IRC-Galleria

imaschi

imaschi

(づ ̄ ³ ̄)づ

Mitä meninkään katsomaan...Perjantai 30.05.2014 19:05

Okei, olen parhaani vältellyt näitä kuvia mutta nyt kun erehdyinkin katsomaan niin en voi lopettaakaan + sivuvaikutukset ovat suuria katsellessa näitä ;____;

corgi-3.jpg

NIIN SAAKELIN SÖPÖ ETTÄ AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Mimicon 2014Maanantai 12.05.2014 23:49

Joten en ole näitä pahemmin kirjoitellut mutta ajattelin tästä aiheesta kuitenkin kirjoitella. Olen kuullut paljon hyvää viime vuoden (2013) Mimiconista joten päätin lähteä tänä vuonna kokemaan kyseisen conin ja sen ihmeet :)

Suurin innostus tulee ylipäätäsä tähän coniin on sen koko, se ei ole mikään ylitse pursuava desucon jossa on aivan liikaa väkeä yleensä (paitsi 2014 Frostbite, siellä oli ihan sopiva määrä) joten paljon helpompi on liikkua, päästä paneeleihin joihin haluaa. Mutta parasta on ettei tarvitse kulkea kuin sininen siili veden alla ja varoa hukkumista ihmismäärään joka on aivan kauhistuttavaa.

Cossaajilta odotan hyvää taidetta kuten joka conissa jossa olen käynyt ja aina olen yllättynyt taiteellisuuden määrästä ja vaivasta joka on mennyt niihin, varsinkin kun itse ei saa aikaiseksi aloittaa mitään ja ei tunnu aika riittävän myöskään :/ Someday maybeh baybeh...

Aluksi olin lähdössä yksin mikä sinällään olisi ollut mielenkiintoinen kokemus mutta sittemmin yksi kaveri lähtikin joten eipähän tarvitse pelätä itekseen pahemmin jäämistä :) Huipuinta on kyllä itse kunniavieras joka on yllättävän obscure koska olisi odottanut jonkun anime/peli ääninäyttelijän tai ohjaajan joita ne yleensä ovat mutta propsit Mimiconin järjestäjille kunniavieraasta :)

Tämä taitaa riittää tästä kirjoittelusta joten ehkä tavataan Mimiconissa ne jotka ovat lähdössä :3

Hauskaa coneilua ja hyvää otaku fiilistä

Youtube kanavani

14aikv6.jpg

[English] Minun Youtube TarinaTiistai 07.01.2014 15:57

Why I started making Youtube videos (mostly in Finnish, hopefully in the future in English also) about reviewing and letÂ’s plays?

I started them for out of long interest because of many talented Youtube content creators and I wanted to do same thing they are doing.

Mostly my spark to start was one of my friend who was doing this Youtube stuff way before me. We met and he gave his link to his Youtube channel: Click here to see! I watched some of them and decided that now is good time as any to at least give it a shot.

I started to make letÂ’s plays mostly, why? They are easy to produce, just get an webcam, a game and microphone and you are good to go. In fact you donÂ’t even need webcam if you are not comfortable with it. But Youtube is full of LP creators so that market is heavily occupied so I thought to make first impressions, and after that reviews with some comedy aspects.

In the beginning I was very camera shy and was struggling to make myself to talk to the camera. ItÂ’s surprisingly hard, especially if you need to concentrate to the game and also entertain your viewers. That takes practice but I think I got it to work where I am not shy anymore to talk about things while I play. Finally I had courage and motivation to start writing scripts to the reviews, which was fun / frustrating experience to do, mostly because I havenÂ’t done any scripts ever for anything.

My let’s plays mostly consist me playing (duh) and talking about my life at the moment and asking viewers questions to answer in comments. I like to do this because it gives me more meaningful contact with my viewers and probably help me in my own life problems. Also why I talk about my life in general is that I don’t like to create a “Internet person” for myself and hide behind my user name or what not, but to be me and myself in front of viewers. Showing them that I am nothing but an ordinary guy doing things in video games.

But I found my pace and creator within me (I like to think I create something worthwhile but viewers will decide that) so I started making these as a hobby. I havenÂ’t regretted ever to start making videos.

Thanks for reading and peace out!

Tämä löytyy myös minun tumblr sivuilta jos jotakuta kiinnostaa siellä käydä lukemassa :)
Kävelinpä yhden tyypin viereen bussipysäkille ja se lähti siitä kauemmas n. kolmen metrin päähän...

Tod. näk. sen takia että suomalainen "bussipysäkki kulttuuri" ei suvaitse viereen menoa jos se ei ole väh. parin metrin päässä...

Uuuuuuughhhh....

