IRC-Galleria

Aki_H

Aki_H

- En ikinä ennen ole näin paljon.

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat -

Matkalla kotiinKeskiviikko 18.03.2009 01:02


Istun junassa. Kevät - nyt jo ilta, ei vielä pimeää, hämärää. Sataa hiljalleen lunta, ei sitä tarkasti erota. Ei tiedä sataako vai puhaltaako tuuli vain lumen maasta liikkeelle.

Pysähtyy juna. Näkyy taloja, raiteita, keltaisia ja sinisiä maalaistaloja. En tiedä, mikä paikka tämä on. Yhdessä ikkunassa vielä jouluvalot. Puolitoista tuntia niin olen kotona.

Nyt liikkuu juna. Peltoja, latoja, lehdettömiä koivuja. Kaksi kuukautta ja tässäkin vihertää. Sillä tavalla aika muuttuu, kehittyy, kiertää samaa loputonta kehää. Mutta ei siihen kyllästy, se on vain kuriositeetti, puite kaiken taustalla. Koko elämä on siinä ohessa, liikkuu, etenee ja kulkee samaa loputonta kehää.

Ajan kulku - sitä odottaa aina, harvoin toivoo minkään hetken kestävän. Eikä edes tiedä, miksi ja mitä lopulta odottaa.

Kävelee ihmisiä edestakaisin käytävää. Menevät minne menevät, toiset ravintolavaunuun, toiset vessaan. Kuusi tuntia olen jo tullut - satoja kilometrejä matkannut. Aamulla heräsin Helsingissä, huomenna herään kotona. Nyt en lähde kuukauteen mihinkään.

Neljän tunnin päässä päätepysäkki. Siellä pysähtyy juna. Ajaa veturi toiseen päähän. Lähtee heti kohta takaisin, etelään, uudet ihmiset kyydissä.

Mikä järki on ihmisillä matkustaa? Lähteä pois sieltä, missä parhaiten viihtyy ja ikävöidä heti takaisin? Aina on ihmisiä junissa, autoissa, lentokoneissa, laivoissa. Ei sellaista reittiä ja vuoroa, etteikö siellä ketään istuisi. Ihminen liikkuu niin kuin liikkuu aika. Näkee uusia paikkoja, tapaa ihmisiä ja kaipaa rakkaitaan ja kotia. Ei pysähdy koskaan eikä missään. Joskus loppuu virta, mutta aika kulkee ja vaihtuu siitä huolimatta. Muutama kierros mutteria eteenpäin, niin ollaan taas mukana. Muutama kuva pikakelauksella ja etumatka on kurottu umpeen. Aika on ikiliikkuja - se on ääretön ja uhmaa kaikkea.

"Seuraavana Ylivieska, nästa Ylivieska, the next stop Ylivieska." Nyt on jo pimeää. Ei näe ikkunasta muuta kuin omat kasvonsa. Väsyneet silmät ja raskaat luomet. Huomenna on mentävä töihin. Onneksi ei heti aamusta.

Vaihtuu minuutit kellossa, punainen digitaali käytävän päässä. Samaa tahtia hiljenevät ihmiset. Enää ei puhu kukaan. Oulussa uudet ihmiset kyytiin, lisää energiaa - heillä matka on vasta alussa. Ravintolavaunu on auki Rovaniemelle saakka, kertoo ääni kaiuttimessa. Voisin istua siellä ja juoda olutta, mutta se tuntuisi teeskentelyltä.

Tasan tunti matkaa jäljellä. Sen jälkeen kävely pysäkille ja bussilla kotiin. Ympyrä sulkeutuu. Päivä on kuljettu äärestä ääreen. Yhdeltätoista päivällä astuin bussiin Kumpulassa, Helsingissä. Yhdeksältä illalla astun bussista Kaijonharjussa, kotona.

Miten käyttää tämä viimeinen tunti? Ei sitä voi pitkittää eikä nopeuttaa. Enkä edes tiedä kumpaa haluaisin enemmän.

Tässä on joku kylä. Kaiutin kertoo, että Oulainen. Näkyy ikkunasta huoltoasema, maantiesilta, jääkiekkokenttä kirkkaine valoineen. Taas yksi rautatieasema. Joku täälläkin asuu. Tuntee saapuvansa kotiin, kun astuu ulos junasta Oulaisissa.

Kohta jo näkyy Oulun valot horisontissa. Punainen valosaaste tummaa taivasta vasten. Ei tuosta määrästä voi erehtyä. Takki päälle ja tietokone laukkuun. Vielä reppu mukaan ylähyllyltä. Tässä vielä hetki. Viimeiset metrit junassa. Nyt jarruttaa juna, kuuluu kirskuntaa. Kerääntyy ihmiset ovelle - nyt on käytävä tukossa. Istun tässä vielä hetken. Ei tämä heti lähde.

