälkeen molemmilla, mutta pieniä olivat. Nousimme
notskipaikalle paistamaan makkaraa ja miettimään jatkoa. Päätimme heitellä koskea vielä
jonkunaikaa mutta reissussa oltiin oltu jo 12tuntia, joten kauaa ei enää jaksanut.
Heittelysession jälkeen pakkasimme kamat kantoon ja kävelimme suoraan kosken alle Barbaran tykö, ja työnsimme hänet vesille.

Uistelimme kosken alapuoliset taimenskeissit, mutta mitään ei tärpännyt. Suvannon
alkuvaiheessa sattuikin sitten hieman vastoinkäymisiä, ja toinen vitun paha siimasotku kusi
uisteluni. Siirryin käyttämään Joukon toista vapaa, koska siimasotkun selvittely veneessä
olisi lähinnä ajanhaaskausta, ja reissu oli venynyt jo tuskastuttavan pitkäksi. Uistelimme
alavirtaan runsasta vauhtia. Jouko ei omista rapalan perusmuikkua, ja sosialisoikin sen minun
pakistani toiseen vapaansa, sanoen että tahtoo hänkin saatana kalaa. Minulla ui Joukon
vavassa Joukon savumuikku, joka viime Ivalojokireissulla todisti mahtinsa. Kohtapa vapa
taipuikin taas.

Minä huusin kalaa, Jouko huusi pohjaa. Heti kun sain Siekkisen vakuutettua siitä että kala
sielä on, alkoi Jouko manaamaan haukea. Vittu hauki se on. Täytyy olla. Hissukseen kelailin
otusta lähemmäs, ja kun saimme ensivilauksen kyljestä, huusi Jouko vieläkin haukea, vaikka
minä jo näin että taimen se oli. Toinen kylkihavainto, ja Joukonkin piti todeta että
taimenhan se vain on. Hieman kala venkoili, mutta suht helposti se tuli veneen viereen ja
Jouko haavasi kalan veneeseen. No perkele taimen saatana. Jouduimme rantautumaan saadaksemme kalan ja uistimen irti haavista, ja letukan heilahdettua oli kala irti ja kylmänä.
Digitalivaaka antoi lukemat 1,25kg ja mittaa oli 50cm.

Uskomatonta. Jouko muisteli ettei koskaan kalaporukalla oltu saatu samalla reissulla kahta
yli kiloista taimenta. Uisteluvietti nousi, ja päätimme riipaista vielä jonninmatkaa takaisin
ylävirtaan. Hetikohta Siekkisen vapa taipuikin, ja pikku väännön jälkeen veneeseen nousi
reissun ainoa mittaharri. Kävimme pikku mutkan ylävirralla, mutta mitään ei tullut. Alaspäin
laskiessamme jännitimme samaa kohtaa mistä edellinen oli tullut mutta ei mitään. Koko
loppumatkan kalastimme tyhjää. Veneenlaskupaikalle päästyämme olimme väsyneitä miehiä.
Perkasimme kalat, pakkasimme kamat ja lähdimme ajamaan. Saavuimme Siekkisen pihaan kait
joskus klo 11.30.

Siekkinen pani digikameransa laulamaan, ja kuvia kaloista tallentui kortille useampia.
Minulla on kuvissa turvonnut ja väsynyt naama, mutta sitäkin iloisempi ilme. Siekkinen antoi
pienemmän taimenen vanhemmilleen graavattavaksi, ja minä vein omani kotiin pakkaseen, jossa se vieläkin lepää kunnes joku ryyppyiltama sen savustamme. Edes tunnin siimanselvittely kotipihalla ei masentanut ja nukahdin onnellisena miehenä joskus vähän ennen kahta. Paras kalareissu tällekesälle kevyesti, lähes neljä kiloa punalihaista kotiinviemisiksi. Uskomatonta.

Uistelua: n.3h
Heittelyä: n.8h
Saalis: Pikkukalaa vitusti, 1kpl mittaharri, 2kpl taimen (2,62kg 60cm toloskoskesta heittelemällä, 1,25kg 50cm uistelemalla).

Ps. Kuvamateriaalia tulossa heti kun Siekkiseltä sitä saan.

Juutuaa mä metsästänTiistai 10.07.2007 17:09

Taisipa olla viimeviikon keskiviikko, kun television ennustajasedät olivat povanneet kesän
siihenmennessä parasta ilmaa pohjoissuomeen. Juutuallehan sitä piti taas kerran päästä, mutta Barbara oli Siekkisen isällä venäjällä mukanaan. Päätimme silti lähteä Joukon kanssa Juutuan rantoja koluamaan taimenenkuvat silmissämme. Ajoimme Ritakosken ja Saukkonivan välissä sijaitsevalle parkkipaikalle, otimme kamat kantoon ja lähdimme puskemaan tihkusademetsän läpi kohti saukkonivaa. Lähtöpäätöksestä oli tässävaiheessa kulunut noin tunti, ja homma oli yllättävän liukasliikkeistä.

