IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Story of Taneli - How it all beganSunnuntai 09.09.2007 22:36

Olipa kerran Taneli. Taneli ei ollut aivan tavallinen poika, sillä hän sairasti lykantropiaa, jonka takia luuli keskiöisin muuttuvansa verenhimoiseksi murmeliksi. Tanelin isoäitikin oli kerran huomaavinaan Tanelissa yllättävää karvaisuutta. Koska kyseessä on veret seisauttava kauhutarina, tarina ottaa alkunsa eräänä synkkänä ja kylmänä yönä, marraskuun kuudentena päivänä:

"Taneli, eikö nyt ole jo vähän myöhäinen ajankohta kuviokellunnalle?", Tanelin äiti kysyy hieman varoen, onhan kyseessä hänen rakkaan poikansa lempiharrastus. Taneli nostaa päänsä kylpyammeesta: "Äiti, kuviokellunta ei katso aikaa, aivan kuten rakkauskaan ei katso ikää!". Tanelin äiti Irmeli lehahti tulenpunaiseksi ja jätti poikansa rauhaan. Tanelin isä oli Irmeliä noin neljäkymmentä vuotta vanhempi rikas öljypohatta. "Riviin järjesty!", Taneli komentaa kumiankka-armeijaansa. Ankkojen tuuppiessa toisiaan oven takaa kuuluu kolahdus. "Äiti, sinäkö se siellä?", Taneli ihmettelee ääneen. Samassa kuuluu oven narinaa ja Tanelin isoisän vanha kaappikello aloittaa kolkon ilmoituksensa kellon lyödessä kaksitoista.
"BWAAAAARGHHHHHH!!!!", Taneli huudahtaa. Osittain siksi, että verenhimoinen murmeli oli saanut vallan Tanelista, ja osittain siksi, että kylpyhuoneen ovella seisoi raivotautinen vompatti.

Vompatti paljasti viimeisen päälle teroitetut hampaansa syöksyen samalla kohti Tanelia. "Hetki, jota olen odottanut koko elämäni! Hetki, jota varten olen pelannut Tekkeniä ja katsonut Karate Kidin! Hetki, jona voin todistaa ihmiskunnalle olevani maailman mahtavin murmeli!", Taneli ajatteli voitonriemuisena nostaen samalla kätensä voitonmerkiksi.
Vompatti pysähtyi ilmaan ihmetellen:
- Mitä helvettiä sä oikeen duunaat? Mä oon raivotautinen vompatti ja sun kuuluis olla ihan freaked out!.
- Mitä helvettiä SÄ duunaat? Mä oon verenhimoinen murmeli ja SUN kuuluis olla ihan freaked out! Ja tiesitkö et ois aika kohteliasta koputtaa oveen ensiks?", Taneli kysyy vompatilta vihaisena.
- Hah, säkö muka murmeli? Salli mun nauraa, mun vastasyntyneet lapsetki on sua karvasempia!, vompatti nauraa ilkikurisesti.
- Sinäkin huomaat siis äitini Ladyshaverin tehon! Tai siis... mitä sä ees teet täällä?, Taneli kysyy vaihtaen pikaisesti puheenaihetta.
- En ole tainnut esitellä itseäni: Olen Raivotautinen Vompatti, kaupungin kovanahkaisin ja karvaisin lainvalvoja! Mutta asiaan: Kriminaalit ja gangsterit on vallottanu kaupungin kadut enkä mä pysty enää yksin hoidella niitä kaikkia! Tulin tänne ettii ittelleni aisaparia, vähän niiku bätmän ja robin, se on muotii näinä päivinä.
- Tulit juuri oikeaan osoitteeseen! Olen jo kauan haaveillut taistelevani pahuutta vastaan!, Taneli kiljaisi riemusta.
- Selvä peli! Sulla on minuutti aikaa pakata kamas ja hypätä vompattimobiilin kyytiin! Parkkeerasin sen muuten vahingossa teiän kukkapenkkiin, ei kai haittaa?, vompatti kysyi.
"Ei toki!", Taneli huudahti onnellisena. Hänen elämällään oli vihdoin tarkoitus! Hän pakkasi nopeasti tavaransa: äitinsä ompeleman supersankaripuvun sekä isänsä linkkuveitsen, sekä hyppäsi vompattimobiilin kyytiin. Vompattimobiili kaartoi pois Tanelin kotipihasta ja yhdessä he ajoivat aamunkoittoon rikollisten nukkuessa sikeästi ja autuaasti tietämättöminä siitä mikä heitä odotti...
Tänään on toistaiseksi ollut, ah, niin aurinkoinen, raikas ja mieltä kirkastava päivä.

