IRC-Galleria

Jälleen aika pohtia syntysiä syviä. . .

Onko ihmisen parempi olla yksin vai seurustella?!?

Yksin. Yksinolossa on se hyvä puoli, että voi mennä ja tulla elämässä miten sattuu. Tehdä mitä haluaa ja kun tekee asioita ei tarvitse miettiä satutanko jotain ihmistä teollani. Tietysti ei saa satuttaa sitä toista ihmistä jonka kanssa tekee jotain jos tekee. Mutta ei ole sitä kolmatta osapuolta joka on parisuhteessa se kumppanisi. Ei tarvitse potea mustasukkasuutta toisesta ihmistä. Jos kiinnostava ihminen on viety nenäni eestä se on vaan luonnon laki. Nopeat elävät ja hitaat kuolevat ja katuvat. No vitsi vitsinä. Kun on yksin voi tuhlata kaikki rahat omaan elämään ja oman elämän laadun ylläpitämiseen. Syödä mitä haluaa. Minä syön ainekin yksin olessani epäterveellisesti. Tuhlaan rahani vaatteisiin, CD:hin ja DVD:hin jne. Voin katsoa TV:stä mitä haluan, voin valloittaa koko sängyn itselleni, leikkiä tietokoneella niin paljon kun haluan, voin elää sikolätissä jos vaan haluan, tiskata ku siltä tuntuu, heittää vaatteet lattialle ku siltä tuntuu jne.

Kaksin. Kun on kaksin tietää, että joku oikeesti välittää minusta. Joku halaa kun on huonopäivä. Voi mennä yhdessä ostoksille. Kävellä käsi kädessä joka paikassa. Nukkua yhdessä öitä. Tehdä ruokaa kahdestaa. JNE. Mutta sitten kun seurustelee pitää tietää mitä saa tehdä ja mitä ei. Inhottavinta on varmaan se kun aiheuttaa mielipahaa ihmisille josta välittää aidosti ja oikeesti aivan mielöttämästi. Toinen ihminen täydentää aikenin minua tekee hyvät puoleni vieläkin paremmaksi ja huonot puolet vähän paremmaksi.

Mutta onko ihmisen parempi olla yksin vai kaksin. Ihmisen on joskus on hyvä olla yksin, vaikka eläisikin parisuhteessa. Tulee aikoja jolloin kaipaa jolloin haluaa omaa tilaa, omaa rauhaa itselleen. Mutta vastapainona yksin elävän ihmisen on hyvä joskus olla jonkun ihmisen seurassa, jokainen meistä joskus kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä.

Yksi syy miksi mä kävin miettii tätä asiaa on se, että olen törmännyt ihmisiin, jotka eivät yksinkertaisesti osaa olla yksin. Alkavat seurustelemaan suurin piirtein heti kun ovat eronneet edellisestä. Sitten mietin itseäni. Kohta mulla on taas kaksi vuotta siitä kun seurustelin. No olen sitoutumiskammoinen, mutta viihdyn myös itsekseni. Mutta en voi ymmärtää sitä, että miten nämä ihmiset pystyvät siihen. Kuitenkin ihmisen tulee olla yksin minun mielestäni ennen kuin voi alkaa uuten parisuhteeseen, että unohtaa vanhan seurustelukumppanin ja tunteet kuolee. Tai on ihmisiä, jotka eivät seurustelevat mutta tapailevat koko ajan uusia ihmisiä ja ovat niiden seurassa. Miten tämmöinen ihminen voi tuntea itsensä kun minusta ihminen oppii tuntemaan itsensä vasta sitten kun hän on yksin. En tuomitse näitä ihmisiä. Hämmästelen vaan todella paljon. No samat ihmiset varmaan ihmiset hämmästelevät minun yksinoloa. Ei kaikkea voi ymmärtää, eikä kaikkea tarvitsekkaan ymmärtää.

Siis onko parempi olla YKSIN vai KAKSIN. . .

