IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Red Faction 2Maanantai 06.05.2013 01:32

Peli: Red Faction 2

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2, Nindento Game Cube, Xbox

Julkaistu: 2002-03

Kapinan jatko starttaa käyntiin viisi vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen. Punaiselta planeetalta on on loikatu takaisin maan kamaralle jonka pinnalla vallitsee sekava sotatilanne. Pelin pääosassa toimivat supersotilaat ovat tiktaattorin määräyksestä päätetty teloittaa mutta he ovat päässeet pakenemaan kohtalon kouraa ja taistelevat punakapinnallisten puolella. Päätehtävänään pelin punikilla on saattaa diktaattori haudan lepoon.

Ensimmäiseen osaan nähden muutokset ovat pieniä. No paikkojen tuhoaminen toki on kehittynyt ja graafinen anti on hiukan vähemmän puisevaa. Ääni ja musiikkipuoli yltää keskitson paremmalle puolelle. Ukko tuntui myös tottelevan ohajuksessa ihan hyvin niin näppäimistö hiiri yhdistelmää että myös kapulaa. Tosin ensimmäinen vaihtoehto oli aavistuksen nopeampi tilanteessa jossa useampi vihulainen hönki niskaan.

Jostakin syystä en ollut pelistä mitenkään erityisen innokas ja vaikeustaso tuntui jopa tavallisella mediumilla paikoitellen epäreilulta. Vihollisten tekoälykään ei ainakaan tämän ajan hengessä ollut mitään erityisen mahtavaa. Vihollisista puheen ollen kaikki muut ihmis/gybogityypit olivat ihan uskottavaa kamaa pelin maailmaan. Mutta kuka onkaan keksinyt soppaan sijoittaa zombiarmeijan, se jotenkin rikkoi kokonnaisuutta pahemman kerran. Jotta noiden vihulaisten posautteleminen ei olisi liian yksipuolista on mukaan ängetty myös muutama kulkuneuvokohtaus rytmittämään toimintaa. Mutta eipä nuo oikein piristäneet näin puisevan oloista putkipyssyhippailua.

Monet ovat kehuneet ykköstä paremmaksi peliksi. Teknisesti kakkonen on toimivampi, mutta ykkösen jaksoi pelata ilma isompia kyllästymisiä loppuun. Joten ehkä se ykkönen on ykkönen minunkin silmissä.

Arvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Historiallisen räiskintäpelin vähemmän historiallinen jatkokertomus.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Red FactionMaanantai 29.04.2013 03:48

eli: Red Faction

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2.

Julkaistu: 2001

Punainen kapina marssissa sai alkusysäyksensä pleikkarilla vuonna 2001. Se oli mullistava peli siinä mielessä että se antoi pelaajalle mahdollisuuden tietyissä kohtauksissa tuhota ympäristöä. Nykyvalossa tuo ympäristön tuhoutuminen ei enää vakuuta mutta silloin joskus muinnoin muistan olleeni aika tohkeissaan asiasta ja väänsinkin tämän peli rytinällä läpi. Jostakin syystä tapaus on jäänyt hyvin mieleen ja joulun aikaan ostamani pelipaketin mukana tulleet kasi ekaa punakapinaa tuntuvat menevän nopealla ulkomuistipelaamisella läpi.

Tietenkään en voi kehua tätä enää graafiseksi riemuvoitoksi ja vihollisten tekoälykin tuntuu olevan lähinnä jonkin sortin reikäpäisyyden ja ADD-analyysin välimaastosta. Kenttien desing on hyvin autiota ja yksityiskohtia saa hakemalla hakea jotta löytyisi jotakin merkittävää. Juoni puolestaan on tavallista parempaa antia aikalaiseksi räiskyttelyksi. Marssin kamaralla tai oikeastaan sen alla toimiva kaivosyhtiö pitää työläisiään lähinnä orjan asemassa ja jokapäiväinen riisto sekä väkivalta ovat arkipäivää. Siihen saakka kunnes eräänä päivänä työläiset suuttuvat ja nostavat punaliput salkoon ja vetävät aseista liikkuvat taakse. Näin räiskyttely saa viitekehyksensä ja tuntuu enemmän kuin pelkältä aivottomalta räimeeltä. Äänipuoli on oivallisessa kunnossa ja paikoin musiikit osuvat kohdilleen. Punaisella planeetta marssilla seikkailtaessa ei voisi muuta kuunnellakkaan. Ohjattavuus tuntui myös olevan kohdillaan, mutta jostakin kumman syystä alun perin pleikkarille suunniteltu peli ei tukenut omaa pleikkarin ohajainta apinoivaa kapulaani joten jouduin tyytymään perinteiseen näppäimistöön.

Yllättävän hyvin aikaa kestänyt perus räiskyttely avaruus ja punakapinateemalla. Toisaalta tosin pitää muistaa että minä pelasin tämän nostalgialasit päässä, joten välttämättä uudempaan materiaaliin tottuneet eivät saa tästä yhtä paljon irti. Mutta jos kiinnostaa pieni historian oppitunti fps:än maailmaan niin mikä ettei. Varmasti yksi malliesimerkki genren historiasta. Loppujen lopuksi nykyiset pyssyleikit eivät eroa kovinkaan paljoa näistä vanhuksista.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Historiallinen räiskintäpeli.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Legend of GrimrockSunnuntai 21.04.2013 21:11

Peli: Legend of Grimrock

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Linux.