Aamulla heräsin lintujen lauluun auringon luodessa ensimmäisiä säteitään huoneeseeni.
Pomppasin riemusta hihkuen ylös: "MAANANTAI <333333". Riemunkyyneleiden valuessa pitkin poskiani sekä hokiessani "Koulussa on ihkuu!11"-mantraa riennän onnesta paisuen yogalates-videon ääreen.
"Yksi, ja jatkuu vielä kaksi, ja jatkuu vielä kolme, ja jatkuu vielä..HEI MUMMI TULE MUKAAN!"
Mikä onkaan mukavampi tapa aloittaa päivä, kuin tanssahdella humppaa isoäidin seurassa<3

Mutta Natofaijan sanoin: Asiaan, kiekkopuolella rasiaan. Muista aamutoimituksista tarinoimisen voi suosiolla skipata, sillä rakas päiväkirjani, sivusi eivät riittäisi kuvailemaan sitä kiinnostuksen multiuniversaalin käsitteen viemistä galaktisten ulottuvuuksien totaalisiin äärirajoihin, jos alkaisin kertoa hampaiden harjauksesta, meikkaamisesta sekä muukalaisten invaasiosta takapihalleni.

Niimpä jatkan kertomista koulumatkastani vuodattaen henkilökohtaisen kyyneleen jos toisenkin:
Oli synkkä ja myrskyisä syysaamu, kylmän viiman tunkeutuessa luiden ytimiin. Seison pimeässä yksin bussipysäkillä, kavereiden hylkäämänä... "MIKS KUKAAN EI RAKASTA MUA?!?!? :((((("...nyt, ranteiden huutaessa hoosiannaa, on hyvä jatkaa: Olin siis bussipysäkillä, ja ylläni kaartelivat korppikotkat, jotka odottivat viimeistenkin elonmerkkien katoavan ruumiistani, ja kuulen kaukaisuudesta, mutta silti niin läheltä, nälkäisen raivotautisen hyeenan ulvonnan, ja vielä hieman lähempää leijonan karjunnan, mutta sitten yhtäkkiä ulvontakuoroon liittyvät linja-auton jarrut ja edessäni komeilee bussi numero 61.
Harpon raskain askelin kohti linja-autoa, taivas takanani aukenee, enkelit laulavat ylistyslauluja ja.....*TUMPS*, törmään bussin oveen. Bussin kaartaessa pois lausun ääneen asioita, jotka saisivat karskeimmatkin merirosvot punastumaan.

Noh, näin on käynyt ennenkin, ja lähdin tarpomaan vastatuuleen kohti kotia, pyörremyrskyn niellessä autoja ja puita takanani. Otsaani kasvoi maskuliininen sukupuolielin, kun huomasin, että taikamattoni oli ruosteessa. Niinpä jouduin tyytymään viimeiseen vaihtoehtoon, josta isi suuttuisi aivan varmasti!
Kaivan esiin autotallista isäni vanhan vaaleanpunaisen lento-ominaisuudella varustetun Ford Anglian, joka ei olekaan mikä tahansa Ford Anglia, sillä sen takapenkillä on avaamaton pussi Rieseneitä! Lähden matkaan (lentäen, btw) ja koulumatka sujuu ongelmitta muutamaa tuulilasiin liiskaantunutta lentävää vaaleanpunaista lehmää lukuunottamatta. Laskussa olikin sitten pieniä vaikeuksia, turkoosiraitaisen elefantin huijatessa minut törmäämään koulun etupihan jykevään ja vanhaan koivuun. Kiipesin ulos autosta ja riensin uskonnontunnille koivun osoittaessa rajusti mieltään.

Uskonnontunneilla opimme käytännössä, mikä on rituaali. Joimme verta variksen pääkallosta, juoksentelimme alasti koulun ympäri hallusinaatioiden takaa-ajelemina, sekä tunnin päätteeksi uhrasimme opettajamme alttarilla. Hetken päästä tajusimme tehneemme väärin :/ Unohdimme nimittäin voidella opettajan paloöljyllä ennen tuleen sytyttämistä :(
Seuraavaksi oli vuorossa englannin tunnit, ja koska maailman puhutuin kieli on mandariinikiina, olisi suoraastaan typeryyttä opiskella sen sijaan englantia! Niimpä vietän tunnit kirjastossa tanssien polkkaa ja syöden mandariineja kiinalaisen (mielikuvitus)ystäväni kanssa.

Ilmaisutaidon tunnin aikana sain kolme puhelinsoittoa. Kahdessa ensimmäisessä tarjottiin minulle 5.000.000$ arvoista pääroolia Hollywood-elokuvassa, mutta kieltäydyin hienoeleisesti. Kolmannessa puhelinsoitossa pyydettiin minua esiintymään saksalaisessa kääpiöpumppupätkässä, ja suostuin oitis! Olen aina halunnut nähdä kääpiön pumppaamassa ilmaa polkupyörän renkaaseen vihellellen samalla "Ain laulain työtäs tee.."
Elokuvan käsikirjoituskurssilla kirjoitin pitkän elokuvan rohkeasta saattueesta, joka taistelee maan pahuutta vastaan, ja vie pahuuden ruumiillistuman, kultaisen nännikorun, tulivuoreen uumeniin sulatettavaksi. Maksimaalisen vitutuksen totaalinen multihuipennus iski siinä vaiheessa, kun sain kuulla, että joku vitun idiootti oli kirjottanu samanlaisen tarinan noin sata vuotta sitten :((.