Nyt nousen ja kävelen ovelle. Tulee uudet matkustajat portaissa vastaan. Siirryn hetkeksi sivuun ja odotan. Kohta jo astun laiturille - kotona.

LomallaSunnuntai 21.12.2008 20:40

Ivalon baareissa on kummallinen tunnelma. Kaksikymppiset ja kuusikymppiset istuvat keskenaan sulassa sovussa, eikä kukaan pidä tilannetta mitenkään omituisena. Taustalla pauhaa paikasta riippumatta karaoke. Biisit ovat samat ja esitytksetkin samantasoisia. Ainoastaan juontaja on joka paikassa eri. Kulhtahipussa on nainen ja Lapintuvassa nahkaliivinen mies. Jussi lauloi perjantaina Harva meistä on rautaa -kappaleen niin voimallisesti, että minäkin riehaannuin laulamaan. Listojen valikoima oli melko rajallinen. Päädyin suloisessa nousuhumalassa laulamaan Hectorin Mandoliinimiehen. Esitys kuulosti karmealta jopa omiin korviini. Onneksi karaoke on äärimmäisen demokraattinen laji, jota kaikki saavat harrastaa. Koko shown pelasti se, että nahkaliivinen karaokeisäntä muisti nimeni väärin. Kiitos, Juha, hän karjui surkean esitykseni päätteeksi.

Eilen saunoimme alasti Epin ja Markon rakentamassa liikkuvassa saunassa. Siellä sai hyvät löylyt. Välillä piti juosta paljan jaloin talolle hakemaan kaikessa kiireessä unohtunut pyyhe. Ohessa on kuva poikien saunasta. Kuva on viime kesältä, jolloin sauna oli juuri valmistunut. Alastomista saunojista ei valitettavasti ole kuvia, sillä pokkarikamerani paristot olivat loppu.

Nyt on kolme yötä jouluun. Viisi yötä ja loma loppuu. Kaikki jouluostokset on tehty, joten nyt vain odotellaan. Välillä ei ole muuta tekemistä kuin katsoa SUB Junioria, jossa Ti-Ti Nallesta tuttu Riitta leipoo lasten kanssa pipareita.

Epi opetti minulle perjantaina uuden käsitteen: ”reisihotelli”. Reisihotelli on hankittava silloin, kun on vaikkapa vieraassa kaupungissa juhlimassa ilman etukäteen varattua yöpaikkaa. On siis iskettävä baarista nainen, jonka luona voi punkata. Reisihotelli maksaa yleensä vain parin kaljan ja taksikyydin verran. Me emme tarvinneet perjantaina reisihotellia, sillä Marko kuljetti autolla kaikki humalaiset juhlijat koteihinsa.

Uusi aamuPerjantai 19.12.2008 12:58

Kirjoitin pitkän tarinan siitä, kuinka taitava olen käyttämään teippiä. Tekstistä tuli lopulta niin järjetön, ettei sitä voi julkaista. Junassa kirjoitin käsin ja muistivihkoon. Ei sillä ole väliä mitä kirjoittaa. Yölläkin kirjoitin. Joskus minussa on vaan niin kamalasti energiaa.

Tulin alkuviikosta Ivaloon joululomalle. Jouluun on enää viikko. Loma lyhenee kovaa vauhtia. Tapaninpäivänä lähden takaisin töihin.

Nyt on yö. En tiedä jaksanko kirjoittaa tätä merkintää loppuun saakka. On niin kamalasti ajatuksia, mutta ei mitään käsitystä siitä, miten ne ajatukset saisi luettavaan muotoon.

Aion lukea tänään vielä Juha Itkosen uutta novellikokoelmaa. Sain sen syntymäpäivälahjaksi. Sain lahjaksi myös miesten ihonhoitopaketin. En ole koskaan aiemmin juurikaan välittänyt ihoni hyvinvoinnista. Nyt olen tunnollisesti ilta toisensa jälkeen käynyt läpi hoitosarjan jokaisen vaiheen ja levittänyt kasvoilleni vuoron perään kaikki mahdolliset voiteet. Siihen menee tuhottomasti aikaa, mutta pysyypä ainakin iho raikkana ja nuorekkaana. Vuoden päästä ihoni on kuulemma jo vanheneva – siksi voidetta pitää jo nyt levittää ylöspäin suuntautuvin liikkein.

