IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

BotaniculaSunnuntai 15.03.2015 20:17

Peli: Botanicula

Alusta: PC

Muut alustat: iPad, OS X

Julkaistu: 2012

Botaniculan sankarijengi on sieltä eriskummallisimmasta päästä, oikeastaan koko tarina ja miljöökin on hiukan haksahttanutta antia. Tai ainakin tyystin erillaista mihin ollaan yleisellä tasolla totuttu. Mutta kun tottuu ulkoiseen taidepeleihin kallellaan olevaan antiin paljastuu alta melko tuttu ja turvallinen osoita ja klikkaa seikkailupeli. Tosin tämän pelin useimmille ongelmille ei löydy mitään erityistä alustusta, kaikki pitää hoksata itse. No alussa nämä ongelmat eivät ole mitään päätä huimaavia, mutta loppua kohden ne vaikeutuvat ja alkavat vähän hikoiluttamaan. Ehkäpä hiukan myös raivostuttamaan. Mutta tuskin lopun hankalammista pulmista huolimatta tästä löytyy haastetta kenellekkään yhtä iltaa pitemmäksi ajaksi. Enkä kyllä keksi muuta uudelleenpeliarvoa ko visuaalisen maailman uudelleentulkinta tai syventäminen.

Osa pelin jutuista on tulkinnanvaraisia. Jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä miljööstä ja sitä kansoittavista olennoista. Olennoista osa on tulkittavissa meidän maailman hyönteis ja pieneläinkuntaan, mutta jotku mieleikuvituksellisemmista ölleröistä sukeltavat joko vaihtoehtoiselle solutasolle tai ihan puhtaaseen fantasiaan. Ilmeisesti seikkailu suoritetaan yhden tai useamman puun oksilla, mutta väliin tunnutaan sukeltavan lehden ja oksastojen rakenteen sisälle. Toisinaan pompataan eräänlaisiin vaihtoehtotodellisuuksiin ja muutamassa kohdassa hippi-LSD ottaa vallan. Pelin jännitteen aiheuttavat hämähäkkimäiset otukset jotka tappavat kaikki muut pienötökät ja imevät kaupantekiäisiksi lehtivihreän ja kuihdittavat ölliäisten elinympäristön.

Tällä tavalla tehdyt taidepelit ovat nannaa sekä visuaalisen ja pelillisen annin puolelta. Useimmiten taidepeleissä pelillinen puoli tökkii ja visuaalinen potkii tajuntaa minkä ehtii. Oikeastaan en keksi tästä erityistä valittamisen aihetta ja ainakin minuun upposivat niin pelin pelattava sisältö että pirteän ja toisinaan synkemmän visuaalisen tunnemaailman läpi käyvä tarina. Pituutta tosin olisi voinut olla enemmänkin ja ehkäpä ne lopun hinkkaukset hieman vaatisivat hiomista.

Suositeltava peli taidepelien ja erillaisten seikkailuelämysten ystäville, sekä tunnelmaa hakeville ihmisille. Sitten tietenkin teille taito, rooli, ammuskelu ja toimintapelien vannoutuneille ystäville tiedoksi että kyseessä on tyystin erillainen elämys ja se ei välttämättä sovellu teille.

Arvosana: 9 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Chaos Engine remasteredMaanantai 02.03.2015 05:53

Peli: The Chaos Engine remastered

Alusta: PC

Muut alustat: Amiga, Atari ST, Amiga CD32, RISC OS, Sega Mega Drive, Super Nindento

Julkaistu: alkuperäinen 1993 ja uusinta 2013

Tämä peli on yksi niistä nörtteyteni perimmäisistä syistä. Kaaoksen kone oli kiistatta minun Amigakokemusteni parasta antia. Peli tuli hakattua lukemattomia kertoja läpi kaikilla hahmoilla ja kaikki mahdolliset salaisuudet löytäen. Pänttäsin pelin kaikki neljä maailmaa niin hyvin selkäytimeen että tiesin tasantarkoin jokaikisen vihollisen tarkan sijainnin. Jokaisen salaisuuden ja opettelin myös muutaman cheatin ulkoa peliin, vaikka en niitä kyllä erityisesti tarvinu. Silloin ysärinä peli oli myös yksi hienoimmista näkemistäni bittiviihteen edustajista. Aika on kumminkin pyyhkinyt suurimman osan pelin aivotallenteista pois. Toki perusrutiinilla teos menee millä hahmolla tahansa läpi, mutta enää en pääse lähellekkään sitä pentuna viimeisen päälle hiottua lopputulosta. Toisaalta ajat ja pelitkin ovat kovin muuttuneet niiltä ajoilta.

