IRC-Galleria

yksinkertainen

yksinkertainen

seuraa uteliaisuuttasi.
Osuin tekstiin joka kolahti todella kovaa, joka on ilmeisen kovaa kolahtanut muihinkin, ja jonka uskoisin erittäin käytännölliseksi luettavaksi sekä sulle että ystävillesikin.

Tiivistetysti, kyseessä käyttöohje kommunikaatioon jolla kaikki voittavat.

Teksti käsittelee meemejä, ideoita, tunteita ja kokemuksia, evoluutiota ja konfliktia. Tuntu aluksi vaikeasti lähestyttävältä, mutta kun annoin sen upota sisään, ni vau.

http://www.highintelligence.com/OS%20012%20basic.html


Poimin tekstistä muutamia olennaisen tuntuisia kohtia jotta inspiroituisitte lukemaan.


Simply, ideas, memes, media and words replicate. Exponentially.

Civilization naturally advances when the arts and sciences advance. Arts and science, human civilization advances when opposing ideas synthesize into higher complexity.

All ideas i.e. all information is in a natural state of conflict and war. All ideas conflict, yet Human Beings are not ideas, Human Beings are NOT in conflict, ideas are. Human beings are only in conflict when human beings confuse themselves as an idea or think that they are the meme that they are spreading.

From the perspective of a branch of mathematics known as Game Theory, this process of conflicting ideas and non conflicting humans could also be referred to as a 'Non Zero Sum' Game. Both sides in the game contribute for mutual shared output, like the WIKIPEDIA article.

KING IDEAS are META ideas that we believe to be TRUE that OPERATE, rule, and ORGANIZE our individual and collective PARADIGMS. A paradigm can be understood as a collection, or 'kingdom', of ideas, memes, and words that all support our individual and collective WORLDVIEW and our role in that world.

When we lose a false idea or a false king that we have, we only have lost by winning a new idea or King that will serve us better by operating and updating our old paradigm/memetic kingdom with a more effective truth.

Our ideas fight and battle so we can learn and increase our intelligence as a species in perfect synthesis/synergy.

In the 21st Century, human being has the opportunity to create a win win environment to resolve global problems and create global wealth for ALL citizens.


Minds are for OBJECTIVE THINKING. Bodies are for SUBJECTIVE FEELING.

Feelings are the inspiration and the energy for the mind to use to solve problems and create opportunity. The Natural Functioning Synergy of Human Being.

Feelings are unpredictable and utter chaos to the mind. They cannot be understood by the mind. They are not for the mind to understand.

Feelings are for energizing/inspiring the mind.

When both sides of human perception, thinking and feeling, contribute in perfect synergy. All sides win. Internally and Externally.


OS 0 1 2 is presented as a poetic game and mathematical puzzle to introduce you to ternary dialectics and the concept of 'all sides win' conflict resolution and problem solving.

©OS 012 signifies perfect synergy and synchronicity.

En osaa sanallisesti kuvailla tämän vaikuttavuutta, mutta suosittelen niin lämpimästi kuin voin.

yllästysKeskiviikko 25.02.2009 14:59

sinun sulonneisuutesi saa minut kysymään
oletko varmasti valmistettu tällä planeetalla.
katselen vuorotellen unelmaisemia ja sinua
enkä voi väittää näkeväni selvää eroa välillänsä.
kuka sinut loi?
jolla on aisteettista silmää ja nenää ja korvaa ja suuta ja sielu -
voi vittu mikä sielu.
hyvä huumorintaju valmistajalla.

jokin mun sisässä ällistyy tyttö sinä mitä ihmettä.
kun lokit paskantaa ja tulivuoret purkautuu
niin veden pintajännite rikkoutuu
mutta se ei ole juuri mitään sen rinnalla
että siinä hengität ja minä olen osa sitä maailmaa
joka pulssina ajautuu keuhkoosi.
sä tiedät sen tunteen kun punottavat korvalehdet hehkuvat kuumina,
ja tämä on ei pelkästään sen laista
vaan tasan juuri sitä.

minä en aio toistaa itseäni sinulle.
en aio toistaa itseäni sinulle.
joki on taas kerran huuhdellut minut ihmiseksi
ja sinun tuoksu kääntää minut kihelmöintiin.
me voimme saada sekä varpaat että räpylät,
muttei nokkaa jotta pussaaminen onnistuu hienosti.
pidä mua kädestä kun mä lennän.
pidät mua kädessä niin mä lennän.
mä itken eikä ole paha olla,
umpisolmut avaa itsen-sä
ja niin naurattaa hyristä meiän väreitä yhessä.
antaa meille.
me ollaan loitsu.
tämä on ihme.

oho

Joka on täynnä ihmeitäTiistai 27.01.2009 09:20

Huh huh mitä prosessia on taas ollu viime viikkoina.