Vaan liukkaita olivat rantakivetkin, tulimme metsän läpi aivan liian aikain ja jouduimme
kävelemään lahdenpohjukan rantoja turhan pitkään. Tihkusade oli kastellut kivet liukkaiksi ja
enemmän kuin muutaman kerran jompikumpi meinasi katkoa koipensa. Vittu eikö tänään pitänyt paistaa aurinko? Taivas oli pilvinen eikä helpotusta sateeseen näkynyt. Lopulta pääsimme lahdenpohjukasta koukkaamaan niemeen, ja talsimaan leveää polkua. Piakkoin olimme niemen kärjessä, nivan suulla, housut jo läpimärkinä metsässä talsimisesta. Joessa oli vieläkin aika runsaasti vettä.

Nivan suulla oli yksinäinen perhostelija, mutta liikahdetumme muutaman metrin pidemmälle
alavirtaan, löysimme toisenkin perhomiehen rannalta tupakoimasta. Mitään suurempaa ei
kuulemma ollut tullut, mutta pientä kyllä. Jätimme miekkosen rauhaan ja jatkoimme alemmas.
Hetikohta Siekkinen sai ensimmäisen pikkutaimenensa. Minäkin laskeuduin alemmas Joukon
skeisseille ja taisin saadakkin yhden pienen. Kohta Jouko nosti jo toista pientä taimentaan.
Vaan sittenpä kävi jotain ihmeellistä.

Siekkinen oli päästämässä pikkutaimenta koukusta, kun hän hukkasi uistimensa. Kala siis lähti
irti koukusta ja Jouko laski sen vesille, mutta noustuaan takaisin ylös, ei vaappu enää ollutkaan siiman päässä. Se oli tippunut johonkin lähistölle perukkeen petettyä. Siinähän
sitten kyykittiin, etsittiin ja ihmeteltiin. Ylävirran perhoilijat katsoivat meitä varmasti
hulluiksi. Kyseessä oli Joukon ihmevaappu, tarunhohtoisilla väreillä varustettu rapala. Jouko
oli omistanut moisen joskus aikaisemmin mutta hukannut sen eikä niitä ilmeisesti enää
valmisteta, mutta Jouko oli löytänyt tämän yksilön Jorman sportista alkukesästä järkyttävään
11,5€ hintaan, eikä sitä voinut niin vain jättää.

Noh, puolentunnin etsinnän jälkeen vaappu löytyi, ja Jouko iloitsi. Ei kuulemma uskaltanut
enää riskeerata, ja vaihtoi perukkeeseen rapalan perus-sinisen. Minä heittelin tässävaiheessa
pientä kirkasta tobyä, jonka olin ostanut sokkarilta edellisviikolla. Kohtapa jarru
huudahtikin, ja vääntö alkoi. Heti alkuun tunsi että isompi on, mutta ei se taimenelta
tuntunut. Elättelin hieman toiveita harrista, mutta haukihan sieltä nousi. Puukotin sitä
kylkeen ja jätin muurahaisille. Jouko vaihtoi ottiuistimensa takaisin, ja siirryimme vähän
alemmas.

Muutama heitto ja sinnehän se meni. Siima katkesi, ja näin Joukon ottiuistin jäi Juutualle
lopullisesti. Vastoinkäymisiä. Joukoa kiroilutti, ja siirryimme yhä alemmas ja alemmas.
Meinasin vaihtaa jo vilkkuun kun en enää saanut edes pikkukalaa, mutta Jouko vertasi sitä
luovuttamiseen. Taimentahan tänne oltiin tultu hakemaan. Koskeen päästyämme muutaman heiton jälkeen totesin että se oli liian matala vaapulle joten vilkun aika koitti. Ja niinhän sitä
sitten slkoi nousta, pikkuharreja useita ja pikkutaimeniakin muutama. Isompaa ei vain tullut,
ja kun koitin uutta tobyäni isomman kalan toivossa, löi kela itsensä lukkoon kesken heiton,
siima katkesi ja tobias lensi varmaan utsjoelle.

Joukokin alkoi könytä koskeen, mutta heitti lipat rantakivikossa ja satutti kätensä ja
kasteli perseensä. Sadekkin yltyi vaan kokoajan. Jouko ei muutamalla yrityksellä saanut
mitään, ja lähti takaisin ylöspäin. Tekipä sadeviitankin itselleen Inarin nesteeltä
ostamastani jätesäkkirullasta repimästään yksilöstä. Itse olin jo niin märkä, ettän jaksanut
lähteä hakemaan säkkiviittaa, vaan annoin sateen kastella jos vielä kuivan kohdan löysi.
Lämmintä kuitenkin oli joten ei se kovin haitannut. Takkia en edes käyttänyt, pelkkä
poolopaita ja kalahousut.

