IRC-Galleria

enfys

enfys

Simple Impartial Enfys.

huoli.Lauantai 30.06.2007 18:10

Sissi kävi toissa yönä päivystävällä eläinlääkärillä koska sai ilmeisesti jonkun oudon kohtauksen.
eilen kuitenkin illalla kävi taas normaalisti syömässä ja lipitti laktoositonta maitojuomaa innoissaan. hyvä niin, saa siitä edes kalkkia ruokaan lisätyn monivitamiinivalmisteen lisäksi.

Sissin ollessa lekurilla kävin varovasti kurkistamassa että kaikki oli kunnossa pesässä. hirmuinen sotku siellä tietysti mutta neljä vaaleanpunaista poikasta vielä valkoisin poikaspiikein varustettuna vetivät sikeitä, ja kaikki hengissä! :)
hassusti olivat päälaet vastakkain ja pikku vartalot jokaiseen ilmansuuntaan, niinkuin + - muodostelmassa. yksi oli tosi tosi iso, yksi tosi tosi pieni ja kaksi siltä väliltä.
pieni jos selviää, sille tulee nimeksi ehdottomasti Kirppu.

kun vaan ei olisi Sissin lääkärireissu vasta alkusoittoa vakavemmille komplikaatioille...

pitäkäähän peukkuja kaikkien viiden puolesta!




ja lisää pukkaa.Tiistai 26.06.2007 03:21

meillon nyt varmaan viisi siiliä.

yllätys oli suuri kun meidän prinsessaa olin tänä iltana noutamassa leikkituokiolle.
hänen mökkiään nostaessani paljastui varsinainen pesä jota Sissi puolusti verisesti.

pikaisella vilkaisulla ehdin nähdä neljä (?!) pikkuruista vaaleanpunaista piikkiotusta.
samantien tietysti peittelin Sissin + lapset takaisin pesään.
siellä prinsessa puhisi ja pomppi, joten ei paree mennä enää lähellekään.

uskomaton juttu, eläinkaupan väki saa kuulla kunniansa huomenna.

eipä sitä uskonut kun reilu viikko sitten käytiin ensimmäistä tuhnuttajaa noutamassa, että pian niitä olisikin useita.

huolestuttaa kovin Sissin puolesta, ja tietysti myös poikasten.
toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

suomen siiliyhdistys on mahtava paikka, apua sain heti hätääni. kiitos heille.

uneton yö panikoidessa edessä.

hedge.Perjantai 15.06.2007 22:48

meillon nyt siili. :)
hän on alle kolme kuukautta vanha neiti, afrikkalainen kääpiö.

hän on todella kaunis ainakin pallona (paljoa ei ole nenuaan vielä näyttänyt).

hän tuhisee jos häntä häiritään.

hänen nimensä on sissi. tai tämänhetkisen ujouden takia ehkä sissy...

hän saa huomenna matosia, kun ehdin käydä ostamassa. josko sitten jo ruokakin maistuisi.
vielä häntä jännittää niin kovasti ettei ole sirkatkaan maittaneet.

törkeästi hänet herätettiin iltapäivällä kesken unia ja kaapattiin uuteen kotiin.
toivottavasti hän sopeutuu hyvin.








hmh.Lauantai 19.05.2007 23:51

luin vanhoja päikkärimerkintöjäni, yli vuoden takaisia. outoa kuinka asiat muuttuu.
eihän sitä osaa tietysti ajatellakaan kuinka paljon kaikkea paskaa voi mahtua elämään.
ehkä ihan hyvä. jos kuitenki joskus oppis.

nautiskelen täysin vapaasta rauhallisesta illasta itsekseni. kaipaan niin paljon tätä, että saa vaan olla ihan hiljaisuudessa ja rauhassa. saa vaikka purskahtaa itkuun kun huomaa jäätelön loppuneen tai nauraa katketakseen näkymättömän kanssa jutustelulle, eikä oo kukaan ihmettelemässä. saa tehdä just sitä mitä itse haluaa. ei tarvi puhua, ei ajatella, ei kuunnella.

tekis mieli ottaa taas saikkua ja lähteä vaan maalle. rannallakin on kuulemma nyt tosi mukavaa, äiti soitteli ja kertoi.

