IRC-Galleria

poistunu

poistunu

jooh tässä tällanen historiallinen taideteos kreisivuosilta 2007-2010 tms

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 00:01

loiN tänääN mystiseN tehokkaaN taikasauvakkeeN


heilautaN nytteN

*fijjjjjjjdddddddäahhh*

JoTeN

---

-


!?

!

.

<3

naurettavaaPerjantai 20.03.2009 14:54

olen naurettava klovni.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.03.2009 22:53

tahdon ymmärtää kiroilun psykologiaa. kuinka? tahtosin tietää et mitä kiroileminen tekee mielenterveydelleni ja mist se juontaa juurensa. kiroilen aika harvoin, mutta sit kun kiroilen niin se menee ihan yli äyräiden.
tapauskohtaista varmaan.

nyt tajunnassa: VITTU MIKÄ PÄIVÄ. voi vittu. oon ollu pelkkää jotain (vaikkentykkääkäännäistä sanoista eikä oo olemassa sanoja mitään tälle millekään) jotainjotain kosmista energiaa, pelkkä resonaatiokeskittymä,
enkä halua käyttää enää mitään sanoja koska ne VITUTTAA koska sanat on jumalaisia saatanoita jotka orjuuttaa täysin huomaamattomasti, kiristää litteisiin kahleisiin ja yksiulotteisiin tajuntakenttiin pahimmillaan.
työkaluna voi onneks käyttää sit kun siit litteysorjuudesta on päässy.ja joo sitä ennenkin mut whuaaaaa nyt huuhtoutuu plasmaa pitkin paskaojia ja palaset naksahtelee. muistan hengittää hartaasti. ritiritiritiritiräks. oon tajuamaisillani vajaan vuoden takaisesta kokemuksesta jotain joka vaikuttaa tähän tässä olevaan istuvaan hämillään olevaan tyttöön joka kirjottaa ja ajattelee olevansa minä, tuire.

ei tällä oo kyllä mitään tekemistä minkään perinteisen todellisuuskäsitekartaston kanssa, kaikki äyräät puhkee ja kaikki tihkuu kaikessa.jumalauta.tajuuko tästä mitään? ei oo kovin tärkeetä tajuta enkä tajuukaan. huudan täysillä kaikella voimallani vaan näissä loputtomissa sähkötunneleissa ja se huuto on kaikessa koko ajan. on halu ilmaista tällasta vaikka noi sanat kusee. opin vähitellen ilmaisemaan yhä puhtaammin ja puhtaammin ja parasta on se kun tuntuu et on kommunikoimassa niin et välittyy jotain monensyvyyksistä.

keho on tuntunu tänään niin hyvältä. siinä vaan räiskyy ja värinöi. tänään PEILI tuntuu laajentuneen sisälläni.
se sana tarkottaa minussa jotain ihan supermerkittävän tuntusta. peili. kaikki tuntuu olevan peili. kun tää kokemus on ainoa jota on ja tää peilaa kaikkea. olin kuullu näistä puhuttavan, mutta en ymmärtänyt. nyt tiedän, miksen ymmärtänyt. ei kuunteleminen ja järki riitä. ainoa mikä riittää kaikkeen on kokemus. sitä ei kai voi kieltää? se ei tunnu nyt yhtään itsestäänselvältä vaan jatkuvasti syvenevältä ja muuntuvalta ja heiluvalta ja kummastuttavalta asialta. kohtasin sen kun peilasin muita ihmisiä. jouduin kohtaamaan kaikki ihmiset rumina ja pakenin sitä rumuutta. siitä on aikaa. ne ihmiset näyttää nyt kauniilta. kai siitä voi jo päätellä.

niin moni sana ja lause kuulostaa ehkä sanahelinältä tai haihattelulta tai seonneisuudelta kunnes itsekin itsekin humpsahtaa samaan kaoottiseen äärettömään liemeen pysähdyttyään kuuntelemaan itseään, joka on ehkä ainoa jota kuuntelemalla alkaa oikeasti tapahtumaan. vittu.

jos en ois näin utelias niin oisin nyt mitä todennäkösimmin onneton ja ahdistunut ja masentunut jumiina.

vuosikausia heräsin aamuisin ja kohtasin ajatukseni: tää voi olla viimenen päiväni. se oli terapeuttista.

