IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

SähköpostiongelmiaLauantai 01.03.2014 01:39

Heräsin tänään vasta noin klo 16 ja taas olin aika wtf kun nukkuu noin myöhään. No ehkä jossain vaiheessa saan taas normirytmin. Ihmeellisiä unia taas olin nähnyt yöllä. Minua syytettiin avainten vaihdoista, eli siis minä olisin napannut toisen entisen luokkalaiseni avaimet. Asia ratkaistaisiin skeittiturnajaisissa. Koska en osaa yhtään skeitata, niin ehdotin, että asia ratkaistaisiin nyrkkitappelulla, sillä ex-luokkalaiseni ei todellakaan ole mikään kova karpaasi, ei lähelläkään. Oikeassa elämässä olisi varmaan kaikkein helpointa vain kokeilla toimiiko avain kumpaan oveen. En minä ole mikään criminal mastermind, joka saa saman avaimen sopimaan kahteen eri oveen.
Toisessa unessa menin vapaaehtoisesti johonkin leirille jostain ihmeen syystä kuukaudeksi. Melkein kaikki kanssakävijäni olivat joko ex-luokkalaisia, fiktiivisia hahmoja eri sarjoista tai galleriaihmisiä. Ihan friikkileiri, mutta heräsin ennen kuin ehti tapahtua mitään mielenkiintoista.
Joka tapauksessa herättyäni silloin neljän aikoihin aloitin viskin juomisen ja aloin katsomaan telkkaria. Kolmas kivi auringosta kaksi jaksoa jonka jälkeen oli pakko katsoa eilisen Salatut Elämät –jakson. Se nimittäin jäi eilen näkemättä. Ihan paska sarja, mutta koska olen katsonut sarjaa alusta saakka, niin eihän sitä voi keskenkään jättää. Katsoin myös mäkihyppyä Lahdesta ja kilpailun voitti Severin Freund. Minä olen tänään myös kärsinyt sähköpostiongelmista, kuten jo pitkään. Minulla ei ole siis toimivaa sähköpostiosoitetta. Luukku vanheni, enkä saa luotua uutta tunnusta, Hotmailia pidän liian epäluotettavana ja nyt tuo Suomi24 ei toimi. Taitaa olla sähköpostiosoitteet siis loppu. No minkäs teet. Ei kai tässä kai muuta, vaikka onkin sellainen tunne notta jäi jotain mainitsematta.

Hyvää illanjatkoa!

Vuoden 2014 ensimmäinen merkintäLauantai 01.02.2014 00:29

Tänään heräsin sekavana, sillävedin väärän pillerin. Ei kannata ottaa toisten antamia pillereita. Minä tarkoitan tässä kohtaa unilääkettä, mikä ei suinkaan ollut unilääkettä. Pitää vaan luottaa Ketipironiin jos unta haluan. Nukuin silti aamukahdeksaan, mikä on aivan liian vähän. Siinä lähes klo 11 päätin luovuttaa ja nousin ylös. Soitin äidilleni yhdentekemästä syystä. Olin niin sekaisin, että olisin voinut soittaa vaikka johonkin täysin randomille. Vituttaa muutenkin olla täällöä ilman mitään ihmiskontaktia monta päivää. Onneksi on sentään Essi ja Viivi täällä. Minä herättyäni aloitin juomaan viskiä ja katselin tuntitoltulla Degrassia ja paria muuta ohjelmaa, joiden nimet ei oikeen mieleene muistu. Ainakin Shark Tank ja Pulmuset. Tämä päivä onkin uyyksi vuoden tylsimmistä päivistäni. Minä kirjroitan tämän vain kun vähintään yksi jkuukaudessa. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Hyvästit vuodelle 2013Tiistai 31.12.2013 23:36

