IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.11.2009 13:49

i walk in the city
with my feet wet
wet from blood

of dreaming too much
or perhaps we've all pissed
ourselves by now

they say it's easy
but they make it hard
to piss, or to cause
something resembling

it's hard to avoid nothing
with the speed they have
the time that they make

they are producing time
they are building factories
they never existed

the primary antagonist is no one
for no one is the VIRUS
and no one is the TERROR
and no one is the WAR
and no one is the HATRED
for you see, if you could
we are all in front of a mirror
and it's screaming out loud
and you hear a whisper

the cars that breathe
in flat tones
and the chimney stacks
pollute us with gray smoke
as our reflection
our factories are our mirrors
standing, rising in cutting sharp angles
the angles of wealth, the self
as pyramids separated
by a vast desert evergrowing

they say it was a wonder
how the egyptians build them
but i say it's a wonder
how this shit still stands
perhaps it is our beauty
the heartstone tiny and small
underneath the eternally crumbling layer
of dreams red and bloody
beaten and bruised
beaten by the stick of society
our own hand abusive
looking for something

there's dead children by the roadside
as IT flows as a snake from the west
from the screens to your veins
and your mind becomes an error
for you imagine whatever IT wants
and your mind won't allow IT
your self won't allow IT
and you step on the way
of a speeding bullet train
you waste a day
in front of a speeding bullet
to make some sense of IT

yes, it is
something hollow
in the wintertime now
yet something so true
that it can't be traced
not with words or
expressions
not with our lightspeed mind
not with our advanced
communication networks
the soul is still lonely
and timid and tiny
wondering where to go, if to go

tiny and beautiful
it's going, again, i believe
it's a wave, and the wind
and some people like us
go with it
they never come back
except as the wave
and the wind
and some
as the stench of shit
on the noses of the bullies
that build and build and build
on the lost graves of dead brethren
the children that desecrate their fathers
and their mothers who are children
lost and found
and no one KNOWS
no one knows
on this beautiful early winter
no snow, yet footprints
i never see anyone go
yet all i hear is the hum of the machine
and nature never cares

i wish i won't come back here
but there are things that stay
stick on the cloth of the soul
if we just ejaculate
on each other
wildly, perversely, vividly
past death, our potency is our life

i've seen flowers grow from the ashes
of the volcanoes
they say there's water on dead planets
perhaps there are dreams
dreamed by broken dreamers
perhaps there are PEOPLE

even in a netherworld
where images replicate as a lie
perhaps there are shadows
in which beauty lurks
with whiskers lit by an imaginary
hallucinatory moonlight
a heart that beats fiercely
to the rhythm of hatred's fiery drum
love that makes itself
in insanity and blossoms as the flower
that grows toward infinity

RunoPerjantai 06.11.2009 16:19

näen, katakombeissa on ulostettu ilolla
mutta pelkäämme myöntää sen
etteivät vainajat toruisi
jokin ruutu on auki ja siellä on
presidentti joka on kiinni
ja olisi hyvä jos hän sanoisi
että aukeaisimme mutta
pistämme töllön kiinni ja katsomme
kun varikset lentävät ulkona

me pelkäämme että näemme itsemme
peilistä
sellaisina kuin olemme
me pelkäämme että emme ole elämässä
kuin olisimme, jos...

mainoskatko:
pantterit kuolleet
sulavalinjaisuus maantiellä
osta minut oksenna
jatkuu: oi kyllä
sillä sinä haistat vain vittua
seisot toimistossa
sen mädän edessä
odottamassa sisäänpääsyä
ja se haistaa sinut haluaa sinut
jos olet se terve
joka haluaa myrkytyksen

minä lukitsen itseni tälle
elämän hullujenhuoneelle
ja nielen myrkkyni ilolla, surulla
kunnes myrsky lankeaa ylitse
ja saamme avata pakkopaitamme itse

ne ovat lippuja joku päivä
joilla hullut pyyhkivät takapuolensa

mutta jos puhutaan lentämisestä
eli elämisestä
niin mielen tasolla mennään jo
komeetoilla, nopeampaakin
Enkä minä halua olla Astronautti

olen nyt jo hän
joka suorittaa leikkauksen sanoilla
olen hän joka kulkee mereen
tunteakseen sen koostumuksen
olen hän joka nielee happoa
koska tietää sen olevan hyvää
ja lakkaa kirjoittamasta
kun sanoista tulee tosia

sillä sydämen astronautti on tiedemies
runoilija joka puhuu sekavia
kuin avoin kirja niin kuuroille kuin kuuleville
kuunteletko?
sillä nyt viimeinen sivu kääntyy
ja olet jo matkalla ulos, vääjäämättä

alatko?
palaa, sulat silti, tomuksi
synny siis romuksi ja olet jo feeniks
olit sinä, sinä olet
Olet Loppu, Voit Olla
päätös joka vierii ilolla
alaspäin, taivasta kohti
silmien tasoa sisemmäs
säihkyvään valkeaan mustalla

kun olet syönyt elämän veristä leipää
ja maistanut sen madot suullasi
tulostat lopulta päästäsi perhoset
ja sielusi suonissa on sykkivä hurmeen virta
alfa omega nova

