IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Konrad Blochin syntymästä 100 vuottaSunnuntai 22.01.2012 01:02

Heräsin tänään noin kahdentoista aikoihin. Aamiaiseksi join yhden energiajuoman ja jatkoaamiaiseksi aloin juomaan valkovenäläisiä ja lonkeroa samalla odotellen rommitotin valmistumista ja sitten aloin juomaan rommitotia hunajalla. Voisin tässä kohta viskiä alkaa juomaan. Kävin galleriassa ja olen siellä tälläkin hetkellä. Tilasin netistä hampurilaisia viisi ja söin myös yhden niistä. Katsoin myös kolme jaksoa Pasilaa. Nyt on TV päällä ja välillä katson mitä tulee. My life as Liz tulee nyt, mutta en minä sitä seuraa. Onpahan telkkari vaan päällä jos jotain sattuisi tulemaan. Minulla ei ole TV-lehteä. Muistan ainoastaan, että pitää Putous katsoa. Taidan vaihtaa kolmoselle jo nyt, jos vaikka tänään tulisi mäkihyppyä. Klo on nyt 15:06 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuu nyt kun klo on 21:04 ja anyt loppui Putous juuri. Hiemean ennen Putousta Piia Potka oli minulla noiussut Jani-Petterin jälkeen kakkossuosikikiseni. Piiasta monioislle tuli nimittäin mieleen eräs nainen menneisyydestäni, silloin kun olin vielä nuori mies. Nimittäin nainen, joka ei ollut fyysisesti voimakas, mutta ei itke vaikka lyötäisiin laudalla naamaan. Tietäätkseni häntä ei kylläkään koskaana lyöty laudalla naamaan, mutta kovismimmi kuitenkin. Voi mikä pari meistä olisikan voinut tulla, sillä viinaa päivittäin molemmilla. Jos koko elämääni ajattelee, niin mielenkiintoisia naisia kyllä riittäisi. Joka tapauksessa Piia Potka putosi ja nyts ei ole minulla aavistustakaan kuka on kakkosvaihtoehtoni. Olisiko se Yossu? Täsääsä välissä on juotu viskiä ja rommia ja oltu netissä ja sen sellsiaisat. Katsoisin nyt Date Movien joka tulee, mutten jaksa. On helpeompaa vaan yksinkertaisesti ostaa se ja katsoa sitten kun huvittaa. Klo nyt 21:19 ja jatkuu myöhemmin.

Klso jo nytt näyttää kymmenenen ejha risat, hiema n alle 23 ja suilleen. No en eetässäs v’älissä muuta tehnyt kuin ryypännyt viskiä sj Rommia ja sen sellaista. minulla aistsellä on päässä sellainen kjamala aavistus että minulla ajsäi sanaomatta jotaina, tai sitten en sanonut. En siis tiedäd kumpaa j asilleen. Voi vittulan väåki ja paavin pallit. NO anmaikäs tuosta ja siis hyvää illaan jajtkoa!

Äänestämässä NiinistöäKeskiviikko 18.01.2012 01:00

Tänään oli töissä sellainen juttu, että vitutuksen aalto oli päässäni ja teki mieli heitellä tavaroita ympäriinsä. Tämän päivän jälkeen on vuodesta tasan kaksi viikkoa jäljellä töitä siellä, eli siis kahden viikon päästä pääsisin pois. Minulla on kuitenkin sellainen pelkomainen olotila, että olisin siellä pidempään. Niin ja tietenkin jos pääsisin pois, niin se olisi vain ajan kysymys kun takaisin pakotettaisiin. Joskus tuntuu siltä, että pitäisi tehdä sellainen tahallinen rikos, että pääsisin vankilaan ja sen kautta pois tuolta. Vankila on itse asiassa paljon pahempi paikka, sillä tuolta saa kunnon liksaa, pystyy töiden jälkeen ryyppäämään ja kukaan ei yritä vetää perseeseen. Vankilassa ei kuitenkaan joudu valehtelemaan yhtä usein ja sieltä saa helpommin uusia kavereita, niitä raiskaajia lukuun ottamatta. Töiden jälkeen minä lähdin Kontulan postiin äänestämään Sauli Niinistöä presidentiksi, sillä oli ennakkoäänestyksen viimeinen päivä tänään. Kun tulin ulos postista ja kävelin kohti Kontulan katuja, niin joku spurgumuija tuli huutelemaan ”SAATANA!”. Oli jotain ongelmia ukkonsa kanssa ilmeisesti ja minä sopivasti siinä välissä. No jatkoin matkaa S-Marketiin ostamaan 24 packin kaljaa ja myös oikeata ruokaa, sillä joskus se on minunkin pakko syödä. Kotiin sitten juomaan kaljojani, ja sitä normimeininkiä. Olen myös päättänyt kirjautua vuoden putkeen galleriaan, eli toiset 180 päivää, sillä kun sain aikoinaan Galleristi –natsan, niin vasta myöhemmin keksittiin tuo Minä vahingossa puoli vuotta. Minulla on sellainen aavistus, että jossain vaiheessa keksitään natsa, jonka saamiseksi täytyy olla putkeen vuosi (tai noin vuosi oikeastaan) putkeen päivittäin galleriassa. Vaikka nyt sitten kirjautua sisään ja saman tien ulos, jos se sitä vaatii. Lisäsin galleriaan uuden kuvan Viivistä ja vielä kahtena seuraavana viikkona aion laittaa uuden kuvan ja Vuoden kuvaaja -natsa on minun. Ei kai tässä muuta, vaikka jälleen kerran sellainen tunne, että jotain jäi kertomatta.