Ja niin koulupäiväni loppui, ja iloisesti tanssahdellen ponien kanssa, sekä syöden tappivanukasta, riensin valkoisen hevosen selässä uljaan prinssin sylissä kotiin <3

Rikastuttaakseni päiväkirjamerkintää, poimin wikipediasta kaksi random artikkelia ja keksin niistä VITSIN!! Sanat olivat Lemmenlaiva sekä Sveitsin Jalkapallomaajoukkue.
- Mitä Sveitsin jalkapallomaajoukkue teki lemmenlaivalla?
- Slusikoi kahmalokaupalla nakkisoppaa :
DDDDDDDD

Lukiessasi tätä lausetta, saatat ehkä pohtia elämäsi määrää, kun luet näinkin pitkälle toisen päiväkirjaa. Suurena matematiikkona olen ratkaissut kyseisen pulman keksimällä ratkaisukaavan, jolla voi laskea elämän määrän! Lisää pituuteesi (senttimetreinä) päiväkirjamerkinnän lukemiseen kulunut aika (minuutteina) ja jaa summa nollalla. Suosittelen laskutoimituksen suorittamiseen taskulaskinta. Mitä isompi tulos, sitä enemmän omistat elämää. Elämäsi määrä on kääntäen verrannollinen habboukkosi virtuaalipeniksen pituuteen pikseleissä :(

Mikko9o kuittaa <3

P.S. Merkintä, joka piti kirjottaa kahesti ja jonka tekemiseen meni n. 6 tuntia <3
onneks np. Spider Pig Techno Remix lohduttaa <3

Jos haluut respectKeskiviikko 08.08.2007 03:11

08.08.07 00:05 <mikko9o> ekal luokal respectit heruu tyylikkäimmäst puuha pete-repust, tokal luokal siit et vedät jotai teiä luokkalaist turpii, kolmannel sul pitää olla parhaimmat pokemonkortit, neljännel saat rispektit ku alat polttaa, viidennel respectit heruu viiden metrin pakkelikerroksil, kuudennel siit et menetät neitsyytes, seittemännel viiltelet kädet täytee ja näytät kavereilles koulun vessas, kasil saat siit et sullon 23 vee jätkä, ysil siitä et sun keskiarvos on 5.0 JA KAIKKI SE RESPECT KATOAA KU MEET AMIKSEE!!!


Nemoa etsimässä.

koti.mbnet.fi/lassiv/mikko9o%20-%20Nemo.wav

Nemo löydetty.

nyyhkyPerjantai 03.08.2007 02:34

Antti Tuisku-modit lakkasivat toimimasta, ilman niitä en ole mitään ;(((((

sen takia tein uudet YYBERHIENOT SEPPO-MODIT, JOITA SAA JA PITÄÄ KÄYDÄ IHAILEMASSA JA KEHUMASSA :)))))))))))))))))))))

lisäsin tähä yhen testin ku tää vaikutti nii lyhyelt merkinnält =((((

Tee sivulta: http://testeri.ranteetauki.org/testit.php seuraavat testit:

- Alkoholistitesti. = Olet 72% todennäköisyydellä tuleva alkoholisti.

- Cityihminen-testi. = Olet 74% cityihminen.

- Fruidu-testi. = Olet 50% fruittari.

- MacGyver-testi. = Olet 78% MacGyver. tukka takana, elämä edessä!

- Joulupukki-testi. = Olet 45% joulupukki.

- Kapinallisuus-testi. = Olet 38% kapinallinen. rebel!!

- Lissu-testi.= Olet 32% pissaliisa.

- Maantietäjä-testi. = Olet 100% maantietäjä. hahaa pistäkääs paremmaks ;D

- Mikä eläin-testi. = Olet 33% eläin, varpunen. lol =(

- Natsi-testi. = Olet 58% natsi.

- Nörtti-testi. = Olet 0% nörtti. wtf?? miten vitus tost voi saada 0?? ;DD

- Optimistisuus-testi. = Olet 56% optimisti.

- Pelimies-testi. = Olet 65% pelimies.

- Rokkari-testi.= Olet 65% rokkari.

- Tietokonenörtti-testi(tää puuttu täst kokonaa)= Olet 23% Tietokonenörtti. Nörttitestist nollat ja täst 23??? ;dd

- Vihreys-testi. = Olet 37% vihreä.