Tänään heräsin yli kolmelta ja olin silti vielä hieman väsynyt, tai oikeastaan ennemmin minun silmäni olivat väsyneet ja kirvelevät aluksi. Minun ei onneksi tarvinnut mennä Alkoon, sillä olin koko edellisviikon, paitsi sunnuntaita, ja eilisen ostamassa Alkossa repullisen viskiä, sillä viinan hinta nousee jälleen kerran. Se ei kuitenkaan nouse niin paljon kuin luulin ennen eilistä. Minä en luonnollisesti voinut joka päivä käydä samassa, vaan vaihdoin Alkoja. Olen ovela, sillä olisihan se liian epäilyttävää käydä samassa Alkossa joka päivä ostamassa repullisen viskipulloja. Suurin osa uusista myyjistä ei ota tuota ns. K-30 lakia vakavasti, sillä uusia myyjiä kun tapasin, niin kukaan ei kysynyt henkilöllisyystodistusta. Itse näytän omasta mielestäni ehkä joltain 22 tai 23-vuotiaalta. Oikeasti minä olen 27 vuotta vanha. Ikäasioista vielä sen verran, että kerran yksi ihminen sanoi minulle, että näytän suunnilleen nelikymppiseltä ja olin kyllä aika wtf. Näin jälkeen päin ajateltua mietin, että olikohan se vaan vittuilua? Joka tapauksessa minulla on nyt kunnon viskiarmeija täällä. En keksinyt Viskikeisaria omaksi nimekseni turhaan. Minun alkoholinimiksinihan olen keksinyt Lonkeroparonin, Viskikeisarin ja Rommikuninkaan.
Joka tapauksessa kun heräsin ja nousin ylös, niin vedin parit piristävät poretabletit ja sitten aloin juomaan viskiä sekä ollut täällä galleriassa. Niin ja kuunnellut rakettien pauketta. Kissat pelkäävät. Minä en itse tajua miten jotkut ostavat satojen eurojen edestä raketteja. Minä nimittäin olen tuolla ulkona ollessani nähnyt rakettikojuja ja siellä oli joku paketti joka maksaa jotain 200 euroa. Jos minä ostaisin 200 euron edestä raketteja, niin se olisi yksi elämäni huonommista ostoksista. No onhan niitä ihmisiä jotka maksavat jonkun julkkiksen nimikirjoituksesta tuhansia.
Nyt on klo 18:24 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä viskin juonnin lisäksi Ari soitti minuklle ja puhuttiin niitä näitä. Muistan kutsuneeni hänet tänne huomenna, mutta tuskin tulee. Minä kelpaisin ihmisseuraa tänne ja Ari on minun neljänneksi paras kaverini Ikiksen, Jcobin ja Petrin jälkeen. Itse asiassa kminulla on noiden neljän lisäksi yllättävän pzaljon muitakin kavereita. Te ette vaan teidä heitä. Minulla on esim,. kavereita Kanadasta, Venäjästä ja Amerikasta. On myös Intiasta, mutta vaan yksi.

Jos nyt kuitenkin puhutaan vuodesta 2013 kun se kuitenkin vähän alle kolmen tunnin päästä loppuu. Sen voin sanoa tästä vuodesta, että olin kännissä joka ikisenä päivänä, paitsi yhdessä. Sen yhden päivän minkä vietin tänä vuonna oli sairaalassa. Minä muuten karkasin sieltä sairaalasta. Se oli ensimmäinen kerta kun karkasin sairaalasta. Lääkärit kielsivät minua lähtevään, muttz sanoin että revin vaikka nämä letkut pois minusta vaikka väkisin. Sinä päivänä minut pumpattiin tääyteen kaiken maailman lääkkeitä. Olen 184-senttinen ja treenannut, joten mitä he voivat muka tehdä? Olin toki vajaakuntoinen sinä päivänä, mutta soil5ti.
Jos ote3taan muita tästä vuodesta, niin vituiksihan se on mennyt. Joissakin maissa on itsemurhatarkkailu ja voin sanoa sen, että minä kuulouisin jos se olisi Suomessa. En edes tiedä miten monta kerrtaa olen halunnut tappaa itseni tännä vuonna. Galloeriassa olen saanut ystäviä, siis ihan oikeita sellaisia, ja myös entisiä ystäviä sellaisia. Natsatilastoissa sain vaan yhden natsan sain. Arvuuttaja se oli. Kaipa se oli siinä.

