IRC-Galleria

Mua pelottaa, että suurin osa suomalaisista ei edes tajua, mikä tässä päivässä on erikoista.

Tänään on niinsanotusti #TheDayWeFightBack. Kyseessä on koko tän päivän kestävä kampanja, jonka aikana tarkoituksena olisi protestoida NSA:ta ja globaalia massavalvontaa vastaan.

Niin, juuri sitä, mistä olet ehkä kuullut viime aikoina: sinunkin yksityisyytesi riistoa.

Mikä mua ärsyttää NSA:ssa eniten on se, että se on itse asiassa valtuutettu hakkeroimaan mitä tahansa, mitä sitä huvittaa, milloin vaan... Ja meitä normaaleja ihmisiä estää hakkeroimasta sen kieltävät lait(jos siis ensinnäkään osataan hakkeroida... Mä en osaa, mutta vähitellen on alkanut kiinnostaa aihe koko ajan enemmän ja jos joskus tulisi tilaisuus oppia hakkerointia, en siltikään aloittaisi sitä hakkerointia, mistä kyseinen puuha tunnetaan; mua kiinnostaa enemmän ns. "eettinen hakkerointi", joka tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi etsitään tietoturva-aukkoja järjestelmistä[vaikkapa jostakin nettisivustosta] ja ilmoitetaan niistä asianomaisille. Tai tällainen mielikuva mulle on syntynyt eettisestä hakkeroinnista. Toi toiminta, jonka esimerkikseni valitsin, on kuitenkin kyseenalaista ja Suomen lainsäädännössä kai joko laitonta tai "harmaalla alueella"[tarkoittaa sitä, että se on tulkinnanvaraista ja on epäselvää, onko se laillista vai ei]. Ei oo ihan niin yksinkertaista, jos haluaa parantaa verkkosivujen turvallisuutta. :D)... Yhdysvalloissa tosiaan tarvitaan vähän muutoksia niitten lainsäädäntöön, kun yksi "turvallisuusvirasto" saa vakoilla omiaan ja muitakin ihan miten huvittaa ja hakkeroida muiden tekemiä ohjelmistoja, laitteita ja kaikkea muutakin ihan vapaasti kyselemättä keneltäkään lupaa. Mahtaakohan ne tarvita Obamaltakaan mitään lupia toimia, miten (omaksi) hyväksi katsoo... Niillä on jopa oma "tuotekatalogi", mistä ne voi tilata sovelluksia ja laitteita, joilla ne voi kytkeytyä vakoilemaan jotain tietyntyyppistä laitetta ja valikoimaa riittää... Nuo ratkaisut ne maksaa amerikkalaisten verodollareilla, toki. Niin ja se katalogikin on vuodettu nettiin, etsivä löytää.

Mutta jos yksityisyys kiinnostaa ja haluaisit muutosta lainsäädäntöön ihan yleisesti moniin valtioihin ympäri maailmaa, suosittelen vahvasti allekirjoittamaan osoitteessa https://thedaywefightback.org/ "Viestinnän valvontaan sovellettavien ihmisoikeuksien kansainväliset periaatteet".