- Ylläpito-testi. = Olet 67% ylläpitoon soveltuva. winkwink galtsun ylläpito

- Yhdyssana-testi. = Vastauksistasi 100% oli oikein. tämähän oli päivän selvä juttu

viisain koskaan tapaamani henkilöTorstai 02.08.2007 00:28

01.08.07 21:27 <[MARTTI-HOI]> me asutaa amerikan mount everstil

01.08.07 21:31 <[MARTTI-HOI]> <mikko9o> mount everst? en oo koskaa kuullukkaa sellasesty << no sun bilsaha oli joku 6

01.08.07 21:32 <[MARTTI-HOI]> se on intias

01.08.07 21:33 <[MARTTI-HOI]> <mikko9o> Mount Everest (8848m, nykyään 8843 m) sijaitsee Himalajan vuoristossa, Nepalin valtion alueella. :C << nepali on intias?

MARTSA sanoo:
<Henska84> martti servo ja napanfer
MARTSA sanoo:
mitä noi tarkottaaaa?

MARTSA sanoo:
tiiäks miks kakka on ruskeet????????


mikko9o sanoo:
lukutaidoton on yhteen
MARTSA sanoo:
eihä oo!
MARTSA sanoo:
taidoton on verbi
MARTSA sanoo:
ni se on eriksee


MARTSA sanoo:
ei oo noin puolvuotta!
MARTSA sanoo:
5 kuukautta
MARTSA sanoo:
5 kuukautta on n.5 kuukautta


02.08.07 04:23 <[MARTTI-HOI]> <juskali> mä en oo vielkää oikee hiffannu tota naamaraja-juttuu:s mitä se niiku kirjaimellisesti meinaa ? << meikist tullu raja?

02.08.07 14:58 <[MARTTI-HOI]> mul tulee yks tyttö yks poika yks tyttö yks poika yks tyttö yks poika yks tyttö yks poika, onks tos jo 10 lasta? :o

MARTSA sanoo:
ME KATOTTII KERRRA KAVEREITTEN KAA PORNOO TV:sT ; (( HIHII

marttihoi 21.7. 13:13 (1/12) voiks tulla raskaaks vaik ei ookkaa sillai?
marttihoi 21.7. 13:17 (7/12) no sillai sängys, d44. no joku on sanonu et voi tulla raskaaks jos kuvittelee jotai poika ja jtn? :o


demi.fi/forum/lue/Mita_tarkottaa_hv_Onks_miehil_kohtuu_Onks_miehilki_menkat/392718
- linkki poistettu mutta eiköhän osotteestakin näe... (c) marttihoi


MARTSA sanoo (12:54):
mut sanoin vaa et : i lvoe you
MARTSA sanoo (12:55):
ja se mua
MARTSA sanoo (12:55):
ni kai me sit ollaa kimpas

Aleksi sanoo (12:56):
onks sul kaks jätkää samaan aikaan? ;oo
MARTSA sanoo (12:57):
MITEN NII??
Aleksi sanoo (12:57):
no se ei ois oikein
MARTSA sanoo (12:57):
NO EI NE TIEDÄ SIIT
MARTSA sanoo (12:57):
NI IHA SAMA


<mikko9o> MITÄ VIKAA STAR WARSSIS ON???
<MARTSA-> SE ON PELLE LEFFA
<axuto> miten voit tietää jos et oo nähny sitä?
<MARTSA-> OON NÄHNY SEN LEFFAN KANNEN

<|trivia|> toiseksi lähin tähti maasta?
<|trivia|> Vihje: @@@@ @@@@@@@@
<mikko9o> alfa centauri
<|trivia|> Loistavaa mikko9o! Oikea vastaus oli alfa centauri. Tiesit sen 6.833 sekunnissa.
<MARTSA-> kuu
<|trivia|> mikko9o on tällä hetkellä 8741 pistettä ja on sijalla 8th of 2420, edellään P_H pisteillä 8902.
<mikko9o> lol
<MARTSA-> STNA!"!!!!!!!!!
<MARTSA-> kuu on lähin


<|trivia|> Kevyin metalli?
<|trivia|> Vihje: @@@@@@
<MARTSA-> muovi

<|trivia|> Mitä tiedettä fysiikka on
<|trivia|> Vihje: @@@@@@@@@@@@@@ä
<MARTSA-> kemiaa
<MARTSA-> astronomiaa

<mikko9o> martsa tiedätkö mitä tarkottaa irkkaus
<MARTSA-> juu
<mikko9o> kerro
<MARTSA-> no irkata eli jutella

<MARTSA-> mä ainaki tiiän ket rakastan ja aion joskus mennä sen kaa yhtee<3

<mikko9o> oli kiva nukkuu tänää pommiin
<mikko9o> missasin talentin ;f
<MARTSA--> hahhahaha
<MARTSA--> ainii
<MARTSA--> oliks siel??

