IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 09:56

Leffamietteitä:

Fly II (1989)

Hohhoijjaa. Tämä on päällimmäinen ajatus elokuvan lopputekstien alkaessa rullata.
Tämä leffa menee itselleni sarjaan: "tylsät jatko-osat". Sillä voisi olla mahdollisuuksia osastoon "sympaattisesti huono" mutta siihen se on liian puuduttava ja kliininen.

Jatko-osaksi tyypillinen siinä mielessä että siitä paistaa läpi leffapajan pyrkimys ratsastaa edeltäjän maineella. Ykkösosan teemoja ei oikeastaan sen kummemmin aleta kehittelemään. Ainoastaan esteettiset osiot otetaan ja yritetään korottaa potenssiin kymmenen. Tällä taataan se että teattereihin virtaavat ne ihmiset jotka eivät ymmärtäneet edellisestä leffasta muuta kuin sen että "se otus oli vitu kamala" eli about 90% ihmisistä arvioni mukaan. Edellinen lause on sinällään myös kritiikki edellistä elokuvaa kohtaan, mutta siinä teoksessa oli syvempää pointtia ja ajatusta.

Ekassa leffassa oli kuitenkin varsin vähän gorea loppujen lopuksi ja erikoistehosteet palvelivat tarinan etenemistä. Tässä leffassa tuntuu taas että tarina etenee ainoastaan jotta päästäisiin näkemään siistejä efektejä ja heikompivatsaisia iljettävää lötinää. Myönnän että Martinfly on ihan näppärä tekele aikaisekseen, tosin liikaakin gremlinsmäinen ja sarjakuvamainen iljetys, mutta kaikenkaikkiaan eivät nämä efektit ja ötöt ja prötöt ja hyivittu-fiiliksetkään ole ekan leffan verroisia vaan lähinnä nätimmin tehtyjä. Syvempi innoitus selvästikin on puuttunut, vai lieneekö leffapaja asettanut rajoja?

Näyttelijät ovat puisevia pökkelöisiä joiden esittämistä hahmojen tekemisistä ei suuremmin jaksa kiinnostua. Typerä kliseinen juoni etenee seuraavasta "cool"-kohtauksesta toiseen, ja liian hitaasti ja ennenkaikkea tylsästi. Lopun toimintasekvenssi on hyvin haukotuttavaa ja täynnä yllätyksettömiä kohtauksia, jotka ovat pahimmillaan kuin suoraan "idiot's guide for exciting action sequences"-kirjasta repäistyjä.

Saatan kuulla kassakoneen kilisevän jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Tässä on teille lähes täysin ilman kekseliäisyyttä ja inspiraatiota tytisevä kökkö.
Jos katsotte tämän vain ja ainoastaan aivojen virtakytkin himmennettynä, niin kyllähän tälle voi vähän hörähdellä mutta syvemmällä tarkastelulla ohkaisen mössön alta ei varmasti lopussa paljastu muuta kuin Todellinen PaskaKärpänen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.