IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.08.2010 00:52

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin, enkä kantanut huolta siitä, kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti, en tullut ajatelleeksi, olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu, kakattu, syljetty, pureskeltu, pissitty eikä nipistelty pienillä sormilla.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta, -ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit voisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä, iloa, rakkautta, sydänsärkyä, ihmetystä tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.<3<3
ti 13.7
05.00 herään äkilliseen vesienmenoon. Siinä sitte herättelin tommia ja totesin että haaroista tuli jotain. Ihmeteltii siinä molemmat aikamme (:D) ja sit nousin soittamaa synnärille, että miten tästä eteenpäin. Sieltä saan ohjeistuksena, että jos ei kipeitä suppareita ala tulemaan, niin sitten aamulla 8 - 9 aikoihin käymään siellä, niin he tarkistaa tilanteen.
08.30 mentiin synnärille kontrolliin. Laitettiin käyrille ja siinä odoteltiin puolisentuntia ja päästiin lääkärille. Lapsivedethän ne oli mitkä sit oli menny. Sain kuitenki luvan lähtee kotiin jos jaksoin ja olo anto myöten, joten siis kotiuduttiin vielä ja painelinki suoraa nukkumaa, yöllä kun unet jäi hieman vähäisiks.
16.00 alkaa tuntumaan supistuksia kovempina, mutta pystyn vielä olemaan niiden kanssa. Kävelen ympäri kämppää supistusten ollessa päällä ja sit levähdän toviks. Supistusten väli oli vielä n. 20min
18.30 alkaa supistukset kovenemaan ja olo alkaa muuttua hieman epämukavammaks. Pystyn kuitenkin olemaan niiden kanssa vielä, mutta synnärille lähtöön valmistaudutaan kuitenkin koko ajan.
20.00 soitan osastolle ja kysyn kannattaako tulla vai yövynkö kotona. Saan luvan mennä sinne ja varautuvat ottamaan mut vastaan, jos päätän tulla. Niinpä siis 21.30 kirjaudutaan sisään synnärille. Laitetaan jälleen käyrille ja siitä päästään sitten huoneeseen. Tompan kanssa saatiin rauhallinen oma huone, parisängyllä. Tomppa alkaa kattoo telkkaria ja ite yritän hetkeks torkahtaa. Supistuksia oli piirtyny käyriin n. 7min välein

ke 14.7
03.00 supistukset koventunu ja väli nyt 3 - 8min.
03.50 saan vihdoin Oxanest kipulääkettä ja pian supistuksetki helpottaa.
04.40 supistukset tuntuu edelleen, mutta lievempinä. PVK,CRP tilattiin klo 7
09.25 1 sormelle auki, ½cm kanavaa, kalvot pitkin päätä. Siinä vaiheessa ei ollu enään tuntiin supistanut, joten aloitettiin Cytotesit cx:n kypsyttämiseksi.
14.10 kipeitä supistuksia tulee 2-6min välein.
14.45 1 sormelle cx 1-2cm, saan jälleen kivunlievityksenä Oxanastiä. Supistukset todella kipeitä ja olo muutenkin voimaton, kipujen takia ruokahalu kateissa. Supistuksia tulee taas 6min välein.
17.50 tiukasti kahdelle sormelle, cx 1cm. Päästään suihkuun, mutta supistukset niin kipeitä, että seisovaltaan oleminen vaikeaa.
18.30 suihku helpotti, mutta supistukset tulee jälleen napakoina ja erittäin etova olo.
19.15 jälleen oxanest:ia sekä 19.30 geepenil 2,5 ja ringer 200ml. Kipulääke auttaa sen verran että pystyy torkkumaan välillä.
21.50 tiukasti kahdelle sormelle, kanava häviämässä, vähän takana, cx tilanne ennallaan. Supistukset 4min välein. Siinä vaiheessa jo todella väsynyt ja jutellaan lievityksistä. Oxanestia ei tässä vaiheessa enään auta. Synnytys ei käynnissä, tilanne yritetään rauhoittaa yöksi. Jos supistukset ei nyt käynnisty tarvittaessa annetaan Bricanyl ½ amp ja Opamox (10)-15mg. Aamulal PVK,CRP.
22.30 Bricanyl ½ amp. Tri Reijoselta kysytty antibiootista, yöllä ei tarvinnut tiputtaa jossei synnytys käynnisty kunnoilla.
22.50 Bricanyl alkaa auttaa ja supistukset huomattavasti siedettävämpiä. Olo kuitenkin kummallinen ja tärisyttää paljon. Olo muutenki edelleen etova ja heikko. Lievitykseks Opamoxon ja sit yritystä untenmaille, tuloksetta. Myöhemmin supistukset palaa taas, mutta kipeämpinä kuin aikaisemmin.

