IRC-Galleria

Tänä aamuna luin IRC-galleriassa ateistin kirjoittaman lauseen. "Ateismi on uskonto yhtä paljon kuin sekin, ettei usko joulupukkiin, tai yhtä paljon kuin nappienkeräilemättömyys on harrastus." Väite pitää varmasti paikkansa... ainakin jos se, ettei usko Jumalaan, on ateismia... mutta se ei välttämättä ole.

Silloin kun ei-uskomisesta tulee ideologista, niin että siihen liittyy väittämiä ja emootioita, joilla on merkitystä henkilön minäkuvalle ja identiteetille, se muuttuu uskomiseksi. Siihen liittyy tai ainakin voi liittyä uskonnollisia piirteitä. Henkilö ei ainoastaan ole uskomatta että Jumala on, vaan hän uskoo ettei Jumalaa ole. Mahdollisesti hän yrittää käännyttää myös muita uskomustensa kannattajaksi. Joskus hyvinkin fanaattisin äänenpainoin.

Yleensä hän omasta mielestään toimii tieteellisin ja järkiperäisin perustein. Ristiriidassa oman "tieteellisyytensä" ja "järkiperäisyytensä" kanssa hän kuitenkin, epäloogisesti, jättää asenteellisuutensa ja sidonnaisuutensa huomiotta.

Sitä paitsi, vaatimus että Jumala pitäisi tieteellisesti todistaa, on jo sinällään epätieteellinen, koska todistusaineistoksi hyväksytään vain sellaiset näytöt, jotka ateistikin voisi hyväksyä, ja jonka jälkeen hän ei enää olisi ateisti. Hän on kuitenkin jo ennalta päättänyt ettei Jumalaa ole, ja tämä ennakkokäsitys sävyttää hänen tarkastelujaan määrittäen millaisen tulkinnan hän todistusaineistolle antaa, voidakseen säilyä ateistina.

Vaatimus on yhtä epäjohdonmukainen kuin että alkeishiukkasten olemassaolo pitäisi todistaa stetoskoopilla. Sellainen on huonoa tiedettä. Asioiden todentamiseen on omat välineensä, jotka riippuvat kohteen laadusta. Välineet on valittava tutkittavan kohteen mukaan. Ne jotka sanovat uskovansa Jumalaan, sanovat että Hän on Henki. Kristinuskon perusväittämiin ihmisestä - joka on Jumalasta vieraantunut, ja johon Jumala etsii yhteyttä saattaakseen hänet tuntemiseensa - kuuluu, että ihminen on kolminainen: henki, sielu ja ruumis.

Kokemus Jumalasta saadaan hengellisellä tasolla. Vain sitä kautta voidaan Jumalan olemassaolo todentaa. Mutta ennakkokäsityksensä mukaisesti ateisti väittää, että ns. hengellinen kokemus Jumalasta on väärintulkittu tunnetila, itsepetoksen ja suggestion tulos. Mistä hän voi tämän tietää? Ei mistään, mutta koska hän uskoo ettei Jumalaa ole, on luonnollista että todisteet Jumalan olemassaolosta ovat itsepetosta - mitä muuta ne voisivatkaan olla kun Jumalaa ei ole, ei voi eikä saa olla?

¤

Ateistikin voi rukoilla. Hän voi ottaa huomioon että Jumala, vaikka hän ei Jumalaan usko, saattaa olla olemassa.

Kristilliseen uskoon kuuluu näkemys itsensä ilmaisevasta Jumalasta. Se tarkoittaa, että Hän ei ainoastaan kykene vaan haluaa ilmaista itsensä ihmiselle, jos tämä suostuu etsimään totuutta... Kristillisten väittämien faktisuus voidaan selvittää. Myöntämällä että Jumala saattaa olla - että ateismi perustuu tiettyihin maailmasta ja elämästä tehtyihin havaintoihin, ja että havaintojen ulkopuolella voi olla seikkoja joita ei ole havaittu, asioita joita ei ole osattu ottaa huomioon ja että tulkinnat siksi ovat rajallisia: ne pitävät paikkansa vain omassa viitekehyksessään, joka ei välttämättä vastaa todellisuutta - ja päättämällä tutkia asiaa kohteen vaatimalla tavalla.