Eli kun avaatte tuon sivun, jonka pitäisi uudelleenohjautua itsestään osoitteeseen https://thedaywefightback.org/international/ , niin siellä lukee "TAKE ACTION NOW" ja sen alapuolella on kolme laatikkoa, joista vasempaan laitetaan koko nimi, keskimmäiseen sähköpostiosoite ja oikeasta valitaan maa, jossa on(eli oletettavasti teille kaikille Finland.). Vapaaehtoisesti voi klikata laatikoiden alla olevaa pikkuneliötä vastaanottaakseen joltakin järjestöltä sähköpostiviestejä. Se järjestö, jonka nimi siinä on vaihtuu ja niitä on useita ja itse päivitin sivua, kunnes siihen ilmestyi EFF(Electronic Frontier Foundation, amerikkalainen voittoa tavoittelematon järjestö, joka ajaa Internetin käyttäjien oikeuksia ja valvoo Internetin tilaa, eli jos jokin, vaikkapa uusi lakiehdotus Yhdysvalloissa, uhkaa Internetin vapautta, niin EFF on varmasti ensimmäisten joukossa levittämässä tietoisuutta siitä ja taistelemassa sitä vastaan, kuten nytkin käy vastaan pitkän aikavälin taistelua NSA:ta ja globaalia Internetissä tapahtuvaa massavalvontaa vastaan. EFF:llä on myös suomalainen järjestö, joka tiedottaa suomalaisia Internetiä koskevista uhista, ottaa kantaa asioihin ja pyrkii valvomaan Internetin käyttäjien etua, tai näin ainakin olen itse käsittänyt molempien toiminnan, lyhye[hkö]sti sanottuna.) ennen kuin allekirjoitin itse. Ja allekirjoitushan tapahtuu klikkaamalla sitä "TAKE ACTION >>"-nappia.

Toki se allekirjoitettava dokumentti kannattaa itsekin lukea, luen ennen allekirjoittamista ja näytti hyvältä:

https://fi.necessaryandproportionate.org/text

Jos haluatte lukea englanninkielisen version, niin tässä on linkki siihen:

https://en.necessaryandproportionate.org/text

Siellä on monia muitakin kieliä, joista voi valita haluamansa sieltä sivun yläosasta.


Kaikille, jotka allekirjoittavat tuon, syvimmät kiitokseni ja kunnianosoitukseni!



PS. Tiedän, ettei yhtään auta, että postaan asiasta tänne vasta näin myöhään tänään... ._.

Tässä sympaattisessa, rauhallisessa dokumentissa haastatellaan ukkeja ja mummeja ja muita kääkkiä, jotka tutkivat Albert Hofmannin "keksimän" LSD-taikamolekyylin vaikutuksia 50- ja 60-luvuilla, ja joiden tajunta siksi räjähti.

stream: http://vimeo.com/9215898
torrent: http://thepiratebay.org/torrent/5336443/Hofmannin_taikajuoma

Tuottanut The National Film Board of Canada, Kanadan hallituksen virallinen filmipulju.
Alkuperäinen nimi "Hofmann's Potion". Myös DVD saatavilla (ilman tekstitystä).

Laitetaan leviämään!

Unkarilainen dokumentti Psychonauts suomenkielisillä teksteillä.



Miksi jotkut tahtovat tutkia äärimmäisiä tietoisuudentiloja psykedeelien avulla? Miten päihteiden käytöstä aiheutuvia mahdollisia haittoja voidaan minimoida?

Elokuvassa haastatellaan yhdeksää mieltensä syvyyksiä luotaavaa psykonauttia.


Videostream: http://vimeo.com/6937785
Torrent: Piratebay tai Mininova (jaathan torrenttia mahdollisuuksiesi mukaan!)


http://daath.hu/psychonauts

muista
että sinussa on voima
että se on sinussa
eikä missään muussa.

siis juuri se voima
juuri se jota juuri sinä
juuri nyt tarvitset.

se on siellä
odottamassa
se odottaa vaan
että käännät katseesi
ja huomaat sen.

The Demands of Society

What are the demands of society? Tell me, please. That you go to the office from nine to five, or the factory, that you go to a nightclub for excitement after all the boredom of the day's work, take a fortnight or three weeks' holiday in sunny Spain or Italy? What are the demands of society? That you must earn a livelihood, that you must live in that particular part of the country all your life, practise as a lawyer, or a doctor, or in the factory as a union leader, and so on. Right? Therefore one must also ask the question: what is this society that demands so much, and who created the wretched thing? Who is responsible for this? The church, the temple, the mosque, and all the circus that goes on inside them? Who is responsible for all this? Is the society different from us, or have we created the society, each one of us, through our ambition, through our greed, our envy, our violence, through our corruption, through our fear, wanting our security in the community, in the nation -- you follow? We have created this society and then blame the society for what it demands. Therefore you ask: can I live in absolute freedom, or rather, can I reconcile with society and myself seek freedom? It is such an absurd question. Sorry, I am not being rude to the questioner. It is absurd because you are society. Do we really see that, not as an idea, not as a concept, or something you must accept? But we, each one of us on this earth for the last 40,000 years or more, have created the society in which we live: the stupidity of religions, the stupidity of the nations arming themselves. For God's sake, we have created it because we insist on being American or French or Russian. We insist on calling ourselves Catholic, Protestant, Hindu, Buddhist, Muslim, and this gives us a sense of security. But it is these very divisions that obstruct the search for security. It is so clear.