Pikkuhiljaa kuitenkin kyllästyin pikkukalaan, ja lähdin ylös. Jouko ei ollut saanut mitään,
ja olipa tainut jättää toisenkin vaapun pohjaan. Lähdimme ylös kohti nivan suuta rantaa
heitellen. Tarttuipa taimenkin onkeeni jossain vaiheessa, kesän suurin siihenmennessä, jopa
suurempi kuin viimeksi Juutualta uisteltu, mutta siltikin saatana vielä alamittainen.
Ohitimme alas laskeutuneet perhostelijat, eikä vieläkään kuulemma suurempaa ollut tullut.
Pääsimme niemen kärkeen, ja aloin heittämään lippaa. Eipä mennyt montaakaan heittoa kun
ensiharri tuli. Ja hetikohta toinen. Tulipa taimenkin, vähän pienempi kuin edellinen vain.

Siekkinenkin antautui, ja alkoi heittämään vilkkua. Ihan samanlaista vielä kuin minä, vähän
isompaa kokoa vain. Ja ei mitään. Minäkään en saanut enää mitään sen jälkeen. Siirryimme
vielä ihan nivan suistoon, jossa harrit maikkailivat runsain mitoin mutta ei saatana mitään.
Jouko vaihtoi jopa ottiloton, koska muutama vuosi takaperin uistellessamme joessa samalla
kohtaa mutta toisella rannalla, pääsi Joukolta taimen karkuun siiman katketessa, ja se vei
samanlaisen lottolipan mennessään. Eipä vain maistunut kaloille sekään, ja niin lähdimme
märkinä miehinä talsimaan takaisin kohti autoa.

Jossain vaiheessa rantoja heitellessämme olin saanut idean käydä katsomassa ja kokeilemassa ylä-nivaa rantaheitellen. Sinneppä suunnistimmekin autolle päästyämme. Pienen ajomatkan päästä laskeuduimme ylä-nivan rannalle, mutta huomasimme heti että parhaille skeisseille ei päässyt liian korkealla olevan veden vuoksi. Heittelimme kuiten aikamme mutta mitään ei tullut. Sitten huomasimme alavirrassa saaren ja kaksi kalamiestä. Mikä vitun paikka se tuo on? Nousimme takaisin autolle ja ajoimme alas jonkunmatkaa, posotimme metsän läpi vapoinemme ja voilá, aivan uusi kalapaikka avautui silmiemme edessä. Perhostelijat olivat saaneet kuulemma vain jotain pientä. Yllätys yllätys.

Jännä homma, että tällainenkin hieno paikka vielä löytyi juutualta, kumpikaan meistä ei ollut
aikaisemmin käynyt paikalla. Pieni saari halkoi jokea, ja virtapaikkojakin riitti. paikkaa
olisi voinut kutsua jopa koskeksi. Pikkuharria alkoi nousta melkein heti kun sain vilkkuni
veteen. Siekkinen jäi ylemmäs vappuaan viskomaan, mutta kohtapuoliin hän kertoi
vittuuntuneensa tyhjän heittelyyn, ja vaihtoi vilkkuun. Vaan eipä auttanut. Minä nostin
samoihin aikoihin reissun suurimman harrin, ja päätin ottaa sen jopa talteen. Siekkinen
vispasi hullun lailla mutta ei mitään. Hetikohta perään nappasi taimen, ei ihan kesän suurin
mutta ei kaukanakaan.

Ja siihenpä se loppuikin. Ei saatana kalan kalaa enää sen jälkeen kummallekaan. Se on sen
yhden kalan kirous, heti kun päätät yhden ottaa talteen, niin enempää et saa. Jonkunaikaa
vielä viskottiin mutta suht nopsasti siirryimme takaisin autolle, ja ajoimme takaisin
Ivaloon. Jouko ei saanut ensimmäisen vartin sisällä saamiensa kahden pikkutaimen jälkeen enää mitään. Paska reissu kokonaisuudessaan. Harri päätyi pakastimeen edellisen Juutuanreissun kahden harrin seuraksi, ja viimeviikonloppuna savustin ja söin mokomat pois. Ihan maukkaita olivat, tosin suolaus ei onnistunut ihan yhtähyvin kuin alkukesästä Siekkisellä
savustaessamme.

Heittelyä: 5-6h
Saalis: Pikkuharreja ja -taimenia varmasti parikymmentä, ja yksi isompi harri. Joukolle pari
pikkutaimenta. Niin ja sainhan minä sen vitun hauenkin juu, n. 2kg varmaan.