Julkaistu: 2012

Nelihenkisen suomalaistiimin taidonnäyte entisaikoja apinoivalla kentällä on vakuuttava. Kyseessä on niinkutsuttu luolastoroolipeli joka on toteutettu kaikkien retrosäännöstöjen mukaisesti. Itse muistan parheiten tämän genren Eye of Beholdereista, mutta kaikkein legendaarisin tämän genren edustaja luultavasti on Dungeon Master.

Visuaalinen anti ja tarina ovat genreen erittäin sopivia ja tuntuukin alkuun siltä että pelaaja tekee aikamatkustuksen menneisyyteen. Uudeksi pelin huomaa hienosta graafisesta ilmeestä ja tehosteista joita ei olisi voitu silloin muinoin toteuttaa.

Pelin alussa vangitut sankarimme tiputetaan vankilavuoren uumeniin ja seuraavasta hetkestä lähtien sankarinelikon tehtävänä on päästä tuostä örrimöykkyjä vilistävästä kuolemansopesta hengissä pois. Hahmoluokiksi valitsin pari taistelijaa etulinjaan ja taakse jousella ampuvan varkaan, sekä tulimaagin. Muitakin vaihtoehtoja toki voi kokeilla, mutta luulen tuollaisen nelikon olevan se paras ratkaisu tähän peliin.

Roolipelaamisen ja hirviömättämisen lisäksi luolastoissa on selvitettävä pulmia joista osa on helppoa kauraa ja osa jo hieman aivonystyröitä kutkuttavampaa kamaa. Kaikista ongelmakohdista selviää rauhassa miettimällä.

Pelin tekniikasta sitten ei ihan miettimällä selvittykkään. Yritin nimittäin yhden jos toisenkin vippaskonstin avulla saada tämän edes jokseenkin vakaaksi pelata, mutta ei kun ei. Pahimmillaan tämä tapaus kaatoi koko koneen jo viiden minuutin pelisession jälkeen. Enkä kertakaikkiaan keksi mistä syystä. Sillä peli on päivitetty tappiin, samoin koneeni ajurit ja tehojakaan tämä ei vaadi niin paljoa että laitteistoni kyykistyisi. Syystä tai toisesta se ei tykänyt koneestani tai minusta. Joten tuskaisen puoleenväliin pelailun jälkeen jouduin keskeyttämään jotta hermoni säästyisivät.

Tästä huolimatta pidin peliä loistavana esityksenä ja toivon sen löytävän kodin muidenkin pelaajien kovalevyiltä.

Arvosana:
varma 9 jos tekniikka ei ryppyile vastaan. (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Tiny TroopersMaanantai 15.04.2013 04:43

Peli: Tiny Troopers

Alusta: PC

Muut alustat: Löytyy latauspalveluista mobiilialustoille sekä Macille.

Julkaistu: 2012

Oi niitä aikoja kun vielä asuin äiteen ja sen lännenhattuisen isäksikkin kutsutun henkilön kanssa saman katon alla. Kaikki hymylivät ja viettivät hienoa aikaa yhdessä, aurinko paistoi ja idyllinen pikkukylä sykki elämää. Se kupla lähenteli jo jenkkilän vastaavaa hömppää, mutta kuten myös jenkkilässä niin myös lapsuuteni "amerikkalaisessa" unelmassa oli omat luunrangot kaapissa. Niistä vielä autuaan tietämättömänä pelailin Amigallani erästä parhaiten mieleen jäänyttä klassikkoa. Nimittäin Cannon fodderia. Tuo pienten miesten sota oli käsin kosketeltavaa ja niin kovin toimivaa strategista paukuttelua. On kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta tuosta ajasta, mutta tämä peli sai vanhan mielen syövereistä kaivettua ne ikimuistoiset pelihetket kirkkaaseen ulkomuistiin.

Pelin pääasiallinen tarkoitus on viedä yksi tai useampi pieni sotilas elossa maaliin saakka. Tämä tapahtuu sodan työkaluja käyttämällä. Hiiren vasemmalla ammutaan rynkyillä ja oikealla heitetään granaattia, tilataan ilmaiskua tai posautetaan tankki taivaan tuuliin singolla. Jokaisen kentän alussa voi omille ukoille ostaa mahdolliset lisähärpäkkeet ja erikoisyksikön kuten lääkintämiehen tai konekiväärijannun. Tämän jälkeen ollaankin sitten valmiita taistelutantereelle. Ai niin yksi pieni juttu vielä, älähän hätäile ja tapata solttuja sillä ukot keräävät kokemusta ja nousevat sotilasarvossa, sen korkeampi sotilas sen kestävämpi ja tappokykyisempi hän on. Jos kuolema yllättää niin se on lopullinen eikä ole mitään paluutietä saada samaa jannua takaisin. Vaan hänen tilalleen tulee tulee uusi kokematon mies.