So there is no reconciliation between society and its demands and your demands for freedom. The demands come from your own violence, from your own ugly, limited selfishness. It is one of the most complex things to find out for oneself where selfishness is, where the ego very, very subtly hides itself. It can hide politically `doing good for the country'. It can hide in the religious world most beautifully: `I believe in God, I serve God', or in social help -- not that I am against social help, don't jump to that conclusion -- but it can hide there. It requires a very attentive, not analytical, but an observing brain to see where the subtleties of the self, of selfishness, are hidden. Then when there is no self, society doesn't exist; you don't have to reconcile with it. It is only the inattentive, the unaware who say, `How am I to respond to society when I am working for freedom?' You understand?

If I may point out, we need to be re-educated, not through school, college, university -- which also condition the brain -- nor through work in the office or the factory. We need to re-educate ourselves by being aware, seeing how we are caught in words. Can we do this? If we cannot do it we are going to have perpetual wars, perpetual weeping, always in conflict, misery and all that is entailed. The speaker is not pessimistic or optimistic; these are the facts. When you live with facts as they are, not with data produced by the computer, but observing them, watching your own activity, your own egotistic pursuits, then out of that grows marvellous freedom with all its great beauty and strength.

J. Krishnamurti
http://www.ratical.org/many_worlds/K/K4.html

I do not think it is moral to impose heavy cost on other people to protect people from their own choices.
-Milton Friedman

Ihmisillä olkoon vapaus syödä epäterveellisesti.
Ihmisillä olkoon vapaus olla liikkumatta tarpeeksi.
Ihmisillä olkoon vapaus ottaa tatuointeja ja lävistyksiä.
Ihmisillä olkoon vapaus harrastaa vuorikiipeilyä ja laskuvarjohyppäämistä.
Ihmisillä olkoon vapaus käyttää päihteitä.

Ihmisillä olkoon vapaus päättää omasta kehostaan - ja olkoon siitä itse vastuussa.

Jokainen meistä tarvii jotain mihin luottaa //
päästin käteni irti siitä mikä vei luota //
luovan voiman, elämän ylläpitäjän //
helläs huomas tajusin, jotain on mun sisällä //
jotain ehtymätöntä sykkii meissä //
joka saa jalat viemään pois tutuilta teiltä //
leikkikentälle, karttoja kotipihalta //
päätin seurata, astuin ulos virastani //
akkujen lataaminen vaatii virtaa //
sukella kauneuteen syvemmälle - älä jää pintaan //
avaimet arkkuun luovan voiman on suotu //
kaikelle elävälle, meidät luomaan on luotu //
näin hetken riemussa runojani suollan //
sydämeni pohjalta kokemukset vuotaa //
luovaan muotoon, yhdyn luomakunnan kuoroon //
luodaan ympäröivää maailmaamme syntymästä kuoloon //

Onkohan tää vasta kolmas versio luomisesta.. hienoa huomata miten ilmaisu ja kokemus asiasta muuttuu ajan, kokemusten ja LUOMISEN myötä!