NYTSunnuntai 04.01.2009 00:51

jatkuvasti käsitän enemmän ja enemmän ja äärettömästi tässä hetkessä äärettömyyden olemusta
minussa
täällä


ymmärryksen, tiedostamisen määrä ja laatu
kuinka pitkälle ulottuu yli hetken kuitenkaan viemättä tilaa kokonaisvaltaiselta läsnäololta?

minä rakastan itseäni (lähes) rajattomasti. siksi teen itselleni rajoja. hillitsen itseni. muutan elämääni.
luon mahdollisuuteni ja rajani. teen elämästäni juuri sellaisen, kuin tahdon tehdä.
vain minä voin kehittää itseäni.

inspiroidun olennoista, ihmisistä, vaikkapa nyt neroista ja profeetoista,
mutta inspiroituminen tapahtuu pääni sisällä. muutos ja päätös olla
auki heidän viisaille ja opettavaisille puheilleen ja kirjoituksilleen on minussa.

minun tarvitsee vain olla ja elää ja kokea ja tuntea. TOIMIA! NYT! olla.
olen niin, että ympärilläni onnellisuus ja
hyvä olo lisääntyy. olen auttanut itseäni ja autan loputtomasti.
"terveellinen itsekkyys kutoo viimeisenkin vaatteen."
tämä ei ole periaate. tämä on asia, joka toimii NYT. ikuisuuden, jumalan, elämän, kuoleman
kohtaamisessa ei ole pelättävää. on vain haasteita.

haasteiden kohtaaminen on itsensä ylittämistä ja itsensä ylittämällä voi kehittyä laajemmaksi.

tiedostan elämäntavoissani ja ajattelussani erilaisia automatiolla toimivia liikkeitä, turhia
ja epähedelmällisiä prosesseja. NYT! hetkessä niitä voi muuttaa. PÄÄTÖS! päätös elää
paremmin.

minä rakastan kehoani ja tahdon tehdä sille hyvää ravitsemalla sitä mahdollisimman
terveellisillä ja hyvinvointia lisäävillä, parantavilla tuotteilla.

rakastan minua siellä jossain sisällä, sitä pelkkää aivokemiaa. tahdon vapauttaa siis
itseni pakkomielteistä ja päästää irti kaikesta muustakin. antaa olla. hellittää.
tahdon ottaa vastuun kaikesta, mitä teen. myöntää ne kohdat, joissa minun on
kehityttävä. ylpeys ei saa saada valtaa. nöyrtyä loputtomasti. hyväksyä
minussa ja muissa ja kaikessa tapahtuvassa. kaikkea ei tarvii hyväksyä,
mut ehkä tiedätte mitä hyväksynnällä tarkoitan.
välinpitämättömyys syövyttää.

kylvän sisälleni elämänhallinnan siemeniä ja minussa kasvaa vankka elämän
puu, jonka juuret ovat syvällä rakkaan maaemon ytimessä ja oksat kurkottavat
taivaisiin autuaassa kesätuulessa. prosessieni hedelmät tahdon jakaa, siemeniä
kaikkialle missä kasvualusta niitä huutaa.

tämä on jatkuvuutta. tämä toimii. tätä ei tarvitse todistella eikä selitellä.
fiilistelen. tunnelmoin. tunnen. hymy. sydän säkenöiden kaareutuu<3

olen aivan hävittömän onnellinen ja kiitollinen vuodesta 2008,
joka toi elämääni täyden mullistuksen, tunteet ja järjen, aidon kohtaamisen,
läpinäkyvyyden ihmisten välillä, monta rakasta ystävää, valtavat määrät
avaamista ja kokemuksia korvaamattomia. lämpöä, rakkautta, välittämistä.
oikeaa elämää. enää ei tarvitse muuntautua ympäristönsä kaltaiseksi
hyväksyntää ostaakseen. ei tarvitse silittää sielun solmioita, ne on vaihdettu
ilon nokkapilliin. voin olla juuri sitä, mitä tahdonkin! MAHTAVAA!

JA NIIN VOI KAIKKI MUUTKIN! PÄÄTÖS ON ITSELLÄ! TÄÄ ON IHMEELLISTÄ
JA TÄÄ TOIMII! JA OON NIIN PÄRINÖISSÄ ET TÄÄ VARMAAN SAATTAA KUULOSTAA
VÄHÄN YLIAMMUTULTA JA ÄRSYTTÄVÄLTÄ MUT SELLASTA SE NYT TÄLLASILLA HETKILLÄ JOSKUS
ON kun tunteet ampuu yli tuonne jonnekin niin paljon suoremmin kuin koskaan,
kun pitkien jopa depersonalisaatiotiloilta tuntuneiden itsestä etäällä olleiden kausien
jälkeen voi lapsen lailla riemuita ja karkeloida välittämättä turhasta diipadaaapasta,
ja kun voi todella tehdä, tehdä, tehdä, TEHDÄ! eikä vain ajatella tekemistä!

monilla tuntuu olevan tää sama prosessi käynnissä. tuetaan siin toisiamme!<3
yhessä on kivempaa:)

rakastan nyt syvästi tätä paikkaa jonne meidät on istutettu aikoinaan majailemaan.
jeesus. me ollaan rakkauden ammattilaisia.

moi:D

ni ni-iii:D hih:D

ehkä teen tänne koht videon nii näätte millast tääl on. nää on sanoja. en laittanu et "vain",
koska on käsittämättömän valtavaa havainnoida sanojen rajatonta potentiaalia ja voimaa.

ohjelmoin itteeni. tää on tätä nörttikieltä, ku nörtti oon, mut en oo kuitenkaan kone.
ehkä joku nörtti jossain tajuu. moimoimoimoi.

halaan täs just ilmaa sydämelläni samal ku kädet soittaa näppäimistöllä kivoja kaikuja tyhjille
seinilleni.