Hyvää illanjatkoa ja uuttavujotta!
Heräsin tänään kymmeneltä ja aloin juomaan viskiä. Kävin sitten galleriassa ja pitkästä aikaa OkCupidissa ja Netlogissa. Netlogissa minulle tultiin kyselemässä bisneksistä ja työmahdollisuuksista. Näytänkö minä joltain liikemieheltä muka? En tarvitse työntekijöitä, koska minulla ei ole edes omaa firmaa. Minulle myös laitettiin sivuja erilaisiin sivuihon joissa mmydään kaikenlaisia pillereitä joilla saa erektion kestämään kauemmin ja miten saada penis isommaksi käyttämällä ainoastaan omaa kättä. Uskoo ken tahtoo. Kun nyt oli tuon kaltaisista asioista puhe, niin muistan sen kun aikoinaan oli työtarjous seksikauppaan. Olisihan siinä ollut omat hupinsa työskennellä sellaisessa liikkeessä kun saa katsoa joitakin jotka hävettävällä ilmeellä ostavat esim. jonkun pumpattavan nuken sun muuta vastaavaa. Olen minäkin pornoliikkeessä käynyt, mutta ihan vaan lehtiä ostamassa, sillä siellä on aina tarjous jolla saa paljon lehtiä tiettyyn hintaan. Eli tulee paljon halvemmaksi kuin normaalissa kaupassa. En ole kyllä pitkään aikaan käynyt.
Joka tapauksessa kävin myös pelaamassa Pelikoneessa Cody´s Nightmare Vacationi ja sen jälkeen katsoin uusintana keskiviikon Salkkarit. Minulla ei ole edes suuntaa antavaa muistikuvaa viime keskiviikosta. Ainakin alkoholia kului, mutta muuten ihan out koko päivästä. Tänään ei nyt ole vielä tapahtunut oikein muuta.
Klo on nyt 14:13 ja jatkuu myöhemmin.

Jatkuu nyt ja tuossa välissä viskin juomisen lissäksi minä peleasin pelejä Pelikoneessa ja katsoin täysisn turhaan mäkihyppyä. Ties miteen kauan piti katsoa, mtta Kuusamolle tyypillisesti tuulet aiaheuttivat kilpailun kreskeuttämisen. Sitten mitäs tässä muuta? Ei nyt rmmu8istu mieleen minulle. Vaikka tässä aoinkin vielä aikaa melkein pari tuntia, niin laitana tämän tänne jo nyt. Vittuakos tässä enää mittää tapahtuu kuitenkaan.

Hyvää illanjatkoa!

Kansainvälinen retiniitikon päiväMaanantai 30.09.2013 01:16

Tänään on kansainvälinen retiniitikon päivä ja siitä sain otsikon päiväkirjaani. Minä joka tapauksessa siinä yhdentoista aikoihin nousin ylös sängystä ja aloin juomaan viskiä ja tulin nettiin. Minun oli pakko katsoa torstain ja perjantain Salatut Elämät. Itse sarja ei jaksa innostaa ja eihän minun siis mitenkään pakko oikeasti ole katsoa, mutta kun nyt on alusta saakka katsottu, niin ei kai sitä voi keskenkään jättää.
Tuijotin omaa rumaa ja piestyä naamaa peilistä ja mietin milloin silmäni paranee. Kaikki joilta olen kysellyt kuinka kauan kestää, niin kaikkien veikkaus neljä viikkoa. No yhden kolme viikkoa. Tilanne tapahtui viime viikon sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. En kyllä tajua sitä kun saan jatkuvasti iskuja, mutta harvoin tämmöistä damagea. Viimeksi taisi olla 2008 tai 2009. Kipuja ei missään vaiheessa, mutta damn. Ilmeisesti en ole voittamaton. No kuten neljännessä Rocky –elokuvassa sanottiin Rockylle ”he’s not a machine, he's a man”´.
Nyt on klo 15:47 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu kun aika on 20:35 ja tuossa välissä olen viskin juomisen lisäksi katsellut Mustaa Kyytä ja samalla myös Isänmaan Toivoja kun söin hampurilaista. Minä myös tein testin mikä on kysymysten perusteella minun paras luonteenpiirteeni. Se on kuulemma kuri, eli niin notta minä pidän kuria.. Heikoin luonteenpiirteeni on älykkyys. Minä olenkin tyhmä kuin saapas, myönnän sen. Vuosi vuodelta tyhmenen. Mikä on sinun mielestäsi paras luonteenpiirteeni? Ihan siis oikeasti mikä on? Vastaa privaatisti vaikka. Kohta alkaa X-Factor ja menen katsomaan sitä. Palaan myöhemmin.

Nyt jatkuu ja ei tuossa alle kahdessa tunnissa mitään kuitenkaan tapahtui, kippis.