Arpiset veteraanit taatusti tietävät mistä on kyse. Mutta nuoremmille pelaajille kaaoksen kone voi olla täysin tuntematon. Kerrotaanpa hieman pelin luonteesta ja maailmasta. Miljöö on viktoriaanista steampunkkia ja köykäistä tarinantynkää näyttelee kaaoksen kone joka uhkaa maan asukkeja mutanttiarmeijoineen. Tästä eteenpäin valitaan yksi kuudesta hahmosta joko siten että kone tai toinen ihminen ohjaa toista hahmoa. Sitten vain pusketaan läpi neljän maailman tappaen hirviöita aseet paukkuen ylhäältä alaspäin kuvattuna. Lopussa vastaan tulee itse kaaoksen kone, pelin läpäisee helposti yhdellä hahmolla illan aikana kuten aikalaisilla oli tapana. Lievää roolipelimäisyyttä löytyy hahmoille rahalla ostettavien kykyjen ja aseparannusten muodossa. Hahmoilla on myös omat erikoistaitonsa kuten esimerkiksi kyky käyttää pommeja tai polttopulloja.

On totta että klassisesti ajatellen peli on edelleen täyden kympin teos ja parempaa ysärin alun peliä saa hakemalla hakea. Mutta tätä pitäisi tarkastella uudelleenjulkaisun näkökulmasta. Puritistit saavat olla tyytyväisiä siitä että mihinkään ei ole juurikaan kajottu. En ainakaan itse huomannut kenttädesingissä tai pelillisissä seikoissa mitään erityistä eroa ja hyvä niin. Valitettavasti graafinen anti ei ole ihan sitä mitä uudelleenjulkaisulta odottaisin. Esimerkiksi apinasaarten uudelleenpäivitykset ovat hienoja ja toimivana ratkaisuna niissä pystyi seilaamaan vanhan ja uudistetun kuvallisen annin välillä. Tätä samaa olisin toivonut myös kaaokselta. On totta että peli pyörii hyvin uudella raudalla ja laajakuvanäyttökään ei tuota kovin omituisia vääristymiä, mutta jotenkin tuntuu että julkaisu on hiukkasen rimaa hipova ja nostalgiannälkäisiltä rahastava. Äänimaailmaa olisi myös voinu säätää modernimmaksi, vaikkakin pelin tecnomusiikit ovat edelleenkin ympäristöönsä hyvin istuvaa materiaalia.

Tätä kyllä kannattaa vanhojenkin partojen kokeilla, mutta jos kaapista löytyy toimiva Amiga ja kyseinen peli en näe mitään syytä ostaa tätä uudelle raudalle. Uusille pelaajille tämä voi antaa enemmän jos intoa löytyy pelihistorian opiskeluun tai retroilusta nauttimiseen.

Arvosana: vanha versio 10 uusintajulkaisu 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Super HexagonSunnuntai 15.02.2015 22:07

Peli: Super Hexagon

Alusta: PC

Muut alustat: iOS, Android,BlackBerry

Julkaistu: alustasta riippuen 2012-2013

Tämän yksinkertaisempaa ja pelillisempää peliä en äkkiseltään osaa kuvitella olevan olemassa. Kaikki turha on riisuttu pois. Pelaajan pitää vain tuijottaa ruutua ja väistellä kolmion muitoisella kappaleella ympäriltä syöksyviä seiniä. Toimintaa tehostetaan pirtsakalla teknomusiikilla ja minimalistisella määrällä naisen ääntelyä. Useimmiten pelisessiot tyssäävät muutamaan sekunttiin ja yhden tason läpäisyynkään ei mene ylettömästi aikaa.

Pelialue välkkyy epileptisesti musiikin mukana ja vaihtaa väriä. Jo hetken pelailun jälkeen alkaa silmiä kirvelemään. Tätä en siksi suosittelisi kovinkaan hanakasti epilepsiaan taipuvaisille. Voi olla että tietynlaiset pelipuritaanit ovat tästä innoissaan, mutta minä en näe tässä mitään pelihistoriallisesti merkittävää. No joo voihan tätä pelata vaikka älypuhelimella tappaakseen aikaa bussipysäkillä. Jos tämä olisi ilmestynyt kasarin alussa olisi sillä huomattavasti suurempi painoarvo, mutta nyt taitaa jäädä pienen porukan kulttiteokseksi.