Hyvää illanjatkoa!
Oli väsyttävää herätä aamulla ja kaiken huipuksi myöhästyin kahdesta bussista ja olin töissä vasta yhdeksältä. Töissä minulla riitti tekemistä. Päivällä oli myös yli kahden tunnin kokous, johon oli pakko osallistua. Ennakko-odotukseni olivat aivan, kuten oletinkin, eli siis ihan helvetin tylsää puhetta. En tajua miten ihmiset jaksoivat seurata mielenkiinnolla puhetta. Se kuulosti kuin puhemiehenä olisi ollut Juuso (inside-läppä). Kun aika kului, niin tylsyys vaihtui pian väsymyksen puolelle. Silmiä oli melkein mahdotonta pitää auki ja ainoa tapa olla lyömättä päätäni pöytään, oli pitää kättä leuan alla. Onneksi oli kokouspöytäkirjaa, jota pystyin tuijottamaan. Se olisi nimittäin ollut hieman epäilyttävää jos olisin tuijottanut pöytää jatkuvasti. Väsymys kasvoi jatkuvasta ja pysyäkseni hereillä minun oli pakko pitää itseni pystyssä ja se taas aiheutti sen, että meinasin melkein nojata päin vieressä istuvan olkapäätä. Välillä väsymyksen kasvaessa kun käsi liukuu alas. Minulla on jotenkin sellainen tunne, että lähellä istuneet ihmiset ehkä saattoivat huomata sen, että olin hyytymisen partaalla. Lopulta väsymys vaihtui totaaliseen nauruun. Siis vittu nyt ainakin herätin huomiota. Onneksi nauru on tarttuvaa ja pari vieressä istuvaa liittyivät siihen, mutta paljon hiljaisemmin. Minä itse vedin niin kovat naururäjähdykset, että huh huh. Huomasin kyllä, että ne suurimmat pukumiehet eivät saa helposti naurukohtauksia, sillä katsoivat paheksuvalla ilmeellä. Loppukokous olikin sitten heilumista ja käsillä suu kiinni, niin ettei naurupurskahduksia tulisi lisää. Ainakin väsymys lähti, mutta se on aina ikävää se kun niitä naurukohtauksia tulee juuri silloin kun ei saisi tulla. Ikimuistoinen kokous, mutta kaikesta huolimatta minulle ei jäänyt yhtään mieleen siitä mitä siellä puhuttiin. Herätin kokouksessa kuitenkin huomiota näyttämällä tylsistyneeltä, väsyneeltä, nukahtamisen partaalla olevalta, nauravalta ja myös kokouksen ainoalta ihmiseltä, jolla on arkivaatteet päällä. Sellainen kokous oli tänään. Se kesti yhteensä noin kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia.Töistä lähdin kotiin taksilla, sillä ei pätkääkään tehnyt mieli odottaa bussia, vaan halusin mahdollisimman nopeasti kotiin juomaan. Jouduin ensin toki menemään Kontulaan sillä taksilla, sillä tarvitsin kaupasta 24 packin kaljaa. Pois kaupasta oli niin liukas maa, ettei pitoa meinannut olla ollenkaan, vaan useasti meinasin kaatua ja näytinkin melko huvittavalta. Moni olisi varmaan halunnut nähdä minun kaatuvan. Näin liukkaalla kadulla tarvitsisin alleni uudet täyden jääkelin kengät. Bussi tuli juuri sopivasti, joten ei tarvinnut mennä Kontulasta kotiin taksilla. Ihan tavallinen meininki täällä kotona onkin ollut. Kaljaa juotu, telkkaria katseltu ja netissä oltu. Vituttaa kun huomenna taas töihin, mutta onneksi on perjantai. Perjantai ja 13. päivä, mutta ei saa olla liian taikauskoinen. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatko!