<MARTSA--> sit ku oon vuoden pääst 20 ni haen kaikille 14-18 wee lissuille :))
<mikko9o> martsa, haet siis ittelles?
<MARTSA--> en kai mä nyt itelleni hae??
<mikko9o> kuka sulle sit hakee?
<MARTSA--> vittu haen ite!!1

<mikko9o> oliks teiän luokkaisil pojil isot
<MARTSA--> eii :((
<mikko9o> ei ton ikäsil pojil oo isoi ;<
<MARTSA--> joillaki on oikeesti isot
<mikko9o> kuinka isot?
<MARTSA--> no ainaki 10 cm

<MARTSA--> haluuks joku auttaa mua matikas??:>
<Jashoo-> ei haluu
<MARTSA--> en kysyny sult :<<
<MARTSA--> eile autto :((
<Grotz> MARTSA-- Mikä on ongelma? En kylläkään takaa, että osaan ratkaista..
<MARTSA--> ok
<MARTSA--> no sanon laskun
<MARTSA--> 4 + (-2)
ja tätä jatku jonkun aikaa...

<MARTSA--> oon amikses
<+tiidus> mikä linja?
<MARTSA--> lääkäri

<MARTSA--> KU MENIN MTV3 SIVUILLE NI SIEL LUKI JOTAI ET JOKU LENTO KONE JOTAI KAATU TAI JOTAI

<MARTSA--> MANTELI
<MARTSA--> nikkis??
<Manteli> ei ole manteli mun nick missään muualla kuin täällä !
<MARTSA--> joo
<MARTSA--> mut vttu
<MARTSA--> kysyin et mikä sun nikki on irkis

01.10.07 17:26 <i1s4``> mietin vaa et eiks sairaalois oo aika epä hygienist ku pitää pitää niit sairaaloitte alus vaatteit ,hyi vttu

<Ahm3d> martsa-- juot lasillisen ja sul viikon darra
<martsa--> no ei oo
<martsa--> ehk päivän

<martsa--> hyi toi on kait -69
<martsa--> HYIIII
<martsa--> ei oo viel mtn webis
<martsa--> sen mese ossas on 69

mikko9o - Caps LokkiMaanantai 23.07.2007 17:34

CAPS LOKKI KOSIOMATKALLAAN, AHAA, AHAA
CAPS LOKKI KOSIOMATKALLAAN, AHAA, AHAA
CAPS LOKKI KOSIOMATKALLAAN HÄN CAPSITTI KAUNIITA SANOJAAN
AHAA, AHAA, AHAA

HÄN SHIFTI-NAPIN TAVATESSAAN, AHAA, AHAA
HÄN SHIFTI-NAPIN TAVATESSAAN, AHAA, AHAA
HÄN SHIFTI-NAPIN TAVATESSAAN PYYSI MUKANAAN TULEMAAN FLOODAAMAAN
AHAA, AHAA, AHAA

MIKSET CAPSISEIN KOSINUT AIKANAAN, AHAA, AHAA
MIKSET CAPSISEIN KOSINUT AIKANAAN, AHAA, AHAA
MIKSET CAPSISEIN KOSINUT AIKANAAN, MINUT YLLÄPIDOLLE NAITETAAN
AHAA, AHAA, AHAA

SULLE EI YLLÄPITO SOVI LAISINKAAN, AHAA, AHAA
SULLE EI YLLÄPITO SOVI LAISINKAAN, AHAA, AHAA
SULLE EI YLLÄPITO SOVI LAISINKAAN, NIILLÄ ON IHKUSÄLÄÄ VARPAISSAAN
AHAA, AHAA, AHAA

MUTTA SHIFTI-NAPISTA HUOMATAAN, AHAA, AHAA
MUTTA SHIFTI-NAPISTA HUOMATAAN, AHAA, AHAA
MUTTA SHIFTI-NAPISTA HUOMATAAN, ETTÄ SHIFTI ON SHIFTI AINA VAAN
AHAA, AHAA, AHAA

HÄITÄ SHIFTI-NAPIN SOITETAAN, AHAA, AHAA
HÄITÄ SHIFTI-NAPIN SOITETAAN, AHAA, AHAA
HÄITÄ SHIFTI-NAPIN SOITETAAN, MUTTA mikko9o ON SULHASENAAN
AHAA, AHAA, AHAA

EI KELVANNUT CAPS, EI YLLÄPITOKAAN, AHAA, AHAA
EI KELVANNUT CAPS, EI YLLÄPITOKAAN, AHAA, AHAA
EI KELVANNUT CAPS, EI YLLÄPITOKAAN, KUN mikko9o SOITTELI VIULUAAN
AHAA, AHAA, AHAA