Luin tosiaan ton Hermann Hessen Arosuden, ja se oli ihan mieletön kokemus. Jotenkin se osu synkronistisesti naulankantaan - en etukäteen tienny mitä se käsittelee, mutta sen perusteemat osu täysin yksiin sisäisen prosessini kanssa. Luin sen parissa yössä, jonka jälkeen koin yhen elämäni vavahduttavimmista deelikokemuksista.

Arosudessa oli paljon tosi hienoja puolia, mutta just nyt erityisesti peiliteema tuntui säväyttävältä, siis se, että peilaamme kaikki jatkuvasti toisiamme ja jokainen muissa havaittu piirre on olemassa myös itsessä. Ettei ole mitään yhtä, yhtenäistä minää vaan valtava määrä erilaisia persoonallisuuksia. Olin kirjan lukemisen keskellä käyny nettikeskustelua tyypin kanssa, joka käyttäytyy mielestäni jatkuvasti tosi ylimielisesti. Huomautin sille asiasta, ja se otti tosi pahasti itteensä koska mä en osannut perustella tunnettani sen ylimielisyydestä. Ärsytti aika huolella.

Mutta sitten tajusin että mua ärsytti se ensisijaisesti siks, että mussa itessäni on samoja ylimielisiä piirteitä. Ne nousee pintaan etenkin sillon kun havaitsen muissa ylimielisyyttä. Mainitsemani tyyppi otti varmaan itteensä myös siksi, että puhuin ite vittumaisella sävyllä koska mua vitutti se mitä sen käytöksen kautta näin itessäni.

Oon viime aikoina tunnustellu sitä ajatusta, että vaikka vika siihen mitä mulle on elämässäni tapahtunut, ei oo mussa, niin vastuu just nyt on ensisijaisesti mussa. Otan vastuuta tänään - turhaan jossittelen sitä mitä olis voinu olla jos oisin tehny toisenlaisia valintoja. Myös vastuu siitä, miten suhtaudun toisten käytökseen, ja miten käyttäydyn takaisinpäin, on mulla.


No, jonkinlainen kasautumispiste tälle kaikelle oli viime maanantaina. Kävin läpi älyttömän voimakkaan psykedeelitripin. Se oli ihan vitun rankkaa ja hajottavaa. Se oli pelottavaa, ahdistavaa ja musertavaa, mutta myös vapauttavaa, puhdistavaa, hillittömän hauskaa ja avartavaa. Loputtoman kaunista. Se takoi mun päähän äärimmäisen voimakkaasti sen, ettei kukaan oo ikinä todistanu mulle mitään, vaan mä oon ite päättäny uskoa kaiken mihin uskon. Muiden ajatukset on vaikuttanu, mutta viime kädessä oon aina ite perustellu itelleni miks ajattelen asioiden olevan niin tai näin. Aina kun havainnoin muita ja tunnen jotain muita kohtaan, peilaan siinä myös itteäni, peilaan sitä mitä mä tunnen sisälläni. Muut voi synnyttää sitä mutta tunteeni ovat omiani. Ihmiset voi vihjailla toisilleen juttuja, mutta todistus tapahtuu jokaisen itsen sisällä.

Tän seurauksena tajusin myös, että mä en luultavasti voi koskaan todistaa kellekään muulle mitään. Sen seurauksena tajusin myös, ettei mun tarvii todistaa kellekään muulle mitään. Tuntuu kuin 392582305kg taakka olisi haihtunut mun yltäni. Opin jo lapsena kelaamaan siihen malliin että pitäis todistella asioita muille. Olin koulussa friikki ja kiusattu, olin se outo tyyppi nurkassa joka oli kyllä hauska mutta jota kukaan ei ymmärtänyt. Kehitin siitä taidon näsäviisastella ja päteä, todistella, perustella. Että itsetunto kohoais. Siitä on paljon ilookin, mutta usein se on peittäny mun sisäistä epävarmuutta. Musta tuntuu että toi todisteluntarve on valtavan voimakkaana meidän kulttuurissa muutenkin - monet tuntuu olevan tosi paranoideja taistelussaan näkemystensä puolesta. Ateismin ja uskontojen konflikti on yks hyvä esimerkki.