Ei tämä näy kenellekäänPerjantai 06.11.2009 03:14

Olen ahdistunut. Tämä tunne on monin tavoin tutun oloinen, mutta siltikin joka kerta uusi. Se tuntuu resonoivan jostain hyvin määrittelemättömästä asiasta. Yritäpä kuvata mielen keskustaa. Ei, ei se ole mahdollista. Mahdottoman äärellä joko antaa sen olla, tai sitten hakkaa päätä seinään jonka luo.

Tämän ahdistuneisuuden resonoinnin keskusta on monissa asioissa.
Yhteisön yleinen tuomitseva asenne epäonnistumista kohtaan.
Niinsanottu Luuserius. Menneisyyden vittumaiset kohtaamiset. Inhimillistä Möykkelikköä. Mättämistä.

Itsensä kohtaaminen nyt uudestaan, sen ruman ja kivuliaan mötikän kohtaaminen. En kavahda häntä. Nyt hyväksyn tuon tuskaisen, ruman, kivuliaan seuralaisen. En vielä aivan tiedä miten kommunikoida hänen kanssaan, ja hänen välityksellään.

Katson omia rumia piirteitäni, omia haavoittuneita kohtiani, suoraan, arastelematta. Kosketan omia kärsineitä kasvojani kasvojeni alla. En heti ymmärrä miksi kavahdan pois, miksi piiloudun. On tutustuttava, luotava kieli jolla välittää itselleenkin. Hän tahtoisi että olen hiljaa, että poistan nämä rivit, etten puhuisi niistä ääneen kenellekään.

No, olenhan minä tässä ollut, en ehkä samoissa nahoissa mutta kuitenkin. Enkä minä ole aivan varma tämän kaiken merkityksestä, en ole aivan varma toistanko vain itseäni lukemattomilla tavoilla. Että kaikki on vain kivun ääntä eri tavoilla. Kipu nauramassa, kipu itkemässä, kipu voittamassa minun kauttani. Pelkkää voittoa, jos ei minun, niin elämän moninaisuuden.

Olen pieni ruippana jolla on jotain sanottavaa, ja elän sykkivien palavien virtojen keskuudessa.

Se mikä olisi sanottava, en todella tiedä. Yritäpä sanoa kaikkeus yhdellä sanalla. Olen väsynyt, yksinäinen, nälkäinen, epätoivoinen, surullinen, epäonnistunut, onnellinen, eksynyt, saavuttanut, vaeltanut, tyhjentynyt, täyttynyt. Kaikki tapahtuva kaikkeus on ainoastaan näkevän silmäni päässä. Aistien rajamailla, yrittämässä sovittaa jalkaansa mahdottomaan saappaaseen. Vielä askel pitemmälle, siitä missä on hyvä, ja kantaen hyvyydestä siltikin mukanaan, vähän kuin ruisleipää matkaajan repussa.

En ole ehkä kovinkaan viisas loppujen lopuksi, mutta jotain se elämä yrittää minun kauttani kertoa. Ehkä olen vain aukinainen ovi.

Näkemiin IITorstai 05.11.2009 22:13

Perkeleellisellä metelillä lienen tullut
ulos helvetistä tai joosefin potkulla
navan kohdalta
kun vähän aiemmin jossain ydinvoimalassa
nahat kärventyivät säteilyssä
ja todettiin että neuvostoliitto
ei ole käypä sotimaan
enää paljon pitempään

minulla oli punainen puuauto
mutta siitä tuli jotain muuta
kun näin uutiset televisiosta
jossa mies makasi tiellä veressä
ja minä sanoin etten kuolisi
mutta veli piirsi ruutuun merkin
ja sanoi että kuolen minäkin

joskus myöhemmin olin lapsi
ja minä näin jules vernen joka kertoi
sukellusveneen voivan mennä
sinne minne miehen mieli tahtoo
minä menin peiton alle
ja olin mies avaruudessa

minusta tuli vanha kun toiset sanoivat
tuhat kertaa hieman julmasti
(sillä se ei enää tunnu niin pahalta)
että ei kannata nojata seinään hiljaa
jos he ovat leikkimässä
eikä kannata sanoa sitä mitä tietää
sillä he ovat viisaampia

