IRC-Galleria

Uskokaa tai älkää, mutta sitä voi ihminen hajota. Kun palaa työmatkalta eikä sen jälkeen viikonloppuna kerkiä oikein näkemään ja sitten sovitaan että mennään yhdessä maanantaina kävelylle ja puhutaan suhteesta kun sitä ei ole oikein pystynyt hoitamaan etäisyyden vuoksi kesän aikana. Ja sitten menee keskustelemaan. Ja toinen kertoo, että ei tää nyt voi enää jatkua. Että se on sitten heihei 1v8kk seurustelulle. Sitten sitä yrittää puhua ja selittää kaikkea hyväksi. Ja saada toista ajattelemaan asiaa uudestaan. Ja toinen vaan on päättänyt. Eikä se mielipide muutu, ei vaikka sanois mitä...

Ja ihan vaan tähän väliin heti sanon. Elkää kaivako luureja esille ja alkako soittelemaan että voi päivi parka... Sitä mä en kestäis. Vaan tarttukaa siihen luuriin ja pyytäkää mut mukaan. Ihan mitä vaan teettekin. raahatkaa mut ulos tästä kämpästä. Koska täällä mä en viihdy. Niin kauan kun mulla on muuta tekemistä mun ei tarvi ajatella. Ainakaan niin hirveän paljon.

Tiistaina oli kuorossa ja selvisin jotenkin. Jaakko on komea. Katselin sitä. Ja se on aina niin ystävällinen. Vähän vaikea kestää sitä. Vaikea kestää ettei sitä saa koskea. Ei oikein ole tottunut ajatukseen. Sit kun siihen tottuu ja sen asian tajuaa oikeesti voi hajota aika tosissaan. Mutta siihen asti vaan pidetään vauhtia päällä.

Eilen menin töitten jälkeen (varatun) työkaverin kanssa leffaan kattoon tapaus punahilkkaa ja sit sen jälkeen soitin darklat3_lle ja menin sen, Pekan ja Dorkan ja fuksikasan kanssa kiertämään baareja. Lähhin vähän yli 11 bussilla kotia ja sain vihdoin nukuttua. Tietty joka päivä on pitäny käydä töissä ja ehkä vähän kuolussakin. Nyt oon saanu syötyäkin jo jotain. 2,5kg kerkes maanantaista kadota. Hyvää se vaan tekee.

Tänään itseaktivointikampanja jatkui ja sain kiskaistua itseni kuntosalille Jasun kanssa. Oltiin gogolla. Nyt tuntuu ihan hyvältä. Ainakin kropassa. Ylihuomenna mä luultavasti oon ihan tuskissani. Ja illalla mennään vissiin Jasun ja Antin kanssa Pasariin ja Onnelaan. Huomenna kun heräilen mä junailen itseni Joensuuhun. Venlaihanaisen luo. Mun elämän valon. Tuttu kaava toistuu.. Aina kun mä saan näpeilleni mä katoan sen luokse haavojani nuolemaan.

En mä ihan oikeesti oo kokoajan näin pirteä ja itsevarma. Ja pysty jäsentelemään asioita ja jutustelemaan selkeästi. Niitä toisia hetkiä ei vaan tänne oikein viitsi ikuistaa. Mutta ainaki mä pyrin pitämään itteni kasassa.

Mutta ihan teille kaikille vielä muistutus. Ei sääliä, vaan toimintaa.