Arvosana: 2 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Elder Scrolls V Skyrim: DragonbornTiistai 03.02.2015 16:27

Peli: The Elder Scrolls V Skyrim: Dragonborn

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012-2013 alustasta riippuen.

Vihdoin ja viimein on aika päättää yksi hienoimmista pelaamista roolipeleistä. Haikein mielin heitän myös hyvästit tälle vanhalle sotaratsulle joka tarjosi monen vuoden ajan minulle monia iloisia pelihetkiä. Nimittäin tätä kirjoittaessani postissa odottaa jo uusi pelikone. Samalla jätän myös hyvästit parhaalle ystävälleni eli Windows XP:eelle. Palvelit minua paremmin ko mikään muu käyttöjärjestelmä ennen sinua ja toivoa sopii että se W8.1 edes on puoliksi niin loistava ko tämä. No tämä on tätä ja tekniikka menee eteenpäin. Joku voi naureskella et mitä himputtia se oikein noin vanhalla kalustolla ja käyttiksellä tekee. Ei ole ehkä ollut kovinkään järkevää pitää tätä kokoonpanoa näin pitkään yllä, mutta minkäs teet ko suksi luistaa, niin miksi vaihtaa hyvää uudempaan? Ainakin olen todistanut tällä että on ihan paskapuhettae se väittämä että kone on vanha pelikäyttöön vuoden päästä. Höpöhöpö kyllä se 3-5 sykli on ollut aina mun kohdalla enemmän paikkaansapitävä. Tosin tää mun käyttis on ollut kait hmmm lähemmäs 10 vuotta jo kaytössä muutaman konevaihdoksen kera. Asiassa pysyäkseni voin sanoa että oli ilo lopettaa tällä kokoonpanolla pelailut näin hienon pelin parissa. Ei ainakaan jää paskoja jälkimuistoja sen osalta.

Dragonbornin tarina jatkaa hivenen tutummissa puitteissa kuin kaksi edellistä lisäosaa. Nimittäin nyt on aika suunnata uudelle erilliselle pelialueelle joka esittelee sopivan kokoisen saaren. Tuolla kyseisellä saarella ei kaikki näytä olevan ihan kohdallaan. Asukkaat vaikuttavat kajahtaneilta ja kaiken takana näyttäisi kummittelevan lohikäärmesynty joka on hiukan poikennut oikealta tieltä. Päätehtävälinja on lyhenläntä, mutta ihan viihdyttävä. Sivutehtäviä myös tarjoillaan toisella kouralla. Pakko tosin on myöntää että tässä vaiheessa en enää jaksanu sivupolkuja ko ihan mallin vuoksi vilkaista. Alkoi olemaan jo lievä Skyrimiähky päällä. No ähkystä huolimatta pelailin tämän ihan mielelläni ja koin jopa saavani tästä enemmän irti ko kahdesta edellisestä lisäosasta. Ei yhtään pässimpi suoritus.

Yleisilmeeltään ja meganiikoiltaan lisäri on taattua laatua kuten pääpelikin, tosin eihän tämä ihan täydellinen silti ole ja 280 tuntia peliä pelanneena tietyt jutut kieltämättä toistavat itseään. Toisaalta julmat tuntiluvut kielivät siitä ettei se mikään huono peli ole. Yleisilmettä tosin rikkovat ne toisessa ulottuvuudessa pelattavat osuudet jotka vaikuttivat kuin suoraan jostakin takavuosien helvettipelistä repaistuilta. Eli lievää epätasaisuutta oli havaittavissa. Vihdoin ja viimein pääsi myös itse ratsastamaan lohikäärmeillä, mutta eipä tuo ulottuvuus niin mahtavalta tuntunu enää tässä vaiheessa ja muutamat saavutuksetkin jäi napsimatta yksinkertaisesti siitä syystä etten tuntenut oikein saavani muutamasta lisätunnista mitään todella palkitsevaa.

Niille joille nämä lisäritkään eivät vielä riitä on roppakaupalla lisäpelattavaa erilaisten modien muodossa. Alkaen yksinkertaisista ase ja haarniskajutuista, edeten aina uudenlaisiin ympäristöihin ja tehtäviin saakka. Eli todella innokkaalle Skyrimin kulkijalle löytyy tavaraa vaikka toiseksi 300 tunniksi.

