IRC-Galleria

Maha yhä tallessa. Kiitos kaikille kehuista koskien keskivartalon massautumistani. Nyt kellahdan ähisten ja puhisten mahani kanssa muka-nukkumaan.

(Ihanaa, että on tuo kevät.)

Voi autuus. Selvittiin matkasta, vaikka viimeinen puolikas oli viedä järjen.

Oi autuus. Nyt sitten peukut pystyssä, etten saa täällä jylläävää mahatautia tämän sitkeän flunssan lisäksi. Vaikka taitaisin matkustaa siitäkin huolimatta... Toisin mukavia tuliaisia sinne etelän ihmisille. (Tai ehkäpä se olisi melko itsekäs veto.)

Nyt ollaan sitten siinä pisteessä tämän mahan kanssa, että täytyy nukkua sängyssä reunapuolella. Siitä on helppo keikauttaa itsensä kuustoista kertaa yössä vessaan, juomaan, yskimään ja niistämään. Yksi haaste löytyy autoon pääsemisessä. Tai kyllähän sinne etupenkille suht näppärästi istahtaa, mutta sen jälkeen sen oven kiinni kiskominen tuottaa suuria hankaluuksia. Pitäisi muistaa tehdä nuo asiat yhdistetysti, niin homma pelaisi.

Aamulääkäri sanoi YLEn ohjelmassa, että levottomia jalkoja voidaan hoitaa rautakuurilla. Johan minulle siis selkisi, miksi kummassa olen kärsinyt ensimmäistä kertaa levottomista jaloista juuri raskauden aikana.

Juuh. Ei muuta.

Päivä on periaatteessa pulkassa. Chili con carne on jo kadonnut minne lie taivaan tuuliin ja vatsalaukku kurnii. Voi kun pääsisi pian välipalalle.
Kyllä on välillä kuulkaa ahdasta tuolla sisälläni. Eihän se kellekään mikään yllätys tietysti ole, mutta sanoinpahan silti.
Millanenhan kokemus se etelään matkaaminen tulee olemaan, kun mittasuhteet on tätä luokkaa? Toivottavasti saan bussista aina sen takimmaisen penkkirivin, jossa mahdun kellahtamaan ja tarvittaessa oikaisemaan jalkani käytävälle. 16 tuntia Eskelisessä olisi muuten suht iisi setti, mutta tämä lapsen mukana kuljettaminen asettaa kyllä haasteita.
Haaveilen jo siitä kuinka matkustamisen jälkeisenä päivänä odottaa luksusvastaanotto mahdollisen "majoituspalvelun" taholta: riisipuuroa marjakiisselillä (hunajalla makeutettua), kupponen kahvia ja sitten (peukut ylös!) saunaan. Oi se olisi niin ihanaa. (JOS joku lukijani tuntee nyt pienen pientä vihjailua taholleen, niin hän on ymmärtänyt aivan oikein. Hih.)
Ihanaa päästä esittelemään tätä meidän tuotosta sukulaisille! Vaikka eihän tämä vielä niin mielenkiintoinen ole, mutta kaipa sitä voi näiden vatsapeitteidenkin läpi ihmetellä.

Jostain järjettömästä syystä kuvittelen kaiken aikaa, että siellä etelässä on sitten linnun laulua, auringonpaistetta ja lehti puussa. Taitaa olla minulla hiukka epärealistiset odotukset...

Enää vajaa kaksi viikkoa ja lähden kotikonnuille. Kukaan siellä ei ole nähnyt minua nykyisissä mitoissani, joten lienenkö jonkin sortin nähtävyys. Motivaatio työntekoon ei ole kohdillaan, kun olisin niin valmis jo aloittamaan äitiysloman ja vauvan tuloon valmistautumisen.

Miten ihanaa ja rentouttavaa tavata kaikki omat ihmiset! Ja miten ihanaa päästä taas omaan kulttuuriympäristöön!

Ikävä vain että joudun sitten kaipaamaan tänne jääviä. Suo siellä, vetelä täällä. Vaikka valitsen kyllä riemun kiljahduksin sen suon...

Minua ei tavoita mesellä tai skypellä vielä toviin, kun uudessa kodissa ei ole vielä nettiä. Saa nähdä miten kauan sen saaminen tulee viemään. Mutta ainakin puhelin toimii! Sitä sietää juhlia. Vähän pätkii ja välillä kenttä katoaa, mutta se on pientä.

Päähän sattuu. Jännityspäänsärkyä. Pitäisi saada levätä eikä kuljettaa moppia.

Uuden kodin olohuone on samankokoinen (neliön verran suurempi) kuin asuttamamme yksiö Jyväskylässä! Aika luksusta.

Tulee aikamoinen lista huoltomiehelle, kun laitan ylös rempattavia asioita. Esim. pöntsä vuotaa ja köökin patteri ei lämmitä (mutta tuulikaapissa on +27 astetta, vähintään).

Kyllä tänään on väsyttänyt ja uuvuttanut. Mutta huomenna on toivon mukaan paljon energiaa, kun alkaa laavunteko ja iltamyöhäisellä on muuttoa... Saas nähdä, varmaan ollaan pe-layö jo uudessa. Tietenkin kaikkien lootien ja rojujen seassa. Mutta ainakaan ei tarvitse aamuvessaan mennessä pukea päivävaatteita kuten täällä koululla asuessa on ollut pakko tehdä.

Tein tilluun. Ihanata. Ja ensi viikonloppuna on vihdoin koti. Niin ja perjantaina alkaa se hirmuinen leikkuu-urakka.

Kaikille huolestuneille tiedoksi: löytyi kaksi silminnäkijää, jotka kertoivat nähneensä Viljon näköisen kissan vaeltaneen ihan tässä lähellä metsässä. Eli herra ulkoilee yhä. Liekö vähän aivot pehmenneet matkalla, kun ei tule kotio.