EI CAPS LOKKI ENÄÄ HUOMAAKKAAN, AHAA, AHAA
EI CAPS LOKKI ENÄÄ HUOMAAKKAAN, AHAA, AHAA
EI CAPS LOKKI ENÄÄ HUOMAAKKAAN, ETTÄ OLLUT ON POHJASSA KOKOAJAN
AHAA, AHAA, AHAA

spoileri potter-faneille seiskakirjasta!!!!Keskiviikko 18.07.2007 00:29

17.07.07 21:26 <mikko9o> SPOILER: Hagrid harppoi pitkin askelein kohti Kiellettyä Metsää. Hän tiesi mitä halusi. Matkalla Tora ryntäsi äänekkäästi kohti Hagridia ja puraisi tätä pohkeeseen. Hagrid tunsi pienen paineen kasvavan housuissaan. "Ei nyt", Hagrid sanoi. Hagrid jatkoi matkaa ja saapui metsään, ja käveltyään kymmenisen minuuttia hän näki sen. Se oli kaunis yksisarvinen. Paine Hagridin housuissa yltyi, ja niinpä hän päästi pedon valloilleen. Hän lähestyi hitaasti kohti yksisarvista ja yllätti tämän takaapäin ja..

17.07.07 21:26 <mikko9o> SURPIRSE BUTTSECKS!!!
14.07.07 03:44 <mikko9o> olipa kerran lumikki joka oli oikeasti veistetty puusta mutta halusi silti olla oikea poika! eräänä päivänä metsässä hän näki talon ja meni sinne syömään puuroa, sitten hän ajatteli mennä sänkyyn ja saikin sänkyseuraa, sillä siellä oli valmiina mummoksi pukeutunut susi! he viettivät ihanan yön kahdestaan, ja aamunkoitteessa lumikki lähti kiireellä ulos talosta, unohtaen lasikenkänsä talon edustalle. kun talon omistaja (Pedobear) tuli kotiin hän huomasi lasikengän ja rakastui palavasti!

14.07.07 03:47 <mikko9o> "Tämän kengän omistaja on pakko löytää!", karhu huudahti. Niinpä hän etsi Lumikin käsiinsä, ja kysyi oliko tämä kengän omistaja. "Eeeen", Lumikki vastasi, ja nenä kasvoi pituutta niin paljon, että vuosikausia siellä piileksinyt ;RÄKÄ pyrki päivänvaloon (siitä kasvoi erittäin kaunis pähkinäpensas mutta se onkin sitten toinen tarina). Tästä suuttuneena karhu pukeutui noidaksi ja tarjosi Lumikille myrkkyomenaa, sekä villiä yötä kääpiöiden seurassa. Lumikki suostui tähän oitis.

14.07.07 03:51 <mikko9o> Villin yön jälkeen myrkkyomenan vaikutukset alkoivat, ja Lumikki kuoli :OOO (täs tarinas on silti onnellinen loppu!). Karhu söi lumikin ja lähti sieneen. Matkalla hän ylitti sillan, jonka omisti kolme peikkoa, ja jotka suuttuivat tempauksesta aivan silmittömästi! He syöttivät karhulle kiviä (olivat maalanneet perunoiksi) ja avasivat mahan, sieltä loikkasi ulos Lumikki joka olikin muuttunut vain sammakoksi! Peikot alkoivat suudella sammakkoa ja ...

14.07.07 03:53 <mikko9o> sammakko muuttui uljaaksi kauniiksi prinssiksi, jolla oli upea valkoinen heppa! Peikot alkoivat tapella siitä, kuka saa naida prinssin, ja sillä aikaa prinssi suuntasi matkansa kohti kääpiöitä (he olivat viettäneet ERITTÄIN ihanan illan <3 ), kääpiöiden luo päästyään hän meni kaikkien seitsemän kanssa naimisiin (yksi joka viikonpäivälle) ja häät olivat suurenmoiset ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti <3<3



lisää tarinaa! loin tarinan kolmesta aiheesta, jotka olivat typpinarkoosi, Hans Zimmer sekä salasana:

19.07.07 01:23 <mikko9o> Oli synkkä ja myrskyisä yö, kun Runescapessa kaksi villiä demonia tappelivat runemiekoilla, viiden viikon taiston jälkeen he päättivät hoittaa homman loppuun sängyssä, ja 2 vuoden raskauden (demonit telkesivät kohtuun vangiksi kunnes loppujen lopuksi söi tiensä ulos) jälkeen oli tuloksena lapsi, joka omisti kolme nänniä, ja jonka nimeksi tuli Hans Zimmer.

19.07.07 01:28 <mikko9o> Hans ei ollut aivan normaalilapsi, hän nimittäin sairasti lokeronivusajosta, sekä typpinarkoosia. Harrastuksia hänellä oli viulunsoitto, baletti sekä habbonickin salasanojen arvailu. Eräänä päivänä kun hän oli tutussa puuhassaan, hän sai yhtäkkiä selville Bill Gatesin habboukon salasanan. Kävi ilmi, että Bill oli säilönyt koko omaisuutensa kumiankkoina miljooniin pusukoppidice-huoneisiin. Hans riemastui onnesta niin paljon, ettei kolmeen päivään syönyt muualla kuin wowissa. "Olen vihdoin rikas!"