Järvellä vihdoinkinTiistai 10.07.2007 15:35

Inarijärvi oli ollut kalaisana mielessä jo pitkään, ja vouhotus oli suuri kun
toissaviikonloppuna pääsimme vihdoin kunnolla uistelemaan tuota ah niin järkyttävää järveä.
Kapteeni Karjalainen oli saapunut etelän haukivesiltä Siekkisen ja minun avukseni
taimenjahtiin, ja torstai-iltana maailman paskimman kalareissun jälkeen (ks. edellinen juttu)
kävimme suihkussa/saunassa kukin tahollamme, ja vetäydyimme ravintola Kultahippuun "yhdelle" hiomaan sotasuunnitelmaa huippukuntoon. Paljoa hiottavaa ei ollut, ja muutaman olusen jälkeen lähdimme lepäämään rankkaa reisua varten.

Perjantai 29.6 sattui olemaan minun ja Joukon viimeinen työpäivä, sekä palkkapäivä, joten
päätimme lähteä aikaisin liikkeelle, ehkä jopa kahden maissa, koska töistäkin pääsi aikaisin
pomojen ollessa kukin missäkin. Töistä päästyämme, kävimme Siekkisen kanssa Suutari-Sepillä
ja Jouko osti uuden vavan eilettäin rikkomansa tilalle (vaikka ei välttämättä olisi moista
tarvinnut, mutta kun palkkapäivä kerran oli..). Kävimmepä myös Maali-Dakotassa, koska olimme nähneet ALE-kyltit liikkeen pihalla, ja alehintaiset Rapalat ovat aina tervetulleet. Ale
olikin paska vaateale, eikä yhtään uistinta tarttunut mukaan, Jouko tosin osti koukkuja ja
renkaita pajalla kesän aikana valmistamiinsa vaappuihin.

Jotenkin se taas sitten venähti. Itse olin valmis jo suht aikaisin mutta pojilla kesti
järkyttävän kauan. Lähdin pösölläni posottamaan saarineitamolle, ja siellähän poijaat
Siekkisen pihassa tuunasivat vapatelineitä. Karjalainen oli ostanut ne suutarilta kympin
kappalehintaan. Homma oli kuulemma venynyt jo kolmannelle tunnilleen, eikä se tosiaan
näyttänyt helpolta. Jonkun ajan päästä telineiden toimimattomuuden todettiin olevan
ylivoimaista luokkaa ja Jouko väänsi yhden aivan soiroksi ihan vitutuksesta. Toinen teline
heitettiin peräkonttiin ja lähdettiin liikkeelle. Kaupasta haettiin eväät ja juomat, ja matka
kohti nangusatamaa alkoi.

Perillä oltiin suhteellisen myöhään ajateltuun verrattuna, taisipa olla jo yli kuuden
illalla. Kapteenin ukin vene lastattiin täyteen rinkkoja, verkkoja, vapoja ja uistimia.
Olutta oli ihmeellisen vähän, mutta eihän sinne ryyppäämään oltu lähdössäkään. Lähtökin meni uusiksi, koska parisataa metriä matkattuamme huomasimme kartan jääneen autoon. Enonikin lähti samaan aikaan satamasta mökilleen. Lähdimme kohti jääsaarensalmea, ja jossain vaiheessa aloimme säätämään kamoja pyyntikuntoon. Silloin se tapahtui, ensimmäisen kerran ikinä, poliisi pysäytti meidät Inarilla. Tai olimme valmiiksi jo pysähdyksissä mutta kuitenkin. Kapteeni Karjalainen puhalsi nollat ja matka saattoi jatkua uistellen.

Tarkoituksena oli pistää basecamp pystyyn johonkin mukavaan saarenhelmaan, ja uistattaa
pitkälle yöhön. Sateenuhkan ollessa suuri, kehitti Siekkinen jätesäkistä muutamalla
puukonvedolla hienon sadeviitan. Uitimme vaappuja jääsaarensalmesta kasarin itälaitaa
vallenkarin ohi, ja päätimme pystyttää leirin tissisaarille. Hieman ennen saaria kapteenille
sattui kartanlukuvirhe, ja meinasimme jättää syvääjät pojaan lopullisesti. Onneksi nousivat
ylös suosiolla. Löysimme sopivan saaren, ja kamat heitettiin rantaan. Leiripaikallakin oli
valmiiksi penkit ja laavupuut, pressua nyt ei tietenkään ollut mukana. Korkattiin oluset, ja
hetikohta pojat lähtivät laskemaan verkkoja minun jäädessä heittelemään lupaavan harriselta
vaikuttavia kivirantoja.

