IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Maanantai 30.6.2008Maanantai 30.06.2008 22:35

Olin viime yönä valvonut myöhään sillä en saanut unta kun ajattelin koko ajan Amore Mioa. Lopulta sain sitten unta ja heräsin suunnilleen yhdentoista aikoihin ja lähdin Bohemiaan kaljalle ja Photoplaylle. Amore Mioassa meni nyt vähän paremmin jo eli oikeaan suuntaan menossa pikku hiljaa.
Olin saanut myös lisää rahaa tänään kun työvoimatoimisto maksoi minulle kesäkuun alkupuolella olevista päivistä noin 212 euroa.
Menin myös Alkoon toki ostamaan pullollisen Tasavalta Viinaa ja muutaman miedomman juoman tälle päivälle ja kotiin. Miedot juotu ja Tasavalta menossa. Kirjoitan päiväkirjan jo nyt koska on maanantai ja minulle tulee putkeen niin monta ohjelmaa.

Hyvää illanjatkoa!

Apina avaruudessaMaanantai 30.06.2008 01:04

Tänään heräsisn siinä kahdentoista jälkeen ja sitten söin ja silleen. Suurin osa päivästä meni pelatessani Space Monkey -peliä. Hyvä peli oli ja siihen kuluin tuntikausia. Luonnollisesti join myös tasavalta Viinaa. Äsken katsoin elokuvan nimeltä Julius Ceasar. Katsoi sen vain sen takia koska siinä oli Charlton Heston pääosassa. En nyt muuta keksi tähän hätään.

Hyvää illanjatkoa!

HarmittaaSunnuntai 29.06.2008 02:09

Jäi eilinen väliin joten koosteen siitä nyt minä kirjoitan siis.

Minua harmitti eilen se mitä oli tapahtunut kun olin Jcobin kanssa baarissa. Nolasin itseni nimittäin hänen edessään pelatessani Amore Mioa, en päässyt peliä edes läpi. Se on todella noloa varsinkin kun hän näki silloin minun pelaavan sitä ensimmäisen kerran. Amore Miossa on toki kyse nopeudesta, jos haluaa pärjätä kansainvälisesti niin yhteen kysymykseen pitää vastata sekunnin murto-osassa. Olisin toki päässyt sen läpi jos olisin voinut ajatella tarpeeksi. Tietysti tulee väkisinkin mokia ihan vahingossakin, mutta mitä järkeä pelata huolella ja ottaa MM-kisoissa 40. sija? Viime vuonna olin 12. siinä taistossa ja paras suomalainen. Kova taistelu olikin U Nikusen kanssa. Jos en ole paras suomalainen niin toivon hänen olevan.
Mitäs muuta eilen? Niin noh kävin Alkossa tietysti ja muutamien kaljojen jälkeen oikein urakalla Tasavalta Viinaa, reippaasti yli litra. Olin näihin aikoihin kuulemma pyrkinyt koneelle kirjoittamaan päiväkirjaa, mutta kaverini ja myös äitini saivat minut luopumaan ajatuksesta ja sammuin lopulta sohvalle.

Tänään heräsin sohvalta kahdeksan maissa ja menin sitten oikeasti nukkumaan ja heräsin lopulta hieman ennen kahtatoista. Aamiaisen ja suihkussa käynnin jälkeen katsoin Salatut elämät kolme jaksoa ja sitten Lidliin ostamaan kahdeksan lonkeroa ja baariin >Itäkeskukseen. Olen jossain muistipelissä kuudennella sijalla Etelä- ja Itäsuomen kisoissa. Ihan kivaa, mutta välitän tällä hetkellä Amore Miosta joka alkaa kahdeksas syyskuuta.
Sen jälkeen söin kiinalaista jonka jälkeen join kaljaa ja ne lonkerot. Nyt juon Tasavalta Viinaa. Kirjoituksesta huomaa, että olen vielä mukana tässä maailmassa, mutta kyllä se känni jonkin ajan päästä tulee. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Jcobin kanssa kaljoillaKeskiviikko 25.06.2008 21:31

Tänään heräsin siinä yhdentoista maissamja lähdin sitten aamiaisenn jälkeen Kontulaa Alkoon ostamaan jälleen tuttua Tasavalta Viinaa ja Lidlistä kaljaaa. Kun tulin kotii niin join kaljaa ja katsoin nauhoitettuja Salattuja Elämiä ja samalla myös Jcob soitti minulle ja pyysi minua luokseen juomaan. Lähdin sinne toki ja hän oli ystävällisenä ja hyvänä isäntänä tarjoamassa minulle ilmaiseksi kaljaa ja viinaa,. Olemme siis täällä juoneet kaljaa ja hänen tekemiään paukkuja. Itse en tajua niistä mitään kun minulla on yleeensä tapana juoda viinat raakana pullon suusta. Kohta varmaan menemme baariin, vaikka mi8nun puolestani voisimm olla tänne. Noh ei kai muuta.