Hyvää illanjatkoa!

Liitännäinen vittuileeSunnuntai 15.09.2013 02:33

Nukuin tänään taas pitkään, siihen yli kahteen. Lähdin sitten bussilla Kontulaan. Bussissa kuulin olemattomasti oman nimeni huutelemaan teknomaisella äänellä ”Jark-koo…Jark-koo” Ilmeisesti kuulen taas olemattomia. Minä nimittäin kuulen usein ääniä päässäni. Minä ku8tenkin sitten kävelin Alkoon ostamaan repun täyteen taas viskiä. Kello oli jotain kolme kun pääsin takaisin kotiini. Aloitin viskin juomisen ja katsoin vähän aikaa Degrassia ja menin galleriaan. Katsoin myös klippejä Youtubesta. Ohjelmaa jossa tutkijat miettivät onko merenneitoja olemassa, sillä paljon on todisteita siihen suuntaan, notta olisi. Itse olen hieman skeptinen, mutta vain Luoja tietää. Katsoin minä myös Isänmaan Toivot –sarjaa samalla kun söin patongin. Menin myös Netlogiin pelamaan pitkään aikaan Craquaa. Laatuluokan peli. Pelasin myös vanhaa kunnon nostalgiapeliä, legendaarista Pacmania. Toinen nuoruudenpeli, jota pelasin oli Mahjong, mutta olin liian humalassa siihen. SSe tarvitsee kunnon keskittymisen ja ajattelukyvyn. Minulla on ollut jatkuvasti ongelmia liitännäiseni kanssa tässä. Se vituttaa kunnolla, koska se tulee jatkuvasti ilmoitus ettei liitännäinen vastaa kutsuun. Onhan tämä kone toki jo kolme vuotta vanha romu. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Yhdeksän vuotta galleriassaTorstai 15.08.2013 00:47

Tänään tulee kuluneeksi tasan yhdeksän vuotta siitä kun liityin tänne irc-galleriaan. Paljon on asiat muuttuneet yhdeksässä vuodessa. Ennen piti maksaa vipistä. Ei pystynyt siis lähettämään yksityiskommentteja ihmisille ilman vippiä. Sitten pystyi mainostamaan ainoastaan omaa kuvaa, ei yhteisöä, ei blogia, ei kyselyä. Blogitoiminto tuli vasta syksyllä/talvella 2005 ja ei myöskään ennen tullut ilmoitusta uusista yhteisökommenteista. Paljon on siis tapahtunut yhdeksässä vuodessa. On varmaan muutakin jos rupeaisi oikeen miettimään.

Minä joka tapauksessa heräsin noin puoli kahdelta vasta. Sitten aloin juomaan viskiä ja tulin galleriaan. Siinä on oikeastaan. Nyt on klo 14:54 ja jatkuu myöhemmin.

Kuan on nyt re8ou7 yli 21:00 j< ole oleb tuossa välissä katselleut parriu jaksoa Kolmas skivi auringosta –sarjaa ja Puklmiusia sekä Panttilainaaoonoa ja Shark Tankia ja sitte n henghaillut täällä galleriassa ja dokaillut kkunnolla viskiä. Minä myös kävin OkCpidissa ja yritisisn saada iriti jotain sirti. Joka tapauksessa minä ryypättyt viskiä ja myös se tosiasiasiasi on se nottaa olen ollut täällä jo 9 vuotta ja silleen. On taas sellainen tunne notta jää jotain sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

Depressio, masennus jneTorstai 25.07.2013 01:44

Heräsin kymmenen aikoihin ja join yhden piristävän juomsn js otin kofeiinitableteja sen lisäksi. Aloin sen jälkeen juomaan viskiä ja katselin muutaman jakson DEgrassuia ja sitten tänne irc-galleriaan muutaman päivän tauon jälkeen. Katsoin jlähinnä kommentteja joita olin sanonut silloin muutama päivä sitten. Mitä siitä non, kaksi vai kolme päivää sitten? Kuuntelin myös musiikkia ja olin katsomassa päivitystä Koulukavereihin. Se on siis se koulukaverit.com ja olin saanut sähköpostiin päivitystä. Vaikka sanoinkin edellisessä päiväkirjassani, että itsemurha-ajatukset ja masentuneisuus ovat poistuneet minusta, niin minulla on ollut voimakas halu tappaa itseni tänään. Minä purkaan tuota masentuneista, depressioitunutta olotilaani sanomalla gallerian etusivun Flowissa sanomalla erilaisilla masentuvilla lauseilla. Minä kirjoitan itsemurhaviestini englannin kielellä, koska minusta se kuulostaa englannin kielellä paremmallta. Minä muutenkin puhun niin paljojn ulkomaalaisten kanssa, että englanti voisi olla toinen äidinkieleni. En minä sitä ole vielä kirjoittanut, mutta voi vittu miten paljon vihaan elämääni.
Nyt on klo 16:08 ja jatkuu myöhemmin.