Mun ei tarvii todistaa kellekään mitään. Vau. Tuntuu mahdottomalta kuvailla sitä kokemusta jonka kautta päädyin tähän. Sanat ei voi sitä kuvata, tää ei ollu ensisijaisesti sanallinen oivallus vaan intuitiivinen oivallus. Sanat tulee jälkeenpäin.

Mun intuitio on hillittömän vahva. Se on uskomaton voimavara. Oon vaan etäännyttäny siitä itteeni järkeistämällä asioita tosi paljon. Seki on välillä tosi avartavaa, mutta nyt tuntuu että haluun avautua intuitiolleni. Järki on toissijaista, se on tosi hyvä työkalu jota intuitio kyl osaa tarvittaessa kutsua.


Kirjotin matkani aikana "musta tuntuu et naiset tietää". Jännä. Monilla naisilla tuntuu olevan luontainen luottamus intuitioon, miehet tarvii paljon enemmän varmistusta luottaakseen. Ei varmaan päde kaikkiin, mut usein. Mutta tajusin, että jos mä voin havainnoida jotain tommosta, jos voin tuntea että naiset tietää jotain, niin sen tiedon on oltava myös mussa itessäni. Mun oma intuitiivinen puoleni, feminiininen puoleni - se ohjaa mua ja on aina ohjannutkin, en vaan oo osannu aina kuunnella sitä. Nyt myös mun järkipuoleni, sisäinen analyysini ja logiikkani, on alkanu osottaa tohon samaan suuntaan. Että luota, anna mennä. Päästä irti. Nyt oon päästäny irti valtavasta määrästä syyllisyyttä, seksuaalista syyllisyyttä siitä että oon ihminen jolla on haluja, älyllistä syyllisyyttä siitä että tunnen vaikken oo ymmärtäny mitä tunnen. Moikka, en jää kaipaamaan.

Intuition ääni sisälläni selkiytyy. Se tuntuu vievän siihen suuntaan johon oon aina halunnu kulkea. Se ei oo tähän mennessä ikinä pettäny mua, ainoa mikä on pettäny on se että oon kuurouttanu itteni sen äänelle koska oon pelänny vastuuta ja asioiden kohtaamista silmästä silmään.

Mun sisällä, kaikkien selitysten ja ominaisuuksien alla, on jotain puhdasta joka antaa mulle voimaa. Se on loputon voimanlähde joka innoittaa ja rohkaisee mua kulkemaan eteenpäin. Se saa mut janoamaan elämää ja kohtaamaan rohkeasti haasteita. Se tuntuu puhtaalta rakkaudelta. Se saa mut kysymään näitä eksistentiaalisia kysymyksiä, motivoi kasvamaan, tekemään taidetta ja ajattelemaan. Rakastumaan. Maailma tuntuu uskomattoman maagiselta.

Hmm, nii, jaa. Tosiaan antaudun just nyt rakastumaan häkellyttävän läpitunkevasti. Tuntuu niin hyvältä kun ei tarvii pidätellä eikä tukahduttaa. Oon ollu jotenki varpaillani tosi pitkään. Rakkauden kohde on toisessa maassa, ja musta tuntuu valtavan hyvältä kohdata samaan aikaan sekä yksinäisyyttä että rakastumista. Tuntuu hyvältä antautua ja jakaa. Toinen ihminen voi olla niin kirkas peili, parhaimmillaan ihmiset voivat kylvää toisiinsa niin paljon voimaa kasvuun että ei sitä voi ees tajuta. Palautesilmukoita ja perhosia. Kiitos kaunis räpyläjalka.


Ihmiset puhuu muuten usein muista ihmisistä: "ihmiset tekee usein sitä tai tätä, ihmiset ei tajuu tota", ja sit kans puhutaan aika usein passiivissa. Kun puhuu passiivissa niin voi tehokkaasti etäännyttää ittensä siitä mistä puhuu. Noi pari lausetta on hyvä esimerkki siitä.

Mä puhun muuten usein muista ihmisistä: "ihmiset tekee usein sitä tai tätä, ihmiset ei tajuu tota", ja sit kans puhun aika usein passiivissa. Kun puhun passiivissa niin voin tehokkaasti etäännyttää itteni siitä mistä puhun. Ehkä joku hahmottaa mitä tarkotan?