Niin fiilistelyt pääl et tos on sitte yhteinen verse ja kertsi mitkä väsättiin joskus helmikuussa:

Jotkut asiat on muuttumattomii //
kulutat voimiis jos koitat muuttaa niit //
luovuus luottaa jos luot siihen kontaktii //
uskalla ojentaa käsiäs sontasii //
ku kontattiin täs isos autiomaassa //
välillä kuralammikos kroolaamassa //
pese nahaltas likasen karman tähteet //
puhtaaks ikuisen nuoruuden luovuuden lähtees //

pienestä taimesta kasvaa suuri tammi //
ja syyshallasta alkaa siperian talvi //
padon mursivat tulvivat vesimassat //
jotta näkisi itsensä kukkimassa //
korjaa työnsä hedelmät ja kylvetyt siemenet //
mieltä keventää ku saa sadon liedelle //
luovas yltäkylläisyydes nauraa //
mielen peltojen vapaata kauraa //

Kertsi:

Luominen, sielun sadetta maailmalle //
intuitio kääntää katseen taivaalle //
vienon hihityksen kuuli mun korvat //
kaikissa meissä asuu pikku olga //
luominen, sielun sadetta maailmalle //
intuitio kääntää katseen taivaalle //
täyttyi tulvasta artistin torppa //
kaikissa meissä virtaa se volga //

"Poliitikot näyttävät uskovan, että netti on jonkinlainen leikkikalu nuorille, jonka he voivat ottaa pois, mikäli nuoret käyttäytyvät tyhmästi. He eivät näe, mitä netti oikeasti on - se on vallankumous, joka on samaa luokkaa kuin kirjapainotaito tai kirjoituskieli. Nyt on tullut hetki, jolloin meidän kansalaisten on rakennettava tietoyhteiskuntaa, koska poliitikot eivät ymmärrä siitä mitään." --Rick Falkvinge

Herra Falkvinge, ruotsin Piraattipuolueen perustaja, tuntuis olevan etunenässä niistä planeettamme julkisuuden henkilöistä, jotka jollain tavalla hahmottavat mihin olemme menossa.


Tervetuloa tulevaisuuteen.

Olin tottunut näkemään itseni säälimättömästi riepottelevan maailman uhrina, kunnes jonain maagisena hetkenä koin oivalluksen siitä että päätän itse suhtautumiseni. Monessa mielessä en voi kontrolloida ympäröivää maailmaa, mutta voin vaikuttaa siihen millaisena ympäröivä maailma minulle sisäisenä kokemuksena esittäytyy.

Mikä valtava vastuu! Olisin tietysti yhä voinut jatkaa maailman syyttämistä siitä etteivät asiat aina mene kuten haluan tai odotan, mutta se olisi ollut sekä järjen että tunteen kannalta epäkäytännöllistä. Sen sijaan aloin vähitellen, monien rohkaisevien kokemusten ajamana, nyrjähtää kohti tilaa jossa tiedostan kuinka paljon todellisuudestani on omaa luomustani. Ulkoinen maailma on neutraalia informaatiovirtaa jota vastaanotan monenlaisina aistiärsykkeinä. Merkitys syntyy minussa.

Merkitys syntyy minussa, minun sisälläni, minun aivoissani, minun mielessäni.


Elämä näyttäytyy ajoittain tuskallisena. Ihmissuhteet viiltävät syvältä tai soitan kitaralla sormenpääni riekaleiksi. Se sattuu. Aistiärsyke on ja pysyy. Tuntuu tältä. Olemassaoloni intensiteetti ottaa välillä naurettavan mahtipontisia muotoja. Miten yhteen ihmiseen voi mahtua niin käsittämätön pakahduttavien tunteiden valtameri? Ajoittain olen miettinyt, kuinka paljon helpompaa elämä voisi olla ilman kaikkea tätä kärsimystä. Mutta miksi elämän pitäisi olla helppoa? Kuka jaksaa pelata peliä vailla haastetta?

Kivuttomuuden perään haikailu saa elämän tuntumaan lähes mahdottomalta. Se ei ole käytännöllistä. Sen sijaan käytännöllistä on opetella hyväksymään. Hyväksyn tunteeni. Karkuun juoksemisen sijaan antaudun, annan elämykseni hengittää. Joskus hyväksyminenkin vituttaa, ja sitten hyväksyn senkin. Aina en jaksa olla positiivinen - hyväksyn. Tältä saa tuntua. Se on ok.

