IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

930. merkintä päiväkirjaanLauantai 20.08.2011 02:55

Tänään väsyneenä taas töihin. Piristyin kylläkin yllättävän nopeasti. Kokouksessa ei ollut niin tylsää kuin yleensä. Kaikki toki puhuivat niin hienoja sanoja, etten oikein taaskaan tajunnut mitään. Tuijotin erästä työkaveriani koko ajan. Hänen ihania huuliaan ja silmiään. Fuck vie, hän voisi iän puolestaan olla vaikka äitini. No minä olen Jarkko. Kelpaa niin nuoret, kuin vanhatkin naiset :D. Töiden jälkeen lähdin kohti Alkoa, josta ostin viskiä ja Salmaria. Huomenna on uusi yläasteen luokkakokous ja otan metromatkalle mukaan Salmaria. Kuten edellisessä videossa sanoin, pullo povitaskussa. jOS on lämmin keli, niin sitten laitan ne vaikka tyhjään Pepsi-pulloon, sillä keskustassa parveilee liikaa poliiseja. Näin tänäänkin kun poliisit kiusasivat yhtä spurgua. Kotiin tultua aloitin viskikännin vetämistä ja kohta alkaakin loppua aika kesken, notta silleen.

Hyvää illanjatkoa!
Koska tänään huomasin sen, että vuodesta on jäljellä 135 päivää, niin en pysty tänä vuonna rikkomaan vuoden 2008 henkilökohtaista päiväkirjamäärääni. No ensi vuonna ehkä sitten, mikäli elän vuoden loppuun. Korjausta edelliseen päiväkirjaan. Minä tosiaan sain maanantaina palkan, mutta lomarahtat ja lomapäivät rahassa tulevat vasta kuun lopussa. Se on hyvä homma se. Rahaa tulee lisää. Tänään joka tapauksessa heräsin taas kerran väsyneenä ja töihinkin taas kerran väsyneenä. Työpäivä oli pitkä, mutta silti ei niinkään tylsä. Tekemistä riitti. Lähdin kesken paperitöiden ja jätin työhuoneeseeni ison läjän papereita, joten huomisestakaan työpäivästä tuskin riemua riittää. Töistä sitten kauppaan ostamaan 24 packin kaljaa ja sitten kotiin kaljoja juomaan. Telkkaria katseltu, netissä oltu ja kaljaa juotu. Ihan perusarki siis. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Seitsemän vuotta galleriassaMaanantai 15.08.2011 02:10

Tänään on vuosipäiväni galleriassa, seitsemäs sellainen. Paljon on täällä koettu. On ollut hienoja aikoja ja paskoja aikoja. Seitsemässä vuodessa ehtii myös vanhentua. Kyllä huomaa, että jonkin verran on vanhennettu kun katsoo ensimmäistä kuvaani romantikko86 ja katsoo tuoreinta. No joka tapauksessa heräsin sohvalta noin klo neljä aamulla ja menin sitten sänkyyn nukkumaan. En muistanut kovin paljoa eilisestä. Tuli sitä jotain kirjoiteltua parille ihmiselle. Olen tämän päivän aikana juonut kaljaa jatkuvasti ja katsellut lähinnä komediaa helpottaakseni sunnuntaiahdistustani. Pitää vaan kestää kaksi seuraavaa viikkoa vielä. Kaksi viikko sinäänsä kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta minä pelkään enemmän sitä joudunko olemaan kauemmin. No ei kait tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!
Tämä taitaa olla yksi minun kaikkien aikojen pisimmistä päiväkirjaotsikoista, mutta joo tuo tapahtui tasan 50 vuotta sitten.
Joka tapauksessa heräsin siinä puolen päivän aikoihin ja sitten tulin koneella katsomaan mitä tuli viime yönä kirjoitettua galleriaan, muistin sen kyllä suhteellisen hyvin. Söin aamiaiseksi hampurilaisen katsellen yhden jakson Seinfeldia. Aamiaisen jälkeen aloitin viskin juonnin. Kävin OkCupid –sivulla tekemässä hieman päivitystä profiiliini. Lisäsin sinne uuden kuvan ja tein uusiksi psykopaattitestini. Vastausteni perusteella analyysini oli tämä: ” You're a bit delusional, but worry about the feelings of others. Being crazy doesn't make you a bad person and you might be a great friend, but you do appear to be rather manipulative. Oh well. You're definitely not a psychopath.”. Aina kiva saada testituloksia. Minun pitää päivittää enemmän aikaisempia testejä mitä minulla siellä on. Olen muuten ollut lähes koko päivän pipo päässä, koska minulla kutiaa pää niin paljon ja pipo päässä helpottaa kutinaa. Olisi varmaan helpompaa käydä suihkussa? No joka tapauksessa klo on nyt 16:02 ja jatkan kirjoittelua myöhemmin.

kslo on nyt semmoiset kymmernen ja ristara ja silleen. Yuossa vaälissä eie oikeSTAAAJNNN AANSJSIISIS ole taåapahatiunut mitään ihmeempiä ja idslööen. Juonniut viinaa ja silleen. Viina vaisrtaa ja silleem. Ei normaalia kiummempaa.

