IRC-Galleria

No jaa.Keskiviikko 16.03.2011 22:22

Mulla ei ole ollut näin paljoa vapaa-aikaa todella pitkään aikaan. Iltalukio on ohitse, joten päiväkoulun jälkeen voin tehdä mitä mua huvittaa! No ei ihan, kyl mun on aivan pakko lukea kirjoutuksiin sit iltapäivisin, enkä voi hillua ihan missä lystää.
Tänäänkin olisin mennyt kaverille yöksi, mut en sit voinutkaan. Ei sillä, että äiti sitä voisi multa aivan totaalisesti kieltää, mutta mulla tosiaan on vielä kirjotuksia tässä tällä viikollakin. Enkku on perjantaina.

Tää päivä on tuntunu tosi pitkältä! Koulun jälkeen kävelin Kauksun kirjastolle palauttaan yhden kirjan ja kävelin sieltä sit kotiin. Siihen meni sellanen vähän yli tunti koska istahdin Isolammenpuistoon hetkeks muisteleen ja ihaileen kevätpäivää. Aurinko paistoi ja oli ihan okei olo, mutta kyllä sitä vähän itkeskelinkin. Olen niin kamalan herkkä itkemään nykyään..
Kotona randomisti aloin katselemaan telkkaria samalla kun söin. Äiti lähti jonnekin kokoukseen ja jäin yksin, se tuntui mukavalta olla yksin kotona pitkästä aikaa. Pepsi lähti eilen, se asui meillä sen kaks viikkoo ja kaks päivää, uhhuh. Oma koti kullan kallis.

Kullan?
Ei mulla ole enää kultaa.

Kattelin hetken boksille nauhoitettua Piratesia, ja sit kello olikin puol kaheksan. Olin sopinut itteni kans et ennen kaheksaa alan lukeen tai muuten en jaksa. Tossa kertailin enkun kielioppia ja kartoitin muistiani lukemalla sanastoa. Ihan mukavaa, onneksi tykkään englannista.
Tuli äsken nälkä, joten pidän ihan pikkupikku tauon...

Viime yö meni tosi huonosti, kun näin painajaisia ja olin sitten muutaman tunnin hereillä. Luin sillonkin vaan enkkua, aika säälittävää. En voi lukea tota yhtä ihanaa fantasiakirjaa, koska sekin muistuttaa Ollista. Siis, oikeestaan aivan kaikki muistuttaa siitä. Mietin, että mikä ei muistuttaisi, niin se on ehkä tuo yksi sammakkopostikortti tossa kaapin ovessa. Säälittävää sekin.
Mun maailma on niin pieni.
En harrasta mitään, niin koulun lisäks mulla ei oo yhtään mitään tekemistä. Onhan mulla tiestikka ja piirtelen ja luen kokeisiin, mutta ei oikeestaan muuta. On niin vaikeeta saada päivät kulumaan. Olenhan mä ihan hyvällä tuulella aina välillä, mutta murhe iskee sillain aika äkistikkin ja sitten vaan istun jossain nurkassa, jos pystyn.
En oo nähnyt kitaraani vähään aikaan, siinä on vieläkin Ollin sormenjäljet, joten piilotin sen tasan kaks viikkoo sitten. (Sillon kun se jätti mut tasan kaks viikkoo sitten, kiskoin alas lähes kaikki piirustukset seiniltä ja tein kaikkee muuta dramaattista, koska en kestänyt nähdä mitään sellaista ylisöpöä. Tai mitään muutakaan mikä muistuttaisi Ollista.) Ehkä se on tuolla vaatehuoneen perukoilla, mutten halua soittaa sitä.
Musiikki on kadonnut musta lähes kokonaan, en edes laulele lempibiisieni mukana. Harmi, mä kyl tykkäsin laulaa. No, ehkä se tulee muhun takaisin kunhan vähän pääsen yli tästä surkeasta olostani. Hitto vielä kun olen erikoisen hidas.. paranemaan tällaisissa asioissa. Siihen voi mennä vuosikin, tai kaks. huokaus. Tarviin vaan tekemistä .___.


Maanantaina kun oli äikän kirjotukset, mä nukuin siellä!
Siis ihan oikeesti! Olin jännityksestä nukkunut tosi huonosti, joten aloin pilkkiin siinä ennen kymmentä, kun koetta oli kestäny ehkä 40min. Kysyin valvojalta onko kiellettyä nukkua, ja se vastasi että aika monet tekee niin ylppäreissä! Niinpä pistin paperit pinoon, ja iskin (siis todella iskin!) pääni pulpettiin, ja seuraavan kerran katoin kelloa kolmen vartin päästä! Vau! Sitten jaksoin paljon paremmin kun olin vähän torkkunut X'D Mulla tuli kellosta painauma poskeen :DD

Perjantaina on sitten enkku, ja se vähän jännittää. Ei sillain erikoisesti, mutta inhoan istua kirjotuksissa. Se kuus tuntia hiljaa oleminen on aivan yhtä tuskaa xD Pitää yrittää leikkiä fiksua ja olla nätisti paikoillaan, mutten mä ainakaan tee niin! Mähän ravaan vessassa aika useinkin, siinä saa hyvin jaloteltua ^-^
Oon tässä kieltänyt itseltäni kaiken japaninkielisen, en saa kuunnella sellaista musiikkia enkä saa katsoa varsinkaan animea. Se on auttanu tosi paljon enkun lukemisessa, koska pää ajattelee vaan suomeks tai englanniks, eikä siellä oo ihan niin hirveesti japania. Tiedän että puhun sitä kieliopillisesti väärin, mutta joskus juttelen itekseni pelkästään japaniksi :D Ihan vaan huvikseni. En mä enää oo niin innostunut japanista kuin olin esim vuosi kaks sitten, mutta kieli säilyy ja kohentuu koko ajan kun sitä kuuntelee ^^

Eilen käytiin äidin kanssa silmälasiostoksilla ;D Ostin hienot liilat rillit. Ne oli melkein lastenkokoiset, mulla on niin kapee naama XD Niiden tuloon menee ehkä kolme-neljä viikkoa. Aika siistiä! Olis kivaa nähdä vähän paremmin koulussa ja ajaessa. Ostin samalla myös aurinkolasit, vau! Ei mulla oo ollut aurinkolaseja varmaan ala-asteen jälkeen XDD

Ouh pitkä tauko, nyt pakko mennä takas lukeen!
Pitäkää mulle peukkuja!
Kyl mä pärjään, päivä kerrallaan. En vaan kässää mistä näitä kyyneliä oikeesti tulee...!!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.