jossain tuhannen kerran jälkeen
ja ennen kuin luojan kiitos murruin
minä opin myös nielemään kyyneliä niin hyvin
ettei minun tarvinnut enää edes itkeä
nielläkseni niitä
ja toisinaan minä herään vielä siihen
kun yritän

minä menen myös toisinaan keittiöön
jossa sidon vanhempieni kengännauhat
ja he sanovat
että se oli toinen kenkä mikä oli auki
ja hiljaa halaavat maailmalle

kun minä ajattelen heitä
minä painan hiljaa rakkaudella otsan ikkunaan
sillä ikkunan takana on paljon pimeää
siellä mihin he menevät ja ovat kauan olleet
ja mistä minä tulin
ja mistä minä tulin, todella?
minä tulen, vain sen tunnun tietävän
ja kun muistot kasvavat usvaksi
minä kuljen siinä puutarhassa
tunnen ruusut jalkapohjien alla
jalkani ovat lehdistä verillä
ja niistä puhkeavat kukkaan ne kukat
jotka usvan lähdettyä yhä elävät

NäkemiinTorstai 05.11.2009 21:54

En tietänyt paljon mitään elämästä. Sitten huomasin että se tietää aika paljon minusta.

Olen nähnyt aika paljon elämää. Yhden verran.

Olen kai ajatellut elämää lämpimästi. En ole aina elänyt sitä mitä ajattelin. Mutta oli minulla siis lapaset.

Elin ennen kuin kuolin, siitä olen aika varma.

Elämä on välillä aika paskaa. Silloin voi joko vetää pytyn tai tutustua lähemmin.

Elämisestä tuntuu tulevan kipeäksi silloin kun se alkaa muistuttaa hyvin paljon jotain elokuvaa.

Elänhän minäkin laskuja maksaen, mutten niitä odottaen.

En ehtisi elää niin paljon jos en välillä katoaisi tyystin.

Elämä on hyvin näkymätöntä toisinaan. Puhut kummituksille ihon alla.

Elämä ei puhu paljoa jos ei kuuntele sitä.

Hiljainen elämä tuntuu eri tavalla. Se on rivien välissä.

Eikö huippuja löydy? Niitä on, voit olla vain itse juuri hyvin korkealla.

Sillä kuka sanoi ettet voisi olla muurahainen kiven päällä?

Jarrutitko pienenä alamäessä? Vai päästitkö irti?

Minä tunsin kun tuuli kävi. Olin jossain kaukana jo.

Kuunneltua 2Perjantai 30.10.2009 16:25

Trollmann av Ildtoppberg - Arcane Runes Adorn The Ice-Veiled Monoliths of the Ancient Cavern of Stars

Ei, ei tämä ole lähelläkään Finntrollia.
Rempseän peikkoisaa fiilistä ei tästä löydy sitten mitenkään.

Tämä on melankolista Lo-fi drone doomia Englannista. Sointuja on käytössä ehkä yksi, instrumenttien lukumäärää on vaikea arvailla. Äänenlaatu on lahonnutta kasettitasoa ja pysyy aika tiukasti monona.

Ikuisuus tuntuu kappaleiden monotonisessa vakaudessa.
Minimalistista, hidasta, yksinkertaisen surumielistä musiikkia.
Kuulostaa vähän William Basinskin Disintegration Loopsilta kaikessa suttuisesti etenevässä verkkaisuudessaan.

Surullista on että yhtyeen toinen hahmo Mordraaneth lähti oman kätensä kautta ulos ruumiinsa tabernaakkelista tämän vuoden syksyllä.

KuunneltuaPerjantai 30.10.2009 16:01

Amon Dude - Self Titled

Jonkun suomalaisen hörhön tekemää hassun brutaalia far out matskua. Itseasiassa tämä hörhö on Avaruksen Arttu, mutta ei kerrota siitä muille.

Tää on improvisoitua ääntä, joka saa muotonsa äkkinäisillä leikkauksilla ja efektifriikkauksilla.

Keskittyy selkeästi etenevän rakenteen sijasta ihan puhtaasti järjettömän primaaliin ilmaisuun.

Kaoottisesta pintapuolesta huolimatta kappaleissa on eronsa ja ne muodostavat oman tilansa. Käytetyt instrumentit, efektit ja tekniikat vaihtelevat. Jännittävää kuultavaa, ja myöskin varsin rankan päällekäyvää.

Intensiivisenä katarttisena äänitrippinä toimiikin mainiosti, ja vinksahtaneimmille meistä tää on varmasti ihan helvetin hauskaakin.

