IRC-Galleria

mulla oli hörökorvat
ja vinot hampaat
olin ehkä kolmannella
ja olin alkanut tytöistä
niinku sillee.

ajattelin että oon liian ruma,
myöhemmin myös et ehkä liian outo,
mutta joka tapauksessa
ei tytöt kiinnostunu musta,
ei ees se yks josta keksin tykätä
kun suurin ihastukseni
ei osottanut mitään kiinnostusta sillee,
ni se yks jolta pyysin kaverini kysymään
et alkaisko se olee.

itkin paljon,
se oli suunnattoman raastavaa
ja käsittämätöntä,
tuntui niin epäreilulta.
oisin halunnu pussata ja pitää kädestä.

lapsen elämä liekehtii aidon intohimoisesti.
kaikki on todellista, sietämättömän todellista.
se on oikein.

olin kattonu jo vuosikausia
ku äitiä sattu ja oksetti
kerran sen lääkitys sai sen tuijottamaan kehoansa katonrajasta
se kuulosti ihan hiton pelottavalta
äiti oli riekaleina
tarjosin sille röökiä
vaikka vihasin savua

kerran putosin hyllylle kurotellessani
sen päälle
se kaatu ja pelkäsin sen lonkan murtuneen
sillä oli taudin takia niin hauraat luut
se oli kammottava syyllisyyden tulva

tukka lähti ja kasvot turpos
peruukki yritti palauttaa osan naiseudesta
mutta se tuntu aina vieraalta,
steriililtä
vaikken sitä sillon tajunnutkaan

yks aamu puhelin soi oudon varhain
isi puhu pitkään ruokapöydän äärella
olin heränny kattomaan
luuri meni kiinni ja isi kerto
että äiti on kuollu
soitin ystävälle etten tuu kouluun
sairaalassa pussasin äidin kylmää otsaa
huone oli sinertävä.

sain psykologilta lohdutukseksi aku ankan taskukirjoja
hautajaiset ovat täysin hämärä muisto
mua varotettiin ettei pidä pelästyä
jos joskus nään äidin istumassa sohvalla

en oo nähnyt


en tykänny käydä haudalla -
ei siellä kuitenkaan ollut mitään
varmistuin siitä ettei jumalaa ole.

äiti oli poissa.


vuosia myöhemmin, yhtenä yönä
olin kävelyllä uurnalehdon suunnalla.
poltin pilveä
ja sitten tunsin yllättävää vetoa
mennä hautapaikalle.
polvistuin,
holvini avautuivat
ja itkin pois kaiken sen jännitteen
jota olin jostain syystä varastoinut sisääni.

hautuumaa lakkasi tuntumasta täysin turhalta
rakkaus suuteli kuolemaa.

tykkäsin jo penskana
tieteiskirjallisuudesta
ja -elokuvista
ja -peleistä

kaverit nälvi,
avaruushenkka pitää satelliittikorvillaan yhteyttä avaruusolioihin

ikään kuin siinä olis jotain vikaa.

tähdet ja avaruus kiehtoivat mua
vaikka silloin tiesinkin aika selvästi
että kyse oli lähinnä mielikuvituksesta

enää en ole niinkään varma
sienet esittävät niin kummia kysymyksiä

trash yesterday's newspaper
local tomorrow ought to turn more interesting
identify one's hold

won't burn memories, just leftovers
alone versus call endless call
rituals must reach space for everything's sake
shake the habit of imagining
continuous disassimilation
normal feelings are all there is

yet
dawning on an escapist will for paradise
on-earth heaven turning ice
we are forced to accept
the realism
of our vast individual responsibility
for creating still countless tomorrows
for us to feed upon

look at the reason.
smash the program -
butterflies demand force

stop artificulation!
relationships must become anarchy
no one survives the otherwise
trust that open omnifeed rewards
allow selves necessary suffering

silence is lethal.

please don't murder any more potential,
suffocation is the execution
of all breath

sodat syttyvät
mutta samaan aikaan karnevaalien
on jatkuttava
ei ristiriitaa
sillä kehityksen olemus on jatkuva
traaginen ja koominen jakavat aina samaa tilaa
riippuvuuksina
vaakapainoina
äärimmilleen pingotettuna
mutta silti niin rentona
säikeenä

ihmis/eliöoikeudet kuoriutuvat esiin raivokkaasti huutaen
paljon on täysin vituillaan
mutta kyllä silti pitänee olla
aika uskomattoman tyhmä/sokea
jos on vaikeuksia havaita
etenevää muutosta

ei staattinen ikinä säily hengissä

runkkasin kerran teininä
kuudesti peräkkäin,
vai seitsemästi
vai kahdeksasti.
tauotta kuitenkin.
viimeisellä kerralla sitä hädin tuskin tunsi,
uloskaan ei tullut oikein mitään.

se oli mahtavaa,
siinä oli jotain äärimmäistä,
pakkomielteenomaista,
nautinnollisen tahmeaa ja tainnuttavaa

tänään se tuntuu jotenkin absurdilta,
täysin etäiseltä,
irralliselta
mutta silloin
se oli suuri salainen saavutukseni,
konkreettinen todiste siitä mihin ihminen voi pystyä!

toistaiseksi olen välttynyt isyydeltä.

ei pysty lähtee
mut se ei johu siitä ettei ite haluis
vaan siitä ettei kukaa ota kyytiin

sillä ois tilaa,
ois rahaa,
ois aikaa
ois mahis auttaa
mut ei.

ei pysty lähtee
jää vaan jumittaa aloilleen
kokeilee eri lähtöpisteitä
joista yksikään ei oikein johda mihinkään

narut kiristyy
tulee purkaumia
jean-pierre tai miguel
auta meitä
mieluiten nyt heti

ei se auta

kun kosteus muuttuu kylmäksi,
silmäluomet turpoavat raskaiksi,
ajatukset alkavat tahmeiksi
ja ihmisyys tuntuu liialta

käämit alkavat sulaa pettäväksi
jos sähköisyydellä olisi vastakohta se olisi tämä
vähitellen mutta varmasti,
kyllästyminen alkaa pitkästyttää
tukirakenteet alkavat hajoilla
väkivaltaisen turhautumisen puristuksessa

hidas hidas homehtuminen kuoliaaksi

ei juma sitä fiilistä
kun tiiät että jos pahikset kiusaa
ni isoveli tulee
vetämään niitä turpaan

isoveli asensi polkupyöräänsä varashälyttimen
ja ampui paskahousuja munarilla
jotta pysyisivät kaukana pienemmistään

isosisko dokasi nuorena,
sammui oven taakse
kerran se istui mun naamalle
ja pieraisi
sitten siitä tuli muslimi
se on silti kultainen

isoveli teki pahaa suklaakiisseliä,
siinä oli klimppejä