to 15.7
02.00 yritetään jälleen Oxanestia. KTG reaktiivinen ja sikiö liikkuu vilkkaasti. PVK + CRP klo 7
04.30 supistukset 3-4min välein. Tunti nukuttu ja supistukset -jälleen kipeitä.
05.45 siirrytään 1 saliin. Aloitettu ilokaasu pienimmällä ja nostetaan pikkuhiljaa. Auttaa hetken, mutta sitten senkin teho katoaa.
07.35 tiukasti 2 sormelle, cx 3cm, takana. Sipistukset kipeitä jonka seurauksena itku.
08.50 - 09.20 Epiduraalin laittoa, monta yritystä (5-6), lopulta istuvaltaan onnistuu. Hetken päästä tuntuu poksahdus, jolloin kalvot puhkeaa ja lapsivedet tulee kunnolla.
09.35 puudutus alkaa auttaa ja kivut katoaa täysin. Vihdoin aikaa levähtää ja nukahtaa.
10.50 4cm, ohuet reunat, johtoviivassa.
12.20 6cm-1, ohuet reunat. Supistukset 5min välein. Supistukset alkanu tuntua pikkuhiljaa painontunteena.
14.30 10cm +2. Painaa enemmän. Vaihdetaan kylkiasentoon, mutta tunne kovempi joten palataan takaisin puoli istuvaan asentoon.
16.10 aktiivista ponnistelua puoli istuvassa asennossa, ilman jalkatukia.
16.46 Syntyy poika 3910g ja 51,5cm. Py 34cm Apgar-pisteet 9-9, värin takia yksi piste pois. Napanuora kerran kiertyny vartalon ympäri.
16.50 Syntyy jälkeiset. Napanuorassa myös todellinen solmu.
Noin puoli 10 mennään osastolle. Pyydettiin perhehuonetta, mutta osasto oli täynä joten ei ollut mahdollista saada.


Lapsiveden menosta syntymään 59h 46min
Synnytyksenkesto I-vaihe 12h 10min
II-vaihe 36min
III-vaihe 4min
Yht. 12h 50min

Synnytys oli raskas ja verotti voimia huomattavasti. Ärräpäitä tuli suusta laskettua ja Tomppaaki käskin ite tulla synnyttämää ku koko aika hoki siinä vieressä ponnistaponnistaponnista :D Kätilö oli kannustava eikä repeämiäkä tullu. :) Pieni nirhauma mihin sitten laitto yhden tikin, vaikka ei olis ollut välttämättä tarpeellinen. Synnytyksestä muuten ei kauheen loistava fiilis jääny, joten katotaa uskaltautuuko sitä toistamisee pöydälle :D Imukuppia ei kuitenkaan tarvittu, eikä muitakaa apuvälineitä. Mutta kokemusta rikkaampana ja pienen pojan ylpeänä äitinä,oli se kyllä kaiken sen tuskan arvosta ♥

[Ei aihetta]Lauantai 07.08.2010 18:38

Rakastin sinua jo
ennen kuin olit syntynyt ja rakastin vielä enemmän heti kun olit
syntynyt. Ennen kuin tunti syntymästäsi oli kulunut, tiesin, että
antaisin henkeni puolestasi. Laita tämä blogiisi jos sinulla on
lapsia ja rakastat heitä enemmän kuin elämää ♥