Kohta minun valmistua lähihoitajaksi. Hienointa siinä on se, että olen löytänyt alan minkä parissa alan tehdä pitkään työtä. Mutta minua käynyt pelottamaan osaanko tehdä työtäni tarpeeksi hyvin, että pääsen työpaikkoihn mihin haluan ja pystyn niissä työskentelemään. Minua myös pelottaa jo pelkästään tammikuu, mistä saan rahat vuokraan ja laskuihin. Ruokaakin pitäisi syödä ja vähän elääkki. Pelottaa. Kuten viimeksikin olen jättänyt valmistumiseni niin viime tippaan kun sen voi vaan jättää. Miksi näin taas tein. En tiedä. mutta se on selvä, etten oppinut ensimmäisestä virheestäni. Opinko toisesta. Sen näyttää tulevaisuus. Täytin 25-vuotta täällä viikolla. Hieno ikä mutta niin paljon. Tai vähän. Mutta mitä olen saavuttanut elämässäni tähän mennessä?!?

Olen käynyt peruskoulun pakollisen semmoisen sieltä kauppaoppilaitokseen mistä valmistuin tietohallinnon merkonoomiksi. Sieltä armeijaan jossa olin 9kk lääkintämiehenä. Melkein kaksi vuotta olin työttömänä mitä nyt olin työkkärin projekteissa mukana. Yksi mielenkiintoisin ja paras paikka missä olin työkkärin ja ja Liikuunalla työhön projektin kautta koulunkäyntiavustajana Lotilan ala-asteella. Se oli hienoa aikaa. Tykkäsin olla siellä kaipa ne "pikku-ihmisetki" minustakin tykkäsi kun ovat vielä jossain väleissä minun kanssa. Kunnia heille ja he eivät ole enää mitään "pikkuihmisiä". He ovat nuoria. Se oli jotenki turvallista aikaa kun kelan tuet tuli ja laskut sauin maksettua. Sitten puolittain lensin pois kotoa jossa olin asunut äitini kanssa. No välit oli tulehtuneet joten parempi molemmille. Piti opetella elämään oman talouduen mukaan. Se onnistui paremmin ja välillä huonommin. No jotkut teistä tietää minun heikkouteni. =)
Sitten pääsin kouluun mistä olen valmistumassa kohta. Nyt olen kohta kolme vuotta elänyt vanhempieni ja kelan rahoilla. Varma tulon lähde joka katkeaa. Pelottaa ja samalla ärsyttää. Raha määrää niin paljon meidän elämäämme.

Futista olen pelannut kohta 15 vuotta enkä ole siinä saavuttanut oikein mitään semmoista mitä viitsisi mainita suurelle yleisölle. Paitsi sen että olin lupaus joka ei koskaan täyttänyt niitä toiveita mitä minuun joskus on laskettu. No välillä se ahdistaa, mutta tällä hetkellä nautin jalkapallon pelaamisesta enemmän kun koskaan ja se on paljon se. Mutta olisko minusta tullut suomailainen huippufutari sitä emme tiedä koskaan. . .
Aikoinaan minua kysyttiin mallikoulun tapaiseen juttuun. En koskaan minut koska oma naama ei mielyttänyt sillo niin miksi olisin mennyt näyttää sitä muille. Ei kait ole vieläkään liian myöhä mennä yrittää mallimaailmaa pääsyä joten arvoitukseksi jää tuleeko minusta mallia koskaan. . .
Kirjan olen kirjoittanu ja siitä tehtiin oma kustanteinen painoerä. Se on saavutus. Koska kärsin ala-asteella luki ja-kirjoitusvaikeuksista. On minulta pyydetty että kirjoittaisin toisen kirjan mutta kirjoitanko sitä ja julkaistaanko sitä tai mitään muuta, en tiedä sitä. . .

Sitten jollainlailla minun lempiaiheeni minun ihmissuhteet tai no mitkä ihmissuhteet. Olen tähän päivään menessä seurutellut elämässäni kolme kertaa. Pisin niistä on neljä kuukautta. Hei tosi VAU. No ei todellakaan VAU vaan apua. Mutta onhan siihen syynsä miksi minulla ei ole pitempää suhdetta on ollut elämässäni paljon aikoja jolloin en ole halunnut seurustella. Mutta luulisi että tähän ikää menessä olisi edes yksi pitempi suhde. Mutta kun ei ole niin ei ole. ELÄMÄ ON. Mutta olen aika hyvin erikoistunut epämääräsin ihmissuhteisiin, niissä minä olen hyvä. Ei ehkä ylpeilyn aihe ole mutta silti. Ystävät ja kaverit ympärillä ovat olleet pitkissä suhteissa ja minä en. Ahdista tosiasia ja se myös pelottaa.