Hycvää illanjatkoa!
En keksinyt patrempaakaan otsikkoa, mutta noinhan se tietysti on.
Tänään heräsin siinä puoli yhdentoista maissa ja ihme ja kumma ei ollut Alkossa käymistä, ja nyt alkaa kohta olla viinat lopussa, olisi siis kannattanut käydä kun en saa kuitenkaan unta kun ne loppuu.
Katsoin elokuvan Sekaisin Marista, joka minusta muuttuu vuosis vuodelta huonommaksi sekä Salatut Elämät. Luonnollisesti join myös kaljaa ja uusi pullo Tasavalta Viinaa ja se tosiaan vetelee viimeisiään ja kaljojakaan ei enää kovin suuri määrä ole, ei siis hyvältä näytä. Huono homma.
No ei nyt varmaan ihmeempiä tule mieleen.

Hyvää illanjatkoa!

Netti kiukutteleeMaanantai 23.06.2008 19:45

Viha juhannuksesta on hieman rauhoittunut ja olen taas rauhallisempi kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa Internet oli hidas ja sivut eivät suostuneet avautumaan, eivätkä sulkeutumaan.
Olin herännyt tänään siinä ennen kymmentä ja söin loput pizzanjämät. Sitten Kontulaan viemään tyhjiä tölkkejä Lidliin ja ostamaan samalla kaljaa ja lonkeroa jonkin verran sekä myös Alkoon ostamaan tuttua Tasavalta Viinaa. Kelassa kävin kysymässä niistä rahoista ja minun pitää täyttää ylimääräinen lomake, eikä se itsestään tuleva. Vittu kaikki taas alusta. Vanhempien tulot, juuri sai palkankorotuksen, juuri minun tuuriani. Noh ei voi mitään, katsotaan sitten kolmen viikon päästä miten tulee tapahtumaan.
Tulin kotiin siinä no en muista milloin. Katsoin kaksi Salatut Elämät -jaksoa ja join lonkeroita viisi kappaletta ja sitten Tasavalta Viinan kimppuun, jota tosiaan on sen verran että ei kaiken järjen mukaan pitäisi mennä ostamaan lisää huomenna kun on kaljojakin, mutta silti olen yleensä arvioinut tuonkin vääräksi. Eli hyvin mahdollista, että huomenna taas keikka Alkoon.
Kirjoitan päiväkirjan nyt jo kahdesta syystä. Netti kun temppuilee ja on suhteellisen epäluotettava tällä hetkellä ja toinen syy on se, että minulle tulee ohjelmaa kuudesta seitsemään ja kahdeksasta yhteentoista. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Tärisevä miesLauantai 21.06.2008 01:03

Eilen oli mitäänsanomaton päivä. Aamulla tärisin helvetillisellä tavalla, siis koko ruumis tärisi eikä ainoastaan kädet. Ryyppäsin koko päivän ja katsoin televisiota ja joko pelasin tai katsoin videoita.

Tänään heräsdin puoli yhdentoista maissa ja aamiaisen jälkeen Kontuilaan. Alkossa oli jonoa enemmän kuin normaalisti. Ihmiset haluavat näköjään juoda itsensä sairaalakuntoon juhannuksena, vitun juopot. Ostin kolme 0,7 litran Tasavalta Viinaa, eli yhden kullekin päivälle loppuviikosyta. Se ei riit'ä ja meni Lidliin ostamaan läjäpäin kaljaa. Olin tärisevänä antanyt rahat molemmissa paikoissa. Jalat myös olivat pettää siellä Lidlissä, olen monesti ryypännyt jalkani ja ne eivät ole yhtä vahvat kuin ennen. En ole enää gepardimainen sprinntimies. Munuaiset hajoaa juodessa. Miksi viinan pitää pistää kaikki elimet hajalle, ennen kuin se tappaa? Siis oikeasti kaikki. Tärisevänä, väsyneenä ja heikkona saavuin kotiin ja aloin juoda kaljaa osittain riippuvuuteen ja osittain jotta saan kädet kuosiin. Kun olin juonut kaljoja yhdeksän kappaletta, niin aloitin juomaan Tasavalta Viinaa (JOKA ei kauaan enää kestä). Kirjoitus sujuu yllättävän hyvin.
En nyt muuta keksi, jos jotain tulee mieleen niin lisäämn sen tähän sitten myöhemmin.