[Ei aihetta]Lauantai 10.07.2010 17:20

JOS ET JAKSA TEHDÄ TÄTÄ, KESÄSI MENEE PILALLE

1. Mitä kuuluu ? - iha jepa
2. Olitko tänään koulussa/töissä? - ee
3. Kuinka pitkä olet? - nii pitkä ettei oo tosika
4. Millaisessa talossa asut? - kerros
5. Onko sinulla lemmikkejä? - 2 kissaa, hamsteri ja sit lisänä tulee tompan siili. :)
6. Mikä on lempihymiösi? - emt :D
7. Millainen sää on? - pilvistä... aika kuuma silti
8. Haluaisitko muuttaa Suomesta pois? Minne? - johonki
9. Onko sinulla hyvät välit isovanhempiisi? - kuollu
10. Kuinka vanha on sinun vanhin serkkusi? - jtn reilu 20
11. Odotatko jo kesää? – ähähä
12. Onko sinulla ollut jo hiihtoloma? – :D
13. Oletko ikinä ollut laivalla? - no kyllä
14. Entä lentokoneessa? – e
15. Mikä on sinun lempibändi? - ...
16. Mikä on sinun lempibiisi? - en tiada
17. Onko sinulla oma digikamera? – on on.
18. Omistatko 3D-lasit? – no e
20. Mikä on paras alkoholiton juoma? - kokis, fanta/jaffa, 7up/sprite
21. Poltatko tupakkaa? - e
22. Paljonko saat viikko/kuukausirahaa? - :DDD no kuukausi rahaa reilu 500e :D XD
23. Monetko kengät omistat? – en jaksa laskee :o
24. Käytätkö korkokenkiä? – kyyll (:
25. Mikä on paras näkemäsi elokuva? – en tiiä
26. Mikä on paras biletys biisi? - jaapa
27. Käytkö usein elokuvissa? – joskus
28. Onko sinulla paras kaveri? – onha noita muutama parempi.
29. Oletko koskaan soittanut hätänumeroon? - hmmhh.
30. Oletko koskaan ollut ambulanssissa? - en kai :o
31. Oletko koskaan pyörtyny? - kyllä
32. Oletko omasta mielestäsi pitkä vai lyhyt? – lyhyt
33. Kuinka pitkä siis olet? - 165
34. Onko sinulla sisaruksia? - ..
35. Pidätkö enemmän isästäsi vai äidistäsi? - en kummastaka.
36. Jos saisit kissan/koiran, minkä antaisit sille nimeksi? - :DDD
37. Onko sinulla mp3/Ipod? - ämpee
38. Kuunteletko musiikkia päivittäin? – juup
39. Oletko koneella päivittäin? –joo :D
40. Millä sivuilla käyt yleensä, kun olet koneella – galleria, fb, kuvakeee
41. Kymmenes saapunut viesti kännykässäsi? – joku tommilta
42. Oletko facebookissa? - ju
43. Missä muualla sinulla tunnuksia? - on
44. Onko sinulla lävistyksiä? – joo.
45. Oletko käynyt rippikoulun? – joo
46. Onko sinulla mopokortti? – ja pankkikortti, kelakortti jne.
47. Haluaisitko mielummin mopon vai skootterin? Vai mopoauton? - en taho.
48. Tiedätkö mikä on hypotenuusa? – ei mitään mulle tärkeetä :)
49. Oletko hyvä matematiikassa? - tosiaan :D
50. Missä kouluaineessa olet/olit hyvä? – missää
51. Missä koulussa olet tällä hetkellä (jos olet)? – missään
52. Mihin ammattiin haluaisit tulevaisuudessa? - emt
53. Mitä sanot poliisin ammatista? – ok
54. Entä palomiehen? - -.-
55. Kumpi olisit itse, poliisi vai palomies? – kumpikaa
56. Pidätkö lumesta? - naah
57. Onko teillä paljon lunta tällä hetkellä? - iha vitusti! :O
58. Minkä väriset hiukset sinulla on? - enpä tiiä
59. Oletko joskus värjänyt hiuksesi? – -.-
60. Onko sinulla suorat vai kiharat hiukset? – no vittu kato kuvista
61. Omistatko kihartimen? Millaisenn? - e
62. Onko sinulla oma huone? – no ei o
63. Onko seinilläsi julisteita? – tauluja
64. Oletko nyt pöytäkoneella vai läppärillä? - läp
65. Onko sinulla oma tietokone? – o
66. Onko sinulla oma TV? – ooooooonnn
67. Pidätkö matkustamisesta? - ju.
69. Oletko asunut ulkomailla? – olisinki
70. Onko sukusi Suomesta vai jostain muualta? - no iha täältä suomesta vaa
71. Mitä kieliä puhut sujuvasti? - suomi
72. Mitä kieliä puhut ei niin sujuvasti? – jaapa
73. Tuoksuuko vai haiseeko bensa? – :D pakko myöntää, tuoksuu :<
74. Käytätkö hajuvettä? Mitä merkkiä? – käytän
75. Mikä on paras tuoksu koko maailmassa? – jaaapa
76. Onko sinulla silmälasit? – o
77. Jos tarvitsisit silmälasit, käyttäisitkö laseja vai piilolinssejä? - laseja josksu
78. Mitä tekisit, jos sinulta jouduttaisiin amputoimaan toinen jalka? - jaaa a
79. Oletko murtanut luitasi? – joo
80. Miksi viimeksi olit sairaalassa? – e muista
81. Onko sinulta leikattu kita/nielurisat? – ei ole.
82. Oletko nyt terve? - päästä never
83. Milloin viimeksi oksensit? - keväällä
84. Vuotaako sinulta ikinä verta nenästä? - joskus
85. Mikä on paras vuodenaika? – kesä
86. Pidätkö vesisateesta? – juu
88. Oletko ikinä nähnyt kiiltomatoa? - juuu
89. Onko sateenkaari sinusta kaunis? - iha jees
90. Oletko ikinä kalastanut? - ju
91. Oletko ollut sienessä? - no missäs muuallaka
92. Mistä marjasta pidät eniten? – marja tyrnistä
93. Mitä ohjelmia seuraat TV:stä? – vaikka mitä
94. Mitä radiokanavaa kuuntelet yleensä? – nrj, voice
95. Katsoitko Oscar-gaalan? – e
96. Kuka on lempinäyttelijäsi? – jaa a
97. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi elokuvateatteriin? – emt
98. Mikä on lempiherkkuasi? - herkut
99. Mitä juot päivittäin? – vettä
100. Syötkö aamupalan? – nykyää joo