Nyttsnd jatkuu ja tuossa välissä katselin telkkaria, ryyppäsin viskiä ja näin ja kuulin olemattomia. Verhot liikkuivat olemattomasti ympäri ja päässä oli jatktuvasti ääni kuin joku olisi potkutellut palloa ja puhunut minulle jotain epämääräistä. Söin sitten e piirakkaa ja sittem tein jotain, jota en enää muitsa. Palasins galleriaan ja luin myös sähköpostiin tulleita viestejä. Yksi oli äidiltäni. Hän ikävöi minua kun emme ole tavanneet vähään aikaan. No jos kaipaa minua elävänä, niin pahasti kaipaa kun olen kuollut? Mutta miksis sähköposti kun on puhelin? Ehkei hän halua kuulla humalaista ääntäni. Isääni en muuten ole tavannut peräti neljään vuoteen. Ainakin hän rahoittaa minua joka kuukausi. Hän on aika rikas. Minun kannalta siinä ei ole kohta välillä kun en kauan taida enää elää. Tuskin tulee edes hautajaisiini kiirenediiseisiinsä keskellä.
Klo nyt 21:48 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatrkuu ja keskustelua galleriassa samalla kun laitan tätä. Viskiä menee ha ha khjja ja katsotaan miten kauan on elinaikani. Ei muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Terapeuttista apua RaveniltaMaanantai 15.07.2013 01:20

Ennen kuin aloitan kertomaan varsinaista päivän tapahtumaa, niin sanon sen mikä on tullut varmaankin monelle vuosien vakiolukijalleni mieleen. Eli siis se todellakin on niin, että olen hieman kyllästynyt kirjoittamaan näitä päiväkirjojani. En minä toki edes ole joka päivä galleriassa.
No joka tapauksessa herättyäni yhden jälkeen join yhden piristävän kofeiiniporetabletin ja sen jälkeen aloin juomaan viskiä. Sitten menin galleriaan hetkeksi, noin tunniksi. Gallerian jälkeen sain terapeuttista apua Ravenilta. Hänen rauhoittava äänensä ja terapeuttiset neuvonsa saivat minut nukahtamaan ehkä vähäksi aikaa. No olinpahan kuivilla suunnilleen puolitoista tuntia hänen ansiostaan. Hänen puheiden ansiostaan itsemurha-ajatukseni ovat lähteneet päästäni ja muutenkin kaikki stressi poistuivat vartalostani. Jokaisella pitäisi olla oma Raven. Naiset ovatkin parempia terapeutteja kuin miehet. En muista koskaan minulla olleen miesterapeuttia. Niin no, jos ei koskaan ole ollut, niin enhän sitä tiedä ja minulla ei oikeastaan sitten olla minkäänlaista mielipidettä asiasta. Ravenin rauhoittavan puheiden jälkeen jatkoin viskin juontia. Pysyisinköhän kuivilla jos koko valveillaolo aikana kuuntelisin Ravenia? No en usko. Ei yksi ihminen voi saada minua raittiiksi tosta noin vaan. Raittiudesta puheen ollen, ihan pakko kertoa, niin minun postiluukustani oli tullut kirje jossa oli A-klinikan yhteystiedot. Se kyllä tapahtui jo ajat sitten, mutten muista olenko kertonut sitä. Se tapahtui hieman sen jälkeen kun olin joutunut sairaalaan. No en mene. Ei tässä sen kummempia ole tapahtunut. Klo on nyt 17:06 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu kun klo on 20:35 ja tuossa välissä viskin juomisen lisäksi olen syönyt paistettua munaa leivän päällä ja katsellut parit komediasarjat. Lisäksi friikkitila tuli minulle. Minä näin Jeesuksen parin sekunnin ajan. Sairas hallusinaatio, näen kuolleita. Vittu se Jessepoika tuli ihan eteeni. No eipä siinä mitään.
Myöhemmin jatkuu.