Paketoin aamulla joululahjoja. Olen aina ajatellut, etten osaa paketoida lahjoja kauniisti ja sysännyt homman joka juhlapäivä jonkun toisen niskoille. Tänä aamuna päätin itsekin kokeilla ja yllätyin lopputuloksesta. Sain aikaan yllättävän hienoja paketteja. Huomasin, että teippiä ei työssä kannata säästellä ja että sitä voi käyttää myös nauhojen ja itsetehtyjen rusettien kiinnittämiseen. Siitä sain ajatuksen teippitekstiin, johon tämän merkinnän alussa viittasin. :)

Nukahdin. Heräsin juuri. Nyt on jo päivä. Kannoimme Teron kanssa joulukuusen sisään. Nyt on lattia täynnä neulasia. Niistähän se joulutunnelma syntyy.

Kuusta pitää sahata ennen kuin sen voi asettaa kuusenjalkaan. Tyvestä on hyvä ottaa pätkä pois. Kannattaa irrotta myös alaoksat, jotta kuusi mahtuisi paremmin jalustaansa. Järkevää on sahata myös pitkittäin – keskeltä vartta, ainakin kymmenen senttiä. Silloin imupintaa on enemmän. Kuusi imee ensimmäisen yön aikana hyvinkin pari litraa vettä.

Mitä ihmettä minä oikein puhun?

Kello on jo yli kymmenen. Nukuin melkein yhdeksän tuntia. Minulla ei ole enää stressiä. En ole yskinyt aamuisin niin kuin aina Oulussa. Ei se mitään yskää ole, vaan stressireaktio. Tuleekohan se takaisin kun palaan töihin?

Kirjoitin ensin vahingossa että palan töihin. Tottahan sekin on. Tammikuussa minulla on 27 työvuoroa. Kollega vaihtaa firmaa; minä perin kaikki hänen työnsä.

Nyt otan kahvia. Kohta lähden kirjastoon. Tahdon lukea Lapin Kansan ja Kalevan. Tänne ei tule muuta kuin Suomen Kuvalehti ja Aku Ankka.

Medianomi (amk)Lauantai 29.11.2008 14:48

Wuhuu!

Näinhän se menee :)Torstai 27.11.2008 17:35

[Ei aihetta]Torstai 27.11.2008 13:57

Minulla on otsassa, silmien välissä arpi. Sain sen pienenä,
kun leikin kummitusta. Vedin lakanan päähäni, mutta
unohdin leikata silmänreiät. Huhuilin kuin pöllö, kunnes kävelin pöydänkulmaan.

Tuo hetki palasi mieleen, kun katsoin aamulla itseäni peilistä – läheltä ja tarkasti. Punaiset silmät, tummat silmänaluset ja ajamaton sänki. Ei hyvältä näyttänyt.

Tuli eilen juhlittua. Olin Anja, Jussin ja Karoliinan kanssa CMX:n keikalla. He halusivat keikalle, minä halusin olla heidän kanssaan. Keikan jälkeen jäimme Jussin kanssa Foxiaan istumaan. Olimme ainoat asiakkaat koko ravintolakompleksissa.

Jäi hyvä mieli – etenkin kun ehdin vielä bussilla ilmaiseksi kotiin. Aamuyöllä suunnittelin valmistujaisjuhlieni tarjoiluja. Pitäisi hankkia boolimalja, kuohuviinilaseja ja ties mitä. Taitaa olla helpointa laittaa kertakäyttöastiat peliin.

Nyt odotan postia. Se on vapaapäivän kohokohta, kun makuuhuoneen ikkunasta näkee sinipukuisen miehen työntävän keltaista kärryä. Siitä viisi minuuttia niin välioven takana kolahtaa. Jännitys, kun ei vielä tiedä, mitä posti kuljetti, on jotain suurenmoista. Kävelee muutamat askeleet kohti ovea ja näkee päivän saldon. Yleensä joutuu tietysti pettymään, mutta ei se oikeastaan haittaa. Tärkeintä on, että sai taas hetken jännittää ja olla onnellinen – tietää, että oli tovin jonkun toisen ihmisen päämäärä.


Siinä on samaa tunnetta kuin teininä, jolloin elämän kohokohta oli puhelimeen saapuva tekstiviesti; ne muutamat sekunnit, kun ei vielä tiennyt lähettikö viestin äiti vai joku tyttö.

[Ei aihetta]Tiistai 25.11.2008 14:09

Minä en sopisi BB-taloon. Käyttäisin yksin kaiken lämpimän veden. Tänä aamuna suihkussa meni tunti.
Ei sieltä malta tulla ennen kuin on ihan pakko.