Jos siis on totta, että Jumala kuuluu ensisijassa hengelliseen todellisuuteen eikä ole fyysisin aistein todennettava, ja että myös ihminen pohjimmiltaan on hengellinen niin että voi itsessään kokea ja tulla tietoiseksi Jumalan todellisuudesta antaessaan Hänen ilmaista itsensä, tällöin on vain johdonmukaista että ihminen, päästäkseen selvyyteen, haluaa olla avoin todellisuuden edessä, joka on tulkintojamme suurempi, ja että hän todellisuuden edessä omalla paikallaan pienenä ja rajallisenä ihmisenä rukoilee selvyyttä jos ehkä Jumala on. Tämä ei vielä edellytä uskoa Jumalaan. Hänen ei tarvitse uskoa että on Jumala ja että Jumala kuuluu hengelliseen todellisuuteen, ja että Jumalan todellisuus siksi voidaan todeta vain tulemalla itse hengellisesti eläväksi, mutta hän ottaa huomioon että näin voi olla.

Ateisti ei kuitenkaan ota selvää. Hän ei rukoile. Miksi ei? Koska hän jo etukäteen on päättänyt uskoa, ettei Jumalaa ole ja että puhe hengellisyydestä on hölynpölyä.

¤

Nappienkeräilettömyydestä tulee harrastus siinä vaiheessa, kun syntyy tarve selittää miksi ei keräile nappeja, ja varsinkin kun on tarve selittää miksi ne, jotka keräävät nappeja, ovat väärässä. Kun aiheeseen liittyvää materiaalia kerätään, järjestellään ja levitetään eteenpäin - kun liitytään samaa asiaa harrastavien yhdistyksiin ja yhteisöihin, ja kun samaa asiaa harrastavien kanssa pönkitetään omia uskomuksia irvaillen nappejakeräävien uskomuksille, ja mietitään miten nappienkeräämistä voisi parhaiten vastustaa ja asettaa kyseenalaiseksi - on harrastus edennyt varsin pitkälle.

Se, ettei usko Jumalaan, ei vielä ole ateismia, kuten se, ettei keräile nappeja, ei ole mikään harrastus. Henkilöä joka ei usko Jumalaan ei voida sanoa ateistiksi, tai hän on korkeintaan ns. heikko ateisti. Perinteistä määritelmää käyttäen tällainen henkilö on enemmänkin agnostinen - hän ei usko Jumalaan, mutta ei myöskään väitä ehdottomaksi totuudeksi että Jumalaa ei ole. Ei siis ole järkevää sanoa ateistiksi henkilöä, jolta puuttuu usko Jumalaan, vaan ateisti on henkilö, joka uskoo ettei Jumalaa ole.

Kiitos Jumalalle, on kuitenkin ateisteja jotka ovat ryhtyneet ottamaan selvää. Ateisteja jotka ovat lakanneet suhtautumasta asiaansa uskonnollisella kiihkolla ja tarkastelleet sitä objektiivisesti ja johdonmukaisesti. Monet näistä, ennen varsin kiihkeistäkin ateisteista, ovat nyt kristittyjä. Eivät he ryhtyneet kristityiksi, eivät he vaihtaneet uskomusrakennelmaa (ateismi) toiseen (teismi). Eivät he tulleet kristityiksi päättämällä: ennen uskoin tällä ja tällä tavalla, nyt ryhdyn uskomaan näin ja näin.

He ovat vain olleet avoimia ja ottaneet selvää. Jumala on osoittanut itsensä todeksi ja vakuuttanut heidät kristinuskon perusväittämien paikkansapitävyydestä. Etsintänsä seurauksena he ovat tulleet uskoon, ovat tulleet hengellisesti eläviksi. Kristillinen usko ei ole heille vain uskontoa - jonkin uskomusjärjestelmän omaksumista - vaan se on elävää uskoa; ei organisatorista vaan "orgaanista": itse elämään perustuvaa. Se on elävää, todellista suhdetta vaikuttavaan, dialogissa olevaan Jumalaan.