Jatkuu nytten jkun kuuntelin ihanaa Ravenia taas. Rauhoittavan äänen ansiosta nukukahdin jöälleen todennäköisesti hetikeksi, tai sitten olen liiaj humalassa. Anyway ei kai tässä sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Uusi naapuri tulossaLauantai 29.06.2013 02:02

Tänään herätessäni useiden, ties kuinka monen, tunnin jälkeen klo 15 minuutilleen, huomasin kainalokarvojeni kadonneen. Muistin ajaneeni ne joko eilen tai aamuyöllä. No kerta se on ensimmäinenkin. Olin nähnyt unta, että olin vieroitusoireissani kävelemässä koulussa ilman minkäänlaista päämäärää. Omituista oli se, että minua esitti Sam Earl ja välillä Jamie Johnston. Myöhästyin tunnilta ja ilman erittäin pätevää syytä rangaistuksena on kuolemantuomio. Aika raaka koulu. Oikeassa elämässä ottaisin mielelläni vastaan luodin jossa on minun nimeni. Minä tunsin aikoinaan miehen jolta olisin voinut ostaa aseen, mutta valitettavasti hän on kuollut.
Joka tapauksessa kun nousin ylös silloin kolmelta, niin aloitin juomaan viskiä ja tulin tänne galleriaan. Ehdin olla vain noin tunnin täällä ja sen jälkeen aloin katsemaan tunnin Kolmas kivi auringosta –sarjaa ja sen jälkeen tunnin Pulmusia. Täydellinen perhe sekin on. Sovinisti isä, seksihullu äiti, bimbo tytär ja muuten vaan säälittävä poika. No Kelly on bimbouden lisäksi aika lutka. Harmi, että minä en keksi yhtä hyviä loukkauksia kuin Al.Al omisti myös hienon paidan jossa luki ”I´m married. Shoot me”. Minä itsekin haluaisin paidan, johon voisin teettää oman tekstin. Tiedän toki, että on paikkoja joissa niitä saisi. Minulla olisi esimerkiksi ”I´m tired. I wish could go to sleep and never wake up”, “All my days are bad. Can someone just please kill me” ja juuri tuon kaltaisia lauseita. Minusta lauseet kuulostavat paremmilta englanniksi. Minä puhun muutenkin niin paljon ulkomaalaisten kanssa, että joskus puhun vahingossa suomalaisille vahingossa englantia. Aionkin tehdä seuraavan itsemurhaviestini englanniksi, mikäli teen viestin tai yritän sitä enää.
Niin ja minä myös saan uuden naapurin maanantaina, kun entinen saa häädön. Häädön saaja on toinen seinänaapureistani. Toivottavasti mukava eikä mikään Jeesuksen sanansaattaja, joka lainaa Raamatun viisauksia. Minulla on jo yksi uskovainen naapuri yläkerrasta ja tämä talo ei tarvitse toista.
Ei kai tässä muuta. Nyt klo näyttää aikaa 18:32 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä jatkuu ja olen vetänyt kunnolla taas viskiä ja katselin tunnin sarjaa, jonka nimi ei nyt muistu mieleen. Sitten hieman Seinfeldia. Palasaasin takaisin tänne galleriaan ja juttelin erään miehen kanssa, joka on kaveriryhmässänikin ja siitä kaveriryhmästä tulikin mieleen, että sain tänään uuden julkisen kaverin. Minulla son siis niitä nyt niitä 39 julkiatasa kaveria ja 18 tuntematonta, jotka vain seuraavat minua. Minulla on tällä hetkellä mieli ottaa Kepitinoria. Tuntuu kuin se tuijottaisi minua. ”Jarkko, mä tiiän et haluut mua…Jarkko…Jarkko…Jarkko” Lopeta saatanan lääkepurkki sanomasta nimeäni!Pitää pysyä vahvana. Minä en oikeen keksi muuta mitä olisin tehnyt tänään. Minulla on kylläs taas kerran, ja ties kuinka monennin, kerran sellainen juttu mielessä notta jotain oleellista jäi mainitsematta. No ei kai tässä nyt muuta.

Hyvää illanjatkoa!