Kaikki tunteet on kohdattava, niitä ei voi paeta loputtomiin. Älyllinen ymmärrys ei estä tunteita tapahtumasta, mutta voi auttaa jäsentämään ja luottamaan. Järki ja tunne eivät korvaa toisiaan, mutta voivat kulkea tasapainossa, käsi kädessä.


Vähitellen sisällä tapahtuva alkemistinen reaktio kiihtyy. Paska alkaa muovautua kullaksi. Mun ei enää tarvitse paeta kokemuksia; voin suhtautua kaikkeen eteentulevaan myönteisesti. Se ei aina ole helppoa. Joskus se tuntuu sietämättömän vaikealta.

Mutta jokin sisälläni on muuttunut. Maailma ei palkitse valittajia, valittaminen lietsoo pahoinvoinnille pysyvyyttä. Miksi vastustaisin maailmaa, kun maailma selvästikään ei muuta toimintaperiaatteitaan vaikka kuinka vinkuisin? Elämänkaareni pitää sisällään äärimmäisen rankkoja ja tuskallisia kokemuksia. Käytännöllistä ja todellista, toimivaa tässä ja nyt, on ollut opetella virittäytymään maailmaan. Hyväksyä, tiedostaa, rakastaa.

Yllättäen maailma alkaakin loistaa. Rankkoja elämyksiä tulee yhä eteen, mutta myönteinen suhtautuminen tuntuu ylläpitävän itseään. Kanavoin kauneutta ja elämänjanoa ympärilleni, ja se heijastuu kaikkialle, myös takaisin itseeni, moninkertaistuen. Palautesilmukka. Euforia kasvaa ja lisääntyy, ja inspiroidun todella pitämään huolta hyvinvoinnistani. Keho aukeaa ja vahvistuu, lihastukkeumat hellittävät ja mieli mahtuu hengittämään. Ihmiset näyttävät viehättäviltä ja kaikkeus tuntuu noin ylipäätään maukkaalta.

Tästäkö karmassa lienee kyse.


Pessimismi ilmentää totaalista vastuuttomuutta ja laiskuutta. Pessimismi on pakenemista, suojautumiskeino joka lähtee itseääntoteuttavasta profetiasta, kuvitelmasta, jonka mukaan ihminen on ainoastaan vittumaisen maailman kynsissä rimpuileva sätkynukke. Pessimisti perustelee negatiivista suhtautumistaan mantralla "pessimisti ei pety", mutta havaintojeni (ja myös omien kokemusteni) mukaan pessimisti pettyy kerta toisensa jälkeen lietsottuaan itsensä epäonnistumaan. Pessimisti on psykoosissaan myös etevä löytämään todisteita kielteisiä asenteitaan tukemaan.

Optimismi lähtee tehokkaimmillaan mahdollisimman rehellisestä havainnoinnista, siitä huomiosta että maailma tekee mitä haluaa, ja minä päätän tahdonko navigoida virrassa. Uskomattomien mahdollisuuksien avautuessa tosin tuntuu vaikealta edes kuvitella valitsevansa passiivista homehtumista ja uhri-identiteettiä. Kaikki muu kuin optimismi tuntuu musta sekä älylliseltä että emotionaaliselta epärehellisyydeltä.

Miksiköhän olen ajatellut, että kaikkea pitäisi voida kontrolloida? Taistelu maailmaa vastaan heijastuu kovalla kädellä takaisin, se on vastatuuleen ulostamista.

Myös taistelu maailmaa myötään heijastuu takaisin. Tämä on synergiaa. Minä virittäydyn ympäröivään todellisuuteen, yritän hahmottaa kuinka virtaukset kulkevat ja vähitellen opin havaitsemaan kohdalleni osuvia mahdollisuuksia. Se on kuin surffaamista. Virtaa ei voi pakottaa, mutta siihen voi heittäytyä mukaan. Jokaikinen hetki pursuaa mahdollisuutta, ja jokainen valittu mahdollisuus opettaa kasvamaan.