Video Logi - Pokemon X/Y ImpressionitPerjantai 18.10.2013 03:35


Kerro mitä mieltä sinä olet kyseisistä peleistä :3

fight inside...Torstai 13.09.2012 01:39


Jep jep... tältä nyt tuntuu

tylsää varastelua muiltaMaanantai 10.09.2012 22:33

۞ faktat
seurusteletko? - noup
poltatko tupakkaa? - enpä ole maistanutkaan :D
juotko? - toisinaan
onko sinulla parasta ystävää? - hmm...
oletko ihastunut? - ainahan sitä on :D
onko vanhempasi eronneet? - ei
kumman luona asut? - wut?
missä asut? - kämpässä jossa on seinät ja katto

۞ oletko koskaan
ollut humalassa? - JEP
halannut vastakkaista sukupuolta? - kyllä
itkenyt jonkun takia? - khyllä
kaatunut pyörällä? - no tottakai :D ei sitä muuten pentuna opi mikä sattuu
ollut hyvä koulussa? - hiku en yritä olla mutta joskus menee hyvin

۞ viimeisin
henkilö, jonka kanssa halasit? - enpä muista
henkilö, kenen luona olit yötä? - kaverin
henkilö, joka kehui sinua? - varmaa minä itse :D
kappale, jonka kuuntelit? - Shinedown - I'm Alive
henkilö, jonka kanssa vietit aikaa? - kaverien
henkilö, jota löit? - en ole lyönyt
henkilö, jolla tekstasit? - kaveri
WasteOfTime.jpg

4 pvä vkl!!??Perjantai 10.08.2012 21:59

Pomo ei ihme kyllä vetäny kakat putkiinsa ku päätinki kysyä maanantaita ja tiistaita vapaaksi :D

toisaalta, ne 2 päivää menee tutoroinnissa koululla, joten ei paljoa lomaa ole se ja aika stressaavaa ku joutuu yksinään 20 hengen luokkaa vetämää se 3 varttia...

ja tottakai minä en tämmösiä mieti etukäteen vaan improvisoin spotissa, koska niinhän todelliset ammattilaiset tekee :D

im so fucked...
main_550_sorry_im_fucked.jpg

boooooooooooooriiiiiiiiiiiiiiing.....Sunnuntai 05.08.2012 01:54

NYT
- Millälailla hiuksesi on? normisti
- Oletko onnellinen? nääh...
- Surullinen? - jonku verra... dunno
- Masentunut? bet your ass i am
- Tylsistynyt? nojaa :D
- Missä kännykkäsi on? pöydällä
- Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? näppis
- Katso taaksesi, mitä näet? kaikki konsolit mitä mulla on

VIIMEISIN
- Tupakka? enpä ole edes maistanut
- Elokuva jonka katsoit? taispa olla Tales of Vesperia - First Strike
- Biisi jonka kuuntelit? rise against - behind closed doors
- Asia jota mietit? elämää

KUMPI
- Kukkia vai suklaata? suklaa
- Värikäs vai mustavalkoinen? mustavalkoinen
- Viha vai rakkaus? varmaa molemmat tuntuu yhtä hyvälle
- Auringonnousu vai -lasku? tyhmä kysymys :D
- Myöhään valvominen vai aikaisin herääminen? valvominen
- Kuuma vai kylmä? hiukan lämpimämpi kuin kylmä
- Aurinko vai sade? aurinko

KENEN
- ..vieressä viimeksi nukuit? ihteni
- ..kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? äiteen
- ..kanssa katsoit viimeksi tv:tä? ihteni
- ..kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? varmaa yhden kaverin kanssa
- ..kanssa sinulla lentää jos jonkinlaista juttua? yhden kaverin
- Oletko ihastunut? nope
- Millainen poika/tyttö vangitsee katseesi? hyvä tyyppi
- Seurusteletko? nääh
- Rakastatko perhettäsi? kyllä
- Miten osoitat välittämistä? hankin lahjoja/halaan ym.
- Oletko suudellut/pussanut ketään viimeisen 24h aikana? nope

KAVERIT
- Omistatko parhaan ystävän? kyllä
- Voitko luottaa ystäviisi? ehkä
- Mitä teet ystäviesi kanssa? pelataan
- Onko ystävissäsi enemmän tyttöjä vai poikia? poikia
- Voiko exän ystävä olla? emt
- Voivatko ystäväsi luottaa sinuun? kyllä voivat

SINÄ
- Mitä harrastat? piirtämistä/pelaamista
- Omaatko pitkät ripset? en omasta mielestä
- Minkä väriset hiuksesi oikeasti ovat? tummanruskeat
- Haave-ammattisi? peligraafikko/-suunnittelija
- Kuinka pitkä olet? 172 kait.. en ole mitannut vuosiin
- Lempivärisi? punainen on rakkauden väri