Hyvää illanmjatkoa!

Natsapisteiden vähennystäPerjantai 12.08.2011 01:22

Tänäänn taas töihin. Olen nähnyt useana yönä putkeen painajaisia joissa joudun olemaan lisäaikaa siellä. Kamalia painajaisia. No ainakin saan ihan helvetisti rahaa työstäni, mutta en viihdy siellä. Työpäivä oli jälleen vittumainen ja tylsä. Sain myös tekstiviestin, jossa kerrottiin minun entisen naapurini olevan kuollut. Minua alkoi huvittaa uutinen ja hymyilin kuin joku psykopaatti. ”Paha sai palkkansa!” Hahahaa oikeesti noin luki viestin lopussa :D. Kyllä hymyilytti pitkään :). Työpäivän jälkeen sain odotella bussia jälleen melkein 20 minuuttia pysäkillä ja sieltä sitten kauppaan ostamaan 24 kappaleen kaljalaatikon. Niitä kaljoja olen tässä sitten juonut täällä kotona. Gallerian natsoista oli ihmisille tullut roimasti pistevähennyksiä ja esim. minulla on nyt 715 natsapistettä kun ennen tätä päivää oli 855 natsapistettä. Pistevähennys harmittaa tietysti, mutta niin kävi kaikille sydäntä saaneille, joten koska minun on lähes täysin tulkoon mahdotonta saada sydänpäiväkirjanatsoja, niin se antoi minulle hieman etulyöntiasemaa sijoituksen kannalta kun nyt niistä saa vain 10 pistettä kaikista. Eipä tässä taida paljon muuta sanottavaa olla.

Hyvää illanjatkoa!

Tasan viikko seitsenvuotispäiväänMaanantai 08.08.2011 02:09

Kuten otsikko kertoo, niin tasan viikon päästä tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä kuin liityin galleriaan. Jos nyt kuitenkin palataan tähän päivään. Koska tämä päivä alkoi klo 00:00, niin voin kertoa sen, notta heräsin peräti kolmesta eri paikalsta. Ensiksi heräsin noin kahden aikoihin sohvalta ja jatkoin selailua galleriassa, toinen heräämispaikka oli sänky ja kolmas olui toinen sänky. Toinen sänkly on paljon isompi kuin toinen. Se on tarkoitettu siihen, jos minulle joskus tulisi oma emäntä. Notta silleen ja ninnannunnai. Kuitenkin tämä päivä ei poikkea paljon muista sunnuntaista. Kovan luokan vitutus jatkuvasti päällä. Olen katsellut televisiosta Frasieriä ja myös katsellut millisiin seiklkailuihin RJ Berger oli tänään joutunut. Juonut kaljaa olen oikein urakalla tänään. Minulle on iskenyt kovanluokan vitutus ja masennus työpaikkani suhteen. Minulla on huomenna tapaaminen kahden vaikutusvaltaisen henkilön kanssa töissä, jotkan lähinn’ä päättävät tuleeko jatkoa vai ei. Minä todella toivon ettei tule. Mutta minä en voi siihen vaikuttaa, joten pakko vaan kestää jos jatkoa tulee. Ei kai tässä sitten muuta.

Hyvää illanjatkoa!

TähtikuvaajaPerjantai 29.07.2011 01:24

Tänään tuli se herätys taas töihin ja sinnehän oli mentävä. Olin unohtanut pureskeltavat alkoholinhajupoistopurutabletit kotiin ja fuck, mutta onneksi pidän varavarastoani työhuoneessani ja sain parhaani mukaan sen vanhan alkoholin hajun pois suusta niin hyvin kuin vain pystyy. Toki pesen aina joka aamu hampaat, mutta ei se ole sama asia. Se on muuten helvetin kallista aineitta. 10 purutabletin pakkaus maksaa noin kuusi euroa. Käytin samaa ainetta tänään myös ruokatunnilla sen jälkeen kun olin syönyt liiallisen määrän valkosipulia pizzan kanssa.
Kotiin lähdin S-Marketin kautta kun ostin 24 pakkauksen kaljaa tänne juotavaksi. Niitä sitten täällä olen juonut. Sain täällä myös uuden natsan melkein kolmen kuukauden tauon jälkeen, Tähtikuvaajan (1000 sydäntä kuviin tai videoihin) ja natsapisteeni ovat nyt 855. Olen myös katsellut paljon ohjelmia ja ladannut, ja lataan edelleen, uutta virustorjuntaa koneelle. Koska vasta 44% on tullut ladattua siitä kuudesta lähtien, aion pitää konetta päällä koko yön ja toivoa parasta. Tänään ei sitten tullut videota, sillä lataan tuota virustorjuntaa, mutta kai sen otan viikonlopun aikana. Minulla ei oikeastaan tässä mitään muuta mieleen tule.

Hyvää illanjatkoa!