Matalat rannat eivät tuottaneet tulosta, vaikka pari oikein hienoa syvännettäkin löysin.
Poikien tullessa takaisin, ilmoitin että olin löytänyt saaren luoteiskärjestä vielä paremman
leiripaikan, ja Joukon käytyä tarkistamassa paikka, siirrettiin leiri sinne. Eväitä syötiin
reilusti, ja oluttakin hieman juotiin nuotion äärellä. Ennenpitkää kuitenkin uisteluvietti
oli liian kova, ja kamat iskettiin kuusenperseeseen ja lähdettiin vesille. Uitossa oli viisi vapaa, kolme syvääjällä ja kaksi pinnassa. Kasarin itälaitaa oli tarkoitus jatka ylemmäs, ja emmepä päässeet edes kunnolla isoille vesille kun Joukon vapa jo taipui. Innoissaan Siekkinen kelasi kalaa ylös ja kertoi myöhemmin tunteen olleen mahtava kun tiesi heti alkuun että kala se on eikä pohjakosketus.

Eväkäs tuli aika helponlaisesti haavausetäisyydelle, ja kapteenin haavattua otuksen Jouko
ihmetteli että mitä sitä tuli nostettua. Rautu saatana, hihkaisin, ja todellakin,
iktyonomi-kapteeni Karjalainen totesi kalan olevan harmaanieriä. Vähän petyimme ettei
taimenta tullut vieläkään, mutta alku oli lupaava ja matka jatkui. Jossainvaiheessa Siekkinen
löysi kartalta selkäsaaret ja sinne oli kuulemma päästävä. Joskus olivat muka juuri sieltä
saaneet kalaa. Noh, suuntimat otettiin, ja matka jatkui. Järvi tuntui tyhjältä, eikä koko
matkalla tärpännyt enää kertaakaan. Päätimme rantautua selkäsaarille kusitauolle ja
jaloittelemaan.

Vähän ennen rantautumista Siekkisen syvääjä jäi pohjaan kiinni. Muut vieheet kelattiin ylös,
ja alettiin hakemaan sitä yhtä. Pahaksi onnekseen kapteeni peruutteli prutkun suoraan
siimaan, ja sinnehän se sotkeentui. Pitkän äherryksen jälkeen siima piti katkaista siten että
syvääjään menevä siima jäi minun käteeni ja Siekkisen vavasta lähtevä siima meni potkuriin.
Onneksi syvääja nousi sen suuremmitta ongelmitta, mutta potkuriin jäänyt pieni siimanpätkä
aiheutti ongelmia. Prutku ei näet enää käynnistynyt. Olimme kaukana basecampista, ja jo
muutaman kymmenen metrin melominen selkäsaaren rantaan oli raskasta paskaa. Vitutti.

Rantauduttuamme alkoi moottorin huoltaminen. Veneen varusteisiin kuului onneksi tarvikkeet
potkurin irroittamiseen. Helpotti. Vaan vaikka pultin irti saikin, niin eihän se rupeli
mihinkään liikkunut. Vitutti. Vähänaikaa prutkua tutkittuaan kapteeni huomasi että
bensaletkuhan se vain oli irronnut. Helpotti. Lähemmän tutkinnan jälkeen kuitenkin kävi ilmi
ettei letku ollut vain irti, se oli myös halki. Vitutti. Noh, onneksi letkun
kiinnitysmekanismi oli helppo aukoa ja laittaa takaisin kiinni, joten selvisimme vain
leikkaamalla letkusta muutaman sentin pätkän ja liittämällä sen takaisin. Helpotti.

Moottori lähti suht helposti käyntiin, ja väsyneinä miehinä posottelimme sateen alta pois
täyttä kaasua kohti basecamppia. Loppumatkasta aallokkoa oli reilummasti, ja kapteeni kastui
läpimäräksi pärskeistä. Puolittain minäkin kastuin suojatessani Siekkisen herkkää hipiää
pisaroilta. Kokovartalokondoomina toimineet jätesäkki-sadeviitat kun eivät suojaa hihoja.
Leirissä iskettiin isot notskit pystyyn, halstrattiin harmaanieriää, paisteltiin makkaraa ja
siemailtiin olutta, samalla miettien ja ihmetellen että miksi meille aina käy näin. Olusia
kumottiin mutta ratkaisua kysymykseen ei löytynyt. Seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta,
ehkä jopa ukkoskuuroja, ja aamuyöstä menimme telttaan nukkumaan miettien mihin paskaan sitä huomenna joutuu.

Iltapäivästä nousimme ylös kukin omaan aikaansa, kaikki järkyttävän kusihädän saattelemana.
Tihkusade oli heikkoa, mutta päivällä oli satanut rankemminkin. Poijaat lähtivät aamupalan
jälkeen nostamaan verkkoja, ja minä sain tehtäväkseni yrittää kyhätä tulet. Yhtään kuivaa
puuta ei löytynyt mistään, ja tunnin äherryksen jälkeen sain tulen syttymään jotenkuten
koivuntuohella ja joka puusta sateenraiskaamattomalta puolelta keräämistäni pienistä
oksanpätkistä kasaamallani kötöstyksellä. Tarkkaa hommaa oli, pienikin virhe ja koko paska
sammuisi kuin teini juhannuksena. Kärsivällisesti lisäsin märkää puuta vähän kerrallan ja
pikkuhiljaa nuotio kasvoi.