Useimmat tehtävät olivat vain suoraviivaista tapa kaikki viholliset ja räjäytä heidän rakennuksensa. Mukaan joukkoon mahtui muutama saattotehtävä joista en itse pitänyt ja pari selviää hengissä viisi minuttia kenttä. Tehtäväiä on 30 kappaletta ja päälle zombikenttä. Peliä voi pelata mieleisimmällään tavalla, yksinkertaisimmillaan pelkkää hiirtä käyttäen, mutta pidin näppäimistö/hiiriyhdistelmää parhaimpana vaihtoehtona. Juontä pelissä ei ole käytännössä ollenkaan ja kuvallinsen annin perusteella taistelut taidetaan käydä jossakin päin lähi-itää. Peli ei tosin anna mitään osviittaa siitä ketkä ovat konfliktin osapuolet ja miksi sotaa käydään. Sitä vain käydään, se siitä selittelystä!

Tiny Troopersin esikuvia ei siis tarvitse etsimällä etsiä, se on nimittäin tämän päivän Cannon Fodder. Nostalgianhuumainen pelaaminen kantoi minut pelin viimeisille metreille saakka ilman minkäänlaista kritiikkiä ja vielä niiden ylikkin. Oli ihan oikeasti työn ja tuskan tulos riisua nostalgiakakkulat päästä pois ja tutkailla pieniä sotilaita nykypäivän valossa.

No ensinnä on pantava merkille se tosiseikka että tapaus on suunniteltu alunperin mobiilialustoille, joten se on hyvin yksinkertainen peli PC-ympäristöön. Kenttäsuunnittelu on yksitoikkoista ja kytännössä kaikki kentät kävelee ihan noin vain läpi jos on hiukankaan taktisen silmän vikaa. Tämän myös pelaa läpi yhdessä tai kahdessa illassa vaikka ei olisikaan mikään varsinainen hc-räplääjä. No ulkoinen asu puolestaan on karkaudestaan ja yksinkertaisuudestaan huolimatta toimivaa, vaikka jotenkin kummalliselta tuntuikin sotia isopäisillä "leluilla". Äänet ovat kai kännykkämaailmaan erinnomaiset ja eipä ne pikkupeliin oikeastaan tämän kummoisemmat tarvitse ollakkaan.

Vielä pienenä sivuseikkana mainittakoon että peli on kotimaisten tekijöiden kädenjälkeä, vaikkei se enää nykypäivänä mikään erityisen suuri uutinen ole.

Arvosana:
Hmm kännyille 9, puuseelle 7 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Containment The Zombie PuzzlerMaanantai 08.04.2013 04:26

Peli: Containment The Zombie Puzzler

Alusta: PC

Muut alustat: Ilmeisesti ei, ja Steam on se paikka mistä kannattaa pongailla tapausta.

Julkaistu: 2012

Tervehdys täältä indiemaan ihmeellisestä maailmasta joka löytyy maan äärilaidan takaa, paikasta jota ei edes herra Santa Marian kapteeni löytänyt. Tämän ihmeellisen ja sekavan maanosan eräästä kulmasta löytyi tällainen Zompiaiheinen nopeatempoinen palikkapeli joulutarjousten aikaan. En voinut vastustaa kiusausta ja vingautin kovin kulunutta visaani vielä hiukan. 1,35 € köyhempänä mutta sitäkin onnellisempana minusta tuli zombipuzzlen onnellinen omistaja ja pystyin jatkamaan seikkailuani indiemaan syviin syövereihin.

Näin ensialkuun on pakko myöntää etten aktsonut alkuun hyvällä silmällä Steamia ja sen natsistista pakkonettiyhteyspuuhastelua. Viime vuoden aikana siitä on kumminkin tullut se tärkein pelien hankintakanava. Sillä ainakaan Tornion kokoisesta persereikäkaupungista on turha yrittää löytää mitään erityisen hyvää kivijalkamyymälää ja noiden viimeisten mohikaanienkin pelitarjonta alkaa olemaan nykypolitiikalla aika köykäistä kamaa. Joten ystäväni Steami anna minulle anteeksi ja ota rahani vastaan. Steamissa on toki omat varjopuolensakkin, mutta yksi pirun hyvä puoli on se että tämän kaltaiset pähkahullutkin ideat pääsevät kätevästi julkisuuteen. Normaaliin kivijalkakauppaan Containment The Zombie Puzzlerilla ei nimittäin olisi asiaa. Ajatelkaapa asiaa vaikka filmi ja tv-puolelta käsin. Joskus muinoin pääsi julkisuuteen luiskahtamaan sammakko jos toinen. Yksi hyvä esimerkki näistä sammakoista on loistava ja jokaisen pakollinen katseltava jo pelkästään yleissivistystä silmällä pitäen. Nimittäin Monthy Pythonin lentävä sirkus, nykypäivänä televisioon olisi hankala päästä sellaisella materiaalilla ja tavalla miten he sen tekivät. Mutta vaikka elämmekin kovien tuotantoarvojen aikakautta aina jokin vähän erikoisempikin viritelmä pääsee neulansilmästä livahtamaan. Pelipuolella yksi muutamasta neulansilmästä on Steam.