tuntuu ettei vaan jaksa ja vituttaa ettei kukaan käsitä sitä.

vihaan töissä käyntiä. lääkärissä ravaamista. asioiden suunnittelua. jatkuvia menoja. velvollisuuksia. kiirettä. meteliä. ihmisiä. elämää. kulkemista kaupungin täysillä kaduilla. autoruuhkia. valehtelua. ymmärtämättömyyttä. kysymyksiä. tungosta. heräämistä vapaapäivänä seitsemältä jonkun toisen ihmisen vahingon takia. teeskentelyä. painostusta. luottamuksen puutetta. sitä että toisten menneisyys ja virheet vaikuttaa omaan elämään. sitä että joku on PAKKO. VIHAAN.

kun olis vaan joku kone, jolla sais pään nollattua ihan kokonaan. niin hienot ja kehittyneet kuin ihmisaivot onkin, vaihtaisin ne vaikka heti toisiin. sellaisiin, jotka ei pystyis muistamaan ja vatvomaan.

sitä odotellessa ja jälleen joutuen kestämään joka ikistä kohtaa tuosta listastani taas huomisaamusta eteenpäin. eikä loppua näy. mutta tämä ilta ja yö on kuitenkin vain ja ainoastaan minun.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.05.2007 22:48

ylihuomenna katsomaan http://www.avenueq.fi/ !!

varmaan ihan hulvaton. :)

tänään saikkupäivä, huomenna vapaa, lauantaina duunin yksikköpäivä.

ens viikkokin vajaa, perjantai vapaa ja lähtö reissuun.
kivakiva.
miljoona asiaa hoidettavana.


ainiin. senaatintorilla oli kivaa viime vkl. euroviisut rokrok!
don johnson big band oli pe-iltana loisto.
ääni. <3

jäj ja ei jäj.Torstai 03.05.2007 20:04

jäj = saan vihdoin kylpyammeen! jipiijipii! sellasen oikein hienon, kultaisilla leijonantassuilla varustetun. tai no, okei. kullan värisillä... mut JÄJ! \o/

ei jäj = hampilekuri tunnin päästä. eeeeuuuuh. :( näin jo untakin siitä viime yönä.

jos tämänpäiväisestä koettelemuksesta selviäisi hengissä, saisi jo lauantaina löhöillä vaahtokylvyssä. ihkua.

lontooseen 22 päivää. liian kauan!

hmh.Keskiviikko 14.02.2007 23:39

melkein tekis mieli täyttää taas joku hurja galluppi, muttei ketään varmaan kiinnosta lukea..

elkää ihmiset soitelko kiukkusina postiin kun laatulehti 7 päivää (vaihtoehtoisesti OHO! tai katso..) tulee ~15 minuuttia myöhässä joskus, sellaista ei oo kiva kuunnella 8 tuntia päivässä.

sysi on ärsyttävässä uhmaiässä. hemmetin katti.
tahtoisin meidän roosalle komean kollin kaveriksi, mutta kun meiltä nekku löytyy jo ja kyseinen kolli on samalla nimellä siunattu. harmillista.

keksin tänään että jos joskus on mahdollisuus rakentaa oma talo, siellä pitää olla sitten samanlainen kylppäri ku frendien rachelillä ja monicalla.

kela muisti mukavalla 360 euron laskulla. sen siitä saa kun opiskelujen ohella on henkensä pitimiksi pakko käydä töissäkin joitain hiluja ansaitsemassa. ja jos on sattunut vahingossa ansaitsemaan mukamas 15 hilua liikaa, joutuu maksamaan sen about 25-kertaisena takaisin. kivaa.

ei miulla muuta. kai.

ainiin, hyvää ystistä. pienempikuinkolme.

ja uudet kujeet..Tiistai 07.11.2006 21:46

uusi koti, uusi katti ja uusi työpaikka. hurjaa. :)

mikä lie minuun iskenyt.

tämä tyttö siis kuitenkin joulukuun 8. vikaa päivää virallinen filkkarilainen. niinku mie muuta osaisin tehdä.. huih.