Poikien tullessa takaisin verkoilta, oli roihu jo melkoinen. Kalansaalis oli jotain aivan
muuta. Kolmessa verkkolitkassa, joissa oli kymmenen verkkoa yhteensä, oli joka litkassa yksi
kala kussakin. Kaksi pientä siikaa ja yksi iso harri. Ei vittu tätä paskaa, todettiin, ja
alettiin murkinoimaan. Syötiin kaikki eväät mitä pystyttiin, ja juotiin oluttakin mukavasti.
Tai minä ja Jouko joimme, Markun piti ajaa autoa vielä illalla. Päätimme jopa lähteä Joukon
kanssa juomaan kun pääsisimme pois järveltä. Soitimme Korhos-Matille ja saimme tilattua 36kpl oluita illaksi.

Lähtötohina ja eväiden syönti kesti aikansa, ja viimein vesille päästyämme oli kello jo
kymmenen maissa. Matka nangusatamaan kesti 50min ja hieman jälkeen yhdentoista oli vene
trailerissa ja kamat pakattu autoon. Paluumatkalla kertasimme paskan reissun tapahtumat, ja
mietimme mistä löytäisi vielä bileet sille illalle. Kävin kotona suihkussa ja aloin
soittelemaan ihmisiltä menovinkkejä/paikkoja. Varsinaisia bileitä ei löytynyt, mutta Veli
Kauttu oli järjestämässä pokeripelejä, jonne minä ja Siekkinen vielä samoilla silmillä
könysimme. Parikymppiä taisin jäädä voitolle aamuun asti kestäneissä peleissä.

Uistelua: Ihan vitusti.
Heittelyä: Tunti ehkä.
Saalis: 1kpl harmaanieriä (Siekkisen vapaan uisteli), 2kpl siika ja 1kpl harri (verkosta).

VastoinkäymisiäTiistai 10.07.2007 13:39

Toissaviikon torstaina se kait oli, kun päätimme lähteä Siekkisen kanssa takaisin Ivalojoelle taimenta hakemaan. Barbara kuskattiin jo kerran tänäkesänä hyväksi todetulle veneenlaskupaikalle Pajakosken yläpuolelle, tarkoituksenamme lähteä kohti Toloskosken taimenmonttuja. Joka kerta Barbaran kanssa tuntuu edellistä helpommalta, eivätkä alkutohinat rannassa kestäneet kauaakaan. Vesille päästyämme Siekinen hermoili koska huomasi ettei moottori kierrättänyt vettä.

Ja niinhän siinä kävi. Pääsimme laskupaikalta ehkä 150metriä, kun moottori sammui ensmäisen kerran. Pienen tutkailun jälkeen Jouko päätteli, ettei viitsisi lähteä pidemmälle, koska kone saattaisi leipoa kunnolla kiinni minä hetkenä hyvänsä, ja Siekkisen isä oli tarvimassa sitä vielä samalla viikolla. Palasimme siis turhautuneina lähtöpisteeseen ja pakkasimme kamat takasin autoon. Päätimme kuitenkin käydä paskuudestaan tunnetulla Pajakoskella heittelemässä, kun oltiin kerran sinne asti päästy. Pienen ajomatkan ja kävelyn jälkeen olimme kosken rannalla. Vettä satoi hieman mutta eipä se haitannut.

Minä tiesin etukäteen missä on hyvät montut, ja lähdin suorinta tietä niin syvälle koskeen kuin pääsi. Vettä oli edellispajakoskireissua enemmän, enkä päässyt ihan sille kivelle mille halusin, mutta ihan hyvälle paikalle kuitenkin. Ja eipä kestänyt kauaakaan kun ensimmäinen pikkutaimen nousi. Jouko jäi ylävirran puolelle viskomaan suvantoja. Minä nostelin pikkuharreja ja -taimenia vitutukseen asti, toistakymmentä kappaletta. Isompia ei vain kuulunut. Jouko saapui samoille leveyspiireille ja päätimme lähteä laskemaan alemmas.

Jonkinsortin montun löysin alempaakin, vaan eipä tärpäänyt vaikka kuinka vispasi. Jouko oli vähän alempana eikä hänkään saanut mitään. Sitten yhtäkkiä Jouko huutaa jotain mistä en heti saanut selvää. "MIITÄÄ?" huusin takaisin. "LÄHETÄÄN VITTUUN TÄÄLTÄ!" Jouko huusi ja nosti vapansa ilmaan. Kovin lyhyeltä näytti virveli, ja totta tosiaan, Joukolla oli vapa katkennut. Uistin oli jäänyt pohjaan, ja Jouko oli ilmeisesti sitä riuhtoessaan kiskaissut turhan lujaa, jolloin vapa oli katkennut liitoskohdastaan, vieden samalla siimanpätkän ja uistimen.