[Ei aihetta]Lauantai 10.07.2010 17:02

ENSIMMÄINEN TYTTÖ & POIKA, JOILTA OLET SAANUT KÄNNYKKÄÄSI VIESTIN. P.S ÄLÄ PALJASTA HEIDÄN NIMIÄÄN

Ensimmäinen tyttö :
♀ Millon viimeksi huusit hänelle: en oo ikin huutanu :o ainakaa pahasti.
♀ Oletteko olleet saunassa yhdessä: neeeh :)
♀ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: een kai :o
♀ Oletko vihannut häntä joskus: en :)
♀ Oletko ostanut hänelle lahjan: oon
♀ Oletko itkenyt hänen takiaan: en
♀ Oletko itkenyt niin että hän näkee: monesti
♀ Onko hän sinulle todella tärkeä: todellaki
♀ Pidätkö hänestä: kyl
♀ Rakastatko häntä: Rakastan :)
♀ Pukeutuuko hän huonosti: :DD
♀ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: iha jees :)
♀ Juoko hän paljon alkoholia: ei
♀ Onko hänellä ärsyttävä äiti: öh.. ei itseasiassa :)
♀ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: en :O
♀ Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan: en :D

Ensimmäinen poika :
♂ Millon olet viimeksi halannut häntä: aamulla
♂ Oletko nähnyt hänet tänään: koko ajan
♂ Millon viimeksi huusit hänelle: ööh... ihan kunnolla kunnolla viikko sitte.
♂ Oletteko olleet saunassa yhdessä: juuu
♂ Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä: ei vielä :D
♂ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: ee
♂ Oletko vihannut häntä joskus: ajoittain :D
♂ Oletko itkenyt niin että hän näkee: ju
♂ Pidätkö hänestä: juu
♂ Rakastatko häntä: juu
♂ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: noo... poikkee vähän omasta mut iha jepa :)
♂ Oletteko kokeneet paljon yhdessä: eei :D
♂ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: syö :)
♂ Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan: :DDD en tietenkää :)