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.11.2006 15:22

MITEN.. :

Miten pussataan? :
*no sillee, pistetään huulet vaiks sillee näin :x ja moiskautetaan.
Miten avataan pullo? :
*jos ei muu auta niin lyödään vaikka kaula poikki.
Miten syödään kiinalaista ruokaa? :
*eka tapellaan syömäpuikkojen kanssa, ärsyynnytään, lannistutaan ja haetaan haarukka.

KUKA.. :

Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti?:
*varmaan se on itsessä vika kun melkein kaikki satuttaa.
Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysiseti? :
*minä itse. kompura.
Kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi?:
*viimeaikoina? hmh.. en tiedä.
Kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut?:
*mighty-hannaa ei niin vaan yllätetä. UNAGI.
Kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava? :
*tony on ollut hirmu mukava. ja posti-tiina kun tahtoo antaa miulle töitä.

MIKSI... :

Miksi olit viimeksi surullinen? :
*varmaan siksi kun en osaa innostua mistään nyt.
Miksi olet olemassa? :
*koska äiti ja isi halus ja sattu olee "olosuhteet otolliset".
Miksi teet tätä testiä? :
*koska löysin tän just enkä ollu tällästä vielä ikuna tehnyt.
Miksi taivas on sininen? : *ei se aina oo!
Miksi et ole ulkona? : *tulin just ulkoa haahuiltuani ikuisuuksia etsimässä kotia. ei meinannu millään löytyä. ja oli himputin kylymä.

MILLOIN... :

Milloin viimeksi nauroit? :
*varmaan eilen.
Milloin olit viimeksi autossa? :
*eilen.
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? :
*eilen.
Milloin olet viimeksi opiskellut? :
*oho. varmaan joskus alkuvuodesta.
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? :
*en ihan hetkeen.

ONKO... :

Onko sinulla mp3? :
*on jossain pölyttymässä.
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen jäsen/ystävä)?:
*miksi minun pitäisi saada ketään pois sydämestäni? jos joku on sinne jostain syystä päässyt, ansaitsee kyllä paikkansa.
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? :
*ei kun olen laiska enkä jaksanut laittaa mitään.
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? :
*varmaan joo.
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? :
*voi kuule, kysy vaan kuinka monta! ;P

OLISIKO... :

Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? :
*tuskin helpottais yhtään.
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? :
*helpompaa - joo. parempaa - epäilen.
Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta? :
*ei olis. tai ei tietty hirveen kiva sille kosijalle, mut parempi kieltäytyä kuin myöntyä jos ei haluis.
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? :
*olisi.
Olisiko maailma parempi ilman sotia? :
*no daah. kai nyt.

OLETKO... :

Oletko kokenut sydänsuruja? :
*olen joo.
Oletko suudellut ketään koskaan? :
*itseäni. :P
Oletko ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? :
*yli kolmeen? aijai.. paha. ainaki ala-asteella kun tykkäsin melkei KAIKISTA meidän luokan pojista. :P
Oletko itkenyt viimeisen 48 tunnin aikana?:
*ei oo tullu kyyneliä.
Oletko valehdellut vanhemmillesi? :
*joo..

nurkka_ haasteli...Perjantai 27.10.2006 02:03

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php millainen on ___?
Haasta sen jälkeen 3 ystävääsi.

(sorry jo etukäteen kaikki joiden nickiä käytin röyhkeästi tässä hyväkseni...)

Nurkka_: Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä... mutta tästä mulkerosta ei kyllä tykkää kukaan! (haaahaahahaa!)

tisba: En tunne.

Hakkitus: On se keskimääräistä mukavampi, mutta ei nyt mitenkään kauheasti.

Pfui: Vittuilija. Parhaimmillaan tekee sen tyylikkäästi, yleensä ei. (:D)

Hjanna: Sen kanssa ei kyllä voi rentoutua kun se aina piikittelee ja kiusaa.

Reappear: Menee siinä sivussa ilman että erityisemmin kiinnittää huomiota.

ytyt: Vähän se ärsyttää mutta ei pahasti. Yleensä ihan mukavat jutut.

OsbusGaus: Mukava ja kiva, ei kyllä täydellinen. Eikä tarvi ollakaan.

Haastetaan:

Hakkitus
tisba
OsbusGaus