¤

Vaikka kristillisyys - ollakseen todellista kristillisyyttä, jotakin enemmän kuin uskonto - on hengellistä elämää, joka syntyy Jumalan vaikutuksesta, ja vain siinä Jumala on todellinen ja koettavissa - voidaan aihetta (ateismin ja teismin suhde) lähestyä myös ns. tieteellisistä näkökulmista. Useat tiedemiehet - jopa ateistisesti asennoituneet - ovat tuoneet julki evoluutiouskon ongelmia. Elämän syntyä ei edelleenkään ole pystytty selvittämään. Niinpä evoluutioteoria onkin edennyt alkeellisesta darwinismista erilaisiksi teorioiksi elämän synnystä ja kehityksestä. Kaikki teoriat ovat kiistanalaisia ja niissä on ratkaisevia aukkoja.

Kun mennään tarpeeksi pitkälle "alkuun" syntyy ongelmia vääjäämättä. Elämän synty ilman ulkopuolista, suunnitelmallista tekijää josta kaikki on saanut alkunsa, tuntuu vaikealta uskoa. Jotain asiasta kertoo, että jopa joidenkin ei-uskovien tiedemiesten mielestä evoluutioteoriaan uskominen on mielettömämpää, kuin usko Jumalaan kaiken Luojana.

Evoluutioteoria on siis edelleenkin nimensä mukaisesti vain teoria ja kuitenkin sitä opetetaan totuutena. Evoluutiouskomuksiin liittyy paljon tunneperäistä ja asenteellista ainesta. Täytyy muistaa, että myös tieteentekijät sekoittavat tutkimukseensa uskomuksia. Esimerkiksi väitetään että tämä tai tämä tieteellinen tutkimustulos osoittaa, ettei Jumalaa ole, mutta tällöin käytetään tutkimustuloksia omien uskomusten pönkittäjinä ja ulotetaan ne koskettamaan asioita, joihin ne sinällään eivät välttämättä ota kantaa.

Pyrkimys todistaa Jumalan olemassaolo tieteellisesti tai esittää ns. tieteellisesti puhuttelevia näkökohtia Jumalan tueksi, ei ole minulle merkittävä aihe. Uskoni perustuu hengelliseen kokemukseen. Älyllinen askartelu erilaisten teorioiden ja todistelujen parissa on toissijaista. Se ei kuitenkaan tarkoita että se olisi merkityksetöntä. Usko ei edellytä aivojen jättämistä narikkaan, niin kuin jotkut luulevat...

Kypsään uskoon kuuluu järkiperäinen ajattelu, mutta terve ajattelu ei synny vain järkeilemällä. Elävä suhde Jumalaan, rukouselämä ja antautuneisuus, kasvaaksemme Hänen tuntemisessaan, on perusedellytys, että ajattelu eheytyy ja tulemme kykeniviksi ymmärtämään asioita uskon kautta. On ilmestynyt useita Jumalaa tieteelliseltäkin pohjalta lähestyviä kirjoja, joissa osoitetaan evoluutiouskon ja ateismin järjettömyys. Minulle on itsestäänselvää että evoluutiousko on synnin pimentämän järjen tuote, se on Jumalasta vieraantuneen ajattelun ennakkokäsityksiin sidottua, ja ateismi, jos se pyrkii tieteellisesti osoittamaan ettei Jumalaa ole, on luultavasti enemmän uskontoa kuin tiedettä.

Kristitylle asian pitäisi olla päivänselvä ilman kirjojakin. On kuitenkin hyvä että sellaisia kirjoja kirjoitetaan.

[Kirjoitettu aamulla 02 02 13. Siirretty paperilta blogiin 07 02 13].