Itse illan tähti, nimittäin tuttavallisesti Zombiepalikka ei tarvitse isoa esittelyä. Tekniseltä puolelta sanottakoon että sen graafinen anti on aaa-peleihin verrattuna karua mutta ajaa asiansa. Äänimaailmakaan ei yllä korkeuksiin saakka, mutta sekin on ihan aiheeseen sopivaa ja toimii pelin lyhyen keston ajan. Kontrollit ovat simppeliä hiirellä kliksutttelua ja jos mokaat on se sun oma vika. Yleisesti ottaen peli pyörii lähes koneella kuin koneella eikä isompia kirppujakaan esiintynyt.

Itse pelaaminen on simppeliä eri väristen selvytyjien naksuttelua. Tarkoitus olisi joka sivulta ympyröida yksi tai useampi kalmo samaan poppooseen kuuluvalla jengillä. Onnistuessaan kukin neljästä (sotilaat, poliisit, lääkärit ja punkkarit) ryhmästä tekee omanlaisensa ammuskelu tai silpomisliikkeen. Perussiirtojen lisäksi tarjolla on muutama erikoishyökkäys kuten polttopullo ja tarkka-ampujan laukaus. Tarkoituksena on puhdistaa aina kenttä kalmankalpeista ystävistämme ja tämän jäkeen siirrytään seuraavaan koitokseen lyhyen katukamera-ajon saattelemana. Kameran liikkuessa yläilmoissa näytetään kaupungin kaaoottisia katuja ja paiskotaan tekstimuodossa pientä tarinan tynkää joka on kliseisyydessään humoristista ja luultavasti ainakin paikoitellen takoitettu sellaiseksi. Muutenkin osa Zombeista tuntuu olevan pilvikornerin kautta suunnittelypöydälle päätynyttä materiaalia. Peruskalmojen lisäksi pelilaudalla häärii zombivelhoja, jättimäinen, apina, pääkollodinosurus ja muutama muu pöhkön näköinen elävä kuollut.

Peli ei ole mikään erityisen huono tapaus, mutta jotenkin tuntuu että hyvä idea on jäänyt hiukan kesken ja tämä kaipaisi lihaa luiden päälle. Mutta lyhyen kestonsa ja nopeatempoisuutensa ansiosta se kestää viihdytsarvoltaan päivänvalon ja kyllästyminen ei ainakaan minua saanut valtaansa. Tietenkin vähän enempi haastetta ja vaihtoehtoja olisi voinut olla kirsikka kakun päälle. Mutta ei se ollut tällaisenaankaan pässimpi esitys hintaansa nähden. Jos uskallatte kokeilla jotain hieman erillaista, tämä voi olla ihan varteentotettava valinta. Vaativammalle pelaajalle en tätä kumminkaan suosittelisi varauksetta.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Mielenkiintoisella idealla höystetty lyhyehkö puzzlepeli.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Crysis 2 Maximum EditionMaanantai 25.03.2013 03:47

Peli: Crysis 2 Maximum Edition

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3 ja Xbox 360

Julkaistu: 2011

Crysis 2 Maximum Edition on foorumeita silmäillessäni jakanut mielipiteitä puoleen jos toiseen. Toiset pitävät ja toiset taas suorastaan inhoavat. Edellinen osa ja sen itsenäinen lisäosa sijoittuivat trooppiselle saarelle ja moni jäi kaipaamaan tuota villimpää ympäristöä ja urbaani kaupunkimiljöö ei oikein iskenyt. No kieltämättä tiettyä samankaltaisuutta aina tulee haettua jatkokertomuksilta ja Crysis 2 ei anna ainakaan samaa ympäristökehystä kuin aikaisemmat osat. Vaan taipuu kaupunkiräiskyttelyiden genreen jättäen metsäsissit omiin oloihin. Tuntui ajoittain jopa siltä että kyseessä voisi olla ihan oma pelinsä ihan eri nimellä.

Samaa kumminkin on luvassa nanopuvun, avaruusörmyjen ja taktisten vaihtoehtojen muodossa. Tosin ensimmäisen pelin parissa taktisuus korostui laajempien kenttien muodossa. Tässä tapauksessa puolestaan seikkaillaan ikäänkuin pienoishiekkalaatikoissa jotka on ketjutettu putkeen siirtymävideoiden ja muiden "putkien" muodossa. No joka tapauksessa peli antaa ainakin kaksi taktista vaihtoehtoa. Voi joko puskea nopeaa suojamodi päällä ja leikkiä modernia viikinkiä tai hiippailla näkymättömänä ja "hitmanata" tielle sattuvat viholliset. Väliin hiippailin pitkiä osuuksia läpi tappamatta ketään naurettavan helposti. Kun puolestaan samaa kohtaa tappokoneena saattoi joutua hinkkaamaan ikävän pitkään.

