IRC-Galleria

Mutta nyt kun on jotain sanottavaa niin sanotaan nyt sitten. Ainakin leffasta Finding Neverland sen verran että olipa hieno leffa, joskin turhan siirappinen. Niin siis itkin katsoessani, mutta itkin lähinnä elokuvan hienoa ja eleetöntä tapaa kuvata aikuisuuden ja lapsuuden ongelmallisuutta isojen asioiden äärellä. Mikä tietysti vaatii niitä isoja asioita, mutta sitä olisi silti voitu viedä johonkin toiseen suuntaan. Katsomisen arvoinen joka tapauksessa, ja sopii jotenkin omaan elämään.

Niin mikä lopulta todistaa että olen kasvanut tähän ikään mennessä tavoilla joilla on merkitystä? Lapsia ei ole eikä enää vaimoa, eikä vielä hetkeen edes koulutusta. Materiaa aika lailla rajallisesti, enkä ole kovin paljon käynyt ulkomaillakaan. Toisaalta olen lukenut vaikka mitä, puhunut vaikka mitä, tehnyt vaikka mitä, oppinut vaikka mitä ja tiedän vaikka mitä. Ja ymmärrän itseäni ja maailmaa, vaikka välillä siitä joudunkin itseäni muistuttamaan.

En kuitenkaan tiedä likimainkaan tarpeeksi, enkä tiedä miten pitkään sitä voi elää vain tietääkseen ja ymmärtääkseen enemmän. Toisaalta minulla on kyllä suunnitelma ihan tehdäksenikin jotain sillä tiedolla, ja ehkä palaan asiaan.

Kadun monia tekemiäni valintoja, mutta olen silti verrattain tyytyväinen siitä mihin ne toistaiseksi ovat minua johdattaneet.