Liika epäröinti tekee flown mahdottomaksi. Polkupyörällä on vaikea ajaa jos ei luota siihen että jatkuva liike pitää pystyssä. Useimmat eivät kuitenkaan osaa sitä tuosta vain - taito kasvaa harjoittelemalla. Luottamus on loputtoman tärkeää, eikä kasva epäröimällä. Pakkomielteinen vaatimus asioiden pysyvyydestä synnyttää loputtomasti kärsimystä. Jos jokin on pysyvää, niin muutosprosessi.

Evoluutio on jatkuvaa. Kaikki elää, ja muutos on sitä hedelmällisempää mitä kokonaisvaltaisemmin muuttuva osaa virittäytyä.


Elämä on palkinnut minua luottamuksesta ja heittäytymisestä. Tavalla tai toisella projektit joihin ryhdyn tuntuvat onnistuvan, eivät aina tavalla jota olen odottanut, mutta palkitsevat kuitenkin - opettavat, rikastavat, lisäävät luottamusta maagiseen virtaukseen. Kaikki kasvaa ja vahvistuu.

Vähitellen opin toimimaan paremmin yhdessä, synkronisaatiossa - en vain toisten ihmisten kanssa, vaan koko maailman. Evoluutio ajaa tähän suuntaan - sellainen itsekeskeisyys joka ei ymmärrä kaiken hengittävän samana kokonaisuutena, ei säily koska se ei ole kestävää. Elämä ei ole nollasummapeli jossa yhden voitto tarkoittaa automaattisesti toisen tappiota. Ymmärtäessämme tämän pelin sääntöjen toimivuuden, alamme elää niiden mukaisesti, ja vähitellen yhä useampi voi kokea itsensä voittajaksi.

Tietynlainen itsekkyys kyllä hehkuu myönteisellä tavalla tämän kaiken ytimessä - ymmärrys siitä, etten voi auttaa maailmaa kestävästi jos laiminlyön oman hyvinvointini. Mitä paremmin voin, sitä paremmin maailma ympärilläni voi.

Matkan aikana jotkut toki syövät ja toiset tulevat syödyksi - se, että maailma palkitsee yhteispelistä, ei estä sitä olemasta julma. Kärsimys on todellinen kokemus, eivätkä kaikki koskaan ymmärrä kuinka siihen tulisi virittäytyä. Vahvimmat selviävät. Tylyä, mutta siinä piilee myös mahdollisuutemme. Me voimme vahvistua yhdessä. Me voimme aktiivisesti päättää luoda tänne kaunista, mutta se ei ensisijaisesti tapahdu ulkoa käsin - maailman ydin sijaitsee itsessä. Ympäristö transformoituu kun yksilö ottaa vastuun kasvuprosessistansa. Lannoittakaamme.

Rajattomasta luovuudesta syntyy rajattomat resurssit. Teknologia, tiede ja sisäinen evoluutio ovat kaikki ihmisen mielikuvituksen lapsia. Päätämme yhdessä mitä tahdomme ihmeillämme luoda.


Ehkä me voimme mitä tahansa?

Elämme kulttuurissa jossa olemme oppineet perseennuolentaan, sanomaan sen mitä oletamme toisen haluavan kuulla sen sijaan että sanoisimme mitä oikeasti ajattelemme. Olemme tottuneet kelaamaan, että empaattinen ihminen ei tee asioita jotka saattavat muista tuntua pahalta. Tämä sokeuttaa - ylläpidämme toistemme valheellisia minäkuvia koska on sosiaalisten normien vastaista aiheuttaa säröjä kanssaihmisten naamioihin.

Todelliselta empatialta tuntuu minusta tiedostaa epärehellisyyden laajempia seurauksia. Valheilla miellyttämiseen perustuva kommunikaatio on mitäänsanomatonta, latteaa, yhdentekevää. Kyllä, rehellisyys sattuu joskus. Entä sitten? Vaihtoehto sattuu pitkällä aikavälillä paljon enemmän, ja tuntuu sitä mahdottomammalta mitä enemmän antautuu rehellisyyteen. On hillitön tunne kokea voivansa kommunikoida suoraan, vailla tarvetta peitellä alastonta, rosoista itseänsä.