Hilpan päiväMaanantai 09.01.2012 00:11

Tänään on Hilpan nimipäivä ja se toi muiston nuoruudestani. Silloin oli vuosi 2003 ja kouluuni tuli erittäin kaunis nainen johon ihastui heti. Olin tuolla 17-vuotias ja Hilppa oli silloin 24-vuotias. Kyseinen suunnitelmani päästä hänen poikaystäväkseen ei koskaan onnistunut. Onnistuin toki saamaan puhelinnumeron ja olemaan muutenkin lähettyvillä. Hän onkin varmaan kohteliain ihminen jonka olen koskaan tavannut. Suunnitelmani päästä poikaystäväksi ei koskaan toteutunut ja voi myös olla mahdollista, että 17-vuotiaana olisin ollut aivan liian nuori olemaan hänen lastensa isäpuoli. Minulla on vieläkin hänen puhelinnumeronsa, mikä saattaa omalla tavalla kuulosta melko friikiltä. Ikäero on omituinen käsite, koska esimerkiksi Svetlana on minua kuusi vuotta vanhempi, muttei se näytä haittaavan. Myös ne spurgunaiset baareissa aikoinaan eivät tuntuneet välittävän. Joka tapauksessa mennään nyt siihen, mitä olen tänään tehnyt. Eli kun heräsin yhdentoista aikoihin, niin oli pakko mennä galleriaan katsomaan mitä tuli eilen sanottua, sillä en muista paljoakaan viime illasta. Samalla ollessani galleriassa aloin juomaan kaljaa ja katsoin sitten Frasier -maratonin. Olen viettänyt myös sunnuntaivitutusta ja olen myös juonut ties kuinka monta kaljaa. Katsonut olen MadTV:tä Youtubesta ja olen myös parhaani mukaan yrittänyt välttää sunnuntain tuomaa masennusta. No ei kai tässä muuta kuin lisää kaljaa ja silleen.

Hyvää illanjatkoa!

Putous alkoi tänäänSunnuntai 08.01.2012 00:54

Heräsin tänään siinä yhdentoista aikoihin. Menin sitten irc-galleriaan ja join pullollisen energiajuomaa. Minulle on tullut erilaisia flashbackkeja viime illasta. Olin laittanut uuden kuvan galleriaan ja minä muistan sen johtuneen siitä, että minua vitutti se, että pitää ottaa uusi kuva joka ikinen viikko. Muistan myös laittaneeni samalle naiselle monta kommenttia eri kuviin, mutta jos ei oteta galleriaa huomioon, niin on monia kysymyksiä joihin en tiedä vastauksia. Minkä ihmeen takia pääni on tahmea? No oikeaastaan tuo on ainoa kysymys joka mieleen tulee. Jokin päiväkirja sitten sanoin jotain, että ” Ei tarvite viagraa, sen kuin öljyät itsesi ja naisesi hunajalla”. Mitähän leikkejä täällä eilen tapahtui? No en kuitenkaan usko öljynneeni itseäni kokonaan hunajalla, sillä ainoastaan pääni on tahmea. Joka tapauksessa energiajuoman jälkeen aloitin viskin ryyppäämisen ja kuulin jälleen kerran yläkerran naapurini elämöintiä. Rakentaako hän taas jotain alttaria? Usein kuuluu sellaista meteliä, kuin siellä rakennettaisi jotain. Ties mitä sairaita rituaaleja sielläkin tapahtuu. Minä itse aion kohta ostamaan ruokaa netistä tänne kotiini. Nyt klo on 13:39 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt näyttää kello aikaa 15:21 ja olen huomannut muidenkin paikkojen olevan hunajassa. Ruoka tuli ja lähetti puhui niin hiljaisella äänellä, että hädin tuskin kuulin sen. Mietin onko normaalia tuijottaa yhtä kuvaa noin puolituntia putkeen vai pitävätkö ihmiset sen perusteella minua psykopaattina. Lämmitin vettä, mutta en ole kuitenkaan laittanut siihen rommia, sillä olen ryypännyt vain viskiä. Jatkan kirjoitusta myöhemmin.