19.07.07 01:32 <mikko9o> Hän kertoi asiasta äidilleen, joka oli kuitenkin jo wanha ryppyinen, elämäänsä kyllästynyt demoni. "VASEN KIVEKSENI LIIKAHTI JUURI KIINNOSTUKSESTA!", äiti karjaisi hänelle. Hansille tuli tästä erittäin paha mieli, ja niinpä hän laittoi spagetit kiehumaan, apulannan soimaan, ja viilteli spagetilla huutaen paulan ja miran molempia puolia (pmmp jos et tajunnu >:( )

19.07.07 01:39 <mikko9o> Hinkattuaan rannettaan tarpeeksi kauan, kuului yhtäkkiä iso pamahdus, ja viiltojäljistä ilmestyi Ranteen Henki. "Saat toivomuksia 9 ja 3/4, jos annat habboukkosi salasanan.", sanoi Henki. Tästähän Hans riemastui, mutta koska ei kehdannut omaa salasanaansa antaa niin hän antoi Bill Gatesin ukon salasanan. Tämän Henki kuitenkin tiesi, ja hän pölli kumiankat välittömästi. Hans masentui erittäin vakavasti, ja hautoi itsemurhaa, hän päätti niellä vitamiinipillereitä ja juoda muumilimua samanaikaisesti.

19.07.07 01:42 <mikko9o> Tämän tehtyään hän ei suinkaan kuollut, vaan oli Siishhh Ihaa GäNässHHHzzz!!11 ja niinpä hän ihastui omaan hoitoheppaansa, luullen tätä David Hasselhoffiksi (orilla oli yhtä karvainen rinta, joten ymmärrettävä Freudilainen lipsahdus!) he menivät naimisiin, saivat seitsemän alikasvuista, sekä horisontaalisesti haasteellista lasta, ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. <3
27.02.2009 22:42 <Miroku> ei voi muuta kuin huokaista. sairasta luettavaa. miten sinun kaltaisten ihmisten annetaan edes liikkua vapaana? ei muuta kuin saunan taakse ja lopettaa.

26.02.2009 00:43 <MarskiSS> Ei jumalauta ihan vitun sairasta. Niin huono ja mauton juttu! Mieti vähän mitä julkistat täällä!

26.02.2009 09:37 <Tika^> oot vissiin aika sairas..
26.02.2009 10:02 <m_mm_> oot sairas

26.02.2009 10:36 <|LonelySoul|> Oot aika sairas. Kannattais ehkä mennä hoitoon.

26.02.2009 10:41 <dRaCuLa_> Mikä on parempaa ku kuollu vauva? No kuollut pikkupoika tietysti! Voi mitä ihanan naurettavaa huumoria. Vitun teini. Ja ps. oon yli 20v. ja rupsahtanut

26.02.2009 18:13 <ArEl> Kyllähän sinä päällekki päin siltä näytät, ettet käy todellakaan täysillä. Eli siellä sun päänupissas on ilmeisesti herneen kokoset aivot -jos sitäkään. Sulla kannattais todella miettiä hoitoon menemistä!!!!!!! Saisit oikean lääkityksenki kohilleen. ! Oot kyllä niiiiin sairas idiootti!!!!

17.11.2008 15:23 <mäksy^> vittu leikkaa letti spede ;e

27.09.2008 21:04 <Malifous> Näytät kouluampujalta.

27.09.2008 20:46 <kingmansu> onneksi olkoon, huumorintaju ala-astelaisen tasoa. <mikko9o>

01.01.08 04:16 <tripdogg> oot galleriahomo

22.10.07 23:20 <[_Julia_]> vittu sun elämäs on jotkut typerät kaakit -.-''
22.10.07 23:21 <[_Julia_]> vitun finninaama paska

18.08.07 01:49 <scara^^> voihan helevetin vittu mikä letti sulla on... jos oot kattonu kalenteria ollaan jo 2007 vitu perkele!!!