Päätin alkaa tunnustelemaan tota. Että ku alan selittämään jotain siitä, miten muiden ihmisten pitäis tehä sitä tai tätä tai puhun passiivimuodossa, ni kokeilenkin muuttaa puheeni minämuotoon ja katon mitä se tekee minäkuvalleni. On ollu todella kehittävää, ei tee mieli meuhkata niin paljon kun tajuan, että muita havainnoidessani havainnoin aika usein itteeni. Että se mitä muiden pitäis tehä, onki oikeestaan se mitä mun pitäis tehä.

Samaan syssyyn päätin myös leikkiä olla-verbin kanssa. Taitaa olla aika yleistä julistaa huomaamattaan sitä, miten asiat senjasen jutun suhteen ovat. Useimmiten me, eiku siis mä, en kuitenkaan oikeesti tiedä miten asiat ovat, etenkään ku kyse on muiden ihmisten asioista. Voin esittää jotain veikkailuja, arvella ja olettaa. Mutta tuntuu aika käytännölliseltä karsia tota turhaa on-sanan käyttöä sillon ku se ei oikeesti oo tarpeellista, koska se niin helposti herättää halun todistella suuntaan tai toiseen. Pehmeämpi, joustavampi ilmasutapa tuntuu jotenki paljon paremmalta. Ku en julista et joku on, ni toisen ei tarvii vastajulistaa et eihä oo.


No, prosessi jatkuu. Oon tässä muutaman päivän aikana skannaillu vanhoista päiväkirjoistani runoja, koska oon julkasemassa runokirjaa joskus lähiaikoina. Siinä sivussa oon sitten lukenu suuren osan siitä, mitä oon kirjottanu päiväkirjoihini viimesten neljän vuoden aikana. Se on ollu tosi avartavaa - oon saanu paljon perspektiiviä itteeni ja prosesseihini. Tajunnu miten paljon ajoittain luuppaan asioita. Niiden luuppien keskellä oon kertonu itelleni vastauksia siitä miten tahtoisin toimia mutta tekosyystä tai toisesta kuitenkin monesti toiminu toisella tavalla joskus pitkänkin aikaa. Jännä nähä kuinka intuitioni on antanu ohjeita paljon ennen ku oon saanu järkeiltyä sitä miten kannattaa olla. Mutta vähitellen alkaa myös tuntua siltä, että intuitio ja järki toimii yhessä. Järkeistävänä ihmisenä mun on vaan ollu pakko käydä tätä kaikkea analyysia läpi, varmistaa itelleni että intuition seuraaminen on järkevää. Ja se tuntuu olevan. Vihdoin voin antautua...

Kokemus on ensisijaista. Sydän aukeaa.
Voi pinkula millasella intensiteetillä nää asiat menee eteenpäin. Ohhoh.



Loppuun aika uskomaton synkronisiteetti: Ikään kuin se ei jo riittäis että satuin nappaamaan Arosuden ystävältä mietittyäni pari vuotta että sen voisi lukea, ja päädyin lukemaan sen just otolliseen aikaan. Eipä ei. Trippini aikana tuli jossain vaiheessa mieleen eräs belgialainen ystäväni, johon en ollut moneen kuukauteen pitänyt yhteyttä. No, ajattelin että voisin mailata sille mahdollisimman pian. Kuinka ollakaan, mennessäni tarkistamaan mailejani, totesin että kyseinen ystäväni oli just mailannu mulle. Eipä siinä vielä mitään - todellinen ällistys oli siinä, että hän mailinsa lopussa suositteli että lukisin Arosuden. Hänellä ei ollut mitään tietoa tämänhetkisestä prosessistani. Että joo. Kiva yhteensattuma ja sillee.

Tähän nyt sitten vielä lisänä se, että samana iltana avasin irc-gallerian ja bongasin satunnaisen tyypin profiilista tekstin, josta puhuttiin siitä kuinka peilaamme toisiamme, no, niin, joo...

Katoin toissapäivänä ihanien ystävien kanssa Hayao Miyazakin Laputa - Castle in the Sky -animaation. Itkin ja nauroin ja tunsin suunnattomasti. Miyazakin leffoissa hehkuu inhimillisyyden koko kirjo. On ihanaa että on ihmisiä jotka haluavat luoda taidetta jonka jokainen pienikin yksityiskohta kuiskailee haltioitumista, mystisyyttä ja elämäniloa.