39+0 neuvola ♥Perjantai 09.07.2010 13:28

(muutos edelliseen) [Äitipolilla]

Paino: 78.8 (79.2)
Turvotus: +/-
RR: 113/71 (121/71) [130/76]
U-Prot.: - [+]
U-Gluk.: -
B-Hb: 119 (112)
Kohdunpohjankorkeus: 35 (34)
Lapsivedenmäärä: N
Tarjonta: rt
Syke: 146 (+150)
Liikkeet: ++

Tänään oli sit taas neukka ku ne äitipolilta halus että meen sielä käymää ennen seuraavaa poliaikaa.
Neukkatäti oli hieman hämillään tästä insuliini hössötyksestä, eikä kyllä antanu minkäänlaista tukee sille asialle. Totes vaan ennen mun lähtöö, että toivoo luojan puuttuvan peliin ja pojan syntyvän ennen keskiviikkoo nii ei tarvii koko sisätauti polille mennä :D
Kaikki arvot tuntu olevan hyvät, että niitten suhteen ei mitään hämminkiä pitäis olla, mutta äitipolin tuntien siellä on jossain ongelma kuitenki.
Massusta sano sen verran ettei olis vielä ihan täysin laskeutunu, mutta kun rupes tunnustelemaan nii toteski pojan kiinnittynee nyt jo aika tiukasti, että ei kyllä ihmettele jos ei mene yliaikaseks ollenkaa :)) ♥

[Ei aihetta]Perjantai 09.07.2010 02:31

TEE TÄMÄ IHMISESTÄ KETÄ ET IKINÄ HALUA MENETTÄÄ, JOS ET TEE TÄTÄ MENETÄT HÄNET!

1) Kuka hän on?: @tomzz^
2) Mistä tunnet hänet?: enpäs kerro. :)
3) Kuinka läheisiä olette?: no eeihä me nyt.. :o
4) Missä hän asuu?: hmmhh jaa :oo taitaapi asua saman katon alla :D
5) Mitä hän harrastaa?: TÖITÄ
6) Tunnetko hänen perhettään?: tunnen :)
7) Oletko vieraillu hänen luonaan?: :D siis en toki.
8) Onko hänellä lemmikkejä?: siili, hamsteri ja noi kaks neitiä
9) Oletko halannut häntä?: jöö
10) Oletko viettänyt hänen kanssa öitä?: juu
11) Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: ei toki :)
12) Anna arvosana hänen ulkonäölleen asteikolla 1-10: 9 (: Täydellistä ei oo ikinä :>
13) Miksi pidät hänestä?: se vaan on tollane... nuija <3
14) Voisitko pussata häntä?: en tietenkä :o :DD no voisin <3
15) Milloin näit hänet viimeksi?: tossaha toi pyörii :D
16) Onko hän saanut sinut itkemään?: on -.-
17) Mikä hänessä on parasta?: huomaavaisuus ja sen semmone
18) Oletteko sukua?: No ei olla ei :D
19) Kauan olette tunteneet?: liian vähän.
20) Mitä haluat sanoa hänelle?: en tiiä.

Onko hän:
LYHYT vai PITKÄ ?: mmmm.... semmoi ei lyhyt muttei pitkäkä :D
KILTTI vai TUHMA? : siiiippuu ;)
VIISAS vai TYHMÄ? : Hahhaha! :D
HAUSKA vai TYLSÄ? : hauska
KAUNIS/KOMEA vai RUMA? : komia
RIKAS vai KÖYHÄ?: hmmhh...
NORMAALI vai ERILAINEN? : ainutlaatuinen
RAKAS vai TÄRKEÄ?: sekäettä
SEKOPÄÄ vai JALATMAASSATYYPPI?: SEKO ! :D

Kumpi teistä on:
viisaampi: Minä ehdottomasti XD
urheilullisempi: ööh.. :D no... nii no :D
parempi koulussa: en tiiä
parempi kielissä: Tommi :<
parempi laulamaan: :DDDD
pidempi: tommi
parempi meikkaamaan: TOMMI! :D ei vaa.. :D
kauniimpi: komeempi tommi :D
datis: minä :<
kotiäitityyppiä: jaa niino :DDD varmaanki minä XD
juoppo: kumpikaa :)
kirjailija: ei kumpikaaaa :D
kiltimpi: Tommi ^^,
LOPUKSI tekisikö hän saman sinusta?: se ei käy tääl ikinä nii en usko :D

[Ei aihetta]Lauantai 19.06.2010 02:08

Alla on 90 Disneyn elokuvaa. Jos olet nähnyt yli 45, olet Disney-friikki!