10.08.07 18:08 <ttatjaana> 10.08.07 18:06 <mikko9o> 10.08.07 18:04 <ttatjaana> ahaaa.. joo mulla on sukulaisia ja meillä on pyssyt ja puukot ja kaikki mahdolline nii opelaa sinä yksi sillä kirvehellä *repsssS* <---- niiiiiin perus :
DDD <-- TÄÄ MIKKO JOKU HOMO TAI JOTAIN SE NUSSII ISÄSSÄ PÄIVITTÄN SE ON EMÄSÄNUSSITTU VAIHOKKAAN NÄKÖNEN HOMO LAPSI

10.08.07 17:55 <ttatjaana> Sä olet äitisnussittu penikka vaihokkaan näkönen emäsänussittu homo lapsi

10.08.07 02:21 <rynnäkkökyrpä> SÄ OLET H O M O

03.08.07 17:22 <hijklmn> 03.08.07 16:57 <mikko9o> APUA, GEOKÄTKIN ÄITINI || tulee tänne millon vaan kattomaan gallupin tuloksia, niin toi mikko90 on paikalla. attention whore

02.08.07 16:00 <peidi> leikkaa letttis runkku

27.07.07 15:22 <Maksu> mikko on niin ruma että se on valmis luovuttaa naamansa ;<

27.07.07 15:14 <[annie> hei, mikko9o eiks sulla oo elämää, haeksä huomioo vai mikä sun ongelma on?

20.07.07 23:06 <[Juissi]> Vittu sä oot SPEDE jätkä

20.07.07 01:02 <[zuvi]> yäk

26.06.07 01:00 <Surfacing> älä itke tuppimuna

25.06.07 17:39 <mutay> ootko vähän tyhmä

23.06.07 17:04 <VIRHEELLINEN> Poika, parturiin, luulin sinua tytöksi =)

18.06.07 23:15 <Lager^^> mikko9o on kyllä vähän vajaa

18.06.07 23:12 <kuspa> siitäkö toi ruma naama johtuuki, ja mee vitun pelle muualle hakee huomioo ja kävijöit, ja hanki vaik samal elämä<3 pus

14.06.07 08:21 <Akabane> Oot kyl yks attention whore. Jokasee polliin floodit innoissas :\

13.06.07 12:36 <Cs_Kimmo> Kiitti mikko

13.06.07 12:19 <Mentor> mikko9o <- toi on oikeesti -92

12.06.07 15:05 <Ylläpito> Ethän floodaa eli massapostita kommentteja kenenkään kuviin tai yhteisöihin.

07.06.07 11:53 <Mentor> Voi uittu, soot täys VAJUKKI PEELO PRKL.. Onks sulla tollane fleda kundien takii??

07.06.07 12:04 <Mentor> Älä viitti jayhaa skeidaa, sillä sun touhuistat muijienkaa on jo vähäistä tietoo.. Tuliks suporituspaineita.. BUAHAHAHAAAA !! Vitun KEHARI !!

06.06.07 00:37 <|Od|> p.s. hanki elämä

13.06.07 18:26 <Ruslanas> sun silmät on yhtä isot ku eilisen 4d:n mulkku

04.06.07 15:51 <Ylläpito> Yhteisö WANHAT IHMISET POIS GALTSUSTA!!! on poistettu IRC-Galleriasta. Syy: Yhteisöillä perseily

04.06.07 11:42 <Ylläpito> Yhteisö Operaatio : Mentor pois galleriasta ! on poistettu IRC-Galleriasta. Syy: Loukkaava yhteisö

31.05.07 00:25 <Mentor> kuules nyt tuppikulli käkkäräpää homo.. syö terskas ja mee esinahkas sisää piloo..

30.05.07 21:40 <Ylläpito> Lopeta galluppeihin huutaminen.

26.05.07 16:47 <PrÃ…`> On kans vittu sulla maku joku vitun antti tuisku .

14.05.07 23:08 <cLasp> jos vitun kakara pitäisit sen turpas vaan kiinni

11.05.07 21:34 <Walwal> ei kannattais paljon puhuu näytät kieltäki ko gay

24.04.07 14:08 <Wiiru^^Wiiru> < mikko9o< no vitut jos galleriairkkaajat lähtis ni tänne jäis vaa rumii ihmisii< eli sä niitten joukos ; /

19.04.07 10:47 <topviis> kuka vitun idiootti fanittaist noin vitun rumaa jätkää pliis get a life ja lopeta toi nauretava ja lapsellinen floodaus get a life

09.04.07 18:48 <^marianne^^> ihan oikeesti...sä sanot että ari on paras ja sun modaukset on ANTTI TUISKU!!!!??? hankkisitko elämän jooko...mun mieliks???

04.04.07 14:31 <[jonix]> pelaaks runee
04.04.07 14:48 <[jonix]> anna kamaa

25.03.07 20:14 <susse-> hyi oot pelottava o_O

19.12.06 15:03 <Oda> oot paska pelaan css

09.11.06 16:08 <sarra-> nerd

11.10.06 16:27 <arskaa^> pelaatko runee
11.10.06 16:28 <arskaa^> oikeesti mä pelaan runee

18.04.06 19:00 <^__sekopää__^> tiedoks homot pelaa runee ja siin on mailman paskoin graffa siin vaa liikutetaan jotain saa5tanan epämuodostunutta äijjää HANKI ELÄMÄ NOBO!!