Rehellisyys on loputon haaste. Ensimmäinen askel on rehellisyys itseä kohtaan. Itsekriittisyys on jatkuva prosessi - kehitysvara on rajaton. Balanssin löytäminen on vaikeaa - kuinka löytää sopiva itsekriittisyyden aste ilman vaipumista perfektionismiin tai itseinhoon? Hyvä lähtökohta on oivaltaa olevansa joka tapauksessa päättymätön prosessi, ja siinä mielessä aina valmis. Täydellinen.

Itsereflektio vaatii onnistuakseen tietynlaista meditatiivista tilaa - kykyä havainnoida omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan niiden ulkopuolelta, "objektiivisesti". Vähitellen siinä harjaantuu, oppii ymmärtämään millaisilla kieroilla tavoilla sitä normaalisti yrittää peitellä itseltänsä vikojaan, virheitään ja ongelmiaan. Ajan kuluessa alkaa herkistyä huomioimaan itsessä tapahtuvia prosesseja, ja oppii vähitellen suhtautumaan epämiellyttäviinkin oivalluksiin positiivisesti: Tiedostan omaavani ikävältä tuntuvan ominaisuuden, mutta tämän ymmärtäessäni ja etenkin hyväksyessäni astun askelen eteenpäin koska se ei enää ole piilossa ja voin alkaa toimia toisin. Tiedostamattomassa tilassa ihminen joko jättää tällaiset oivallukset huomioitta tai keksii tekosyitä joiden varjolla voi esittää, etteivät ne olisi totta. Tiedostavassa tilassa oppii suorastaan janoamaan kritiikkiä koska se on niin kehittävää.

"Mitä ajattelija ajattelee, todistaja todistaa." Jos haluaa ylläpitää mitä tahansa staattista tilaa tai ajatusmallia, sen puolesta löytää kyllä todisteita. Mieli filtteröi pois kaiken joka kyseenalaistaa vallitsevan asiantilan, ja homeinen epätila pääsee jatkumaan. Ei kuitenkaan täysin kivutta, koska jossain alitajunnassa paukuttaa outo tuntemus siitä, että jokin on pielessä. Ainoa tie pois tällaisesta tilasta on aloittaa prosessi omien ominaisuuksiensa hyväksymistä kohti. Hyväksyminen johtaa väistämättä kehitykseen. Tästä lähtökohdasta käsin kumpuaa myös mahdollisuus muihin kohdistuvaan rehellisyyteen.

Joskus on tosi vaikea kertoa asioita kaunistelematta etenkin rakkaille ihmisille. Kun löydän itseni tilanteesta jossa tiedän haluavani sanoa jotain mutta havaitsen jumiutuneeni pohtimaan sitä miten asian ilmaisisin, niin usein vaan tyrkkään lauseen käyntiin, kadottaen siten mahdollisuuden miettiä liikaa: Kun lumivyöry käynnistyy, on pakko purkaa sisällä kiehuvat ajatukset. Se on rankkaa mutta myös äärimmäisen vapauttavaa. Jos jonkun asian sanominen ääneen tuntuu pelottavalta, se on luultavimmin sanomisen arvoinen.


Voisi kuvitella, että tärkeimpänä motiivina sanomisten kaunisteluun olisi halu suojella itselle tärkeitä ihmisiä kärsimykseltä. Koin joskus suuren oivalluksen hetken tajutessani dominoivan motiivin olevan yleensä paljon itsekeskeisempi: Itse asiassa me kaunistelemme todella usein suojellaksemme itseämme toisten kustannuksella. Me pelkäämme ettemme kestäisi tuntemuksia joita toisten loukkaantuminen rehellisyydestämme aiheuttaa, joten kaunistelemme tai jätämme sanomatta, jotta emme itse joutuisi kärsimään tuntiessamme toisen kärsimyksen. Tällä epärehellisyydellä kuitenkin usein pitkitämme ja laajennamme kaikkien osapuolten kärsimystä ylläpitämällä tarpeetonta valheiden verkostoa. On aliarvioivaa kuvitella, etteivät muut kestäisi rehellisyyttä tai siitä mahdollisesti seuraavaa alkujärkytystä.