Klo on nyt 18:04 ja olen erästä tummatukkaista teini-ikäistä tyttöä katsellut galleriassa taas putkeen ties kuinka kauan. Kyseessä ei ollut mikään seksuaalinen tuijotus, vaan hänen mustat hiuksensa toivat minulle muistoja mieleen. Muistoja nuoruudesta ja ajasta jolloin eläminen oli vielä kivaa. Mustat hiukset toivat minulle mieleen sellaisen asian, että lähes jokainen nainen josta olen joskus pitänyt, heillä kaikilla ovat mustat hiukset. Saaralla punaiset ja Netta on blondi, mutta muilla on mustat hiukset. Mietin onko minulla kenties joku fetissi. No nyt takaisin ryyppäämään viskiä.

Nyt klo on 21:13 ja Putous loppui juuri. Putous siis alkoi tänään ja pääsin taas fanittamaan uutta sketsihahmoa. Ihan hyviä ne sketsitkin ovat, sillä Viikkokatsauksessa meinasi lentää viskit suusta kun alkoi naurattaa. Sketsihahmoista näin ensitapaamisen perusteella fanitan eniten Jani-Petteriä. Aku Hirviniemen esittämästä Luttisesta tuli mieleen yläkerran naapurini. No ensimmäinen Putous tuli tältä vuodelta. Kirjoitus myöhemmin jatkuu.

Klo nytten semmoiset 22:51 ja silleeen. Jotaina terin tosisssa välissä ja silleene. Mitäthän, ainakin vedin kunnolla viskiä ja joatain muuta. Olen gallleriassa ollut kja silleen. Ei kai tässä myyrtya.

Hyvöö illanjatkoa!

1000. merkintä päiväkirjaan!Torstai 05.01.2012 00:41

Vihdoinkin tuli tuhat täyteen. Elikkä siis olen tänne galleriaan kirjoittanut tasan tuhantena eri päivänä päivästäni. Se on harmi se että päiväkirjatoiminto alkoi vasta loppuvuodesta 2005, koska vuosi 2004 oli todella mielenkiintoinen elämässäni. Todella tapahtumarikas. Joka tapauksessa minä tänään heräsin väsyneenä, kuten tavallista. Työpäivän ruokatunnille lähtiessäni, oli torilla niin paljon ihmisiä, että minä taas kerran suistuin vieraaseen porukkaa. Pääsin tällä kertaa uutisiin, siellä puhuttiin saksaa, mutta jos katsot saksankielisiä uutisia ja näet siellä minun näköisen miehen kameran edessä, niin se todennäköisesti olin minä. Mielenkiintoinen tapahtuma tapahtui Vanhassa Kauppahallissa, kun istuin pöydässä ja söin, niin ihan pokkana eräs nainen otti minusta kuvia, siis ihan suoraan päin minua, ei minun takanani ollut edes mitään mistä ottaa kuvaa. En tajua miksi minulle täysin tuntematon ihminen haluaa ottaa minusta valokuvan. Lähdin lopulta töistä pois ja S-Marketiin kaljaostoksille. Kotona olen vaan juonut kaljaa ja siihen se oikeastaan jäänytkin, vaikkakin on taas sellainen tunne, että jäi jotain sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

Vuoden 2012 alkuaTiistai 03.01.2012 00:04

Vuosi on vaihtunut ja olisin eilen laittanut päiväkirjan, mutta netti vittuili pitkin päivää. Edellinen vuosi oli suhteellisen tylsä muihin verrattuna, samoin vittumainen. Rahakas, mutta vittumainen oli edellinen vuosi. Galleriassa natsoja sain viime vuonna 30 kappaletta ja kirjoitin 147 päiväkirjaa.