Ensimmäisestä osasta tutut muukalaiset ovat vallanneet kotoisan turvallisen Ameriikkamme vapaudenpatasakaupungin ja myllänneet sen aika paskaan kuntoon. Lisäksi kaduilla jyllää paha viirusepidemia ja kaikki on muutenkin nihilistisen heikolla hapella. Kaupungin kadulla taistelee kolme osapuolta. Avaruusörmyjen lisäksi merijalkaväki kohkaa omiaan ja toisaalla eräänlainen palkka-armeija keittää omaa soppaansa. Pelaaja puolestaan on lähinnä omaa tietään kulkeva supersotilas jonka edessä kellistyy isompikin kaveri rodusta tai avaruuskansalaisuudesta huolimatta. Juonikuvio ei koskaan oikein kunnolla auennut minulle. Nimittäin sopassa on liikaa muuttuvia tekijöitä ja muutenkin raskassoutuiseen aiheeseen lisätyt lähes apocalyptiset superihmishöpinät tekivät tästä aika moisen sillisalaatin. No koskapa se juoni olisi näissä ammuskeluissa ollut se vahvin valttikortti?

Vaikka tunnenkin hienoistä närkästystä pelisarjan siirtymisestä kaupunkiin on pakko myöntää että nyki on kuvattu melko hienosti ja väliin tuli sellainen tunne että tällaista se voisi olla jos totaalinen sota äityy riehumaan suurkaupungin kaduilla. Peli on myös melko näyttävää kamaa ainakin täysillä asetuksilla, enkä ihme kyllä huomannut mitään isompia nykimisiä ja laitteistoni pysyi vakaana alusta loppuun. Äänet tuovat tunnelmaa ja mikä parasta ampumisen mekkala ja räjähtely kuulosti autenttiselta ja siinä oli sitä ns munatskua mukana. Musiikkipuoli oli loistavaa ja varsinkin teemasävellys hiveli korvia. Ääneen näyttelijät myös hoitivat hommansa kunnialla läpi. Kaiken kaikkiaan raskassoutuiseksi räiskinnäksi aika laadukas pakkaus joka viihdyttää loppuun asti.

Moitteita en anna kuin neljästä seikasta. Liian erillaisesta ympäristöstä, jotenkin innottomasta nettimoninpelistä joka ei ainakaan minua saanut koukkuunsa muutamaa iltaa pitemmäksi aikaa. Liian helppo hiiviskely tuntui haasteettomalta puuhalta yksinpelissä. Puolivälisää peli jotenkin notkahtaa lähes tylsyyden puolelle, mutta onneksi ruuvia kiristetään loppua kohden.

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Crysis 2 Maximum Edition tarjoaa laaduksasta räiskyttelyä, mutta voi olla pettymys ensimmäiseen osaan mieltyneille.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Crysis WarheadMaanantai 18.03.2013 01:29

Peli: Crysis Warhead

Alusta: PC

Muut alustat: Taitaa olla vain PC-ympäristöön saatavilla.

Julkaistu: 2008

Luultavasti kaikki räiskyttelyjen ystävät ovat tutustuneet Crysis sarjaan josta on joko ilmestynyt tai kohta ilmestymässä se kolmas osa riippuen siitä koska julkaisen tämän tekstin. Crysiksien suuresta menestyksestä huolimatta tämä kyseinen pelisarjan teos on jäänyt vähemmälle huomiolle. Enkä oikeastaan ihmettele sitä tosiseikkaa. Sillä ensimmäinen Crysis kaikessa loistavuudessaan oli myös kovan luokan pettymys monelle pelaajalle. Alun mukava viidakkosota korealaisten kanssa muuttuu pitkäpiimäiseksi hinkaamiseksi avaruusörmyjä vastaan, enpä muista enää tarkalleen jaksoinko edes koko peliä pelata loppuun. Siksi olinkin hieman varautunut Steamissa asioidessani tämän hankkimiseen, pienen harkinnan jälkeen 3 euron tarjous vei voiton ja päätin ladata tämän itsenäisenä lisäosana kaupatun teoksen.

Lisäosa onkin hieman harhaan johtava termi kuvaamaan Warheadia. Sillä tämä voisi olla aivan yhtä hyvin ihan oma pelinsä. Sisällön pituuden ja laadun puolesta peliä voisi pitää itsenäisenä jatkona. Lisäosan tästä tekee lähinnä muutama pieni seikka. Ensinnäkin tapahtumat sijoittuvat samaan tarinaan ko emopeli, ainoina eroina eri sankari ja osaksi eri tapahtumapaikat. Warhead ei kumminkaan lankea samaan sudenkuoppaan kuin äitinsä ja tarjoaa koko matkalta kelpo viihdettä ja tasapainoilee hyvin sekä mielenkiintoisempien koreavihollisten että vähemmän mielenkiintoisten avaruusörmyjen välillä. Aseistus, puvun kyvyt ja toiminta itsessään on identtistä emopelin kanssa.

Tarinan päähenkilö on psyykkisesti hieman epävakaa brittiläinen ammattisotilas joka on niinikään puettu jo sarjan ikoniksi nousseeseen nanopukuun. Itse tarina ei ole millään tavalla yllättävä, mutta on omalta osaltaan tarpeeksi viihdyttävä yksinkertaiseen räiskyttelypeliin. Avaryysörmyjen artivaktia tavoitteleva keneerinen paha pohjoiskorean kenraali antaa pääpahikselle kasvot ja juonessa sankarimme ja edellä mainittu kenraali tavoittelevat samaa asiaa. Salaperäistä muukalaisteknologiaa. Kenraali yrittää kuljettaa sen kotimaahansa Koreaan ja brittisoturimme työskentelee setä samulin piikkiin ja jahtaa Korealaisten haltuunottamaa kapistusta. Matkan varrella myös avaruuden muukalaisilla oma mielipiteensä artivaktin omistusoikeudesta.