Minulla on ikkunalaudalla yksi kukka. Sain sen kesällä äidiltä. Olen ylpeä siitä, miten hyvin se on kasvanut. Minusta tulisi hyvä kukkakauppias. Anniinan bonsaipuu heräsi minun hoivissani eloon, vaikka kaikki luulivat sen jo kuolleen. Meillä kesähoidossa ollut Juulian rahapuukin vihersi kuin keskikesän nurmikko. Tuntui pahalta palauttaa se kesän jälkeen.

Lainasin kirjastosta Italo Calvinon postmodernin teoksen Jos talviyönä matkamies. Sitä on ihan mukava lukea, vaikkei siitä mitään ymmärräkään. Välillä tuntuu kuin siinä olisi kymmenen eri tarinaa – ja niinhän siinä tavallaan onkin. Henkilöt menevät sekaisin jo ensimmäisillä sivuilla. Rakenne on jollain tapaa rapsodinen. Erilliset osat kokonaisuudeksi muodostavat tekijät ovat Lukija – siis minä itse, ja Lukijatar, Ludmilla.

Odotan ajan kulumista, vaikka en edes tiedä miksi.

Illaksi menen töihin. Tästä kolme tuntia niin lähden.

Näin viime yönä aivan kummallista unta. Siinä taannoinen vanhojentanssiparini ajoi bussia, eikä suostunut uskomaan, että bussikorttini on oikeasti minun. Hän katsoi nimen kortin takaa, sitten henkkarini ja väitti etten minä olen siinä kuvassa. Hermostuin toden teolla ja huusin, että etkö tosiaan muka tunne minua. :) Oikeasti minulla on pitkä pinna. Hermostun vain unissa.

Minä ja Korpelan Markus olimme koulussa hyvä työpari, sillä molemmilla oli aivan äärimmäisen hyvät hermot. Vitsailimmekin aina, että meidän pitäisi lähteä mukaan Amazing Raceen. Olisimme varmasti olleet ohjelman historian tylsin pari.

[Ei aihetta]Maanantai 24.11.2008 20:58

Aloin kirjoittaa hänelle runoa,
mutta en osannutkaan.

Mielessä pyöri vain Heikki Silvennoisen
Kummelista tuttu värssy:

”Ristikon takaa katson lammelle,
joutsenet lehahtivat lentoon,
kaartoivat ja katosivat taivaan rannan taa.
Vain yksi jäi, se olin minä.
Sinä tulit rannalle,
tunsin kipua avanteessa.
En tarvinnut enää siipiä,
sinä olit siinä, Vanessa.”

Ja Petter Sairasen lähes mestarillinen:

”Huomisen haaveet karsia voisit,
kertoa minulle missä sinä koisit,
yritän löytää aamunkoin,
mutta ilman sinua tuskin voin,
sinä olit minulle aina niin hyvä,
lie minussa vika, koitan järkiintyä.”

Yritä siinä sitten ajatella luovasti,
kun kaikki on jo sanottu.

Oikaisin metsän poikki kauppaan.
Oli satanut uutta lunta.
Pakkasilman tuoksu toi mieleen lapsuuden.
Kaikki ne tuhannet tunnit Keväjärven jääkiekkokentällä.
Olisi sen ajan huonomminkin voinut käyttää.

Ostin kolme tölkkiä jouluolutta ja pipareita.
Pidän pikkujoulut, jotka huipentuvat kolmosen huonoon komediaan.
Torstaina tulee täyteen puoli vuotta…

Ei ole minun sanoissani painoa samalla tavalla
kuin Neil Youngilla tai Nirvanalla.
Aamulla kuuntelin molempia ja jäin miettimään.

Mitä järkeä on palaa kerralla jos voi hiipua?
Olla mielissä vielä vuosien jälkeen – silloin tällöin.
Olla edes olemassa.

Onhan sekin parempi kuin ei mitään, onhan?

[Ei aihetta]Torstai 20.11.2008 18:02

Taas on viikko kulunut. Viikonlopun lähestymisen tajuaa yleensä vasta siitä, kun Me Naiset -lehti kolahtaa postiluukusta. Se on samalla viesti siitä, että hiljalleen on taas orientoiduttava työntekoon. Kirjoitin koko aamun. Välillä kävin avaamassa oven remonttimiehille, jotka kävivät mittaamassa mitä lie vedenpaineita. Hävetti, kun kämppä oli niin kaaosmaisessa kunnossa.