Olen niin kiitollinen.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments

Tällä hetkellä maailman paras biisi:Keskiviikko 14.01.2009 21:49

Joanna Newsom: Emily
Oon niin rakastunut tähän ja itkeny lukemattomia kertoja kuunnellessani:
http://mp3globe.net/305295/joanna_newsom-emily.mp3

Vai voitteko väittää et ois olemassa parempaa musaa?!

(ja onhan toi nyt ihan syötävän suloinen muutenki!)
Nii. Sitä vaa. Et klikkailkaa ihmeessä sitä nappulaa sellaisissa yhteisöissä joiden aihe tuntuu kiinnostavalta - keskustelu pysyy aktiivisena, kuka ties mitä syntyy kun on paljon osallistujia.

Joissain yhteisöissä on hirveesti jengiä mut keskustelu tuntuu kuolleelta, joskus huomaan vetäväni monologia. Galleria on paljon mainettaan parempi mesta kommunikoida; otetaan siitä kaikki mahdollinen irti.

Kiittivaa.

Lisäys: Mielelläni keskustelisin enemmän mm. seuraavissa:
Flow
Läpinäkyvyys
Psykedelia
Tiedostaminen
Universaali rakkaus
Ihmisen potentiaali
Haltioituminen
Kaavojen murskaaminen
Tehokas kommunikaatio
Evoluutio toimii.
Satumnaisuus
Ihmineläin
Minä teen rikoksia
Ihmissuhdeanarkia
Synkronisaatio
Informaatiovallankumous
saa tietysti liittyä kans.

Pakkomielle varmuudestaSunnuntai 21.12.2008 18:51

Se on syvälle iskostuneena länsimaiseen kulttuuriin. Meillä on pakkomielle olla varmoja, tietää. Tämä on täysin absurdia: välineistö jolla käsittelemme tietoa, toisin sanoen kieli, on itsessään epäabsoluuttinen ja suhteellinen. Kielenkäyttö on aina subjektiivista, tulkintaa.

Me kaipaamme varmuutta kaikesta - ajatuksistamme, ihmissuhteistamme, työpaikoistamme, maailmasta. Tavoittelemme varmaa tietoa siitä mitä juuri nyt tapahtuu, ja haluamme varmistaa myös tulevaisuuden. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole läsnä kuin potentiaalina; siksi emme varmistu. Voimme korkeintaan otaksua, visioida ja tutkia mahdollisuuksia, missä ei toki ole mitään vikaa. Se on ruokaa uteliaisuudelle ja mielikuvitukselle, se on inhimillinen perusvietti joka kehittää meitä eteenpäin. Haasteena on löytää siihen mielekäs suhtautuminen.


Elämme kaoottisessa universumissa. Jotta voisi saada absoluuttisia vastauksia, olisi tiedettävä kaikki mahdolliset vaikuttavat tekijät. Koska näitäkin tekijöitä kuitenkin jäsennellään epäabsoluuttisen kielemme kautta, emme voi päästä mihinkään lopulliseen lopputulokseen.

Asenteet jotka aiheuttavat pakkomielteitä absoluuttisuudesta ja varmuudesta, ovat siis jo lähtökohtaisesti perseestä. Filosofiassa tämä on toki ymmärretty jo aikaa sitten, mutta silti ihmiset käyttäytyvät toisin, myös monet niistä filosofeista jotka ovat asian tajunneet. Se osoittaa hyvin, kuinka paljon helpompaa on keksiä teorioita kuin soveltaa niitä käytäntöön. Kysytäänpä toisin: Miksi meidän tarvitsisi tietää mitään varmasti? Eikö riitä, että tiedämme tarpeeksi hyvin?

Ehkä!

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Sumeaa logiikkaa. Meidän ei tarvitse laskea kaikkea viimeiseen desimaaliin, etenkään kun se ei mitä ilmeisimmin ole mahdollista. Voimme havainnoida maailmaamme, keskittyä siihen mikä toimii riittävästi, ja unohtaa totuuden. "Totuus" on aina riippuvainen määrittelijänsä näkökulmasta. "Totuuden" julistaminen ei ole kehittävää.