Pelaaminen itsessään on melkoisen sitä samaa putkiräiskyttelyä yllättävänkin laajoissa putkissa. Muutenkin fps-genren pelit tuntuvat aika tavalla samasta puustä veistetyiltä jo pitemmältäkin aikaväliltä tarkastellessa. Crysisksistä erillaisen kokemuksen tekee lähinnä nanopuku ja pelaajan omassa harkinnassa oleava etenemistyyli. Tätä voi pelata monella eri tavalla, itse käytin enimmäkseen hyödykseni hidasta hiippailutyyliä ja näkymättömyyttä, mutta sujuu peli myös vauhdikkaasti rynnäten speedmode päällä ja ampuen viholliset adhd-moninpelityylillä. Tosin jäljestä mainittu etenmestyyli lyhentää pelin ikää huomattavasti.

Viidakko näyttää hienolta ja pelin ikää ei tule ihan heti ajatelleeksi tätä tahkotessa. Graavinen anti nimittäin on kilpailukykyistä nykypäivänäkin ja koneessa on syytä olla tuhti näytönohjain ja muutkin seikat kunnossa jos mielii saada kaikki mehut irti. Itsellänikin oli vähän nykimisongelmia tiukimmissa taisteluissa vaikka laitteistoni pitäisi olla ylimitoitettu Warhedin kannalta ajateltuna. Ääni ja musiikkimaiilma on laatutuötä ja päähenkilön epävakuas tulee hyvin ilmi ääninäyttelijän tulkinnasta. Brittiaksentti myös oli kiva lisä sen ikuisen jenkkilätinän vastapainoksi. Kontrollit toimivat loistavasti ja kaikki mahdollinen tuntui olevan kätevästi käden ulottuvilla. Lisäksi mainittakoon että peli viihdytti koko kestonsa ajan vaikka ajoittain tulikin se tämähän on jo nähty fiilis.

Sitten niihin kakkaroihin. Ensinnäkin peli kaatuili välividoiden jälkeen syystä tai toisesta, ehkä hieman pienemmillä silmäkarkkiasetuksilla olisi saanut tuon kaatumataudin korjattua, mutta en katsonu sitä tarpeelliseksi kun muuten pyöri pelattaessa ihan mallikelpoisesti. Sen vielä jotenkin sulatan että omituinen muukalaisrotu kestää osumaa tavallista enemmän, mutta jotenkin hassulta tuntui ampua lippaallinen panoksia pelkkään maastopukuun verhoutuneeseen korealaissotilaaseen. Noin puolen välin tietämillä on muutama turhanpäiväinen kenttä joissa käytännössä vain juostaan muukalaisten lentohärveleitä pakoon ja väliin juosten ammutaan muutama vihulainen. Vastapainona tylsyydelle on vain näyttävyys ja toiminnan viihdyttävä tykitys, vaan minäpä olen nirso ja se ei aivan ollut sitä mitä peleistä haen. Viimeisenä seikkana mainittakoon että ne avaruusötöt ovat edelleenkin hyvin tylsä vihollinen. Ne olivat tylsiä emopelissä ja niin ovat myös tässä pelissä. Kakkososa odottaa vielä pelaamistani joten toivotaan niiden vähän terästäytyneen seuraavassa osassa.

Kaikenkaikkiaan pienistä vioistaan huolimatta laatupelattavaa koko kolmen euron hintansa puolesta. Ilman ikiihanaa Steamia tämäkin elämys olisi jäänyt kokematta. Ai niin pitää vielä mainita että oikea pelijorno oli läpäissyt erään arvostelun mukaan tämän noin kuudessa tunnissa, minä kellotin pelin kahdessatoista, mutta tietenkin mun tyyli on erillainen. Tutkiskeleva ja rauhallinen kun on aikaa enempi eläytyä kuin oikeilla journoilla. Suosittelen kokeilemaan, tuskin petytte ainakaan kovin pahasti jos pidätte genren peleistä.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Alkuperäistä peliä parempi lisäosa, suosittelen kokeilemaan.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

James Bond 007 - Blood StoneMaanantai 11.03.2013 02:01

Peli: James Bond 007 - Blood Stone

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox360, DS.

Julkaistu: 2010

Tämä onkin jo ties kuinka mones pelaamani Bondpeli. En erityisesti odottanut siltä mitään erikoista joten yllätyin positiivisesti. Peli ei ole minkään elokuvan lisenssillä ratsastava tuote, vaan ihan itsenäinen oma "Bondelokuvansa". Tarinassa on pyritty mahdollisimman elokuvamaiseen suoritukseen ihan kaikessa. Löytyy esinäytös jonka jälkeen nähdään nimet ja enenkaikkea kuullaan tunnusbiisi. Biisin jälkeen tarina jatkuu. Mukana ovat hienot autot, isot aseet, agentille tyypillistä hiiviskelyräiskintää ja enen kaikkea ihan pätevä Bondtyttö.