Hieno pelikokemus jonka taatusti muistan aina. Seuraavan pelaamani ropen suhteen olen taatusti tämän jälkeen kriittisempi.

Arvosana: 9 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

To the MoonSunnuntai 18.01.2015 01:00

Peli: To the Moon

Alusta: PC

Muut alustat: Ei tietoa

Julkaistu: 2012

Tho the Moon on pienemmällä mittakaavalla samaan kastin pantava peli ko esim episodimuotoinen The Walking Dead. Kuten suuren maineen saavuttanut kävelevä kuollut myös kuuseikkailu antaa pelaajalle aika vähän interaktiivisen vaikuttamisen mahdollisuuksia, mutta sitäkin syvällisemmän tarinan. Siitä syystä tätä ei ehkä voi pitää varsinaisena pelinä, parempi kuvaus olisi interaktiivinen romaani. Myös sanahirviö taidepeli voisi olla paikallaan.

Pelin tarina luotsaa ihmiselämää itseään syvemmältä mitä ollaan yleensä peleiltä totuttu saamaan. Pelin tiedemieskaksikko luotsaa kuolemankielissään olevan vanhan asiakkaan mielen salaisuuksia eräänlaisella laitteella jonka avulla voi matkustaa henkilön hyvissä ja huonoissa muistoissa. Vanhus haluaa korvata kurjan elämänsä muistot kuumatkalla ja tätä tarkoitusta varten hän on palkannut mielenmuokkaukseen erikoistuneet spesialistit. Tarina tosin herättää ikävällä tavalla kysymyksiä siitä onko kenties mitään syytä peukaloida muistoja. Sillä vanhan miehen muistot eivät silti ole pelkkää surua ja ikävyyttä täynnään. Toki hän on kokenut vaikeita asioita ja on joutunut painimaan henkisen erillaisuuden ja muun vähemman maarittelevan arkirealismin parissa. Tästä huolimatta hänen elämäänsä mahtuu myös rakkautta ja hyviä hetkiä, kuten useampien ihmisten laita on.

Pelillisesti peli ei ole mikään erityisen palkitseva kokemus ja graafinen anti ammennetaan vanhoista japsiropeista, lähinnä niistä 16-bittisen aikakuden tuotoksista. Suorituspelaajalle ja muille toimintpainotteisten pinnallisten pelien ystäville tällä ei ole mitään annettavaa. Tunnelmoijille ja hyvien tarinoiden ystäville tämä voi antaa hienon elämyksen joka pistää syvälle. Itselle tämän tarinan jälkeen jäi sellainen kaihoisan paskamainen fiilis joka sai miettimään omankin elämän solmukohtia, niitä huonoja ja myös hyviä. En silti menisi itse niitä muokkaamaan vaikka se olisikin mahdollista. Sillä luulen että ne huonot ja hyvät muistot muodostavat vahvan osan minuuttani ja ilman niitä olisin ihan toisenlainen ihminen. Eli siltäkään osalta tämä ei oikein sovi pintapuolisemman elämänfilosofian ihmisille.

Pisteytyksen kannalta katsottuna tällaiset pelit ovat hankalia. Tarina itsessään ansaitsee vähintään ysin, mutta pelin muu siältö ei yllä kunnolla edes 50 prosenttiin pistehaarukassani. Epäkiitollisesti voisin korreloida kokonnaipisteet noin seiskaan, mutta se ei antaisi kokonnaisuudelle oikeutusta. Eli pelaajasta ja näkökannasta riippuen pisteet pyörivät 5-10 välimaastossa.

Arvosana: 5-10 pelaajasta riippuen. (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Elder Scrolls V Skyrim: DawnguardTiistai 06.01.2015 05:05

Peli: The Elder Scrolls V Skyrim: Dawnguard

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012

Dawnguard on ensimmäinen Skyrimin DLC-lisäri. Niin hyvässä että pahassakin. Sillä tämä ei ihan vastaa studion antamia lupauksia siitä jopa pääpeliäkin hienommasta lisäristä, mutta siihen viime kerralla arvostelemaani sydäntuleen verrattuna tämä on sentään ihan oikea dlc. Vaikka lupaus ei vielä ihan täyty, onneksi tämä sentään tuo moniin muihin peleihin verrattuna todella onnistunutta lisäpelattavaa laajentaen samalla Skyrimin jo valmiiksi kovin rönsyilevää hiekkalaatikkoa.