Varmuus osoittautuu tarkasteltaessa illuusioksi jonka alla on epävarmuutta, kaaosta, loputon määrä muuttujia. Nämä muuttujat kuitenkin näyttävät muodostavan rakenteita, niissä on säännönmukaisuutta. Kun tätä fraktaalimöykkyä katsoo ja opettelee hyväksymään sen, rakastamaan sitä, siitä tulee ystävä. Elämä on virtaus. Me olemme virtaa pitkin soljuvia surffareita. Emme voi ainakaan kokonaan määrätä virran suuntaa, mutta voimme ohjata itseämme virrassa. Tämä näyttää olevan suurin saavutettavissa oleva vapaus. Mitä enemmän antautuu, sitä vapaammalta tuntuu.

Ihmiset tavoittelevat varmuutta, koska epävarmuus on pelottavaa, ahdistaa kun ei voi tietää. Ihmiset pelkäävät yleensä asioita joita eivät ole uskaltaneet kohdata. Kun olemisen väistämätön tosiasia näyttää olevan hyvin pitkälti kaiken perimmäinen epävarmuus, eikö olisi mielekästä hyväksyä se ja antautua sille? Se on kuin polkupyörällä ajoa - luottamus pitää pystyssä, mutta vasta kun on uskaltautunut liikkeeseen. Asian voisi kuvitella olevan hirvittävän monimutkainen, mutta mitä enemmän sitä pohtii, sitä yksinkertaisemmalta se tuntuu. Tämä ei toki vie pois olennaista: Se on loputon haaste, jossa riittää ratkottavaa luultavasti niin kauan kuin riittää elämääkin. Ihanaa.


Epäily on tervettä. Tätä kirjoitustakin on hyvä epäillä - kenenkään ei tarvitse uskoa minua. En ole varma varmuuden mahdottomuudesta. Olen valmis kyseenalaistamaan näkemystäni. Näitä asioita voi itse kokeilla. Epäily ei tarkoita sitä, että tarvitsisi aina ja jatkuvasti olla kyseenalaistamassa kaikkea. Epäily on sitä, että kykenee tarvittaessa kyseenalaistamaan minkä tahansa oman näkemyksensä, että yrittää ymmärtää miksi muut kyseenalaistavat sen, ja että välillä kyseenalaistaa vaikkei näyttäisi olevan tarvettakaan - eihän koskaan voi tietää. Skeptisyys ei poista mahdollisuutta luottaa asioiden pysyvyyteen, mutta tarjoaa työkalut selviytyä silloin kun sata kertaa samanlaisena toistunut asia tapahtuukin juuri tällä kertaa toisin.

Itse kokemusta ei tarvitse kyseenalaistaa. Kokemus on aina tavallaan absoluuttista - se tapahtuu ja se eletään. Kokemus ei kuitenkaan ole tietoa. Tieto viittaa käsitteisiin ja kieleen, merkityksiin, siihen mitä voidaan sanoa. Ihmisillä on tapana sekottaa toisiinsa kokemus ja tulkinta kokemuksesta. Se mitä sanotaan ei ole se mitä koetaan. Sanominenkin aiheuttaa kokemuksia, mutta se mitä sanoissa välittyy ei ole tuo kokemus, se on vain kartta jonka avulla kokemusta voi ymmärtää. Kun kerron jostain kokemuksestani toiselle ihmiselle, hän tekee oman tulkintansa ja kokee sen kautta jotain, luultavasti samansuuntaista muttei koskaan täysin samanlaista kuin minä. Kun sanon olevani hämmästynyt, niin sana "hämmästynyt" ei ole kokemukseni, se on vain tienviitta jonka avulla joku voi ymmärtää kokemustani, koska on itsekin kokenut jotain samankaltaista jonka on tottunut mieltämään käsitteeseen "hämmästynyt" liittyväksi.

Mitään tulkintaa kokemusten syistä tai varsinaisesta olemuksesta ei voida todistaa, ja miksi tarvitsisikaan? Erilaisilla näkökulmilla jonglööraaminen on leikkiä, viihdettä, eikä niillä pelaaminen vie kokemusten arvoa pois.

En voi hallita ympäristöäni kuin tiettyyn rajaan saakka, mutta voin itse päättää miten suhtaudun kokemukseeni. Deterministit toki sanovat, ettei vapaata tahtoa ole vaan kaikki on vain loputonta reagointia. Kun toisiinsa reagoivia asioita kuitenkin näyttäisi olevan maailmankaikkeudessa ääretön määrä, ja niillä kaikilla ääretön määrä ominaisuuksia, determinismin perusajatus tuntuu luhistuvan - se on teoreettista runkkaamista jolla ei ole paljonkaan tekemistä käytännössä koetun kanssa. Ei niin etteikö sekin ois silti kivaa.