Iltapäivällä iski levottomuus, joka ei poistunut ennen kuin pomputin eteisessä päälläni palloa puoli tuntia. Oli pakko lopettaa, kun hammasta alkoi vihloa. Pitäisi käydä hammaslääkärissä. Viime kerrasta onkin jo kaksi vuotta aikaa. Silloin suureellisen remontin hinnaksi tuli yksityislääkärillä yli tuhat euroa. Sen siitä saa, kun ei hoida hampaita ajallaan.

Olen tutustunut ja ihastunut uuteen bändiin. Sen nimi on Glasvegas. Kyseessä on vastikään samannimisen debyyttialbuminsa julkaissut skottibändi, jonka musiikkityyliä voisi pitää vaikkapa kokeellisena vaihtoehtorockina. Bändin jäsenten esikuvina ovat ensi levyn biiseistä päätelleen olleet ainakin brittibändit Oasis, The Cure ja Keane. Suosittelen uutuuslevyä lämpimästi kaikille – sen voi hankkia vaikka pukinkonttiin. :) Itse ainakin ihastuin välittömästä laulaja James Allanin aksenttiin.

Audioluolamiehenä arvostan musiikin kuuntelussa luonnollista, vääristymätöntä toistoa. Haluan että kokonaisvaikutelma on ennen kaikkea tarkka – sellainen, jossa mikään taajuusalue ei turhaan korostu. Siksi hankin alkusyksystä itselleni studio-olosuhteisiin tehdyt aktiivikaiuttimet. Kuten tiedetään, nälkä kasvaa syödessä; nyt haluaisin vastaavat myös olohuoneen koneeseen. Olen päätynyt Genelecin kaiuttimiin. Olen unelmoinut sellaisista jo vuodesta 2003, eli siitä asti, kun ensimmäisen kerran Genelec-merkkisiä kaiuttimia pääsin testaamaan. Kävin eilen Hifistudiolla valitsemassa itselleni sopivan mallin. Ne maksavat tietysti mansikoita hunajakuorrutuksella, mutta köyhänhän ei perinteisesti kannata ostaa huonoja. :) Täytyyhän minun hankkia itselleni kunnollinen syntymäpäivä-valmistujais-joululahja.


Iltapäivisin iskee tekemisen puute. Ehdotin äsken Markolle, että lähtisimme tutustumaan Kaakkurinkulman uusiin liikkeisiin: Verkkokauppaan, Euronicsiin ja muihin. Marko aikoi juoda kahvit ja harkita asiaa. Lapinmies on aina hidas ja harkitsevainen.

En sitä helposti sanoPerjantai 14.11.2008 21:02

Tsekkiläistä tummaa olutta ja Desert Island Sessions -levy. Siinä minun perjantai-iltani viihdykkeet. Kävin tänään töissä valmistelemassa viikonlopun lähetyksiä. Minulla on tapana valmistautua huolellisesti ja tehdä asioita valmiiksi niin paljon kuin mahdollista. Tunnen toimittajia, jotka kävelevät studioon minuuttia ennen lähetyksen alkua ja improvisoivat kaiken parhaansa mukaan. Radio Inarin legendaarinen päätoimittaja Jarmo Siivikko tulosti uutiset vasta sitten kun parinkymmenen sekunnin mittainen uutistunnari lähti pyörimään. Sitten hän hiilautui rullapenkillä mikrofonin ääreen ja antoi palaa.

Huomenna on kahdentoista tunnin työpäivä ja sen perään vielä toimituksen pikkujoulut. Menemme illalliselle Torero-nimiseen ravintolaan. Minulla on sunnuntainakin töitä, joten joudun valitettavasti jättämään pikkujoulupöydän nestemäiset antimet rauhaan.

Selvisin lopulta Ouluun vasta eilisiltana. Junassa vieressäni istui nuori lääkäri, joka kehui koko matkan itseään. Oli matkalla Ouluun johonkin seminaariin.

En viihdy ikinä siellä, missä minun on pakko olla. Kun asuin Ivalossa, kaipasin koko ajan pois ja nautin niistä viikonlopuista, jotka sain viettää jossain muualla. Torniossa asuessani halusin viettää kaikki viikonloput Oulussa. Nyt antaisin mitä vaan, jos saisin asua Ivalossa tai edes Torniossa. Kai tämä on vain jonkinlaista olemassaolon ahdistusta. Pohjimmiltani olen varmasti ihan tyytyväinen.

Kello on nyt muutaman minuutin yli seitsemän. Täytyy olla varovainen tuon tsekkiläisen oluen kanssa. :) Joskus olisi kyllä mukava vetää oikein kunnon kännit – humaltua vain humaltumisen ilosta..
« Uudemmat -