MätäkuuSunnuntai 24.07.2011 01:55

Tänään alkoi mätäkuu. Mikäli joku ei tiedä mikä se on, niin lue jos jaksat: http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4t%C3%A4kuu ja kirjoitan tätä jo nyt (13:01) sillä minusta tuntuu, että olen illalla niin kännissä, ettei kirjoituksestani saa yhtään mitään selvää. En saanut paljoa unta viime yönä. Nukuin jotain kuusi ja risat tuntia jos katsoo edellistä kommenttiani galleriassa. Noin vartin kuluttua heräämisestäni, aloin ryyppäämään Vilmaa, jonka ostin eilen Alkosta. Olin juonut kyseistä juomaan siinä 2000-luvun puolivälissä aikoinaan. Se juoma sopii ehkä paremmin naisille, mutta hyvää se silti on. Eilen meni lujaa taas galleriassa, mutta moni on tottunut siihen. Vilma alkaa loppua kohta ja alan kohta ryyppäämään viskiä. Klo on nyt 13:10 ja jatkan kirjoittelua myöhemmin.

Kelloe on nyttene semmoiset 20:21 hanahs haahs ja silleen. Olen nyt saanut outoja havaiantoja päässä ja ehkä vaiann päässää. V9ilma tuli ryypättyä ja viskipullokin meni. Seuraavaa spulloa sitten kurkusta alas. Vittu näin hienoen hallusinaation. Jatktojohto luikerteli itsekseejn kuin käärme. Katsosnun sitä myäös nyt, siinä se käärmeen lailla liikkuu. Onm memennyt aikalailla ohi anuo terasssikelit, kun olen vaai nn ryypännhyyt sisästiloiddsa. Noohd, mutta ninnannunnai on silti vieleä päivää jäljellä j ajatkertaan myöhemminö.

Nygyttno9o9n sem,oiinren tilsnnrr, notttss ksiikkim kksttoo miua taai jotai. kaiakesta huolimatta sminä minä njvyt aolana lopulifvpouwerterpelllla tätä ja silleeeeen, notta silleeen.

Hyvååäää illanjatkojoaao!
Tänään tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä kun marsalkka Mannerheim myönsi ensimmäisen Mannerheim-ristin. Se tuli eversti Ruben Lagukselle. Joka tapauksessa lähdin töihin vittuuntuneena ja odotin sitä hetkeä taas, että pääsisin pois. Päivä oli melko tylsä, muttei läheskään niin tylsä mitä edellinen päivä oli. Pääsin lopulta pois ja suuntasin kohti Alkoa. Ostin viskipulloarmeijan lisäksi myös hieman eksoottisemman näköisiä juomia, Kuten Vilmaa ja kolme Mojitoa. Ne sopivat terassijuomakseni. Niin siis minulla on pihalla oma ”terassi”. Piti pakata niin hyvin, että kaikki varmasti mahtuivat reppuuni. Ihmiset hieman katsoivat minua hieman kummallisesti. Onnistuin vielä ostamaan kolme kanahampurilaistani, mutta ne liiskautuivat täysin repussani. Kotona söin ensimmäisen kolmesta hampurilaisista. Aloitin viskin juomisen sen jälkeen ja sitä onkin sitten lähinnä tehty ainoastaan. Ei viinaa ja galleriaa kummempaa siis. Kohta alkaa South Park –maratooni ja taidan alkaa katselemaan sitä.

Hyvää illanjatkoa!

Oman sydämen saaminenTorstai 14.07.2011 01:12

Heräsin väsyneenä seitsemältä ja pakko oli raahautua töihin. Ainakin oli tekemistä kuitenkin. Piti tehdä paljon paperitöitä ja myös jonkin verran ruumiillista työtä.
Lähdin sitten lopulta pois ja kauppaan ostoksille. En tällä kertaa ostanut kaljaa, sillä siellä on kunnon läjä jääkaapissa. Minulla oli reppu täynnä ruokaa ja kädessä kissanhiekka paketti täydessä bussissa. Vein siis aika paljon tilaa. Menin ihan pokkana istumaan pikkupojan viereen. Hänen äitinsä katsoi minua murhaavasti, kuin olisin joku pedofiili. No en minäkään haluaisi, että minun näköinen mies tulisi lapseni viereen istumaan. Kotona sitten otin heti virkistävää kaljaa kunnolla rasittavan päivän jälkeen. Ajattelin myös ovelasti hommata itselleni uusia natsoja. Minä nimittäin annoin muutamalle alkuaikojen päiväkirjoilleni sydämen, virhe. Sydämet tilastoidaan natsoille ainoastaan toisten ihmisten antamina. Minulla on siis edelleen vain 28 natsaa yhteensä päiväkirjoihin. On juteltu uskosta uskovaisen kanssa, joka peräti antoi puhelinnumeronsa. En kuitenkaan paljasta naisen henkilöllisyyttä. Tuorein videoni kun on herättänyt melko paljon keskustelua, kaikki eivät pitäneet siitä. Sen on nähnyt julkisesti toistaiseksi 41 henkilöä. Mutta, mutta, ei kait tässä sen kummenpia. Lisää kaljaa juomaan ja jossain vaiheessa nukkumaan. Huomenna on taas helvetisti paperitöitä odottamassa.

Hyvää illanjatkoa!