Tarinassa jahdataan bioaseita ympäri maailmaa ja jokainen ympäristö on omalla tavallaan hienoa nähtävää. Hiiviskelyräiskintä sopii agentin lähestymistavaksi parhaiten, osassa kenttiä ei edes tarvitse listiä ketään jos ei halua. Tunnelma tosin rikkoutu niissä täysimittaisissa suojautumissodissa joita nähdään pelin aikana muutamat kipaleet. Bondi on myös oppinut nykypeleistä tyypillisen runkkarihuohotuksen jonka aikana elinvoima palautuu.

Pääpainon ollessa rauhallisessa ja vähän epärauhallisemmassa jalan suoritettavissa agentoinneissa toinen merkittävä osuus suoritetaan erinnäköisten kulkuneuvojen ohjaksissa. Kulkuneuvoilla suharointi onkin toteutettu hienosti. Ympärillä räjähtelee ja meno on jopa elokuvaesikuviaan menevämpää. Mutta ajoitpa kuinka lujaa ja hyvin tahansa et saa edellä pakenevaa kiinni ennen kuin käsikirjoitus niin sanoo. Muutenkin ajoittain tuntui siltä että kyseessä on enempi interaktiivinen elokuva kuin peli jonka kulkuun itse voi vaikuttaa.

Tiukasti käsikirjoitetun juonen pisteinä iin päällä ovat kunnolliset ääninäyttelijät ja Bondin roolin naamalainan lisäksi hoitaa itse Daniel valkokangassuoritusta odottaessaan. Allekirjoittanut ei ole vielä nähnyt uusinta bondia joten peli hoitikin pahimman nälän tunteen. Mutta peliksi tämä on turhan lyhyttä viihdettä. Eipä tainnut mennä kahdeksaa tuntia pitempään läpäisyssä.

Graafinen anti on tarpeeksi näyttävää. Äänet ja puheet ovat laatukamaa ja ohjauksestakaan ei ole muuta pahaa sanottavaa kuin seinään suojautumisen ja siitä pois pääsemisen lievä sekoilu. Väliin Bond ei oikein tiennyt etä mitenkä päin muljuaa suojasta pois ja siihen kiinni.

Pelin ehdottomasti huonoin puoli oli lyhyen keston lisäksi liian yksioikoinen toiminta ja ajeluosuus putkimaisissa pyrähdyksissä. Olisin kaivannut enemmän sitä oikeaa agentointia pelkän ammuskelun ja toiminnan vastapainoksi. Jopa pienet puzzlet eivät olisi olleet pahitteeksi.

Pienistä puutteistaan ja yksioikoisuuksistaan huolimatta yksi parhaista Bondpeleistä. Suosittelen pienellä varauksella kaikille maailman kuuluisimman agentin edessottamuksista pitäville. Ja muutkin voivat saada tästä oivallisen toimintapläjäyksen. Mukana on myös verkkopeli, mutta sillä puolella ei oikein tungosta näkyny.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ihan kelvollinen "agenttielokuva" jota on höystetty pelillisillä piirteillä..

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Conflict: Desert StormMaanantai 04.03.2013 02:39

Peli: Conflict: Desert Storm

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2.

Julkaistu: 2002

Muistan sen päivän kun Irakin ensimmäinen sota alkoi. Olin noinkymmenen vuotias ja minua oikeasti pelotti ensimmäistä kertaa tämä maailma. Toki olin tuohon ikään mennessä jo kuullut juttuja Talvisodasta ja muistakin vanhempien aikojen kahakoista. Mutta ne olivat aina tuntuneet pelkältä historialta. Vasta Irakin sota sai minut ensimmäistä kertaa ymmärtämään pikkupojan aivoissani että sota voi olla todellisuutta tässä ja nyt. Peli ei puolesataan herätä mitään tunnereaktioita, vain vanhoja muistoja.

Conflict: Desert Storm on taktinen räiskintä jonka tapahtumapaikat ovat edellä mainitsemani confliktin näytttämöllä. Pelaaja saa ohjastettavakseen joko jenkkien deltat tai vaihtoehtoisesti Brittien sassit. Näissä ei sitten ole muuta eroa kuin uniformut. Tämän jälkeen alotetaan ensimmäinen tehtävä ja jatketaan peliä eteenpäin 15 kentän verran. Tähän joukkoon mahtuu niin autiomaata kuin kaupunkiakin. Tehtävät vaihtelevat vankien vapautuksesta siltojen räjäyttelyyn. Joissakin kohtauksissa pääsee myös ajamaan hirveän hankalasti ohjautuvia kulkuneuvoja.

Aseistus on sitä vanhaa samaa joka jenkin lelua. Vihollisen romppeita tosin halutessaan voi poimia mukaan ja jos perusrynkyn käyttö maistuu puulta voi vaihtaa vaikka AK-47:kaan. Neljän pelattavan hahmon kyvyt nousevat pelin edetessä, mutta enpä tuosta mitään ihmeellistä huomannut hyötyväni. Kykyjen erillaisuus näkyy vain silloin jos yrittää esimerkiksi perustetsaajaa naittaa tarkkuuskivärin kanssa. Siitä ei seuraa useimmiten mitään hyvää.