Tällä kertaa paneudumme vampyyreiden, niiden metsästäjien ja siinä sivussa myös ihmissusina pelailevat saavat omalle lempipetomuodolleen lihasta luun päälle. Päätarinassa voi valita puolekseen joko vampyyrit taikka niiden metsästäjät. Itse valitsin verenimijät, koska olin jo entuudestaan pelannut pääpelin kaikenkarvaisilla pahiskiltoilla, ja muutenkin toiminut aika tavalla moraalisesti arveluttavissa merkeissä.

Päätarina on ihan milenkiintoinen ja sen suorittaa vauhdilla läpi. Sivujuonenkäänteet eivät tällä kertaa oikein ottaneet tuulta purjeiden alle ja muutaman tehtyäni ajattelin et onpä tätä jo nähty. Joten paahdoin tarinan läpi, hankin vampyyrimuodolleni ja ihmissusimuodolle kaikki kykypuun perkit ja ilmeisesti seuraavaksi suuntaan seuraavan DLC-sisällön pariin. Sen seuraavan lisärin pitäisi kuulemma olla todella massiivinen tapaus lisäriksi. Toivottavasti he lunastavat lupauksensa.

Hieno lisärihän tämä on kaikenkaikkiaan ja pelattavaakin riitti ainakin 10 lisätunnin ajaksi ja jos todella tahdotte mehustella niin toiset kymmenen saa jos pelaa lisärin uudelleen metsästäjänä ja koluaa myös ne sivutehtävät juurtajaksaen läpi.

Täytyy tässä vielä loppuun mainita että tämä onkin sitten viimeinen suurteos jonka pelaan tällä vanhalla koneellani joka on palvellut jo yli 5 vuotta minua. Uskokaa tai älkää ei sitä rautaa tarvitse niin hirveän usein uusia jos muistaa hiukan koneen sisältöä päivittää uusilla komponenteilla ja pitää ohjelmistot ja muut jutut ajantasalla. Tietenkään ne hifistelijät eivät yhdy tähän, mutta annataan heidän olla omassa arvossaan. Monetkaan tuntemani ääritehojen metsästäjät eivät ole kunnon hc-pelaajia.

Pelaan myös mielelläni pelin lisäsisisällöt ja jaan omat mielipiteeni niistä tänne.

Arvosana: 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Zombie Shooter 2Tiistai 16.12.2014 00:50

Peli: Zombie Shooter 2

Alusta: PC

Muut alustat: Ei näyttäisi olevan.

Julkaistu: 2009

Enpä ole ennen kuullutkaan tästä jo toiseen osaan ehtineestä pelisarjasta, toisaalta ehkä sen Zombie Shooter 1 näkeminen ei ole vaivan arvoista. En nimittäin itse löytänyt tästä pelistä kuin yhden positiivisen seikan ja mahdollisen hukatun potentian joka saa suututtamaan. Nimittäin jos tätä olisi maltettu hioa vähän pitempään olisi kyseessä ihan pätevä kevytroolipeli zombeja kuhisevassa maailmassa. Tällaisenaan en jaksanut innostua, vain ihmettyä ja miettiä että mikäköhän tässä mättää.

Peli hakee luultavasti vaikutteensa vanhoista falouteista ja muutamista muista toimintaropeista. Tosin vanhat falsut olivat postapokalyptisestä teemastaan huolimatta erittäin kelvollisia roolipelejä. En pidä postapogalyptisistä peleistä, vaikka muutama hyvä sellainen löytyykin maailman turuilta. Toinen mielleyhtymäni löytyy elokuvamaailmasta ja se on taannoinen oskarvoittaja shindlerin lista. Ei mikään pieni teos ja se on elokuva jolla on painavaa sanottavaa. Ehkäpä tämänkin maan kaljupääöykkäreiden ja tuulipukukansaan kuuluvien pikkunatsien pitäisi hiukan sivistää itseään että mitä ne oikeat natsit olivatkaan. Voipi olla että teidänkin nimenne löytyisi mustalta listalta jos he nousisivat nyt valtaan. No jokatapauksessa pelin visuaalisen annin kikkailu tuo lähinnä tuon hienon ja karun elokuvan mieleen. Ja edellä mainittu seikka onkin se paras kehu koko tekeleelle.