Disney:
[1] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[2] Pinocchio
[3] Fantasia
[4] Dumbo
[5] Bambi
[6] Bambi 2
[ ] Saludos Amigos
[ ] The Three Caballeros
[ ] Make Mine Music
[ ] Fun and Fancy Free
[ ] Melody Time
[ ] The Adventures of Ichabod and Mr Toad
[7] Tuhkimo
[ ] Tuhkimo 2
[ ] Tuhkimo 3
[8] Liisa ihmemaassa
[9] Peter Pan
[10] Peter Pan 2 - Paluu mikä-mikä-maahan
[11] Kaunotar ja Kulkuri
[ ] Kaunotar ja Kulkuri 2 - Pepin uudet seikkailut
[12] Prinsessa Ruusunen
[13] 101 Dalmatilaista
[14] 101 Dalmatilaista 2 - Pikku Kikero Lontoossa
[ ] Miekka kivessä
[15] Viidakkokirja
[16] Aristokatit
[17] Robin Hood
[18] Nalle Puh
[19] Nalle Puhin Joulu
[20] Nalle Puh - Ystävää etsimässä
[21] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[22] Topi ja Tessu
[23] Topi ja Tessu 2
[ ] Hiidenpata
[24] Mestarietsivä Basil Hiiri
[25] Oliver ja kumppanit
[26] Pieni Merenneito
[27] Pieni Merenneito 2 - Atlantiksen salaisuus
[28] Bernard ja Bianca Australiassa
[29] Kaunotar ja Hirviö
[30] Kaunotar ja Hirviö - Lumottu Joulu
[31] Aladdin
[32] Aladdin 2 - Jafarin paluu
[33] Aladdin 3
[34] Leijonakuningas
[35] Leijonakuningas 2 - Jylhäkallion ylpeys
[36] Leijonakuningas 3 - Hakuna Matata
[37] Pocahontas
[38] Pocahontas 2 - Matka uuteen maailmaan
[39] Notre Damen kellonsoittaja
[40] Notre Damen kellonsoittaja 2
[41] Herkules
[42] Mulan
[43] Mulan 2
[45] Tarzan
[46] Tarzan 2
[47] Tarzan ja Jane
[ ] Fantasia 2000
[48] Keisarin uudet kuviot
[49] Keisarin uudet kuviot 2 - Kronkin uudet kuviot
[50] Atlantis
[51] Atlantis 2 - Milon paluu
[52] Lilo & Stitch
[53] Lilo & Stitch 2
[ ] Leroy & Stitch
[ ] Stitch! The Movie
[54] Aarreplaneetta
[55] Karhuveljeni Koda
[56] Karhuveljeni Koda 2
[57] Lehmäjengi
[58] Pikkukananen
[59] Aivan Villit
[60] Nightmare Before Christmas
[61] Nasun suuri elokuva
[62] Tiikerin oma elokuva
[63] Mikin tähtiparaati
[64] Minnin tähtiparaati
[65] Akun tähtiparaati
[66] Maija Poppanen
[67] Hopon Poppoo
[68] Riemukas Robinsonin perhe
Disney-Pixar:
[69] Ötökän elämää
[70] Toy Story
[71] Toy Story 2
[72 ] Buzz Lightyear - Avaruusranger
[73] Monsterit Oy
[74] Nemoa etsimässä
[75] Ihmeperhe
[76] Autot
[77] Rottatouille