___P::::::::S:::::::::S:::::::::S::::::::::::::::::::T ¤__¤
KÄVIN MEREN JÄÄLLÄ LUISTELEMASSA! yksin luistelin auringonlaskussa. kerroinkin siitä
jo monille teistä, mutta se oli niin maagista, että vielä tässä hehkutan. kuun ja auringon
hahmot vahventuivat hetki hetkeltä, kun valtava keltuainen valui kohti kaupungin laitaa
auttaen taivaan rannikkoseutujen vapaamuurarimaalareita duunaamaan äärettömiä
maalauksia laajaan taivaaseen. minä ja meri ja taivas ja kuu ja aurinko!
ja ne halkeamat meren jäässä! ne kuviot jään pinnan alapuolella...ne auringossa kimaltelevat
säikeet, ruohikon muotoiseksi kasvanut halla laiturilla...
vanha pappa veti pitkillä luistimilla ohi ja huudahti, ettei yli kymmeneen vuoteen
oo ollu tällasta jäätä! katsoin maahan ja vilkutin itselleni, peilikuva vilkutti takas8)
viipotin hurjaa vauhtia mut välttelin niit heinäsiä kohtia ku sinne on lähiaikoina tiputtu
kertaalleen erään seikkailumielisen valolion toimesta^__^ mistähän tuollanen hymiö?
no ku ei siinä mittää käynyt! miulla oli hurjan paljon vaatteita päällä eikä tullu yhtään kylmä:)
otan seuraavallaki kerralla teetä mukkaan, ja sit muistan ottaa myös kameran. huomenna.
menen. taas. tuletko mukaan? mukana hengessä<3


pssssssssssssssssssssssssssssssst. vuoden vaihtuminen oli niin maagista, niiiiiin mielettömän
valtaisan hillittömän ihanaa. et hämmennys vieläkin. kiitos.
t.nimimerkillä: jalat kippeet ripaskasta ja lootusasennosta

uuuuuuh i feel looooooooooooooaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaav
http://www.youtube.com/watch?v=k8TBmeK9Abg

toi käsiliike <333

[Ei aihetta]Perjantai 24.10.2008 18:14

tuntea tietämättömyydestä
se tietämättömyyden taika
rauha siitä, ettei tiedä
eikä tarvitsekaan tietää

-- ja ennen kaikkea
sietää sitä tietoa
et ei oo mitään
tai on kaikki
eikä siitä voi tietää
juuri mitään

[Ei aihetta]Maanantai 01.09.2008 22:58

mitä kertoisin elokuustani. kesästäni. kesällä myrskysi sisällä.
miksi niin voimakas myrsky, mietin. ei sellaisia aikaisemmin tullut.

olin kiertämässä paikkoja euroopassa. myrsky lähti mukaan, vaikka
koitin pestä, piestäkin sen pois. tein rauhan sen kanssa matkalla
ljubljanasta budapestiin junan lattialla nukkuessani...ja se sopimus
oli sellainen....että olkoon sit olemassa, käsi kädessä hetkittymieni
kanssa. antauduin sille, kun ei se luovuttanut taistossa ennenkuin
aloin jo kasaamaan roviometsiä muistoista, tunteista, ajatuksistani.

intuitioni liekki sai minut lähtemään Lappiin. Se oli kuin tutkimusmatkaaja,
seikkailun johtaja joka sinnikkäästi oli päättänyt selviytyä tyynelle seudulle.
löytää koti.

ego suojeli sielun lirpakeviidakossa suurilla pessimismin lehdillä ytimessä
sykkivää pelokasta vauvaa. (ihan hyvä mekanismi!)
optimisti taipui suuren asian kyseeseen tullen
pessimismin raskaan varjon alle suojellaakseen itseään!
seikkailijan liekki kuitenki valaisi varjoisaa seutua niin, että oli kuljettava
kohti valoa. ei voinut jäädä varjon syliin uinumaan.

virta vei sinne! magneetti! mitä se on? mistä tiesin? kuinka tämä voi
olla mahdollista? voiko tiede selittää tällaista? höyrypää!

ei. kiitän opettajia polkuni varrella. antautuminen! pelkäsin niin kovasti.
pelkään vieläkin melkein paljon. yhdet silmät tappaa sen pelon hetkessä.