Olen vaan huomannut kuinka olen muuttunut valittavaksi pikkupojaksi. Valitan joka asiasta ja valitan jopa ihmisille jolla on oikeesti syy valittaa elämän epärieluudesta. Hävettää nyt jälkikäteen. ANTEEKSI, vielä kerran jos ikinä luet tätä.

Koskaan ennen ei tulevaisuus ei ole tuntunut näin pelottavalta kun nyt. . .!!

Tuntuu oudolta kuinka elämämme muuttuu koko ajan meidän ympärillä. Aikoinaan luulin, että ystävät on ainoa asia mitkä eivät muutu, mutta on nekin minulla muuttuneet. Tai sitten ihmiset joista kuvittelin ja tunsin heidän olevani minun ystäviäni eivät sitä ollutkaan. Oli miten oli rakaa. Mutta elämä on välillä kaunis ja ruma. Tai raaka tai komediaa. Elämässä tapahtuu paljon samoja asoita kuin monissa elokuvissa, siksi me niitä katsommekin. Takaisin asiaan. . . joku aika sitten minulla oli todella paha itsetunto ongelma. Nyt kun se on ohi elämä tuntuu taas paljon mukavammalta ja näkee asiat taas uudesta näkökulmasta. Se oli jännä miten yhdessä asiasta lähtenyt huono itsetunto lopulta vie itseluottamuksen kaikesta. Ensin minulla oli huono itsetunto siitä mitä teen eli opiskelenko oikealla alalla. Sitten itseluottamus futiskentällä meni ja lopulta se meni siihen miten näen itseni peilistä. Futiskentällä asiat meni päin mäntyjä ja peilikuva ei mielyttänyt yhtään. Nyt opiskelut sujuu. Futiskentällä olen taas se sama Wanna be Beckham ja koulu sujuu todella hyvin.

Valitin siitä, että ihmiset jotka seurustelevat ja joita pidin tai pidän kait vieläkin ystävänäni eivät ole olleet yhteydessä minuun. Jotenkin vain ärsyttää se, että minun pitää olla se joka yhteyttä jos haluan nähdä. Miksi sen täytyy olla minä. Onko syynä se, että olen sinkku. En tiedä mutta ärsyttää. Tämä ei ole sitten yleistämistä!!
On vaan aika turhaimaista kun en ole nähnyt tai kuullut tietyistä ihmistä, ties kuinka pitkään aikaa. Onkohan minut unohdettu. Tuskinpa mutta ei kyllä pahemmin muistetakkaan. Kuinka paljon voimme laskelmoida sen varaan, että ihminen jota pidämme ystävänä miten kauan voimme uskoa että hän on olemassa vaikka emme ota häneen yhteyttä pitkään aikaan. Päivän, viikon, kuukauden, vuoden?!? En minä tiedä vastausta, ehkä nämä ihmiset jotka luottavat minun olemassa oloon tietävät vastauksen paremmin. Toivottavasti ainekin!!

Vaikka tunsin olevani yksin en ollut yksin vaikka minusta on parempi olla yksin kun kenenkään riesana. Itsekästä mutta niin minä olen oppinut selviämään. Jokaisella meillä on keinomme selvitä vaikeista asioista omalla tavalla. Minun on minun näköiseni enkä ala sitä muuttamaan. Olen tottunut selviämään yksin. Olen onneksi oppinut, ettei pidä selvitä yksin! Osaan pyytää apua ystäviltäni apua kun sitä tarvitsen. Mutta tiedän että se voi olla muista ihmisestä kauhea tapa kun minun elävä persoona muuttuu vain varjoksi normaalista minusta. Mutta jokaisella meillä on kaksi puolta.

Pitää jatkaa vielä myöhemmin tätä kirjoitusta. . .