Hyvää illanjatkoa!

Mielenkiintoinen päiväKeskiviikko 18.06.2008 22:56

Tänään heräsin aluksi kahdeksan maissa vaatteet päällä sängystä, oli tullut sammuttua taas kerran. Sitten oikeasti nukkumaan ja heräswin siinä kymmenen jälkeen. Olin punnituksessa laihtunut 83-kiloiseksi. Alavatsa onkin pienentynyt ja kaikki voima on tullut ylävartaloon. Näytänkin nyt enemmän katutappelijalta kuin juopolta. Valitettavasti voima ylävartalossa hidastaa hieman nopeutta ja sitä tarvitsen Amore Mion kisoihin. Olen miettinyt, että voisin harjoitella sitä Speden peleistä tutulla nopeuspelillä, siis sillä jossa on niitä eri värejä jotka vilkkuu ja niitä pitää koskea.
Join hetri aamiaisen jälkeen avatun lonkeron, joka maistui uskomattoman pahalle mutta alkoholi on aina alkoholi. Sen jälkeen kaljaa ja niiden jälkeen Tasavalta Viinaa. Olen ollut putkeen kännissä ties kuinka kauan kun on tapana juoda herti aamusta, eli silloin kun on jo kännissä vielä. Googlasin myös tänään erilaisia asioita. Esimerkiksi tietoja suurimmasta uhastani, Ikkuna Pubin suurmies U Nikusesta. On tyyppi kyllä vaarallisen paljon ehtinyt saavuttaa muissakin peleissä, jos en saa nopeuttan kuntoon niin se peittoaa minut kyllä. Ihan huvin vuoksi pistin oman nimimerkkini (eli romantikko86) ja löysin jonkun Pasi-sivun jossa joku oli laittanut asiallisen tekstin jälkeen tämän: "En ole koskaan maistanut Tasavalta Viinaa, enpä keksi nyt muuta, hyvää illanjatkoa. On tullut luettua romantikko86:n blogia." Sen jälkeen tuloi linkki minun päiväkirjaani. Joopa joo

Hyvää illanjatkoa!

Tänään heräsin siinä ennen yhtätoista väsyneenä. Lähdin sitten myöhemmin Kontulaan ostamaan kaikki Tasavalta Viinat. Sain kolme pullo, ilmeiasewsti joku muukin juo sitä juomaa. Sitten ostin Lidlistä hieman lonkeroa ja mrenin Wenlaan. Sielä join lonkeroa ja pelasin Amore Mioa sekä paria muuta peliä. Sormi meni hieman huonoon kuntoon jostain syystä Amore Mio pelatessa, se vaikuttaa nopeuteen joten sen pitää olla kunnossa. Lähdin sitten kotiin juomaan parti kaljaa ja muutamia lonkeroita, sen jälkeen Tasavalta Viinaa. Nyt en oikein muuta keksi.

Hyvää illanjatkoa!

Verikokeissa jälleenMaanantai 16.06.2008 21:46

Tänään heräsin hieman ennen kymmentä ja lähdin hetken päästä Kontulaan ensin postiin jan sitten verikokeisiin. Jouduin odottamaan yli tunnin kunnes sinne pääsin, mutta ehdin sinä aikana käydä McDonaldsissa, Lidlissä, kirjastossa ja Alkossa. Verikokeen jälkeen menin baariin lonkerolle ja Photoplaylle. Amore Mion kisat alkavat syyskuussa ja ajattelin kokeilla nyt miten taivata olen. Surkeat reilu 146 000 pistettä ainoastaan, eli suunnilleen sen verran mitä tulee kun sen pääsee läpi. Viime vuonna oli semmoiset 153 000 pistettä. Pitää siis ruveta harjoittelemaan nopeutta enemmän. No onhan niihin vielä onneksi aikaa.
Kahden aikoihin olin sitten kotona ja aloin juomaan kaljaa jonkin verran ja sitten Tasavalta Viinaa. Minulla on nyt niin paljon alkoholia yhteensä, ettei se voi loppua tänään kesken, viime iltana/yönä loppui sittenkin.
Noh katselin televisiota ja olin myös koneella lisäksi. Lisäsin myös kolme uutta kuvaa galleriaan eiliseltä päivältä. Ikävää kun ei voi pitää esillä kaikkia ja piti taas laittaa kolme piiloon. Ei täddä jaksa mitään kuvatilajuttuja ostella. No ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!