Viime kädessä ei ole olennaista, onko vapaata tahtoa "oikeasti" olemassa, koska meillä ei ole mitään keinoa varmistua siitä. Philip K. Dick sanoi todellisuuden olevan "se joka ei katoa kun siihen lakkaa uskomasta". Kokemus vapaasta tahdosta ei katoa kun siihen lakkaa uskomasta. Se ei lakkaa edes silloin, kun saa loogisesti vakuutettua itselleen ettei sitä ole olemassa. Viime kädessä siis ainoa mielekäs tapa toimia tuntuisi olevan se, että toimimme kokemuksemme mukaan - minä teen vapaita valintoja tässä ja nyt. Tämä sopii yhteen sekä rationaalisen että emotionaalisen lähestymistavan kanssa - ne eivät ole keskinäisessä ristiriidassa.


Varmuus oman näkökulman totuudesta tekee avaramielisen ajattelun ja kommunikaation mahdottomaksi. Varmuus aiheuttaa fanaattisuutta ja ahdistusta, koska se synnyttää pakkomielteen todistaa muille kuinka asia on. Täydellinen todistaminen on mahdotonta. Tällainen dogmaattisuus aiheuttaa sotia, vihaa ja väkivaltaa. Pakkomielteen hylkääminen auttaa vapautumaan suurimpaan tarjolla olevaan varmuuteen. Olemme vähitellen vapautumassa siitä kollektiivisesti, koska kielemme, ja sitä kautta kykymme jäsentää maailmaamme ja elämäämme, on jatkuvassa kehityksessä. Myös tieteen kehitys kulkee samaan suuntaan - absoluuttisesta maailmankuvasta ollaan mm. kvanttimekaniikan ja säieteorioiden avulla siirrytty epämääräiseen maailmankaikkeuteen, jossa mikään ei ole täysin varmaa, mutta jossa jatkuvasti paremmin opitaan näkemään riittävän tarkasti jotta voidaan tehdä valintoja, toimia ja edetä.

Käytäntöä: Kaikki ajattelevat ajoittain absoluuttisesti. Havainnoidaan itseämme ja toisiamme. Kiinnitetään absoluuttiseen ajatteluun ja ilmaisuun huomiota, ja opetellaan vähitellen toimimaan toisin, juuri nyt.

Virtaan heittäytyminen pelottaa, mutta antautuessamme havahdummekin siihen että virtaus kannattelee ja pitää pystyssä paremmin kuin varmuus koskaan voisi, se varmuus jota ei oikeasti koskaan ollutkaan.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa#blogcomments

Ihmineläin: LähdeTiistai 16.12.2008 21:20

primitiivistä, surrealistista a capella -peilimusiikkia.
emootio, neurogenetiikka, rituaali.
hyöky.
elämysmaailman uudelleenkytkentä.

CD on ulkona, mp3t tarjolla torrentina. http://oletustila.net
musavideo http://www.youtube.com/watch?v=PCyiAGaSNNg
biisejä myös http://mikseri.net/ihminelain



reset

näytän jotainTorstai 04.12.2008 03:54

monena päivänä: en minä suihkuun mene
yäk
ja lainausmerkeissä rakastan vähän liikaa ääntäni
käyttäydyn ikään kuin yhtä pyhää eivät kaikki muut voisi olla

minulla on tosi monta nurjaa
puolta minussa on
se on niin sallittavaa että
kuka vaan voi ihminen olla
yllättävää
siis, tarkoitan sitä että meissä on
mitä joku sanoisi virheitä
sehän on ihastuttavaa

että me olemme repaleisia
sillä löntystellemmehän etteenpäin

huhuh huhuKeskiviikko 03.12.2008 18:39

keskeytä

mitä sä nyt oikein?
sadepisarat
paiskautuu luonnollisesti
kaluta raakaa lihaa

voi taivas
onko alettava normaaliksi

eritteetKeskiviikko 03.12.2008 18:38

lue jotain aivan muunlaista -
tekeminen kaikaa perspektrumin uud-

kiro, en viitsisi toistaa itseä
myhäilyvä
yksisarvinen/konekivääri/äärikeskusta

SAHALAIDAT KATKEILEE


IHMELAPSI
vaistot sulla kyllä herää,
parsakaali