TULOS: 77
Oho :c ^^,

[Ei aihetta]Perjantai 11.06.2010 01:31

..ASKEL YKSI:
– Nimi: Mea
– Sukupuoli: nainen, kai.
– Silmien väri: vihreeee
– Hiusten väri: nyt tollane violettii
– Siviilisääty: kihloissa
..ASKEL KAKSI:
– Kengät, joita pidit tänään jalassassasi: läcöstäh
– Heikkoutesi: jaapa
– Pelkosi: on
– Täydellinen pizza: kinkkuanananananannanas
– Asia(t), jotka haluaisit saavuttaa?: jaapa
..ASKEL KOLME:
– Paras fyysinen ominaisuutesi?: :DDD
– Nukkumaanmenoaikasi?: vaihtelee
– Muisto, jota kaipaat eniten?: jaapa
..ASKEL NELJÄ:
Tämä vai tuo...
– Pepsi vai Cokis?: Cokis!
– McDonald's vai Hesburger?: Heseee
– Lipton Ice Tea vai Nestea?: en juo
– Suklaa vai vanilja?: Suklaa
– Cappuccino vai toffee?: Cappuccino
..ASKEL VIIS:
– Kiroiletko?: Jöö
– Laulatko?: Joo joskus
– Tanssitko?: no nykyää aika harvoin :D
– Onko sinulla ihastusta?: noniino... :D onks toi nyt enää ihastus ? :D
– Uskotko meneväsi yliopistoon?: En
– Haluatko mennä naimisiin?: Juu :>
– Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: en
– Luuletko olevasi viehättävä?: nåt!
– Oletko terveysintoilija?: Vitut :D
– Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: e
..ASKEL KUUSI:
Oletko viimeisen kuukauden aikana..
– Käynyt shoppailemassa ostoskeskuksessa: Juu
– Syönyt kokonaista suklaarasiaa: En
– Syönyt sushia: En
– Esiintynyt lavalla: En
– Luistellut: En
– Leiponut keksejä: En
– Varastanut mitään: En
..ASKEL SEITSEMÄN:
Oletko koskaan..
– Pelannut peliä, joka on vaatinut vaatteiden vähentämistä: Juu :D
– Viuhahtanut: Joo
– Näpistänyt: En myönnä :D
..ASKEL KAHDEKSAN:
– Ikä, jolloin toivot pääseväsi naimisiin?: eemmä tiä
– Lasten lukumäärä?: kaks olis iha sopiva
– Kuvaile unelmiesi häät?: eeemmä tiä
..ASKEL YHDEKSÄN:
Seurustelukumppanissa..
– Paras silmien väri?: ihan sama?
– Paras hiusten väri?: jaapa
– Lyhyt vai pitkä tukka?: lyhyt
– Pituus?: mua pitempi
..ASKEL KYMMENEN:
– Kuinka monen ihmisen käsiin luottaisit elämäsi?: todella harvan
- Kuinka monta CD-levyä omistat?: jaapa
– Kuinka monta tatuointia sinulla on?: 1
– Kuinka monta lävistystä sinulla on?: 7x korva, 1x huuli, 1x kieli ja 1x kulma
MENNEISYYSOSIO:
Oletko oksentanut julkisella paikalla?: ee
Mitä on mielessäsi juuri nyt?: nipistely mahassa
TULEVAISUUSOSIO:
Millaisen asunnon haluaisit?: jonku tilavan kolmion.... :/
Kelpaako kerrostalo?: Pakko kelvata ku ei muutakaa o
Mikä haluat olla ammatiltasi?: En tiiä
Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?: jaaapa
YLEISPÄTEVÄOSIO:
Pidätkö karkkikaulakoruista?: no enpä ooo aikoihi syöny
Milloin viimeksi kaaduit tai törmäsit ?: ee muista
Suosikkilimusi?: 7up
Oletko koskaan muuttanut?: Juu
Oletko koskaan voittanut mitään yli 50 euron arvosta?: ee muista
Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä?: En
Kuinka pitkä aika syntymäpäivääsi?: reilu kuukaus
Kuinka paljon kello on?: 22.31

<3Keskiviikko 09.06.2010 13:48

Punkaharju - Kerimäki - Savonlinna
PARASTA ♥ !
Huomenna aikasin sit kotiin lähtö :<