Hypimme pois kiviltä ja kapusimme jyrkän rinteen tien tasalle. Suht vittuuntuneena Jouko kaasutteli Ivaloon, ja ihmettelin että millä Joukahainen nyt meinaa kalastaa viikonlopuksi suunnitellulla Inarijärven reissulla. Noh, onhan Joukolla noita vapoja, eikä tämä olisi kuulemma ongelma. Vitutti silti suunnatomasti.

Uistelua: Ei metriäkään saatana.
Heittelyä: 3h
Saalis: Vitusti pikkukalaa, ei isompia.
Jaahans, on päässyt kalajuttujen kirjoittelu lipsahtamaan, lähinnä soneran ylipätevyyden takia, joten otetaanpa nyt kiinni taas hieman.

Joskus vitun kauan sitten Lähdimme Siekisen kanssa Juutualle Barbaraa uittamaan. Taisi olla parinkolmenviikon takainen keskiviiko. Reissu on jo hämärtynyt muistikuvissa mutta kerron nyt kuitenkin mitä muistan. Ensimmäinen venereissu Juutualle kirkkaana mielissämme ajelimme Jurmukosken alapuolella olevalle autopaikalle ja kannoimme kamat rantaan, ja pienen pumppauksen ja äherryksen jälkeen pääsimme vesille (kello oli noin yhdeksän muistaakseni). Päätimme lähteä alavirtaan Ylä-Nivalle uittamaan uistinta koskenniskalle. Yksi pieni virtapaikka oli välissä mutta siitä selvittiin helposti.

Ylä-Nivan niskalla sitten aikamme sompailtiin, peippailtiin ja väännettiin mutta eipä vain mitään tullut. Hommaan kyllästyttyämme lähdimme ylävirtaan, ja menomatkalla harmittomalta tuntunut pikku virtapaikka jäi taaksemme vasta huudatettuamme täyttä kaasua useamman minuutin. Hetikohta virran yläpuolella sattui ensimmäinen tärppi, kun pikkutaimen iski vapaani. Suurin tällekesälle, ajattelin, mutta silti ali mitan. Sitten tapahtui jotain epämiellyttävää.

Oli se jo vähän aiemmin pelotellut, yskinyt ja kironnut. Moottori saatana sanoi sopparinsa irti kerkellä Juutuaa. Soudettiin siitä sitten äkisti rantaan, ettei tarvinnut Ylä-Nivaa alkaa laskemaan. Siinäpä sitä sitten katseltiin ja hyväiltiin kun ei muuta voitu. Siekkinen kirosi ettei sattunut työkalupakkia mukaan. Edes moottorin nykimisnaru ei liikatanutkaan vaikka kuinka kiskoi. Tutkailimme paskoja vaihtoehtojamme savukkeen verran, ja tulimme siihen tulokseen että melominen vähänmatkaa ylävirtaan originaalille laskupaikalle olisi helpointa.

No siitähän lähdettiin melat heiluen menemään. Siekkinen koitti vielä nykiä moottoria ja nykynaru jopa hieman liikkui. Moottorin kopan ollessa auki narun sai jopa kelattua takaisin sisään pienillä ja rasittavilla sormiliikkeillä. En muista kauanko sitä revittiin tai mihin asti kerkesimme meloa, mutta lopulta se paska alkoi laulamaan. Päätimme käydä nyt Jurmukosken alaliu'ussa uistamassa kun kerran tänneasti on tultu. Koskeen päästyämme uistimet alkoivat heittää hirveää häränpyllyä kovien akanvirtojen ja muutenkin kieron virtauksen vuoksi.

Oltiin taimenskeisseillä. Retardo-setä oli juuri näillämain rikkonut elämän kestäneen kirouksensa, ja muutenkin seutu tiedettiin kalaisaksi. Keskustelut käytiin huutamalla kovan kohinan takia, ja uistimia yritettiin pitää suht tanassa siimasotkujen välttämiseksi. Siekkinen huusi jotain tyyliin "Tästä saatiin sillon kerran Pakasen kanssa taimen" "Ai mistä?" utelin tarkemmin. "No JUST TÄSTÄ". Eipä kerenneet Siekkisen sanat olla ilmoilla kuin 2½ sekuntia kun vapani taipui vimmatusti.