MarraskuussaPerjantai 30.10.2009 01:06

Kiipeän alati vuorten ylitse
kunnes lokero selässäni on tyhjä
ja nukahdan sen sisälle

Minä kun kuvittelin
seinien kaatuvan päälleni
mutta sitten huomasin
että vain nojaan, itse

olla kuin hiljaisuus
ei pyydä vastausta
eikä kerro kun pyydetään

olla vasta kun on tyyntä

aivan kuin viiva tyhjälle kankaalle

olen peililasia
jonka sisältä heijastus koskettaa

TäälläTorstai 29.10.2009 12:00

Jalat pöydän jaloilla
Aurinko paistaa, on vähän pakkasta
Jos ulkona hengittää niin kai se näkyy
En nyt vastaa puhelimeen

Minulla on pari juttua pöydällä. Keittiössä tuoksuu pahalta
Siivoaminen on mukavaa toisinaan
En tiedä menenkö ulos

En ole väsynyt kuin ennen olin
En ennen ollut tämä

Hiukset on pörrössä Katsoin peiliin
Jokin pelottaa Jokin on samalla hyvin kohdallaan

Ehkä pelkään ihmisiä

Siellä sun täällä on kaikkea

Joskus aurinko värjäsi kaiken kultaiseksi

Olisipa on
Olen

ManuaaliMaanantai 26.10.2009 22:26

Älykkyyden yhdyntä elämän kanssa olemassaolon toimintamaratoonin kolmannella tasolla,

eli

opastettu kierros matkallesi toiselle puolelle, jolta et ole palannut vieläkään.

I.

Räjäytä kaksi pommia mielessäsi ja voitele itseäsi jollain rypsihunajalla kunnes päästäsi tulee sondi joka laulaa kaksi nuottia. Toteuta nuottien toiveet.
Mene kuoppaan nukkumaan ja myönnä että on turha tehdä sitä mitä muut kaipaavat sinulta ja että on turha nukkua jos päässäsi on nuotteja laulava sondi.

II.

Herää.

Vaikka sinulla olisi pipo tai joku muu hattu, et voisi piiloutua itseltäsi.
Näytä takamusta siis totuuden pillupäälle ja anna sen sitten lävistää itsesi. Se roiskaisee lopulta itsensä ulos kurkkusi kautta.

Mene sen jälkeen kauppaan ostamaan elämä. Hiero pyllyä lyhtypylvääseen ja tervehdi mummoa joka katsoo sinua paheksuen.
Huomaa hänen kaunis hattunsa ja miten kuutamo heijastuu rypyistä yhä 80 vuoden jälkeenkin.

Katso Sitä, ja sen mehukasta käärrepaperia, hyväile itseäsi ja muotoile runo joka olisi yhtä hyvä kuin miltä se kuulostaa.
Sitten revi paperit säleiksi ja todista elämän ruskeanräikeää ulostemuotoa. Pistä elämä uuniin ja odota kymmenen minuuttia. Hiero haarukalla otsaasi ja yritä saada sondi soimaan kovemmin.

Elämästä tulee kypsä kun et jaksa enää odotella sitä. Sitten vain syöt sen ja se alkaa puhumaan sinun äänelläsi.

III.

Älä vittu ainakaan nukahda vielä. Kello kymmeneltä ensi viikolla alkaa lähetys.

Mene kauppaan tai kirjastoon. Näet siellä muita tyyppejä. Sano heille päivää. Kun he vastaavat katseeseesi, ole vilpittömän sälämyhkäinen. Yritä vältellä katsekontaktia. Älä myönnä mitään. Kerro heille että uskot johonkin. Kiellä kaikki sillä he eivät vielä tiedä tarpeeksi. Kutsu heidät kahville ja pullalle.

He ovat hyviä ihmisiä. Ihan vitun loistavia, mutta anna heille persettä joka tapauksessa. Sitten kun he kertovat kaikki salaisuutensa, käy kakalla ja tee iso kakku. Jossain vaiheessa rakastut, ja asioiden mullistuminen nopeutuu. Sondisi alkaa välkkyä ja veri virtaa suonissasi yhtä nopeasti. Loistava lamppu on pääsi sisällä ja sydämessäsi raketti jonka päämäärä on portti kuun päällä.

V.

Olet ihan tosi rakastunut tässä vaiheessa, mutta sitten tapahtuu jotain.

IV.

Viiletät vitun kovaa kapakkaan ja survaiset kätesi ensimmäisen vessan pytystä sisään. Siellä on totuutta kourallinen. Älä syö sitä, bakteerit ovat vaarallisia. Hengestäsi en tiedä, koska olet just sinä. Mutta älä tee näitä juttuja jos haluat todella tietää jotain. Sun ovesi on nimittäin auki jo ja se vain vaatii pientä askelta lakata lukemasta tätä ja mennä ulos, vetää pää sekaisin ja todeta olevansa aina yhtä selvä, aina yhtä ulalla, aina yhtä rakastunut, aina yhtä elossa.

Haist' Pillu <3

XXXX