Tänään oli taas hieman sekavanlainen herätys. Heiluin välillä töissä kävellessäni. Minulla kun ei aina ole balanssi kuosissa. Vuoden alku on ollut samanlainen mihin edellinen jäi. Ihan vittumainen alku koko vuodelle. Jotenkin minulla on sellainen hirvittävä tunne, ettei tästä vuodesta tule yhtään sen parempi kuin edellisestäkään. Lähdin töistä pois taksilla. Taksikuski puhui ärsyttävästi säästä ja ignoorasin hänen puheensä tärkeitä kysymyksiä lukuun ottamatta, eli siis juuri se mihin ajetaan jne. Matkustin taksilla Kontulaan ja S-Marketistä 24 packin kaljaa ja myöhemmin grilliruokaa, sillä en jaksa kokata ruokaa. Kotona sitten olen kaljaa juonut ja silleen. Ei kai tässä sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Vuoden 2011 viimeinen päiväSunnuntai 01.01.2012 01:34

Heräsin siinä hieman kahdentoista aikoihin. Harrastin hieman kirjallisuutta juoden samalla minttukaakaota. Kahden aikoihin aloin ryyppäämään viskiä ja sen lisäksi lämmitin vettä rommiini. Rommitoti hunajalla maistuu hyvältä. Hunaja saa minut jostain syystä kiimaan, ehkä se saa kaikki innostumaan. Ehkä se tekee niin monelle, mutta aina kun minä juon hunajaa, niin minua alkaa panettaa. Ei tarvite viagraa, sen kuin öljyät itsesi ja naisesi hunajalla. Täällä on muutenkin ollut seksikäs tunnelma, sillä pelaan legendaarisia Franks adventureita. Frank on kyllä aikamoinen tapaus. Nainen antaa alastonkuansa Frankille ja pyytää ettei näytä sitä kenellekään. Kuva on kuitenkin julkisessa levityksessä pian. Minä tunnen joitakin samanlaisia kuin Frank, niin varmaan jokainen. Ostin netistä Ravintola Deli Chefista neljä juustohampurilaista täksi ja huomiseksi. On pasteijaakin jääkaapissa ja osaanhan minä aina tehdä munakasta, mikäli ei huomiseksi riitä. Klo on jo 21:50 ja kohta vuosikin vaiahtuu. Kohta jatkuu.

Koahta se vuosi jo loppuukin ja sloekllo on jotaian puoli tuntia vaille, trutossa välissä ei sen kunnempia tapahytunut, paitsi lisää sviinaa ja känni nousee. Vuosis sisis tosiaan vaihtuu ihan kohta ja suo9raan sanoen oli ihan paska vuosi. Toivottavasti seuraavasta tulee parempi. No ei kaita tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa ja uuttavuotta!

Michael Rodríguez 30 vuottaLauantai 31.12.2011 01:52

Joo eli tuo on ilmeisesti joku jalkapalloilija tuo Rodriguezö. tsekkailin Wikipediasta onko jollakin julkisuuden henlklillö pyörettä vuosipäivää kun ei itse keksi otsikkoa päiväkirjalle. Tänään nukuin liiankin pitkään aamulla ja vaistonvaraisesti painoin torkkuherätystä jatkuvasti. Näin unen, jossa joku Emma huijasi minulta yli 7000 euroa. Sain myös opetuksen, että ainoastaan idiootti kirjoittaa nimensä paperiin lukematta sitä. Se oli muutenkin mielenkiintoinen uni jatkuvien käännekohtien ansiosta. Siitä voisin kirjoittaa vaikka tarinan joskus, mikäli vaan muistaisin koko juonen. Kello herätti kesken minun ja Emman kohtaamista hieman ollessani vararikon partaalla, sillä heti kun menetin sen yli 7000 euroa, niin aloin menettämään yhtäkkiä kaiken muunkin säästöni. Jos menettäisin oikeassa elämässä päivässä 7000 euroa päivässä, niin minulta menisi melkein koko omaisuus. Joka tapauksessa kun viimein nousin ylös sängystä, tajusin mitä kello on ja olin että wtf ja sitten taksilla töihin. Työpäivä nyt oli yhtä ärsyttävä kuin yleensäkin ja oli vain hymyiltävä kun työtoverit onnittelivat jatkoni ansiosta. Lähdin myös töistä pois taksilla. Tämä taitaa olla minun koko työhistorian ainoa kerta jolloin saman päivän aikana lähden taksilla sekä meno- että paluumatkan pois. Kontulaan menin taksilla ja lempikauppaani Alkoon viskiä ja rommia ostamaan. Ostin myös Mc>Donaldsista hampurilaista. Yhtäkkiä poistuessani sieltä aölkoi ihmeellinen ihmisruuhka ja meinasin törmätä jonkun nuoren pojan perseeseen. Väistön seurauksena jouduin keskelle teinilissupissistyttöjä. Oli siinä aikamoinen näky kun on joukko teinityttöjä ja yksi aikuinen mies. Erotuin hyvin porukasta. Minusta se olisi epäilyttävää jos minun ikäinen hengailisi sen ikäisten tyttöjen kanssa. Kaikki varmaan pitäisi minua pedofiilinä. Ostin S-Marketista myös erilaisia lonkeroita, sekä kaljaa sunnuntaiksi. Niin ja tietysti hunajaa rommiin. Minulla on täällä todella paljon hunajaa. Mehiläiset tykkäisivät. En täällä oikein ole ryyppäämistä kummempaa tehnyt. Viskiä lähinnä mennyt, mutta myös rommitoteja on mennyt. Vuorokausi alkaa loppua kesken, joten laitan tämän galleriaan nyt.