Kaikki muu anti sitten onkin keskinkertaista huttua. Juoni ei kiinnosta ketään, ai niin oliko tässä edes oikein juonta. Ohjastettava mies tai naispuolinen hahmo on lähinnä vain paperinukke joka vielä kaiken lisäksi liikkuu pelimaailman päälle leijaillen kuin kulissi. Zombit ovat toki aivottomia, mutta tällä kertaa ne ovat vain käväleiviä maalitauluja joita saa joissakin kohtauksissa paukuttaa kyllästymiseen saakka haulikolla tai muulla aseella matalaksi. Roolipeliainekset ovat lähinnä vain jonkin sortin mauste ja tekevät vielä epätoivoisemman koko sopasta. En oikeastaan täysin käsitä miksi näin pätevän oloinen ja visuaalisesti ihan viksu peli on näin onnistuttu sössimään. Mielestäni tähän ei auta selitykseksi alhainen tuotantoputjetti, sillä moni jopa yhden miehen nollapalkalla väännetty indiepeli vie mennessään.


En voi oikein suositella peliä tällaisenaan kellekkään, ehkä 90-luvun puolessa välissä olisin voinut.

Arvosana: 3 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Elder Scrolls V Skyrim: HearthfireTorstai 27.11.2014 02:07

Peli: The Elder Scrolls V Skyrim: Hearthfire

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012

Pääpelissä olin koko ajan enemmän tai vähemmän sotajalalla ja tappopuuhissa. Joten ajattelin pelata tämän DLC-sisällön ensimmäiseksi läpi sen rauhallisen luonteen vuoksi. Vaikka tämä ei olekaan ensimmäinen pelin lisäosa.

Toisin sanoen on aika siirtyä eläkkeelle miekkatouhuista. Ostaa kappale maata ja rakentaa talo, mennä naimisiin ja saada lapsia. Idea tuntuu ensi alkuun ihan kelvolliselta ja pytingin rakennuskin sujuu ilman sen kummempia ongelmia. No tietenkin talonrakennusmateriaalin hankkimisessa meni jokunen tovi. Kaiken kaikkiaan maata ja taloja saa rakennettua kokonnaiset kolme kappaletta. Käytännössä mitään muuta sisältöä tässä ei ole ja jotenkin tuntuu siltä että eikö tätä olisi joko voinut sisällyttää johonkin toiseen isompaan lisäosaan tai julkaista ihan ilmaiseksi. Taitaapa ilmaismodeistakin löytyä paljon monimutkaisempaa tekemistä vaikka kuinka paljon.

Jos totta puhutaan niin aika turha lisäosa jonka hankkimiseen en näe suurtakaan pointtia, tietenkin tämän saa legendary editionin mukana ja ei siitä paljoa haittaakaan silloin ole, mutta jos olet vain peruspelin omistaja ja harkitset tämän hankkimista mieti toistamiseen. Ellet sitten ole totaalinen perfektionisti ja tahdot nähdä kaiken tästä teoksesta. Lyhyesti voisin tätä luonnehtia pikkukivaksi puuhasteluksi jota ilmankin Skyrimissä pärjää.

Seuraavaksi taidankin sukeltaa vampyyreiden maailmaan, jokseenkin alkoi kyllästyttämään tuo talojen kanssa puuhastelu ja virtuaalikoti-isänä hääräily. Parempiakin simulaattoreita moiseen löytyy, kuten eräs pikkupeli nimeltä Sims.

Arvosana:4 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Zombie Driver HDMaanantai 10.11.2014 00:55

Peli: Zombie Driver HD

Alusta: PC

Muut alustat:Xpox 360, PS 3, Android

Julkaistu: 2009

Zombie Driver HD tuo mieleen muutaman takavuosien verellä ja taistelulla mässäilleen autopelin. Esikuviksi voisi sanoa kaksi hyvää ehdokasta carmageddon ja dead rally. Vailla parempaa tietoa tämä jää arvailujen varaan.

Pelin pääasiallinen tarkoitus on hallita kaaosta ja ajaa ympäri zombeja vilisevää pelikenttää autolla jota voi päivittää ja aseistaa. Verta ja suolenpätkiä lentelee ympärille kun kaupungin kadulla on tarkoitus suorittaa kolmisenkymmentä tehtävää. Tämä tosin vain tarinaosiossa joka on ehkäpä tylsin pelin anneista. Sillä tehtävät toistavat itseään ja toiminta tuntuu lähinnä pakkopullalta joka pitää mallin vuoksi suorittaa. Onneksi tämä ei ole koko totuus.