Suorasukaisuus ajaa väistämättä joitain ihmisiä pois, mutta toisaalta itse ainakin huomattavasti mieluummin ajankin pois ihmiset jotka eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen, kuin pidän heidät lähellä esittämällä olevani jotain mitä en ole. Mitä paremmin hyväksymme itsemme, sitä helpompaa meidän on hyväksyä muita.

Olen hyvin viehtynyt ajatukseen tehokkaasta kommunikaatiosta. Aina itselle kaikista suorin ja selkein tapa ei välttämättä ole paras tapa kommunikoida - hyvä kommunikaatio on myös sitä että kuuntelee, ymmärtää miten toinen ajattelee, millaisilla sanoilla ja käsitteillä. Ei ole olemassa mitään absoluuttisia sääntöjä tai rajoja siitä mitä toiselle ihmiselle saa sanoa, mutta emotionaalisella ja älyllisellä herkkyydellä on mahdollista tunnustella sitä, miten sanomansa saa parhaiten perille. Hyvä nyrkkisääntö tuntuu olevan, että karsii turhaa kuorrutusta ja paskanjauhantaa. Kiemurtelu vie yleensä kauemmas asian ytimestä. Kaikkea ei toisaalta aina tarvii sanoa. Jos tuntuu vaikealta olla rehellinen, on useimmiten mahdollista pitää turpa kiinni. Antaa palaa.


Viimeiseksi vielä eräästä olennaisesta rehellisyyden haasteesta: Rehellisyys luo valtaa. Kyky nähdä omien valheellisten konstruktioidensa läpi aiheuttaa kykyä nähdä myös muiden lävitse. Rehellisyyden toteuttaminen synnyttää väistämättä valtaa. Valta tuntuu useimmista ihmisistä hyvältä. Tätä on elintärkeä balansoida ottamalla teoistaan vastuu. Vapaus ei ole ainoastaan rajattomuutta, se on myös laajaa ymmärrystä siitä että teoilla on seurauksia. Valta aiheuttaa valtatrippejä, sokaistumista siitä hyvänolontunteesta joka herää kun ihminen tuntee itsensä jossain mielessä toista paremmaksi, toisen yläpuolella seisovaksi. On hyvä ylläpitää monipuolista itsereflektiota, laajentaa ymmärrystään omista motiiveistaan. On helppo lipsahtaa käyttämään tarkkanäköisyyden tuomaa valtaa alistamisen välineenä sosiaalisen kieroilun vyyhdeissä. Erityisen helppoa tämä on ihmisille, jotka keskittyvät havainnoimaan muiden vikoja unohtaen omansa.

Ystävä sanoi nerokkaasti: Valta ilman rakkautta on väkivaltaa.

Rakkaus olkoon tärkein motiivi rehellisyyteen.


Rehellisyys muuttuu sitä helpommaksi, mitä useammat ihmiset sitä pyrkivät toteuttamaan. Turhalla idealismilla voi pyyhkiä persettä: Ei ole pakko, eikä varmaan mahdollistakaan, olla täydellisen rehellinen. Olennaista on jatkuvasti kasvaa kohti suurempaa rehellisyyttä. Mitä enemmän totumme vastaanottamaan suoruutta, sitä helpommalta se tuntuu, ja sitä absurdimmalta tuntuu ajatus aiemman sosiaalisen teatterin jatkamisesta. Me kaikki heijastamme toisiamme, ja mitä puhtaampina heijastumme, sitä mielekkäämmältä kanssakäymisemme tuntuu.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa#blogcomments