http://www.youtube.com/watch?v=CtTv91D7o6w

moi. mieMaanantai 01.09.2008 07:15

oon niin onnellinen. loksahtelee, sulautuu, eheytyy. uudistuu.
puhtautta, kauneutta. rakkautta. heittäytyä ja antautua on...
nii. mitä odotin. en ainakaan tällaista onnea.
ei tätä ois olemassa ilman niitä syviä upottavia savimerilaaksoja,
joita kahlatessa pyörremyrskyt löivät sinnikkäästi ylleni.
en oo nähny vielä mitään ja silti oon jo nähny jotain tällaista.

lueskelin päiväkirjaani taakse päin ja täytyy nyt todeta,
että kyllä. intuitio! en meinannu luottaa siihen. olin jo pessimistinä
toteamaisillaan, että olin kadottanu sen. jopa ettei intuitiota ole.

mutta siellä se oli koko ajan ja se johdatti niin oikeaan paikkaan,
NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN
käsittämättömän oikeaan paikkaan...etten ois tosiaankaan voinu
uskoa. siellä se jatkuvasti sielussa jotain nurkkaa maalasi,
yritti piirrellä vihjailuja toisensa perään. ja mietin että eeeeeei,
ei se voi olla oikeessa, ihan hullu ajatus, ihan tyhmä intuitio,
ei tuo voi olla intuitio jos intuitio on aina oikeessa kerta.

voi voi. hymyilyttää ja hymyilyttää. oon hymmy!

[Ei aihetta]Torstai 24.07.2008 23:20

joo,
tännää lauma raitiovaunuja vauhkoontu päässäni
ois halunneet irti raiteista, kepeesee lentoo, vapautee
kyl ne on kaikkensa tehneet, koko raivollaan riuhtoneet
terminaaliin, jossa ei enää oo ku autuas rauha ja vapaus
riuhtoohan ne rinnoistaan sit riivaajiaki,hajotettuja haluja
varastettuja valoja, takavarikoituja talviteitä, rikkomas meitä

me? ei ollu meitä. oli vaan vierekkäin kulkeneita teitä, polkuja
jotka välillä lähemmäs toisiaan välillä näytti pyrkineen
nyt kiipesi polkuni kauemmas kuin tuuli oli suunnitellu
täällä olin rotkossa yksin, yksin, yksikkö, sinne heittäydyin
pikkusia palasia kalasia punasia sinisiä keltasia valkosia
tosia ja epätosia oli kaikki, katselin kun ne tiesivät, jokainen
tiesi tiensä virran suunnan, minusta, epätietoisuudesta ne
särkyivät ja syntyivät tietoisiksi toisiksi yksiksi, katselivat
kasvojani, tuijottivat takaisin, hymyilivät hellästi pelokkaille
poskilleni, varisivat hiljalleen uudelleen minuksi.
saapui ehjyys ehjempänä, puhtaus puhalsi puhtaampana
kiri kirkkaus kiihkeämmin kintereilleni kihisten kiitollisuutta
annoin kaiken pois, kaikesta luovuin ja jäin
kellumaan keveydessä, tyhjyydessä tyyntymään
kaikki valui luokseni, lävitseni tuulahtaa
kaikki virtaa siinä, tässä, minussa
en tiennyt...en vieläkään...en tule tietämään,
tunnen vain ja elän

[Ei aihetta]Tiistai 01.07.2008 16:20

kaikki oli kadonnut, oli vain äärettömyys. mistä äärettömyys koostuu? koostumattomuudesta?
kodista, rakkaudesta? sieltäkö todella olemme tulleet? miksi aina äärettömyyksissä ollessa
tulee sellainen olo, että siinä piilee jotain totuuteen liittyvää? miksi yhä vaikeammalta tuntuu uskoa, että aivot synnyttäisivät todellista todellisuutta, tai että ne tajuaisivat normaalitilassa siitä?
aivojen tulkitsema todellisuus tuntuu yhdeltä palalta kokonaisuudesta, jota aistiemme rajallisuudessa emme koskaan kykene tässä maailmassa havainnoimaan täysin.

on melkosta, ku välillä tuntuu et saa jotain boonuksia virtaamaan lävitseen(: tunne siitä, et niit rajoja voi rikkoa. vaikka menemällä yöllä pihalle tanssimaan linnunlaulun tahtiin. jos on hohkava fiilis,
voi kanavoida, kanavoitua. on ollu häkellyttävääkin, kun välillä hetkittäin sellanen olo saapunut on,
siis tunnetasolla käymään vain hetkeksi, ettei oo minää.

niii. onkai epänormaalia tämä tietysti. voisin taas vedota hoitopöydältä tipahtamiseen, mutta vetoan nyt kuitenkin vapautuneisuuteen. miullon oikeus olla myöskin vetoamatta, unohdin.
oikeastaan voisin tehdä niin.