Pelin hauskin anti löytyy mielettömistä kilpailuista joissa ammutaan vastakilpailijoita hengiltä ja yritetään siinä kaaoksen helvetillisessä menossa luovia itseä voittoon. Kilpailuissa zombit ovat vain pelimaailman kulissia ja todellinen vihollinen löytyy ratin takaa. Kilpa-ajojen lisäksi on myös selviytymisosia jossa pitää rymytä niin kauan kuin ikinä pystyy selviämään yhä isomman zombilauman keskellä.

Teknisesti peli ei ole samaa tasoa mitä ollaan totuttu näkemään kullatuilla silmillä, äänetkin juuri riittävät immersion luomiseen. Ääninäyttelyä en edes halua arvioida, oli se sen verta hauskaa tai typerää kuunneltavaa... Mutta mikä tärkeintä kontrollit ovat kunnossa ja se on hyvin tärkeää tällaisessa pelissä. No tietenkin voisi vielä nurista siitä että ylhäältä alaskäsin kuvatuilla radoilla on jokseenkin hankala ajaa kilpaa, mutta kun radat oppii ulkoa ei temppu niin hankalalta tunnu.

Pienoisesta aivottomuudesta ja suttuisuudesta ja kliseillä muka nokkelasti leikittelevästä konseptistaan huolimatta tämä on ehdottomasti niitä parempia indietuotantoja. Toki zombit ja autotaistelut on jo nähty useampaan kertaan mutta tällä kertaa toiminnan mielettömyys ja tekemisen riemu kohtaavat. Ylhäältä alas kuvattuja autoja ohjastaa yhtä suurella innolla kuin pikkupoikana hiekkalaatikolla pikkuautoja. No tokihan tälläiseen rymistelyyn tulee aikanaan ähky, mutta ennen sitä se tarjosi harvinaisen epäkorrektin ja mukaansatempaavan pikkuelämyksen. Tässä oli aavistus sitä jotakin mitä 90-luvulla pidettiin videopelien saralla normaalina. Kyseessä oli innovatiivio eikä mikään kurtut otsassa muka syvällistä tarinaa väkisin ihmisten mieliin puskeva mahtipontinen teos. Aina ei kaiken pidä olla niin vakavaa ja tämä peli näyttää miten tehdään karskimpi huumorijuttu. Ehdoton onnistuja indiepelien moneen suuntaan rönsyilevässä joukossa.

Arvosana: 9 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Elder Scrolls V SkyrimMaanantai 27.10.2014 21:53

Peli: The Elder Scrolls V Skyrim

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012

Aloitan tämän pelin arvostelun syvällä huokauksella. sillä olen hyvin huojentunut että pääsin 234 tunnin pelaamisella tämän pelin pääjuonen ja tärkeimmät sivujuonenkäänteet läpi. Pääjuoni koostui lähinnä lohikäärmejumalan surmaamisesta ja oli jo itsessään ihan kohtalaisen pitkä tarina, mutta ne sivujuonteet vasta aikaa veivätkin. Onkin ehkä ihan sulaa hulluutta yrittää tämänkaltaista peliä pelata yhdellä hahmolla kaiken näkien. Jo pelkästään siitä syystä että roolitukset menevät aika pahasti ristiin kun edellisessä tehtävässä olet oikeutta puolustava soturi ja toisessa pimeydestä selkään hiipivä salamurhaaja. Sitten seuraavalla pelikerralla tiirikoit lukkoa päästäksesi varastamaan jonku rikkaan typeryksen aarteen ja seuraavaksi ryntäätkin pohjoisen miesten joukoissa vapauttamaan Skyrimiä pahana pitämäsi valloittajan otteesta. Eli toisin sanoen en suosittele sitä pelitapaa jolla itse pelin pelasin. Parempi vaihtoehto on luoda useampi hahmo ja käydä heidä näkemyksensä kautta läpi pelin maailmaa.

Pelitavastani huolimatta valitsin omaksi pelihahmokseni Nordirotuisen ihmisen lähinnä sen vuoksi että olen itsekkin osaksi viikinkiverinen ja jotenkin peliympäristö puhutteli sen asian puolesta. Ympäristö onkin roolipelimaailman hienoimpia teoksia sitten Oblivionin ja valitetavasti bugeistä kärsivän Gothic 3:sen jälkeen. No tietenkin jotku nostavat esimerkiksi mustan sielun ja noiturikortin esiin, mutta ne kumpikin teos kuuluvat ihan toisenlaiseen lähestymistapaan roolipelien saralla. Nyt puhutaan totaalisen avoimeen maailmaan sijoittuvasta massiivisesta teoksesta. Ehkä jopa liiankin massiivisesta ja kädestä pitelemättömästä taidonnäyteestä ropejen saralla. Samalla tämä teos on varmasti ehkäpä se viimeinen todella suuri roolipelieepos jo edesmenneelle konsolisukupolvelle.