Pelissä on hiukan kiristetty vaikeustasoa rajoittamalla tallennusten määrää ja onkin syytä hiukan miettiä missä kohtaa tallentaa. Taktiikan ei saa myöskään olla mitään päätä pahkaa juoksemista, sillä tavalla vain pääsee helposti hengestään. Viholliset eivät ole mitään mensan poikia mutta kyllä ne varomattoman ryhmän saavat hengettömäksi.

Aavikkomyrsky on vanha ja tekninen laatu sen mukaista. Kaikki toimii kyllä hyvin ja kuvallinenkaan anti ei ole mitään huonointa kymmenvuotiaalta pääalustanaan pleikkarille suunnatussa pelissä. Äänetkään eivät häiritse, vaikka toki nykyaikaisissa paukutteluissa on tuplasti realistisempi rytinä päällä.

Ihan mielekäs teos lajityypissään, vaan ei kyllä mikään erityinen helmikään. Voitte ihan hyvillä mielin peleilla tätä, mutta ei kannata odottaa ihmeitä.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ihan kelvollista taktiikkaräiskintää paremman puutteessa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Red Orchestra: Ostfront 1941-1945Maanantai 25.02.2013 02:39

Peli: Red Orchestra: Ostfront 1941-1945

Alusta: PC, vaatii jatkuvan nettiyhteyden.

Muut alustat: Mitä luultavimmin ei.

Julkaistu: 2006

Tyypit ajattelivat tehdä pelkän modin, mutta päätyivät tekemään kokonnaisen pelin joka toi mainetta ja vähän mammonaakin. Siinä lyhyttä syntytarinaa tälle nettiräiskyttelylle joka oli aikansa armottomin ja realistisin teos. Näköjään vieläkin löytyy porukkaa linjoilta joten jotakin on tehty oikein.

Harjoittelu bottien kanssa yleensä kannattaa, mutta tällä kertaa siitä taitaa olla enemmän harmia kuin hyötyä. Sillä bottien kanssa opitut muka taidot ovat yhtä hyödyllistä kuin hammaslangan käyttö ennen gaslerpihvin syöntiä. Todellisessa nettimatsissa nimittäin saa aloittelija kylmän suihkun niskaansa. Olkoonkin kaltaiseni harkitsevainen pelaaja, se ei auta tämän junan kyytiin hyppäämisessä. Mutta kun pääsee kubletin juoneen mukaan alkaa se pikkuhiljaa sittenkin sujua.

Kuten lukijani tietävät en ole mikään nettiräiskyttelyiden suurkuluttaja. Mielestäni niissä on liian aivoton ja itseään toistava rakenne joka ennemin karkoittaa kuin houkuttelee tällaista tunnelmapelaajaa. Eikä tämäkään ole siinä mielessä poikkeus. Halusin lähinnä tutustua tähän teokseen siitä lukemieni juttujen perusteella, ja totta tosiaan tämä ei sovellu ihan joka pojalle.

Peli sijoittuu itärintaman taisteluihin natsiskasan ja neuvostoliiton välillä toisen maailmansodan aikaan. Pelaaja voi valita joko ryssät tai natsit omaksi puolekseen ja rynnätä taistelukavereineen ottamaan mittaa toisesta osapuolesta. Tähän asti kaikki onkin tuttua huttua. Sitten pelin edetessä huomaa ettei panoksia ole tuhlattavaksi ja jos mielii pysyä edes jonkin aikaa hengissä on yksin aukean poikki juokseminen lähes täysin kiellettyä puuhaa. Jalkaväen lisäksi taistelutantereilla häärivät panssarivaunut ja noita metallihirmuja on syytä kunnioittaa.

Aseistus on autenttista toisen maailmansodan kalustoa. Pari esimerkkinä mainittakoon tässä yhteydessä. Pulttilukkokivääriä käyttäessä se tussari pitää myös virittää jotta voi ampua seuraavan laukauksen. Panssarikauhulla pitää tähdätä oikeaan paikkaan jotta sen vaikutus todella tuntuu tuhottavassa kohteessa.

Äänimaisema kuulostaa sodalta. Kanssapelaajat ovat tupeksiessaan tappavan vaarallisia ja älä koskaan aliarvioi vihollista on se ominaisuus joka jakaa taatusti mielipiteitä, eli ei sovi tosiaankaan pullamössöräiskittelyjen ystäville. Graafinen anti on rosoisen vanhahtavaa, mutta jos tuo seikka ei haittaa voi tästä kehkeytyä realismia tavoittelevan nettiräiskijän paras ystävä. Kontrollit tottelevat viiveettä käskyttäjää ja muutenkin tekniikka tuntuu olevan hienosti hyppysissä.

En voi sille mitään että pidän nettiräiskyttelyjä tylsänä pelimuotona, mutta pakko myöntää että tällä kertaa minulla heräsi mielenkiinto kokeilla myös jokunen aika sitten ilmestynyttä toista osaa.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Vaativa nettiräiskintä jolle pitää antaa aikaa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand