IRC-Galleria

laskettuaikaLauantai 25.10.2008 19:06

Jep jep. Tänään mahavauvan laskettu syntymäaika, mutta eipä taida syntyä tänään vielä. Odottavan aika on pitkä, niinhän sitä sanotaan. Olo on ollut hyvä, toki tuo pallo tuossa vatsan paikalla vähän vaikeuttaa liikkumista, ja välillä on pieniä supistuksia, mutta yllättävän hyvin sitä jaksaa puuhata ja häärätä edelleen.

Tänäänkin olen pari karsinaa putsannut, laittanut pari hevosta valmiiksi Jossulle ja käveleskellyt tuolla laidunpalalla katsomassa mikä on tilanne ensi kevättä ajatellen. En voisi kuvitellakaan etten heppojen kanssa tekisi juttuja, vaikka selkään en olekaan kiivennyt enää pitkään aikaan. Danskun kanssa on niin helppo häärätä, kun siihen luottaa vaikka se onkin nuori, astunut, ori. Onhan se vähän häslä ja kakara välillä, mutta niin fiksu niin fiksu..

Mikon kanssa, ja tietysti pojan kanssa myös, odotetaan jo kovasti uutta vauvaa. Olisi se niin hienoa päästä sen kanssa jo kotiin ja takaisin rutiineihin, muodostamaan niitä uusia aikatauluja ja tapoja miten nelihenkistä perhettä pyöritetään. Pääsisi jo toipumaan raskaudesta ja synnytyksestä, ja sitten jossain vaiheessa taas takaisin hevosen selkään. Pääsisi oikeasti lenkille koirien kanssa, lyllertämisen sijaan, ja pääsisi Napin kanssa treenaamaan tottista. Pääsisi käsittelemään Vilmaa ja opettelemaan kahdenliinan juoksutusta Bemarin kanssa. Mutta ennenkaikkea pääsisi tutustumaan tuohon uuteen tulokkaaseen, ja opettelemaan miten hänen kanssaan pitää olla. Pääsisi näkemään miten tuore isoveli suhtautuu pikkuiseen, ja rakastumaan tuohon mieheen taas jälleen kerran uudelleen ja enemmän. Koska niinhän siinä käy, kun näkee miten hieno isä Mikko on.

Eilen lajittelin pieniä vaatteita, ja totesin että tässä tulee ihan vauvakuume. Olen vaan siinämielessä onnellisessa tilanteessa, että se vauva sitä kuumetta laskemaan tulee minä päivänä hyvänsä :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.