Nyt on perkele! Kauheaa häslinkiä ja ihmettelyä. Jarrukin huusi ensimmäistä kertaa uudessa virvelissä. Niin tosiaan, ostin Ivalon kesämarkkinoilta uuden virvelisetin parillakymmenellä eurolla. Ja kelassa oli parivuotta sitten hankkimani ja käyttämättömäksi jäänyt kuitusiima. Ja siiman päässä uiskenteli Rapalan perusmuikku, jonka olin ostanut Maali-Dakotan kesämarkkinoiden aikaisesta alennusmyynnistä, jossa Rapaloita sai rohmuta 'ota kolme maksa kaksi'- periaatteella. Aivan uudet vehkeet siis olivat käytössä ensimmäistä kertaa.

En ollut vielä tottunut uuden virvelin jarruun, ensimmäinen päältäväännettävä malli minulle. Kala juroi oudosti ja meinasipa sotkea siiman potkuriinkin. Siekkinen huusi jotain että nyt on iso on saatana, ja minä vain säädin jarrua täpinöissäni. Kelasin kalaa varovaisesti lähemmäs ja lähemmäs kunnes sain sen pintaan ja näin sen ensikerran. Epäilyksen viilto tuntui sielussa asti. Kelasin vielä lisää ja niin sain sen uitettua aivan veneen viereen. Ja kyllä, sieltähän se nousi ilman sen suurempia kommelluksia, ensimmäinen koskihauki tällekesälle.

On se nyt vittu kumma. Tutustutin hauen sisuskalut J. Marttiinin tehtailemaan tappovälineeseen, ja heitin paskan takaisin jokeen. Vitutus oli korkealla ja päätimme rantautua joen pohjoisrannalle ja lähteä tutkimaan koskea heitellen. Minä jäin pommittamaan ensimmäistä syvännettä tapani mukaan, ja Jouko lähti tarpomaan ylävirtaan heittopaikkoja etsien. Heti alkuun saimme mittaharrit lähes yhdenaikaisesti, ja homma alkoi taas maistumaan. Koitin heittää ylävirtaan pientä vippiä, kun heitto epäonnistui ja jäi noin parimetriseksi. Uistin tipahti juuri suurimpien kuohujen ja pienen akanvirran risteymäkohtaan, enkä kerennyt edes alkaa kelaamaan kunnolla kun jarru jo vinkuin vinhasti.

Kala pani vastaan vimmatusti, mutta paljoa varaa sille ei voinut antaa. Jarru huusi, ja väsytystaistelua kesti muutaman minuutin, kunnes revin kalan rantavesistöön. Pirgale sehän on taimen, ja isokin vielä. Ei ehkä yhtä iso kuin Retardon saama parikiloinen, mutta reilu mittakala kuitenkin, ehkä noin kilo-puolitoista. Taimen tuli suht rauhallisesti haavausetäisyydelle rantakivikkoon, ja kiitin jo Retardoa ylleni asettelemastaan siunauksesta. Sitten se tapahtui, yksi pärskäys ja kala oli poissa. Ei vienyt uistinta eikä mitään, lähti vaan sanomatta mitään.

"EEEIIIIIIIIIHH" kaikui Juutuan jokilaaksossa mynthon-huudon tapaan, ja seuraavan vartin kiroilin itsekseni sydämmenlyöntien tasaantuessa. Heittelin samaa monttua ja viran reunaa varmaan tunnin tapauksen jälkeen ilman nypyn nypyä. Vaihtelin jopa uistinta tiuhempaan tahtiin kuin ikinä. Siekkinenkin laskeutui ylävirrasta ja pisti harrinsa minun yksilöni viereen. Siekkisen oli tietysti isompi. Kerroin Joukolle mitä oli tapahtunut, ja hän kertoi nähneensä ja kuulleensa tuskanhuutoni ylävirralta. Oli silti vähän skeptinen, mutta uskoi se kai surullisen tarinani jol' ei oo vertoa. Heittelimme vielä jonkun tovin, mutta mitään ei saatu.

Pakkasimme kamat takaisin Barbaraan ja karautimme vastarannalle hieman pettyneinä. Kamat pantiin kasaan ja kannettiin autoon, ja lähdimme vittuun potentiaalinsa paljastaneelta Juutualta. Kotiin päästyäni hakkasin päätäni seinään ja onanoin ajatellessani karkoittamaani taimenta.

Uistelua: n. 2h
heittelyä: n. 3.5h
Saalis: 1kpl hauki (n. 2.5kg), 1 pikkutaimen ja 1kpl mittaharreja molemmille.

TaantumusTiistai 03.07.2007 21:50

Olipa tuossa netti poikki pariviikkoa soneran ylipätevien päätösten ansiosta. Kiitoksia vaan teille sinne tästä itsesäkehittämisajasta, jota kaipasinkin jo rankasti. Vaan nytpä toimii taas netti, joten eihän siitäkään sitten mitään tullut. Kalajuttuja on varastossa kolmisen kappaletta, kirjoittelen ne sitten joskus kun jaksan, mutta nyt ensiksi pitää ottaa kiinni netittömyyteen hukattu aika.