Hyvää illanjatkoa!

Vieroitusta OkCupidistaMaanantai 26.12.2011 01:29

Kun tämä vuorokausi alkoi, olin baarissa. Karaokea laulaessa minulle tuli kaksi mokaa. Jos jotain yrittää –kappaleessa unohdin viimeisen lauseen ja eräässä Kirkan biisissä lauloin alkuosionj liian hitaasti ja jouduin kirimään sen kiinni, niin että se kuuluisi mennä niin. Sen kyllä paikkasin onneksi aika hyvin. Miehet olivat kyseisessä paikassa paljon ystävällisempiä kuin paikoissa joissa yleensä käyn. Jostain syystä yksi mies halusi koko ajan tarjota minulle juotavaa, vaikken edes tunne häntä. No totta kai otan kun ilmaiseksi tarjotaan. Omalla tavallaan tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi, sillä siellä ei ollut kaltaisiani ihmisiä, vaan kaikki käyttäytyivät asiallisesti. En nähnyt yhtäkään baaritappelua koko illan aikana. Outo paikka. Taksilla sitten kotiin. Joulahjaksi minnä sain Simpsonien njeljännentoista tuotantokauden, kissakalenterin, valokuvakehyksen jossa on Essin ja Viivin kuva, isältäni kivan summan rahaa ja elokuvan Jackass 3. Heräsin siinä kahdentoista aikoihin ja aloitin päivän juomalla yhden lonkeron ja syöden yhden nakkipasteijan. Sen jälkeen aloin ryyppäämään viskiä, sekä myöhemmin sen lisäkso myös rommitotia. Laitoin myös uuden kuvan galleriaan, kun se nyt on pakko joka viikko. En tunne tätä päivää sunnuntaiksi, sillä huomenna ei tarvitse mennä töihin. Sen tähden laitoinkin sen heti kun olin vielä siinä hetkessä, että muistin tämän päivän olevan sunnuntai. Klo on nyt 18:15 ja myöhemmin jatlkyy.

Jatkuupatkuu nyttene. Minulle etuli sellainen asia mieleenem, etten ole ollut pitkään aikaaan OkCupidissa. En asidtrtrrbsoduaiiassa sen jälkeen kun tutustuin Svetlanaan. Olene ollut pitkään vieroituksena Okcupisdista. ja ene siis ole pitktäään aikaana laittanuts kuviani esims. arvosteluun. Minulla on ikävä moslempia. Nos ei minulla amitään nettisisvsua ikävä sentään ole, muttaa oisi kiavaa laittaa kuvia arvoateluu jq mikä etteoi. En vain muista mihian jäin. Kuan katson kuva-albumianai, niin ei jumalauta mitä kuvia minusta. Noa vertailauja ja vaikka mitää aina ona. Mikäli oikein meuistan, niin atämä kuva aoli minun kaikaken suosituin (74/100) romantikko86 jaa apitäär kuitenekin muistaa toki,, että ulakomaalaiset (varsissnkin amerikkalaiset) naisett piytävät minustasa enemmän kuin suomalaiset.ö Kohsta alkaa vuvorokausis loppua, ja alaitan tämän tänne, silslä netti ei ole luoitettava ja se onkin vittuillut useqsti. Esi varmaana tarvitse sen keummemmkkjin mainita mität tuossa vaälissä olen etehnyt, eihälekän sen kerro jo kirjoituksen ulkoasu kerro. Punaistsa näyttä sushteerllisen paljon. n<oh ei kayt tässä muuata silleen kaiata tai jotain.

Hyvää ciööaannkatjoa!