Graafinen anti ei ehkä vedä vertoja alan kaikkein massiiivisimpiin efektitykityksiin mutta maailma on realistisen uskottava ja hienoa pohjoista fantasiaa tarjoava. Vaihtelua riittää ruskaisista lehtimetsistä, synkkiin kuusistoihin ja välillä voi liian kesäisten maisemien keskeltä sukeltaa lumiselle tundralle. Pelin äänet ovat uskollisia tarinalle ja musiikkiraita on eeppisiin mittoihin paisuvaa pauahantaa. Pelasin oman pelini vain ja ainoastaan Xlaatikkolle tarkoitetulla ohjaimella enkä edes kaivannut näppäimistö ja hiiri parivaljakkoa. Mikä on saavutus sinänsä roolipeliltä.

Pääjuoni on eeppisyydessään vertaansa vaille ja pääjuonesta poikkeavat sivujuonetkaan eivät jää kakkoseksi, tarkoitan lähinnä kiltatehtäviä ja "jumalten" palveluksessa seikkailemista. Löytyyhän näiden parempien tehtävien lisäksi myös tusinoittain niitä tyypillisä poimi 10 metsämarjaa, tapa 13 sutta tai louhi 5 kultakimpaletta tehtäviäkin, mutta niitä ei halutessaan tarvitse huomioida ollenkaan. tietenkään tehtävärakennetta ja muuta yleissälää ei ole keksitty todellakaan uudelleen tässä pelissä vaan kaikki on jo tuttua edellisistä roolipelisarjan osista. Kaikkea sitä vain on yhtenäistetty ja parannettu entisestään. Eli joillekkin tämä voi tuottaa tietyiltä osa-alueiltaan pettymyksen.

Alussa tarina ja ympäristö ja mahtava tarinankerronta suorastaan huumaa mielen, mutta kun olet pelannut sen 150 tuntia alkaa vastaan kävelemään ärsyttävyys jos toinenkin. Eniten minia häiristi skyrimin maassa riehuva sota jota ei muuten huomannut ko kaupunkilaisten puheissa, muutamissa penissä sotilasleireissä kummankin puolella ja valinnassa joko vapautta skyrimi tai orjuuttaa se keisarin nimissä. No valitsit sitten kumman puolen tahansa niin sotatehtävissä on jonkin aseteen yhteenoton makua, mutta muutoin et oikeastaan ole koko sotaan mitenkään sidottu. Toiseksi ärsyttävin seikka on tehtävien perässä juoksentelu. Toisinaan kun saat jonku tehtävän niin sen kohde on ihan toisessa päätä karttaa. Tokihan voit kävellä tai ratsastaa sienne saakka maastoa tutkien, mutta jos sinulla on myös mahdollisuus pikamatkustaa lähemmäksi kohdetta kumman valitset? parin tunnin samoilun vai yhden napinpainalluksen karttanäkymässä. Ajoittain myös vastaan tuli ikäviä bugeja joista eteneminen vaati tallennusten latailua ja uudelleenyritkisiä kun kyseinen npc-hahmo ei toiminut toivotulla tavalla. Toisinaan koneeni teki täystiltin ja se piti käynnistää uudelleen.

Viosta, puutteistaan ja uudelleenkierätyksestään huolimatta minun täytyy julistaa Skyrimi tämän pelisarjan parhaimmaksi tuotokseksi ja toivoa sopii että näinä tulevina muuttuvan pelibisneksen aikoinakin saadaan aikaiseksi jotaikin yhtä hienoa. Olet todellakin ansainnut kruunusi ja paikkasi kaikkien aikojen myydympien pelien top 20-listalla. Skyrim onkin ainoa roolipeli joka on päässyt tuohon lähinnä kasuaalipelaajien pelilistan ytimeen.

Pelaan myös mielelläni pelin lisäsisisällöt ja jaan omat mielipiteeni niistä tänne.

Arvosana: 9 +++, piirua vaille 10 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand